miksi vauva arki on näin rankkaa

Nyt kun kaksi lasta joista toinen on jo leikki-ikäinen ja toinen pieni taapero, ei enää ota itkua niin vakavasti. Tai sitä ettei ole omaa aikaa. Tai sitä, että koko ajan vaaditaan tekemään jotain. Aikansa kutakin:)

Olin stressaantunut, vähän varmaan masentunut ja vauva vei muka kaiken aikani. Uskon, että minulla kyse oli siitä, että ensimäisen lapsen kanssa jouduin luopumaan omasta vapaudestani, aivan kuten muutkin äidit. Olin toivonut raskautta, mutta silti näitä tunteita tuli. Sekin oli raskasta, että tunsi kuten tunsi.



Toisen lapsen kanssa näitä tunteita ei ollut ja vaikka lapset on tehty pienellä ikäerolla (1v7kk), en ole ollut kahden kanssa niin väsynyt kuin yhden. Kahden kanssa on oikeastaan tosi helppoa. Olenkin monesti hymyillen miettinyt kuinka helppoa oli yhden kanssa ja ihmetellyt miksi en sitä silloin huomannut. Vauvathan nukkuu todella paljon.



No, oppia ikä kaikki! Ja tämä oli nyt oma kokemukseni, tästä ei kannata vetäistä palkokasvia nänään. varmasti on niin, että jonkun yksi lapi on vaan niin kamalan vaativa, että toinen, joka on saanut kaksosten jälkeen kahden vuoden erolla kolmoset, on päässyt tosi helpolla.

Kaikki se totaalinen elämänmuutos, oman ajan häviäminen, vauvan tarpeet jyräävät vanhempien tarpeet, imetyksen kiemurat, masennus, yövalvominen, vauvan itkut jne. jne. olivat ensimmäisen lapsen kohdalla tosi rankkoja. Toisen kanssa (jos siis kakkonen on suht normaali lapsi) menee jo helpommin, kun uuteen elämänvaiheeseen on aikaisemmin sopeutunut ja kaikki on jo tuttua.

Esikoisen ja nyt tämän kolmosen kanssa todella helppoa. Kakkonen (poika) valvotti ihan hirvittävästi eikä unikoulutkaan auttaneet. Yösyöminen kyllä loppui, mutta valvottaminen ei.



Nuo tytöt taas ovat olleet todella helppoja ja hyviä nukkumaan. Kolmonen on nyt 5kk ja yöt nukutaan heräämättä. Esikoinen oli 3kk, kun yöheräämiset loppui.



Kaikki ovat kyllä olleet perustyytyväisiä vauvoja, tytöt enemmänkin :-) Nyt kolmen lapsen kanssa elämä on mukavaa ja leppoisaa.

Saa oikein häpeillen tunnustaa, kun saisi joka paikassa olla kuuluttamassa kuinka vaikeaa on ollut. Meillä on mennyt kaikki hyvin. Ei voi valittaa.

nauravainen, yöt hyvin nukkuva mukelo ja unohdat alun rankkuuden. Ja teet toisen lapsen (koska näitä on saatava lisää!) ja siinä sitä sitten ollaan taas =)

Välillä hävettää sanoa muille jotka valittavat itkevästä ja valvottavasta vauvasta. Esikoinen aina ollut reipas ja hyväntuulinen, ollut myös hyvä syömään aina. Nyt tämä kakkonen on kohta 2 kk ja yhdellä yösyötöllä mennään. Päivisin nukkuu, syö ja naureskelee paljon :) Kotityöt saa tehtyä, pääsen vessaan/suihkuun ja saan jopa syötyä ;) Joskus vain laiskuus iskee noiden kotitöiden kanssa.

esitetään jaksavampaa kuin ollaankaan

läheskään niin rankkaa kuin nyt murrosiässä..

itselläni oli yksin lastenhoito- kyllä vaan oli rankkaa...

En ymmärrä miten sen yhden kanssa olikin niin rankkaa, vaikka nyt sellainen vaativahko tapaus olikin. Luulen, että se oli just se elämänmuutos ja sen rankkuus oli enemmänkin oman pään sisällä. Sitten kun tuli toinen, tiesi jo mitä odottaa...

Meillä on 3 kk vanha vauva ja olen ajoittain ajatellut että on rankkaa vauvan kanssa.



Viikonloppuna meillä oli 7-vuotias cp- vammainen sukulaispoika kaksi yötä hoidossa (istuu pyörätuolissa ja käsien motoriikka huonoa) ja nyt minusta tuntuu, että meidän vauvan kanssa on niiiin helppoa!!

Illalla tietysti väsyttää, mutta en tosiaan ole kokenut tätä mitenkään ylivoimaisen raskaaksi. Omaa aikaa mulla ei ole, mutta enpä sitä kaipaakan. Olen tähänastisessa elämässäni ehtinyt makoilla ihan tarpeeksi sohvalla.

