~~~LOKAKUUN päivänsäteet vk6~~~
Kommentit (99)
Moikka!
Yks uus odottaja mukaan. Viikkoja 5+5 ja ensimmäistä odotellaan. Joku tuossa kanssa tilitti, että oireita olis kanssa kiva saada, että raskaus tuntuisi konkreettiselta ja täällä sama vika! Ainut mitä on ollut, niin alkuviikosta oli orastava flunssaolo, mutta sekin meni ohi kuin huomaamatta.
Mutta muistuttakaa mua näistä kommenteista, sitten kun halaan kuudetta kuukautta vessanpyttyä ja kaikki on päin persettä :)
Onnea kaikille " kohtalotovereille" , samassa veneessä ollaan!
Ilmoittauduin jo tuolla toisessa kohdassa ja ajattelin nyt kirjoitella tännekin.
Ensimmäistäni odottelen ja kyllä tämän raskauden jo huomaa. Koko ajan on etova olo, ei onneksi sentään okseta (ainakaan vielä).
Kertokaapa sellaiset, joilla raskauksia on jo takana tai muuten vaan " viisaammat" , kuinka varovainen tässä raskauden alkuvaiheessa pitäisi olla? Mulla on muutto edessä eli uskaltaako nostella tavaroita? Entä minkälainen urheilu on " sallittua" ? Kyselen teiltä, koska neuvola-ajan varaus on edessä vasta maanantaina.
t. ilovecats rv 5+2
Siis ensimmäistä kertaa odottamassa. Lauantaina näytti kahta viivaa ja laskettu aika on kai 5.10.
Tuntuu kyllä epätodelliselta ja olenkin miettinyt, pitäisikö testata uudelleen, kun yhtäkkiä oireet ovat kadonneet. Lisäksi on viime perjantaista lähtien ollut pienen pientä verenvuotoa oikeastaan joka päivä. Onkohan tämä huolestumisen aihe, onko muilla kokemuksia? Nyt on menossa 6+5 ja neuvola on 9+4.
moikka,
onnea vielä kerran kaikille samassa veneessä oleville! :)
mä odotan siis ensimmäistä lastani ja ihan innoissamme olemme miehen kanssa. vähän pieniä oireita on jo, eli vatsassa nipistelyä, kauhee väsymys (se on se päällimmäinen oire) ja rinnat arat ja turvoksissa. neuvola-ajan sain 25. päivä ja sinne asti pitäis odotella näiden miljoonien kysymyksien kanssa... siksi ajattelinkin kääntyä teidän puoleenne: mäkin olen miettinyt sitä, että kuinka painavia tavaroita saa kantaa? osaakohan joku vastata tähän?? olen huomenna menossa auttamaan parasta kaveriani muutossa.. (hänelle kyllä jo kerroin, ettei sitten ihmettele jos kannan vaan kevyitä laatiokoita). sitten olen miettinyt aika paljon ruokapuolta; eli mitä saa syödä? tai lähnnä et mitä ei saa syödä...? saako esim. salmiakkia/lakritsia? saako kahvia juoda?
sellasta... aika tyhmiä kysymyksiä, mutta olis tosi kiva jos joku osaa vastata...! :) itse kun olen ihan aloittelija tällä saralla :)
hyvää viikonloppua kaikille!
Ainakin tällasesta osotteesta löytyy hyvä ohje mitä saa syödä. Lakua ja salmiakkin siis hillitysti :( Eikä maksalaatikkoa, vaikka se on niiiiiiiin hyvää!
http://www.tampere.fi/terveyspalvelut/neuvonta/ravitsemus/raskaus.html
Kahvin oon ite lopettanu kokonaan, kun pienikin määrä lisää keskenmenon riskiä 40%! Yli 2 kuppia yli kaksinkertaistaa riskin :(
Minäkin ilmoittaudun tämänpäiväisen plussan perusteella mukaan. LA ei vielä ihan tarkkaan tiedossa, mahdollisesti n. 15.10 - vähän sellai puolisuunnitelmallinen vahinko meillä ja kiertokin ollut sekaisin eli ollaan hieman pihalla kaikesta :). Eka neuvolakäynti on kuitenkin sovittu jo ensi ke, ja neuvolalääkärille pääsen ultraan yms ma 18. päivä. Eli kauaa ei tartte onneksi ihmetellä missä mennään.
riikka@82:
mäkin olen miettinyt sitä, että kuinka painavia tavaroita saa kantaa? osaakohan joku vastata tähän??
