Lue keskustelun säännöt.
Vieläkö joku tosissaan luulee että lapsen voi opettaa syömään kaikkea?
19.11.2008 |
Tuli vain mieleen tuosta kasvatusketjusta kun joku ylpeili että HÄN on kyllä opettanut lapsensa aina syömään kaikkea ja maistamaan kaikkea. Eikä heidän luonaan tarjoilla mitään toisia ruokia yhdelle. Sitä en itsekään kyllä tekisi.
MUTTA lapsissa (ja aikuisissa) on huomattavia eroja näissä asioissa. Itse olen todella kaikkiruokainen. Ei ole mitään ruokaa mitä en söisi! Poikani on täsmälleen samanlainen kuin minä, hotkii homejuustot ja tuliset ruoat kuin tosta vaan:). Syö kaalia, raasteita, kaikkia hedelmiä.
Sen sijaan tyttö ja nuorempi poika ovat täysin erilaisia... Tyttö söisi mieluiten vain muusia, makkaraa, lihapullia, banaaneja ja omppuja. No toki muutakin syö mutta vähemmän. Poika syö kyllä kaikkia hedelmiä mutta esim. vihannesten kanssa on kranttu. Lihaa syö harvoin. Kaikki tarjottavat ruoat eivät tod kelpaa!
Mieheni on myös erittäin kranttu syömistensä kanssa. Anoppi on kertonut etteivät tahtoneet saada häntä syömään mitään! Vieläkin on samanlainen...Tulee vain mieleen että kaksi lastamme ovat samanlaisia.
Eikös tätä ole tutkittukin että makumieltymykset ovat periytyviä?
Kommentit (21)
Eihän sitä muuten tiedä mistä tykkää :) Ja koska ihmisellä maku muuttuu ja lisäksi voi ottaa jopa 20 maistamiskertaa ennenkuin tottuu ruokaan ja osa aoikeasti sanoa että pitääkö siitä vei ei, niin sellaisiakin ruokia mistä ei ole ennen tykännyt pitää välillä maistaa - mutta ei ole pakko syödä jos ei tykkää, eikä edes maistaa jos on jo maistanut niin usein ettei ole enää vaan tottumisesta kyse.
Itse en ennen tykännyt esim. brie-juustoista, ja nyt tykkään. Lapsi ei ole tykännyt kypsennetystä sipulista (raaka kyllä menee!), joten sitä ei tarvitse maistaakaan (en itsekään tykännyt kypsennetystä sipulista ennen kuin olin aikuinen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka peruskoulussa oli syöntipakko, ja aikuisenakin olen sitä urheasti maistellut (myös itse tehtyä, en vaan valmista). Sama kesäkeiton kanssa. Mikähän meni pieleen?
Itse asiassa olen aika varma että opettamalla voi lapsen saada kaikkiruokaiseksi.
omista voin sanoa, että esikoistyttö oli jo pienenä erittäin ennakkoluuloton ja halusi ainakin maistaa kaikkea ja oikeastaan söi kaikkea. ( Nyt kouluikäisenä on ruvennut ranttuilemaan, kuuluisko ikään ? ) ja toinen tytär (kylläkin vasta 2v.) on taas ollut hyvin ennakkoluuloinen, katsoo tarkkaan mitä suostuu edes maistamaan... ei kelpaa edes muussi. Ja todella kieltäytyy vaikka toiset lapset vieressä söisivät samaa. Ja valitettavasti pilttiruoat ovat niitä, jotka menevät parhaiten :( vaikka kuinka kotiruokaa tarjoillaan. Makkara kyllä menis vaikka missä muodossa alas :D Saas nähdä millanen tosta meidän vauvelista kasvaa ruoan suhteen.
Itse olen ollut hyvin ranttu pienenä, ei ole mennyt monikaan ruokalaji alas ja lihaa aina syönyt pieniä määriä. Nykyään voisi sanoa että olen lähes kaikkiruokainen... eli elämä opettaa :)
ELi uskon kyllä että on aika yksilöllistä miten lapset syövät vaikka toki opettaminenkin vaikuttaa jonkin verran.
esimerkiks jouluruokia kohtaan, kun on pienenä pakotettu syömään.. Itse opetan kaikkea maistamaan mutta eihän kaikki voi tykätä kaikesta, se ei vaan ole mahdollista..
Mutta siinä vaiheessa on kun perheessä on kolme lasta, joilla on yhteensä noin kaksi ruokaa, jota kaikki varmasti syövät, lienee aika lähteä siitä, että kaikki ruoka on syötävää ja syödä voi vaikkei niin tykkäisikään.
Yleensä nirsoilu menee aikuisena ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että jos aikuinen mies nirsoilee ruokansa kanssa niin eivätköhän lapset ota ihan mallia hänen käytöksestään.
Mieheni on myös erittäin kranttu syömistensä kanssa. Anoppi on kertonut etteivät tahtoneet saada häntä syömään mitään! Vieläkin on samanlainen...Tulee vain mieleen että kaksi lastamme ovat samanlaisia.
