Olipa positiivinen tokaluokkalaisen arviointikeskustelu...:-(

Jari Sinkkonen sanoi viimeviikkoisessa ( olikohan se nyt 45 minuuttia) ohjelmassa niin hyvän pointin, joka koski nimenomaan vanhempien reaktioita kun lapsesta annetaan negatiivista palautetta tai esim. puututaan lapsen huonoon käytökseen.



Hän muotoili sen jotenkin tähän tyyliin:



että, jos on joku ongelma esim. lapsen käytöksessä; jos vaikkapa lapsi päivähoidossa puree toisia lapsia, ja siitä kerrotaan vanhemmille ja halutaan keskustella, niin vanhemmat heti valittavat, että miksei yhtään tai koskaan tule positiivista palautetta. Mutta kun siinä puremisessa ei ole mitään positiivista! Ei asioita voi esittää niin että samassa lauseessa kehutaan kuinka lapsella on kuitenkin kauniit silmät. Jos on joku asia johon pitää puuttua, niin siitä täytyy vaan silloin keskustella ja puhua positiivisemmat asiat vaikka myöhemmin tai toisella kertaa.



Miksi vanhemmat loukkaantuvat, jos omasta lapsesta annetaan negatiivista palautetta? Miksi he eivät puutu kyseiseen asiaan ja ohjeista tai tarvittaessa rankaise lasta? Miksi moititaan opettajaa huonosta palautteesta jos lapsi on käyttäytynyt huonosti? Eikö opettajan moittiminen kotona vie mattoa hänen jalkojensa alta ja vähennä hänen auktoriteettiänsä lapsen silmissä? Kuinka lapsi oppii kehittämään itseään ja vaatimaan itseltään mitään suorituksia jos kaikki palaute on vain positiivista?

Minulla itsellä on tokaluokkainen tyttö. Ei millään tavoin mikään "häiriötapaus" koulussa eikä kotona, mutta vilkas, sanavalmis tyttö, joka ei todellakaan kuulu luokkaan "hiljaiset tytöt". Likka pistää kampoihin naapuruston pojille ja kertoo mielipiteensä asiasta kuin asiasta niin aikuiselle kuin lapsellekin, vähän kuin nostalgisten Tiina-kirjojen Tiina... Noh, sori...heti meni sivuraiteille...

Mistä siis piti kirjoittamani oli tuo huolellisuus. Tytön koulunkäynnissä on ollut samoja ongelmia: ei mitään asiavirheitä, mutta ihan liikaa huolellisuusvirheitä. Kirjaimia puuttuu, vokaaleja on liikaa, konsonantteja liian vähän. Pluslaskut muuttuu miinuslaskuiksi jne.

Opettaja jutteli asiasta jo viime vuonna ja harmitteli sitä, että kun tyttö ihan tosiaan osaa kuin vettä vaan, mutta ei jaksa tarkistaa että tuliko kaikki oikein.... Tänä vuonna lähdettiin sitten ihan kiinnittämään huomiota kotona asiaan ja tarkistetaan kaikki läksyt. Tyttö tekee ne ensin itsekseen ja sitten tulee näyttämään. Jos on väärin, niin korjataan ja jos käsiala on epäselvää, niin kummataan ja kirjoitetaan uudelleen. Emme myöskään kerro suoraan mikä on väärin, vaan johdattelemme itse huomaamaan. "Miten sinun mielestäsi? Puuttuuko tuosta sanasta ehkä joku kirjain?" jne.

Ajankäytön kanssa olemme myös tehneet uudet säännöt. Ennen tyttö tekaisi nopeasti läksyt ja sitten jo aukeni telkkari tai riensi ulos kavereiden kanssa. Nyt ei kumpaakaan tehdä ennen viittä (tulemme 15.30 kotiin), vaikka läksyt olisi koska tehty. Jos tekee läksyt nopeasti, niin sitten tehdään jotain muuta, mutta näitä joiden pariin on yleensä kiire, ei tehdä ennen viittä. Piste. Ja tyttö keskittyy! Tekee kunnolla ja tarkistaa tekemänsä, kun tietää, että eipä tässä kuitenkaan mihinkään kiire ole. :o) Opettaja oli huomannut selvän eron tänä vuonna, sanoi että ero on ihan huikea. Käsiala on kaunista ja huolellisuusvirheet ovat vähintään puolittuneet. Kokemuksen syvällä rintaäänellä kehoitan siten teitä olemaan pojan läksyjen teossa mukana. :o) Se tuo tulosta. Pelkkä katsominen, että läksyt tehdään ,ei riitä.

