Mulla on niin hirveä ikävä tyttöäni :´(
Meillä on viikko-viikko hoitosysteemi tytön isän kanssa, ja mä ikävöin ihan hirveästi lastani aina isänsä hoitoviikoilla. Eilenkin tosin hain hänet tarhasta ja vietin illan hänen kanssaan, mutta tänään jo taas meinaa suru tulla puseroon..
Kertokaa te, mikä on tällaisessa erotilanteessa lapsen kannalta paras ratkaisu??
Olen harkinnut jo, että jospa tyttö alkaisi kuitenkin olemaan minulla enemmän, mutta ex-miehelleni tyttö on myös kaikki kaikessa, ja tytölle isä todella tärkeä, joten miten voisin yhtäkkiä riistää heiltä yhtälaisen mahdollisuuden kanssakäymiseen kuin itseltäni?
Mitä tässä oikein voi tehdä :( ja mikä olisi lapsen kannalta paras ratkaisu?
Kommentit (42)
mutta vielä asumme saman katon alla, kun mies löytää oman asunnon järjestely tulee voimaan. minä jo nyt mietin kuinka selviän ilman lapsia sen viikon kun isällään ovat.
meidän tilanteessa ei tulevaisuudesta ole tietoa, ei sitä koskaan tiedä palataanko yhteen, mutta jos palaamme samaan tilanteeseen ku nyt niin minä en sitä halua. Mutta kuten sanottu meillä on se tilanne edessä, toivon kuitenkin ettei pian. Mielummin elän ku sisko ja sen veli tässä samassa asunnossa.
En kuitenkaan tee ratkaisuja yksin, jos lapset eivät tilanteeseen sopeudu niin mietimme asiaa uudelleen, Onneksi pystymme asioista vielä keskustelemaan ja molemmat olemme sitä mieltä ettei lapset saa kärsiä. vaikka kyllähän ne erosta joka tapauksessa kärsivät.
niin eiköhän paras ratkaisu ole juuri tuo viikko-viikko hoitosysteemi. Kyllä ap nyt sinun on aikuisena kestettävä tuo oma ikäväsi.
Se mikä oikeasti on erotilanteessa lapselle parasta, niin en osaa sanoa, muuta kuin että vanhemmat oikeasti ajattelisivat lapsen parasta eikä vanhempien, kuten nykyään tuntuu olevan. Parastahan olisi että lapset eivät joutuisi kokemaan vanhempien eroa. Itse en ainakaan heppoisin perustein miehestäni eroaisi, tosin ei ole kyllä ollut edes ajatuksissa moinen, vaikka kriisejäkin on ollut. Kriisit kun minusta kuuluvat elämään.
Sitä paitsi useinmiten isä-tytär -suhde on tärkeämpi kuin äiti-tytär -suhde. Toisaalta taas äiti-poika -suhde muotoutuu tärkeämmäksi kuin isä-poika -suhde.
Suomessa olisi aika kaataa nämä pinttyneet ja jääräpäiset tavat roskakoriin ja ihan oikeasti miettiä sitä lapsen etua!
Isät ja äidit samalle tasa-arvoiselle viivalle
Eipä siihen kai kukaan mitään vastausta osaa antaa, millainen järjestely lapselle olisi paras..Rakastamme molemmat tyttöä yli kaiken, tulemme hyvin toimeen keskenämme, molempien luona puhumme lapselle kodista, sanomme molemmat joka ilta lapselle nukkumaan mennessä, että "sekä äiti että isä rakastaa sinua enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa". Eli kaiken kaikkiaan ihan hyvin menee olosuhteisiin nähden, mutta silti vaan mietin tuota lapsen parasta! Ap
Sitä paitsi useinmiten isä-tytär -suhde on tärkeämpi kuin äiti-tytär -suhde. Toisaalta taas äiti-poika -suhde muotoutuu tärkeämmäksi kuin isä-poika -suhde.
Suomessa olisi aika kaataa nämä pinttyneet ja jääräpäiset tavat roskakoriin ja ihan oikeasti miettiä sitä lapsen etua!
Isät ja äidit samalle tasa-arvoiselle viivalle
Sitä paitsi useinmiten isä-tytär -suhde on tärkeämpi kuin äiti-tytär -suhde. Toisaalta taas äiti-poika -suhde muotoutuu tärkeämmäksi kuin isä-poika -suhde.
Lapsella on se yksi koti ja tapaa teistä vanhemmista toista harvemmin, jos
-SINÄ olet se vanhempi joka lasta nökee vain esim. yksi arki-ilta +joka toinen viikonloppu +puolet lomista
-Lapsen ISÄ on se joka tapaa häntä kuten em. esimerkissä?
Veikkaan että sinä et ollenkaan olisi huolissaan lapsesta ja hänen kahden kodin "loukustaan" jos saisit viettää hänen kanssaan vähemmän aikaa mitä nyt...?