Sanoisin, että kanna sen painoisia kun tuntuu hyvältä :). Kuulostaa tyhmältä, mutta mulla ainakin ekassa raskaudessa tuntui heti jos nostelin jotain liian raskasta. Kakkosen aikana olikin sitten jo n. 15kg isosiskoa, jota joutui joskus pakosta kantamaan eikä tullut mitään ongelmia.
riikka@82:
eli mitä saa syödä? tai lähnnä et mitä ei saa syödä...? saako esim. salmiakkia/lakritsia? saako kahvia juoda?
Neuvolasta osaavat tietysti parhaiten kertoa, mun muistini voi olla aika hatara. Kannattaa vältellä pastöroimattomasta maidosta valmistettuja juustoja (esim ulkomaiset home- ja tuorejuustot), raakoja kalatuotteita (graavilohi yms) ja raa' aksi jäänyttä munaa ja lihaa (lähinnä salmonella), ei pellavansiemeniä (syaanivety tms). Minusta salmiakki ja laku ok jos ei verenpaineongelmia, itsellä nostivat verenpainetta joskus raskauden puolen välin jälkeen. Kahvikin on sellainen että jos pärjää ilman niin onhan se varmaan hyvä, mutta tokko kupillinen haittaa -itse tossa vetäisin aamulla vanhasta muistista... Särkylääkkeet kannattaa vaihtaa vaan parasetamoli (panadol) osastolle ja muistakin, esim allergialääkkeistä, kysyä lääkäriltä. Kissanhiekkaa käsittele hanskat kädessä tai kakkalappari miehelle, tosin sama toksoplasmoosi voi tulla lihastakin -> eli raa' an lihan jälkeen pesä kädet huolellisesti. Ulkomailla käydessä pitää olla vähän vielä varovaisempi.
Täällä on hoideltu kaiken viikkoa sairasta lasta. Joten kirjoittelutkin on nyt jääneet vähä taka-alalle. Kuopuksella todettiin taas korvatulehdus molemmissa korvissa :/ Tää oli nyt neljäs kerta. Onneksi tauti alkaa olla jo helpottamaan päin. Tänään päästiin jo kunnolla ulkoilemaankin.
Oma napa alkaa tässä pikkuhiljaa huolestuttamaan, kun ei ole oikein noita oireita. Mun piti jo toissapäivänä tehdä hätäpäissäni testikin uudestaan, kun alko epäilyttämään että ollaanko tässä nyt sitten kummiskaan raskaana. No kyllähän siihen testiin tuli ihan kirkkaanpunainen viiva, vaikkei pissakaan ollut rakossa kun reilusti alta kahden tunnin. Joten eiköhän siellä mahassa kuitenkin joku kyytiläinen ole. Rinnat on kyllä hiukan turvoksissa ja arat ja vatsaa joimottelee välistä aika kovastikkin. Mikä tietysti on omiaan lisäämään keskenmenon pelkoa. Eniten mietityttää kuitenkin kun tuota pahaaoloa ei ole sitten yhtään. Ehkä hitusen kuvotusta aamuisin jos oikein kuulostelemalla itseään kuulostelee :/ Muistelen vaan, että edellisessä raskaudessa (jossa kylläkin alkoin todettiin kuolleen kohtuun rv 11+) oli tässä vaiheessa jo kaamea krapula päällä öin päivin. Tiedänhän mä toki että raskaudet on kaikki erilaisia, ja viikkojakin on vielä niin vähän että kyllä se pahoinvointi sieltä ehtii vielä tuleman. Mut silti se nyt vaan jotenkin ressaa :/
Lokaquukos se oli jolla oli kaksi poikaa ennestään. Katselin että meillä on samanikäiset pojat molemmilla. Mulla on pojat syntyneet 1/02 ja 7/06) :D
Bee olikin laittanut hyvän linkin listaan noista kielletyistä aineista raskausaikana. Tosta kantelusta ja nostelusta mä oon itse sitä mieltä, että tässä alkuvaiheessa voi kyllä ihan huoletta liikkua ja kannella vähän painavampaakin tavaraa. Sen ei pitäisi vaikuttaa asiaan. Jos raskaus on alkuvaiheessa mennäkseen kesken, niin se menee vaikka seisoisi kuukauden päällänsä. En nyt sitten tiedä mitä muut ovat tästä mieltä tai mitä esim. neuvolassa annettaisiin tähän kysymykseen vastaukseksi. Mutta näin mä asiasta ajattelen.