Minulla on useampia lapsia, ja yhden opettajaksi osui tällainen negatiivinen, ilkeä ja latistava opettaja, joka keksimällä keksi ikävää sanottavaa. En ole koskaan törmännyt vastaavaan muiden opettajien kohdalla, joten ikävä tosiasia on, että tällaisia tyyppejä tosiaan on. Saavat jotain kicksejä siitä vallantunteesta, kun pääsevät haukkumaan lapsen syystä kuin syystä, juuri tällaiset yksittäiset virheet nousevat valtavaan asemaan ja hyvää ei nähdä missään, ja ovat myös ylimitoitetun perfektionisteja, eivätkä tajua, mitä lapsen itsetunnolle tekee tuollainen murskaaminen.



Jokin aika sitten julkaistiin suomalainen tutkimus, jonka mukaan suuri osa, olisiko ollut vajaa puolet tai 1/3, opettajista ei luonteensa puolesta sovi alalle lainkaan. Eivät osaa keskustella rakentavasti ja nähdä asioita eri näkökulmista, eivät kykene puolueettomuuteen vaan hyökkäävät helposti, eivät omaa sellaisia psykologisia taitoja, joita ihmisläheisessä työssä vaaditaan, jne. En muista tarkasti, mutta tämä uutisoitiin kaikissa isoissa lehdissä taannoin.

Ei se vika aina ole lapsessa ja vanhemmissa, opettajissa riittää mätämunia myös.



Jännä tämä suomalaisten auktoriteettiusko, että poliisi, lääkäri ja opettaja eivät tee virheitä ja ovat hyviä ihmisiä...Tutkimuksessa painotettiin sitä, että jo hakuvaiheessa ja koulutuksessa tulisi painottaa ja selvittää henkilön psykologista soveltumista alalle, jossa on vastuu lapsista ja nuorista.

yhdyn edellisiin kirjoittajiin huolellisuudesta ja läksyjen tekemisetä!



Meillä on kolmasluokkalainen poika, jonka käsiala on välillä täysin arvattavaa (osaa kyllä kirjoittaa hienosti, kun haluaa), huolellisuusvirheitä tulee vähän väliä jne. Eikä hänelläkään kyse ole siitä, ettei osaisi. Koenumerot on järjestään 9-10. Meillä läksyt tehdään ensin itse ja minä tarkistan ne. Mainitsen, jos on joku väärin ja poika saa itse etsiä virheensä. Kirjoitustehtävät olen lukenut niin kuin olen selvää saanut ja kysynyt: "Lukeeko tässä nyt ihan varmasti, että ...?" Ja sitten poika on joutunut kirjoituksensa korjaamaan, että saa selvää muutkin kuin itse. Tämä kaikki on myös opettajan tiedossa ja välillä poika saakin sekä positiivista että negatiivista palautetta. Kuten viimeisimmästä aineesta: Tarina oli oikein hyvä. Käsialassasi on vielä parantamisen varaa... Ja poika tietää tämän kyllä oikein hyvin itsekin. Aina vain tahtoo olla kiire jonnekin... :)

perustui tutkimukseen, jonka mukaan 1/5, paikoin 1/3 opettajista haluaa vaihtaa alaa. Päätelmän tekijä katsoi muutoshalukkuuden johtuvan soveltumattomuudesta. Kyse oli yksittäisestä mielipiteestä, ei tutkimuksesta.



AP:lle sanoisin, että ei kannata pahastua palaverin sisällöstä. Niitä on harvoin ja siksi niissä otetaan yleensä esille lähinnä huolenaiheet. Palaveri on tarkoitettu vanhemmille, jotta he osaisivat ohjata lastaan. Vanhemmat kun eivät mitenkään voi tietää, millainen on lapsen kouluminä - eiväthän he ole paikalla. Positiivinen palaute annetaan koulunkäynnin yhteydessä oppilaalle, ei vanhemmille. Se, mitä kuulit, on vain murto-osa totuudesta, kaikkein akuutein. Hyvääkin on siis varmasti paljon. Hyvinhän lapsellasi asiat ovat: vähän raisua käytöstä, parannettavaa kielen taidoissa ja tuhmia kirosanoja. Etteköhän te niistä selviä, kunhan jaksat tukea lastasi pienissä vaikeuksissa etkä asetu koulua vastaan, ainakaan lapsen kuullen. -ope