Eikös tätä ole tutkittukin että makumieltymykset ovat periytyviä?
Olisi kannattanut lukea vähän tarkemmin se viesti johon nyt tässä aloituksessa viittaa. Käsittääkseni maistaminen ja syöminen ovat aika eri asioita!!! Maistaa voi, vaikkei ikinä rupeaisikaan pitämään!!
Voi jestas miten jotkut ottavat herneen nenään olemattomista asioista. Hanki ap elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan alusta asti annettu lapselle monipuolista ruokaa, mutta muutaman kuukauden syömisen jälkeen alkoi totaalinen stoppi. Olin itse ihan hämilläni että mitä olen tehnyt väärin. Tyttö on nyt 5v ja edelleen tosi kranttu, tuntuu että se on vaan pahentunut vuosien myötä. Ennen esim. kinkkukiusaus oli suurinta herkkua, nyt ei suostu syömään kuin muutaman lusikallisen. Maistelee kyllä mutta siihen se jää. Mä oon ollu lapsena ihan samanlainen, joten ei ole omena kauas puusta pudonnut.
Meillä kans kaikkea pitää maistaa, mutta ei ole pakko syödä. Yleensä ne ruuat, joita ei ole ennen maistettu on pahoja, mutta parin lusikallisen jälkeen ne onkin ihan hyviä. Tyttö syö kaikkea muuta paitsi lihakeitosta lihanpaloja, sillä ovat kuulemma sitkeitä.
Mitään pakkosyömistä meillä ei ole: jos ei syö enempää kuin pari lusikallista niin sitten ei syö. Seuraavalla aterialla syö sitten paremmin. Tätä kuitenkin harvemmin tapahtuu yleensä kelpaa mitä eteen annetaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku tuolla totesi tietäväisesti kuinka lapsi syö kyllä kaikkea kunhan hänet TOTUTTAA makuihin. Jo tämä kommentti osoittaa ettei kirjoittaja tiedä asiasta juuri mitään muuta kuin sen, että "kyllä minun lapseni rupesivat syömän hernekeittoa kun maistatin heillä sitä 3 kertaa". Huoh.
Kaikki jotka asian kanssa OIKEASTI ovat joutuneet tekemisiin, tietävät, että valikoivasti syövä lapsi ei SUOSTU OTTAMAAN SUUHUNSA ruokaa jota ei halua syödä, joten tämä makuihin TOTUTTAMINEN on vähän isompi asia. Jos lapsi järjestelmällisesti vuosien ajan sylkee ruuan pois suustaan tai kieltäytyy avaamasta suutaan tiettyjen ruoka-aineiden kohdalla, kyllä siinä kovempi kalloisempikin vanhempi alkaa tajuta, että tämä lapsi ei tätä ruokaa syö vaikka vanhempi TAHTOISI.
Lapsi on kuitenkin huono syömään (siis määrällisesti, melkein kaikkea syö), ruokailu ei vaan kiinnosta (olin itse samanlainen pienenä). Usein tekisi niin, että söisi pari lusikallista ja kärttää sitten puolen tunnin päästä jotain syötävää. Niinpä usein sanotaan, että syö vielä 5 lusikallista, mihin lapsi yleensä suostuu (ja syö sitten usein kaiken).
Mitään pakkosyömistä meillä ei ole: jos ei syö enempää kuin pari lusikallista niin sitten ei syö. Seuraavalla aterialla syö sitten paremmin. Tätä kuitenkin harvemmin tapahtuu yleensä kelpaa mitä eteen annetaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei syö esim hedelmiä ollenkaan, ei edes maista. Marjoista syö joskus vadelman kun saa suoraan pensaasta. Tällä hetkellä olosuhteiden pakosta aika vaikeaa. Olen opettanut häntä ihan kädestä pitäen, katso näin laitetaan marja suuhun. Poika oppi nopeasti: laittoi niitä sinne äidin suuhun. hän sanoo aina että syö sitten isona poikana.
En minä niitä voi sinne suuhun väkisinkään työntää. Tällä tavalla kestää 34 vuotta että ne 20 maistamiskertaa on takana, hän kun ei edes maista. miten se suu avataan jos se ei vapaaehtoisesti aukea? En minä rupea sitä millään hohtimilla vääntämään auki.
Ei syö myöskään pph:n luona noita vaikka kaikki muut ahmii kasin käsin.
Tunnen itseni ihan surkeaksi tämän takia, sillä esikoinenhan tässä on kyseessä.
Jokuhan tässä on pielessä, kun lapsi ei halua syödä!
Lapsi on tosi varovainen muutenkin suunsa kanssa; ei ole koskaan maistanut hiekkaa, ei järsinyt kirjoja.
pitäen kaikenlaista (mm. tulisia ruokia syötiin hyvällä halulla heti 1-vuotiaana), mutta jostain syystä lohi ei ole koskaan mennyt alas - lapsi yksinkertaisesti oksentaa muutaman lusikallisen jälkeen. En siis usko, että ihan mitä tahansa voi saada lapsen syömään totuttelemalla, meilläkin tuota lohta on kyllä kokeiltu moneen otteeseen pienempinä ja suurempina määrinä erilaisiin ruokiin sotkettuna yms. Kyse ei voi olla allergiasta, koska kaikki muut kalat menee hyvällä halulla alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Geeneissä voi hyvinkin periytyä taipumus suun tuntoaistin herkkyyteen, piileviin allergiantapaisiin etc., joka sitten näyttäytyy nirsoiluna.