Mä tässä vielä arvon, että tilaisko yksityiselle ajan alkuraskauden ultraan. Vai odottelisiko vaan sitä niskapoimuseulaa. Toisaalta olisi tietty kiva saada jo alkuvaiheessa varmistus, että kohdussa oikeasti kasvaa ihmisenalku. Mut toisaalta ei taas huvittaisi maksaakaan sitä 50 euroa. Näistä mun pojistahan mä en käynyt missään yiimääräisissä ultrissa. Mut sitten tässä viimeisessä keskenmenneessä raskaudessa kävin. Mut sitte loppupeleissä siitä ei ollut mitään iloa, kun alkoi menehty kuitenkin. Vaikka toisaalta pääsinhän edes kerran kurkkaamaan sitä pientä ihmettä. Ja sain kuvan muistoksi. Voipi kyllä olla että soittelen vaan neuvolaan ensi viikolla ja odottelen sitä niskapoimuseulaa. Eipähän siihenkään nyt enää niin hirumsesti aikaa mene.
Sain kuopuksen juuri päikyille ja esikko katsoo filmiä. Joten taidan hetken surffailla vielä netissä.
Voikaaha hyvin!
mirulii ja pirpana rv 5+3
hurjasti onnea kaikille vastikään plussanneille ja tervetuloa mukaan!
Ruokavaliosta joku laittoikin jo linkkiä, mitä suositellaan vältettäväksi. Jotkuthan syövät kaikkea viis suosituksista viisaamatta, mutta itse en ole huomannut juurikaan eroa ruokavaliossa nyt raskauden myötä. Tosin tällä hetkellä ei saakaan juuri mitään alas :X Laku on suurinta herkkuani, lakumix pussin saisin tuhottua tunnissa mutta nyt sitten sitäkin vain satunnaisesti ja vähän kerrallaan (oliko se rajoitus joku 50g per syöntikerta../päivä..)
Ja noista tavaroitten kantelusta. Mun käsittääkseni tässä alkuraskaudessa ei vielä ole juurikaan mahdollista saada mitään vahinkoa aikaan vaikka vähän tavaroita kantelisikin. Joskus raskauden puolivälissä tuli viime kerralla muutettua, ja silloin en tosiaan kantanut kuin jotain satunnaisia muovipusseja yms tosi pientä. Samoin kun tulee kissanhiekkaa eläinkaupasta (20kg säkkejä) kannettua, niin niitäkin kantelin siihen asti kun maha alkoi olla sen verran iso että tuntui siltä, että parempi olla nostelematta niin kookkaita kantamuksia ja taisipa kerran johonkin vihlaistakin kun nostin. Eli varmaan kun tuo maha alkaa kasvaa, en nostele niitä enää senkään vertaa, vaikka yleensäkin pyrin siihen että mies ne kävisi hakemassa kun ei jaksa muutenkaan montaa säkkiä itse sieltä raahata :D
E, tyttö 08/06, rv5
Huomasin palstan lokavauvoille. Meillä la 10.10, joka sattuu olemaan sama kuin toisen lapsemme. Joka kylläkin syntyi syyskuun lopussa. Meille tulossa viides lapsi, kolme päässyt syliin asti, raskas keskenmeno 18+3 lokakuussa 07. Joten aika varovaisesti tässä mennään ja varmaan aika pelonsekaisin tuntein tämä raskaus??
Neuvola 4.2. Päänsärkyä ja palelua, muuta oireilua ei.
Täällä on itsellä pelko perseessä, että onko kaikki hyvin, eli samalla lailla (ehkä enemmänkin) sitä murehtii kuin ensikertalaiset. Huolehtiminen kuuluu asiaan, tiettyyn pisteeseen asti, joten heittäkää vaan tänne kysymyksiä, täällä varmasti yritetään auttaa, jos osataan.
