Ristiäisiin tarjottavat
Mitä teidän kahvipöydästä on löytynyt ristiäisissä? Minä olen miettinyt hyytelökakkua tai prinsessakakkua tavallisen täytekakun lisäksi. Onko ohjeita? Muidenkin leivonnaisten ohjeet kiinnostaa. :)
Kommentit (5)
eli kinkkutäytteinen voileipäkakku ja täytekakku. Itse tein lisäksi kahvikehrä-pullia (pakkaseen jo aiemmin) ja lisäksi tarjolla oli pienellä sydänmuotilla paineltuja leipäjuustopalasia lakkahillon kera.
Täytekakku, juustokakku, kahvikehrät ja kahdenlaisia pikkuleipiä (toisissa vauvan nimi)
Jauheliha- ja sienitäytteiset munakasrullat, salaattia, karjalanpiirakoita ja munavoita seka parsapaistosta.
koska tarjottiin ruokaa. Sitte kahvipöydässä vain juustoja & hedelmiä, prinsessakakkua ja pikkuleipiä
Oikeesti se ruoka ei ole yhtään isotöisempi eikä kalliimpi kuin 7 sortin kahvipöytä. Pikemminkin päinvastoin.
Kuopukselle pidettiin siten ruokaristiäiset eli jälkiruokana kakkukahvit ja ennen sitä pikkusuolaista: savulohta, lihapullia, italiansalaattia, vihersalaattia, sienipiirakkaa, olikohan keitinperunoitakin? (kaikki itse tehtyä, kala jopa itse pyydetyä!). Sitten vissyä, maitoa, kotikaljaa sekä paria lajia leipää ja levitettä. Oli aika hyvää vaikka itse kehunkin.
joten sen puoleen ei ole ohjeita antaa. Mutta kannattaa olla sekä suolaista että makeaa, eikä kovin montaa sorttia kannata laittaa. Täytekakku maun mukaan - meillä se on ollut suklaakakku. Pikkuleipiä lapsia ajatellen, kinkku- tai sienipiirasta tai pasteijoita/pieniä karjalanpiirakoita, kierrepullia tai muffinseja (pieniä), juustokakku tai hyytelökakku kuulostaa kivalta lisältä. Jos suolaista puolta haluaa lisätä, voi laittaa vaikka jonkun kivan salaatin tai pikkulihapullia ja vihanneksia vadille kermaviilidipin kera.