MUTTA sitä mieltä olen minäkin, että nirsoilua voi ainakin lieventää viestittämällä lapselle, että se on ihan ok, jos ei tykkää jostain, ei ole pakko tykätä, mutta jonkin verran on pakko syödä. (Eli maistaa kunnolla.) Ja jos itse muistaa sen, että jos lautasella oleva ruoka ei maistu niin lapsella ei ole ylenmäärin nälkäkään... eikä ole siis heti tarjoamassa jotain namimpaa vaihtoehtoa.
Ihan oikeasti vaan mietin että keitä olette te, jotka luulette ihan tosissanne että kaikki tykkäävät kaikista ruoista? Ja ihan totta on olemassa lapsia jotka eivät vain avaa suutaan kun näkevät että on kyse jostain heidän mielestään "oudosta" ruoasta! Eikä siinä mistään oppimisesta ole aina kyse.
Kirjoitin että mieheni on ainakin OLLUT nirso, nykyään kyllä syö vaikkei välttämättä niin tykkääkään:). En kyllä sanoisi että mieskään nirsoilisi ruokapöydässä.
Se joka väittää ettei tällä olisi mitään tekemistä geenien kanssa on kyllä hakuteillä! Tästä oli nimenomaan useita vuosia takaperin tutkimus, että joidenkin ihmisten makunystyrät (tai mitkä lie) ovat vain luonnostaan sellaisia, että kaikki maistuu. Siinähän voi sitten kiistellä onko se geenien vai ympäristön vika jos lapsi ei syö.
Näin myös kiinnostavan dokkarin viime viikolla, jossa kerrottiin identtisistä kaksossiskoista, jotka olivat kasvaneet eri perheissä. Heidän itsensäkin mielestä oli hätkähdyttävää huomata, miten samankaltaisista asioista pitivät, vaikka olivat kasvaneet ihan eri ympäristöissä. Toinen noudatti myös jotain dieettia, silti painot olivat samat:).
En ole myöskään missään sanonut ettenkö YRITTÄISI opettaa kaikkea maistamaan. Eri asia onkin sitten avaako lapsi ylipäätään suutaan...:).
Meillä on aina tarjottu monipuolista ruokaa ja lautasella on tarjolla useampaan kertaan uusia ruoka-aineita, silti kohta 5 vuotiaamme ei edelleenkään syö esim. tomaattia, inhoaa jauhelihaa, joskus jos on oikein kova nälkä voi syödä hieman kanaa, onneksi sentään kalasta pitää (kuten äitinsäkin:). Tässä vain muutama esimerkki. Nyt on muutenkin menossa vaihe, että maha on täynnä jo ruokalautasen näkemisestä, no pinaatti- ja porkkanaletut sekä makkara menevät mukisematta (äiti vaan inhoaa noita einesruokia). Ja tämä esikoisemme on ollut todella vaikea syötettävä jo vauvana.
Mutta kuopuksemme onkin sitten toista maata, ei ole tullut vielä ruokaa, jota tämä jässikkämme ei söisi. No riisi ei ole suosiossa, mutta menee pahimpaan nälkään:) Ja samalla tavalla ollaan toimittu molempien lasten kanssa ruokiin totuttautumisessa. Meillä panostetaan ruokailuun todella paljon eli aika usein katetaan pöytä servettejä myöden ja kynttilät sytytetään näin pimeään aikaan (kiva ilahduttaa isukkia työpäivän jälkeen:) , ruoka on hyvälaatuista ja hyvää, käytän toisinaan aika paljon aikaa ruoan valmistamiseen, kun se on niin kivaa (nuorena en viihtynyt keittiössä kuin ruokailun ajan).
Eli opetti lapsia miten vaan, niin yksilöiden välillä on suuria eroja. Ja mitä tuohon tulee, että nirsoilu häviää aikuisiällä, niin ei ainakaan oman siskoni kohdalla pidä paikkaansa, todella on kapea hänen ruokavalionsa edelleen vaikka ikää jo 30 vuotta. Ja kyllä minullakin tietyt ruoka-aineet tökkivät edelleen, mutta nyt aikuisiällä uskallan niitä sentään maistaa.
epäluulo emmentaljuustoa kohtaan.... :-D
Minä siihen, että tottakai sinä tykkäät, juustoa pitää syödä ja blaablaablaa.
No tyttö sitten söi, kun painostettiin ja oksenti kaiken pois. Itkua vääntäen kertoi, että "minähän sanoin etten tykkää".
Arvatkaapa syökö nykyään juustoa missään muodossa...
sekoittaa pieniä määriä pääruokaan (eikä annan oman nirsoilun vaikuttaa) niin kyllä se lapsi syö.