Minulla on ihana 1-vuotias kotona, joten edellinen raskaus vielä hyvissä muistissa. Lapsille tulee siten ikäeroa 1v 9kk, jos kaikki menee hyvin.
Tuosta kuinka painavia tavaroita saa nostaa, en osaa tarkkaan sanoa. Kuuntele omaa kroppaa! Repäiseviä liikkeitä kannattaa välttää. Itse en lähtisi väkisin kantelemaan pesukoneita, mutta tuota 11kiloista tyttöä kannan ainakin päivittäin. Jos alkaa heikottamaan tai tulee paha olo, levähdä.
Liikunnasta, periaatteessa saa jatkaa normaalisti, jos kaikki on kunnossa. Mitään uutta lajia ei kannata aloittaa ja kontaktilajeja välttää, ainakin kun vatsa kasvaa. Itsellä ekassa raskaudessa alkoi juokseminen tökkiä jo alussa, mutta muuten kävin esim. salilla rv 30 asti. Siinä vaiheessa alkoi kuulua enemmän puhinaa kun vääntäytyi laiitteisiin, kun itse teosta =). Nyt on hyvä, jos välillä kävelylle pääsen/jaksan. Olen siis töissä ja sit illat tytön kanssa.
yllatys: pieni rusehtava vuoto ei ole vaarallista, mutta jos tulee kirkasta verta, ota yhteys lääkäriin.
Thilia-Thalia: Kuten joku muukin jo sanoi, niitä nippailuja ja vihlaisuja tulet vielä kokemaan paljon. Välillä kirpasee kovaakin, mutta käsittääkseni, se on vain se kohtu kun siellä kasvaa.
Erica07: Luulen, että sinulla on mennyt ultrat sekaisin. Eli np-ultra (varataan sitten itse tai neuvolan kautta) varataan ensimmäisen neuvolan jälkeen neuvolatädin ohjeiden mukaan, eli mikä on käytäntö kullakin paikkakunnalla. Mutta mistä täälläkin paljon on puhuttu, varhaisultra, on täysin omasta halusta ja omakustanteisesti. Eli sen voit varata yksityiseltä ja suositus siihen on vissiin rv 8 alkaen. Siellä ei vielä paljon muuta näe kuin sykkeen ja sen, että alkio on oikeassa paikassa. Minulla on 14.2. aamulla ultra ja silloin vielä rv alle 7, mutta oma gynis oli sitä mieltä, että tulen niin aikaisin jo tarkistamaan, että kaikki on kunnossa, ettei ole tuulimunaa tai kohdunulkopuolista, koska oireet loppuivat niin yllättäen.
Ruokailuista: Katson, josko loytäisin teille listan kielletyistä aineista. Mutta mitä nyt tulee mieleen, että mitä pitäisi välttää: A-vit, graavi ym. raaka kala, tuorejuustot.
Tässä nyt muutama juttu. Toivottavasti auttoi joitakin. Nauttikaa raskaudesta, loppujen lopuksi se menee nopeasti ohi. Ja pitäkää huolta itsestänne!
hippo
Olipas muutamassa minuutissa tullut paljon vastauksia, mutta mitä lueskelin, aika samoilla linjoilla mennään. Ei siis mennyt paljoa neuvot ristiin =)
Hiphei! Eilen tehtyäni varmistusplussan, voin ilmoittautua, kun muutkin ovat jo uskaltautuneet..
Laskurit näyttävät l.a. 11.10, joka on oma syntymäpäiväni!
Itse olen lähes oireeton, mitä nyt vähän rintoja vihloo, mutta tältä se tuntui 5 vuotta sitten esikoisen aikaankin.
Olo on epätodellinen, mutta onnellinen yli vuoden yrityksen jälkeen!
Päätin uskaltautua joukkoon heti alkumetreillä. Sain keskiviikkona testiin haamun ja tänään vähän vahvemman plussan. LA olisi ilmeisesti 15.10. Edellinen raskaus päättyi keskenmenoon helmikuussa-07 rv 9+0, joten varovaisen toiveikkaana edetään.