Varsinkin alakoulun ongelma on se että siellä yritetään tunkea kaikki samaan muottiin - hajuttomiksi, mauttomiksi ja värittömiksi. Itse asiassa opettajat eivät pidä keskimääräistä älykkäämmistä lapsista, varsinkaan jos lapset itse ja heidän vanhempansa toivoisivat sille sen ansaitsemaa arvostusta. Opin tämän itse esikoisen hankalan alakouluajan mukana. Seuraaviin lapsiin en ole yhtään tuhlannut energiaa että olisivat tippaakaan akateemisesti älykkäitä, niin heillä on mennyt paljon paremmin.



Toi on just malliesimerkki että puututaan johonkin muutamaan kirosanaan. Meillä nipotettiin vihkoissa olevista piirustuksista joissa hui kamalaa esiintyi väkivaltaa. No, poika on neljävuotiaasta pelannut räiskintäpelejä, joten kummakos tuo. Eikä siinä ole minusta mitään pahaa, kautta aikojen pojat ovat olleet kiinnostuneita välivallasta, myös silloin kun itse olin lapsi eikä tietokonetta ollut. On todellakin väärin karsia poikien luonnollisia viettejä pois. Mitä heistä tulee jos heitä ei koskaan hyväksytä omana itsenään?



Oma poikani on nyt yläkoulussa ja ihan kelpo oppilas, vaikka puheissaan kyllä teilaa edelleen koko koululaitoksen eikä missään nimessä halua olla "hikari" (keskiarvo on 8 ilman minkäänlaista lukemista mihinkään). Mutta on asiallisesti tunneilla ja pääsääntöisesti tekee läksynsä.

Hyvä, että lapsesi on koulussa kasvatettavana. Toivotaan, että hän ei listi siellä kuitenkaan koulukavereitaan. Muuten, ei kannata yleistää, kun haluaa moittia yleistämisestä...

Mitätöit opettajan nuhteet kirosanojen kirjoittamisesta, kommentistasi välittyi pojalle että on ok kirjoittaa niitä eikä tehdä niin kuin muut ääneen kiroilemalla.



Kerroit tuossa lapsesi koetuloksia ja täytyy sanoa että surkeitahan nuo ovat kautta linjan. Älykäs ei sorru moisiin virheisiin, toki huolimattomuusvirheitä tulee kaikille muttei noin paljon maksimipistemääriä alentavasti.



Lisäksi tuntuu siltä että vähättelet lukihäiriön vaikutusta tai pienentelet sen pieneksi lukihäiriöksi. Lukihäiriö on lukihäiriö sen asteesta viis ja oikea paikka on pyytää lapselle erityisopettajan opetusta sillä sellainen löytyy kaikista kouluista.



Ystävättäreni pojalla on lukihäiriö jonka vakavuusastetta ei heti huomattu, kakkosella kävi niin että kun poika ei lukenut vielä kunnolla eikä kirjoituskaan sujunut kertasi luokan. Matematiikka on tältä lapselta sujunut erinomaisesti.



Mielestäni erityisopettajan on arvioitava lapsesi erityisopetuksen tarpeet. Olisiko lapsesi perinyt lukihäiriön äidiltään?



Korostat lapsesi älykkyyttä, lisäksi kerrot että kumminkaimat ja kaikki tutut on samaa mieltä. Objektiivisesti arvion pystyy tekemään vain sellainen henkilö joka ei ole läheinen tai tuttava.



Kun koulussa on vaikeuksia (pojallasi on kirjoittamisessa ja lukemisessa sekä käytöksessä) niin tulee näitä tunteenpurkauksia herkemmin. Luokan sisältä saattaa kuulua kommenttia heikosta lukutaidosta ja lapset vertailee herkästi koetuloksiaan. Kukaan lukihäiriöinen ei jää kavereiltakaan huomaamatta. Seurauksena saattaa olla häiriökäyttäytymistä.



Ystävättäreni pojalla oli tällaistakin mutta kun varsinaiseen ongelmaan (lue lukihäiriöön) puututtiin kunnolla tukitoimin on koulunkäynti alkanut sujumaan ja häiritsevä käytös jäänyt taakse.