Tukiverkostoa ei ole, mutta mies on täysillä mukana lastenhoidossa. Meillä on käynyt hyvä tuuri, kun ollaan saatu kaksi noin ihanaa ja tyytyväistä lasta! Mua ihmetyttää, miten yhden lapsen kanssa ihmiset kokevat elämän rankaksi, mutta kaipa lapset ja äidit vaan ovat erilaisia.

Kolmen ensimmäisen kanssa selvisin vaikka oli koliikkia ja jatkuva valvominen loppui vasta parin viikon unikouluun sairaalassa. Nuorimmaisten jotka ovat kaksoset oli rankkaa kun ensimmäinen kokonainen viikko kotona vietettiin tyttöjen ollessa lähes yhdeksän kuukauden ikäisiä.

-siis psykiatriseen hoitoon- uupumuksen vuoksi...

lapsesta ja vanhemmista. Meillä on kokemusta vain yhdestä, superhelposta lapsesta. Ja täytyy todella samalla lailla kuin joku toinen, että melkein hävettit kun oli niin helppoa. Toisaalta myös oma asenteeni äitiyteen on ollut aika rento. Maailmani ei kaatunut pulloruokintaan, olen mennyt kun on siltä tuntunut, enkä asettanut itselleni mitään paineita siitä, että miten tämä äitiys pitäisi suorittaa. Toki toimiva turvaverkko on ollut iso etu. Kaikesta em. johtuen koko kotona lapsen kanssa viettämäni aika, on ollut elämäni ihaninta aikaa.

Yksi lapsi on ja olen kyllä kokenut tosi helpoksi tämän vauva-arjen. Luulin, että olis paljon pahempaa. Vauva nyt 11 kk.



Vauva on aina valvottanut paljon öisin, mutta sitäkään en ole kokenu raskaaksi, sillä nyt kun on vain tämä yksi lapsi niin on helppo nukkua sitten vaikka aamulla pitkään vauvan kanssa. Päiväunia en ole koskaan ottanut, en vaan osaa nukkua päivällä. Imetyskin on sujunu alusta asti suht hyvin. Luulen, että rankemmaksi tämä tästä menee pikkuhiljaa, kun lapsi alkaa vaatia enemmän seuraa ja tekemistä. Tulee uhmaikää ja muuta. Sitten varmaan vasta rankkaa on.

Oikeesti on aika helppoa yleensä kun vauva nukkuu joskus päivälläkin ja voit itsekin nukkua silloin. Tokan kanssa ei sellaista mahdollisuutta ole eikä kolmannen jne. tai meillä ainakin 2v ikäero riitti siihen että edellinen on jo lopettanut/lopettelemassa päiväunia kun vauva syntyy. Mutta vauvan tulo on iso muutos ja siihen liittyy kasvuprosessi ja se on rankka. Et yksilöinyt mikä on sinusta rankkaa. Lapsen sitovuus, yksinäisyys, yöheräilyt, itkut, yms. Meillä on lapsilla ollut allergioita, ne voivat yllättäen selvitä tosi itkuisten ja huonounisten vauvojen takaa.



Kannattaa lähteä liikenteeseen, yleensä seurakunnilla on avoimia kerhoja jossa äidit voivat tavata toisiaan, jossain on vauvakahviloita yms. Lenkkeily on kivaa jos vaan jaksat lähteä kun vauva nukkuu ettet halua ottaa päikkyjä itsekin. Ja jos mahdollista niin jospa isä tai mummo tms. voisi päästää sinua lenkille tai kahville ystävien kanssa ilman vauvaa niin saisit hermolepoa. Kaikki sellainen auttaa hiukan taas suhteuttamaan asioita.

Vaikka toisina päivinä on tuntunut, ettei millään jaksa raahautua ulos, niin kävelylenkin jälkeen on ollut paljon pirteämpi. Niinä päivinä, jolloin ulos ei olla päästy, olen tosi väsynyt.



Toinen juttu on tosiaan se, että kaikki kotityöt sun muut ovat toissijaisia. Valmisruokaakin voi ihan hyvin syödä, eikä haittaa vaikka joka viikko ei jaksaisi imuroida.

vieläkin naurattaa kuin koskaan en ehtinyt yhden lapsen kanssa ajoissa neuvolaan. Heräsin klo 7 ja ainoa mitä piti tehdä oli pukea ja ruokkia itseni ja vauva, silti myöhästyttiin neuvolasta klo 11 matkaa oli 100metriä.



Kahden kanssa ehtii leikki neuvolan aulassa 45minuttia ennen meille varattua aikaa ja matkaakin on vaunulla 2km.