Essi78 (rv 4+2)
kiitos tosi paljon vastauksista!
tää auttoi mua suunnattomasti :) nyt tietää vähän noista ruokavaliorajoituksista ja kantamisesta...
hyviä vointeja kaikille!
-riikka-
Kiitos vastauksista minunkin puolestani, sitä on vielä aika " pihalla" :)
Nyt iltaa kohden tuntuu olokin paranevan, enää ei kuvota niin paljon. Taitaa sitten olla päiväpahoinvointia minulla.
Jostain täältä luin, että tähän pahoinvointiin olisi jotain luontaistuotevalmistetta, jossa on inkivääriä (?). Osaako joku sanoa minkä nimistä tuo on, mistä sellaista saa ja onko siitä oikeasti hyötyä?
t. ilovecats
Yksi odottaja ilmoittautuu :) Tein eilen testin ja kaksi tummanpunaista viivaa pärähti !
Ensimmäistä odotan ja aika tunteikasta on ollut :D
Essi78: Meillä on sama LA ! 15.10
Palelee ja etoo, ihanaa !!
Ja hauskaa viikonlopun alkua kaikille.
Kiitos -hippo- selvennyksestäsi. Mä en tosiaan tiennyt, että niitä ultria on erilaisia. Kyllä se kutkuttelis mennä sitten sillon rv8 yksityiselle ultraan, mutta taidan pitää asiasta pienen palaverin isännän kanssa.
Jaksamisia miruliille kipiän lapsen kanssa. Mä tunnen itteni nyt alkuraskaudessa kyllä niin väsyneeksi, että sinulle nostan hattua. Toivottavasti lapsesi paranee pian.
Hanna07. Meillä on sama laskettuaika 10.10. Tosin mä olen ihan ton laskurin kanssa sen päivämäärän saanut. Onko sulla tosiaan ollut jo neuvola vai tarkoititko 4.3? Mulla on eka neuvola 27.2 ja jännittää.
Oireista tai oireettomuudesta on monet täällä puhunu ja täytyy kyllä sanoa, ettei tässä itselläkään juurikaan ihmeellisiä oireita ole. Väsymystä, vatsan nipistelyä, ihan pikkusen rintojen arkuutta, etovaa oloa ja luulotautia. Viime yönä heräsin kesken unien, kun muka ihan selvästi tunsin vauvan siellä liikkuvan. No eihän se tietysti ole mahdollista, mutta niin todelta se tuntui.
Nautitaan nyt vielä tästä vähäoireisesta ajasta. Eiköhän niistä ehdi nauttia yhdeksän kuukauden aikana riittävästi. Viikonloppuja kaikille!
Erica rv5+0
Onpas mukavaa, kun meitä on jo näin paljon täällä! Ja toivottavasti tulee vielä sankoin joukoin lisääkin.
Varasin tänään neuvolan, ja ystävällinen täti tarjosi aikaa jo ensi viikon tiistaiksi (12.2.). Viikkoja siis siinä vaiheessa on menossa vasta 6+1, mutta ei se mitään, mukavaa päästä noin aikaisin. Tietää sitten mitä tuleman pitää. Itselläkin on olo kuin esikoista odottaisi, kun edellisestä raskaudesta on aikaa jo seitsemän vuotta.. Kaivelin kaikki vanhat paperit esiin tuolta edelliseltä raskausajalta, neuvolakortit ja muut ja oli niin mukavaa muistella..
Olo suht normaali, mitä nyt rinnat kipeänä ja pallus jatkuu (lämmöt edelleen yli 37 joka pv).
Tämöistä tänne suunnalle..Nyt petiin, ihanaa kun alkoi viikonloppu ja saa nukkua!!!!
Tinttana
Heipä hei kaikille!
Kai minäkin uskaltaudun porukkaan. Tein edellispäivänä testin ja LA on 7.10. Meillä on jo kaksi poikaa 06/02 ja 02/06. Minulla oli viime vuonna keskenmeno, joten en uskalla vielä niin kauheasti iloita uudesta raskaudesta. Vatsa on jo turvoksissa, mutta olo on ollut tähän mennessä tosi hyvä. Onnea kaikille plussanneille!