Kova pala se on huomata lapsessaan puutteita, teet erittäin väärin jos et tartu härkää sarvista. Ottakaa avosylin apua ja pyytäkää sitä myös itse jos sitä ei ymmärretä tarjota.



Voi olla niin että poikasi käsiala ei tule koskaan hyväksi näinhän siinä monilla käy, samoin niitä kirjaimia on väärissä paikoissa väärässä järjestyksessä tai jotain puuttuu.



Lukihäiriö on iso ongelma, lisää ongelmia on tiedossa ellei siihen puututa napakasti.



Vielä yksi juttu jonka olet tehnyt ehdottomasti väärin, maksat lukemisesta. Tämä on niin karhunpalvelus lapsellesi ja teille kaikille. Nyt ilmoitat asian niin että jokaisen on täytynyt opetella lukemaan ja sen eteen on toisten tehtävä enemmän töitä ja toiset oppii helposti. Lisäksi sanot että sinulle joku muu asia on helppoa ja se mikä on sinulle helppoa voi olla vaikeaa jollekin toiselle.



Lapsen lahjominen tässä perusasian opettelussa on väärin. Viikkorahan voi antaa muttei kannata lapselle maksaa koulutehtävien tekemisestä, se on loputon suo jos tuolla tiellä jatkatte.



Minä en maksa mistään koenumerosta ja lasteni numerot on välillä 9- - 10 jonka päälle vielä joskus tulee plussia, näin on ollut vuosia.



Lukihäiriöiselle on kolmonen vaikeaa, alkaahan englanti silloin ja siksi on erityisen kiire saada sille poikaviikarille apua. Jos lukeminen ja kirjoittaminen ei ala sujua kannattaa se kakkonen kerrata ja siinä samalla opetella niitä käytöstapoja.

Opettajalla on toisenlaisia mielipiteitä ja hän pitää poikaa harvinaisen voimakastahtoisena.

On se vaan kumma, että toiset pärjäävät hänen kanssaan ja toiset eivät.

Kuulostaa siltä, että olette asenteellanne saanut pojallenne ajatuksen, ettei se opettaja (joka on VAIN kiltti tyttö?) ole kunnioituksen arvoinen,

Toinen mikä tuli mieleen on, että miksi lapselle tarvii aina jäädä hyvä mieli? EI tokaluokkalainen ole enää niin pieni, että on pakko kestää pahaa mieltä ja pettymyksiä.

Kolmanneksi: tsemppiä, ei poikasi varmasti ole mikään käytöshäiriöinen. Yritä saada keskusteluyhteys pidettyä open kanssa ja korosta pojallesi, että koulussa tehdään niinkuin opettaja sanoo. Lisäksi tohon huolellisuuteen kannattaa panostaa=)

Hyvä, että lapsesi on koulussa kasvatettavana. Toivotaan, että hän ei listi siellä kuitenkaan koulukavereitaan. Muuten, ei kannata yleistää, kun haluaa moittia yleistämisestä...

Ei se koulu ole lastani kasvattanut, korkeintaan saanut vihaamaan oppimista, niin että hän ei ehkä yllä niin pitkälle kuin älyllään muuten yltäisi. Itse minä olen lapseni kasvattanut eikä minulla ole mitään "Mitä väliä?" -asennetta. En vaan edes toivo että lapseni integroituisivat liikaa tähän yhteiskuntaan, vaan olisivat mieluummin sen yläpuolella.

Eikä minun poikani listi ketään. Olen samassa koulussa opettajana, joten tiedän kyllä mitä hän siellä tekee.

Ja mitä minä yleistin?

se 74, joka on koulukriittinen vaikka on opettaja. Uskoisin että monet niistä tosihäiriköistä olisivat paremmissa olosuhteissa ihan toisenlaisia.

Niin - olen erityisopettaja ja yritän paikata näitten raukkojen koulussa saamia vaurioita.

sit sitä ei varmaan ole annettu toisellakaan kertaa tarpeeksi.

Jari Sinkkonen sanoi viimeviikkoisessa ( olikohan se nyt 45 minuuttia) ohjelmassa niin hyvän pointin, joka koski nimenomaan vanhempien reaktioita kun lapsesta annetaan negatiivista palautetta tai esim. puututaan lapsen huonoon käytökseen.

