Joutuuko maksamaan kirkollisveroa?
Kommentit (4)
Wikipediassa lukee:
Mikäli henkilö on kirkon jäsen vuoden alussa, maksaa hän koko vuoden kirkollisveroa, vaikka eroaisikin kesken vuoden kirkosta.
Kummin valinta ja tehtävä
Kummius on säilynyt meille alkukirkon ajoilta saakka. Kummius on sekä kirkon että perheen antama luottamustehtävä. Kummit kantavat vanhempien ja seurakunnan kanssa vastuuta lapsen kristillisestä kasvatuksesta.
Kastettavalla pitää olla vähintään kaksi evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvaa, rippikoulun käynyttä ja konfirmoitua kummia. Kummi voi olla myös ulkomaalaisen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen tai anglikaani. Näiden lisäksi lapsella voi olla kummeja, jotka kuuluvat lapsikasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai yhteisöön. Tällaisia ovat esimerkiksi katolilaiset, metodistit ja ortodoksit. Mihinkään kristilliseen kirkkokuntaan kuulumaton ei voi toimia kummina.
Kastetoimituksessa tarvitaan ainakin kaksi todistajaa. Kummien läsnäolo ei ole pakollista.
Valitessaan kummeja lapselle vanhemmat pohtivat kummiehdokkaiden elämänarvoja ja heidän mahdollisuuksiaan toimia kummina. Olisi tärkeää, että kummien yhteys perheeseen säilyy kiinteänä lapsen varttuessa aikuiseksi. Kummeja ei voi myöhemmin vaihtaa.
Me ei olla niin uskovaisia, että kummin täytyisi huolehtia jostain kristillisestä kasvatuksesta. Lähinnä ollaan tapauskovaisia ja kastetaan kakkonen kun esikoinenkin tuli kastettua.
5:lle - onko näin?
Siskoni on eronnut kirkosta ja haluaisimme hänet kummiksi (ihan viralliseksi sellaiseksi) lapsellemme (molemmilla tosi pieni suku).
Jos hän liittyy kirkkoon nyt ja eroaa vaikka syksyllä, niin joutuuko hän maksamaan kirkollisveron koko vuodelta? Eli jos liittyy kirkkoon kesken vuoden niin meneekö vero myös ekalta vuodelta?
kiitos.