Hän muotoili sen jotenkin tähän tyyliin:

että, jos on joku ongelma esim. lapsen käytöksessä; jos vaikkapa lapsi päivähoidossa puree toisia lapsia, ja siitä kerrotaan vanhemmille ja halutaan keskustella, niin vanhemmat heti valittavat, että miksei yhtään tai koskaan tule positiivista palautetta. Mutta kun siinä puremisessa ei ole mitään positiivista! Ei asioita voi esittää niin että samassa lauseessa kehutaan kuinka lapsella on kuitenkin kauniit silmät. Jos on joku asia johon pitää puuttua, niin siitä täytyy vaan silloin keskustella ja puhua positiivisemmat asiat vaikka myöhemmin tai toisella kertaa.

Miksi vanhemmat loukkaantuvat, jos omasta lapsesta annetaan negatiivista palautetta? Miksi he eivät puutu kyseiseen asiaan ja ohjeista tai tarvittaessa rankaise lasta? Miksi moititaan opettajaa huonosta palautteesta jos lapsi on käyttäytynyt huonosti? Eikö opettajan moittiminen kotona vie mattoa hänen jalkojensa alta ja vähennä hänen auktoriteettiänsä lapsen silmissä? Kuinka lapsi oppii kehittämään itseään ja vaatimaan itseltään mitään suorituksia jos kaikki palaute on vain positiivista?

Pojassasi on varmasti miljoona ihanaa ja positiivista asiaa, mutta ne eivät voi peittää niitä negatiivisia. Rajut leikit ja kirosanat pitää vain karsia. Samoin huolellisuuteen on vain puututtava ja heti.



En nyt tarkoita ap, et sä olisit tälläinen, mutta haluan kertoa yhdestä sukulaisperheestä.



Äiti istuu ja tekee poikanssa kanssa tuntitolkulla läksyjä. Ei vaadi mitään, kunhan istuu siinä kolme tuntia "tsemppaa". Poika haaveilee ja piirtelee. Koulusta tulee negaa ja äiti kehuu kuinka ihana lapsi hänellä on ja kuinka monessa asiassa niin hyvä. Mitä nyt ei läksyistään suoriudu.



Keskimmäinen on ihan härikkö. Tyttö on ilkeä ja aivan liian raisu otteissaan suurimmalle osalle sukulaislapsia ja ilmeisesti myös naapuruston lapset ovat alkaneet karttamaan. Aiona iloisella päällä, mutta hommat menee riehumiseksi ja rajuksi AINA. Mitä tekee äiti, kehuu tyttöä koko ajan. Pitääkin tietenkin antaa positiivistakin palautetta, mutta jossain suhteessa tytön käytökseen.

Pienin on eristyvä. No kai kun pitää kotona väistellä siskoa minkä jaloistaa pääsee.

Äiti on maailman rauhallisin ja positiivisin ihminen, mutta joskus pitäisi vaan olla tiukempi. Ei tuollaisella yltiökehumisella pääse oikeasti hyviin tuloksiin =(

Kiitän monipuolisesta keskustelusta. Ja pahoittelen tuota ylikilttien tyttöjen kommenttia.

Muutaman uuden kommentin haluan vielä todeta yhden kirjoittajan tekstiin.

MInä en minätöi opettajan nuhteita kirosanojen kirjoittamisesta. Minä olen ihan samalla tavalla niistä torunut. Mutta "oikeaoppiminen" palaute annetaan niin, että ensin jotain hyvää, sitten kehittämisehdotus ja sitten vielä hyvä mieli. Opettajan kokonaiskuva oli vain se paha mieli.

Toiseksi: minä itse olen pyytänyt moneen otteeseen apua lukihäiriöön. Opettajan mielestä se ei ole tarpeellista.

Kyllä. Lukihäiriö tulee minun puoleltani. Ja huolimattomuuteen taipuvainen luonteenpiirre.

Kolmanneksi olen ehdottomasti palkitsemisen kannalla. Mikä tahansa asia, mikä on lapselle vaikeaa, niin siitä kannattaa palkita. Palkinnon pitää olla sellainen, että lapsi arvostaa sitä. Joku toinen arvostaa karkkipussia, mutta jos lapsi arvostaa rahaa, niin sitten se on rahaa.

Läksyistä en anna rahaa, se kuuluu elämään. Mutta kaikesta ylimääräisestä maksan ja uskon, että tämä on se oikea tapa.

Eilisen palaverin jälkeen ja tämän keskustelun pohjalta olen oppinut sen asian, että lopetan lukemisesta maksamisen (koska se nyt sujuu jo) ja alan maksamaan kirjoittamisesta. Maksan hänelle ylimääräisistä tarinoista, jotka on tehty huolellisesti ja jotka yhdessä korjaamme.

Lisäksi haluan kertoa, että juttelin illalla pojan kanssa. Kysyin, mitä mieltä hän oli tapaamisesta ja niistä opettajan mainitsemista seikoista. Että oletko käyttäytynyt muutenkin huonosti. Puhuimme paljon.

Poika oli aivan itku kurkussa ja selitti, että hän vihaa koulua eikä enää koskaa aio mennä kouluun tai jos menee, ei tee siellä mitään. Tämä tunnereaktio ei kerro mistään muusta kuin huonosta mielestä joka koko päivästä jäi.

Mitätöit opettajan nuhteet kirosanojen kirjoittamisesta, kommentistasi välittyi pojalle että on ok kirjoittaa niitä eikä tehdä niin kuin muut ääneen kiroilemalla.

Mielestäni erityisopettajan on arvioitava lapsesi erityisopetuksen tarpeet. Olisiko lapsesi perinyt lukihäiriön äidiltään?

Vielä yksi juttu jonka olet tehnyt ehdottomasti väärin, maksat lukemisesta. Tämä on niin karhunpalvelus lapsellesi ja teille kaikille.

i]

ehkä hän kotioloissa suoriutuukin ihan hyvin, mutta miten onnistuu ryhmässä?

sitä voi arvioida ainostaan opettaja. lisäksi aliarvioit tuon käyttäytymisasian, opettaja tuskin turhaan käy läpi tällaista asiaa. voi olla että lapsesi on älykäs, mutta puuttuuko tavat ja empatia? tai onko älykäs niin, että tylsistyy koulussa ja siksi kiusaa tms, eikä osaa suhteuttaa käyttäytymistään. älykäs lapsi osaa yleensä myös älykkäät tavat häiriköidä, kiusata jne.

olisi kutsuttu ylimääräinen vakavahenkinen kiireellinen palaveri koolle arvovaltaisen raadin edessä: asia on nyt niin, että meidän täytyy antaa teille positiivista palautetta.Jos positiivista palautetta on niin se annetaan puolihuolimattomasti kun sattumalta törmätään jos muistetaan tai pakollisissa varteissa. Negatiivista palautetta puidaan puimistaan.

sit sitä ei varmaan ole annettu toisellakaan kertaa tarpeeksi.

poikani on älykäs... by the way kiroilee, kiusaa, häiriköi ja on lukihäiriö=) jee jee

ja tuskin edesauttaa oma käytöksesi

Nyt minä toistan itseäni, mutta näin aamun kunniaksi sitä vielä teen ja sitten lopetan.



84 - luulen, että poikani kiroilee huomattavasti vähemmän kuin sinun poikasi. En ole kertaakaan kuullut hänen kiroilevan. Pikkusisko ja kaverit ovat myös vahvaistaneet, ettei hän kiroile. Kyllä minä ymmärrän, että lapset "maistelevat" kirosanoja ja poikani on niitä maistellut kouluvihoissaan.

Eilen hän lupasi, ettei sitä enää tee. Ja minä luotan hänen lupaukseensa.



Poika ei kiusaa. Kukaan ei ole väittänyt, että hän kiusaa. Ei edes opettaja.



Poika ei häiriköi. Ei edes opettaja sanonut, että hän häiriköi.



Ja mistä lähtien lukihäiriö on ollut kirosana??



85

Ehkä hänellä on vaikeaa ottaa negatiivista palautetta vastaan.

Mielestäni minä osaan ottaa hyvin negatiivista palautetta vastaan. En ole kertaakaan kyseenalaistanut opettajan palautetta. Olen moneen kertaan sanonut, että hän oli oikeassa. Kyseenalaistan vain opettajan tavan antaa palautetta.



ap





ap

poikani on älykäs... by the way kiroilee, kiusaa, häiriköi ja on lukihäiriö=) jee jee

että juuri älykkäiden kohdalla ihan todennäköisesti on näin...

monilla älykkäillä ihmisillä on lukihäiriö. Se liittyy vasemman aivopuoliskon (luovan aivopuoliskon) dominointiin aivoissa. kiroilu ja häiriköinti taas tulevat turhautumisesta...

Mielestäni minä osaan ottaa hyvin negatiivista palautetta vastaan.

Huumorin kukka se kaunein kukka :)