Eli mieti nyt REHELLISESTI tahdotko enemmän sitä lapsen parasta (omalla kustannuksellasi jos vaikka lastenvalvoja katsoisikin isän olevan parempi lähivanhempi...!) vai vaan pitää lasta itselläsi enemmän mitä nyt?
Ja kommentoin tuota Turun sanomien esimerkkiä (ihan näin juttua lukematta;) että on TÄYSIN ERI ASIA, jos esim. lapsi/lapset jaetaan viikko&viikko, koska kumpikaaan ei heitä halua (tai ehkä haluaa aluksi, mutta ei enää kun uusi kumppani +mahdolliset uudet lapset ilmestyvät kuvioihin), verrattuna siihen että molemmat vanhemmat 110% tahtovat nähdä lasta/lapsia mahdollisimman paljon, ja ovat hyviä ja rakastavia vanhempia.
Valitettavasti tiedän tapauksia joissa eron jälkeen kumpikaan ei tahdo ottaa päävastuuta yhteisistä lapsista, ja lapset entisestä liitosta koetaan jopa riesaksi kun perustetaan uusi perhe:(
Jotkuthan on tehneet niin, että lapsella on koti ja vanhemmat ramppaavat kahden kodin väliä. Silloin lapsella säilyy samat naapurikaverit, tarhamatkat jne. Paljon pysyvämpi ratkaisulle.
Onko pienintäkään mahdollisuutta että jatkaisitte yhdessä oloa kokonaisena perheenä? Se olisi nimittäin lapsen kannalta paras ratkaisu (ellei se tarkoita väkivaltaa tms)
Hyvä ettet ole riistämässä tyttöä itsellesi enempää, sillä hän on oikeutettu isäänsä yhtä paljon kuin sinuun.
Entäs, olisikohan mahdollista että vaikka keskiviikot ottaisitte yhteispäiviksi, eli kun lapsi on isällään, sinä menisit mukaan ja viettäisitte vaikka peli-iltaa tai sitten tapaisitte jossain muualla ja menisitte kaikki kolme yhdessä vaikka hampurilaiselle, elokuviin, leikkipuistoon tai kotieläintilalle siten että teillä kaikilla olisi kivaa. Lapselle olisi varmaan todella hyvä saada kokemuksia jossa isi ja äiti ovat yhtä aikaa paikalla ja riitelemättä.
Eroperheiden lapsilla positiivisia kokemuksia vuoroasumisesta
ANU VÄLILÄ
Yhä useampi lapsi asuu vanhempien eron jälkeen vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Yksin- ja yhteishuoltajien liiton arvion mukaan noin 5-10 prosentissa vanhempien tekemissä uusissa sopimuksissa sovitaan lapsen vuoroasumisesta kummankin vanhemman luona.
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan vanhempien eron jälkeen yhtä paljon molempien vanhempien luona asuvat lapset pitävät vuoroasumista hyvänä järjestelynä.
Erityisen tärkeänä lapset pitävät sitä, että heillä säilyy läheinen suhde kumpaankin vanhempaan.
- Tasapuolisuus vanhempien välillä oli lapsille tärkeää. Lapset pitivät vuoroasumista itsestään selvänä ratkaisuna, johon oli useimpien mielestä päädytty heidän parhaakseen, toteaa lasten kokemuksia vuoroasumisesta väitöstutkimuksessaan selvittänyt KM Hannariikka Linnavuori.
Linnanvuori haastatteli tutkimustaan varten kahtakymmentä 8-18-vuotiasta lasta, jotka olivat vanhempien eron jälkeen asuneet puoliksi molempien vanhempien luona keskimäärin neljän vuoden ajan. Haastattelun lisäksi lapset piirsivät kuvan perheestään.
Yksi perhe, kaksi kotia
Tutkimuksen mukaan lasten kokemukset vuoroasumisesta muodostuvat neljän eri tekijän vuorovaikutuksessa. Nämä tekijät ovat asumisen fyysiset olosuhteet, lapsen läheiset ihmissuhteet, lapsen asema sosiaalisena toimijana sekä lapsen käsitys kodista ja perheestä.
- Tekijät voidaan jakaa ulottuvuuksiin, joilla voi olla joko myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia lapsen kokemuksiin. Esimerkiksi fyysiset olosuhteet muodostuvat kotien välimatkasta, omasta tilasta, tavaroista ja muuttamisesta.
Haastateltujen lasten mielestä vuoroasumisen etuja olivat kaksi kotia sekä mahdollisuus saada lemmikkieläin tai uusia kavereita ja tavaroita.
- Lapset kokivat, että heillä on kaksi kotia, mutta yksi perhe, joka asuu kahdessa kodissa ja johon kuuluvat ainakin alkuperäisen perheen jäsenet.
Eniten vuoroasumisessa harmitti jatkuva tavaroiden pakkaaminen.
- Lapset pitivät pakkaamista raskaana ja usein tavarat olivat väärässä paikassa tai kokonaan hukassa. Vuoroasuminen oli helpompaa, jos vanhemmat asuivat lähellä toisiaan. Pitkässä välimatkassa lapsia harmitti se, ettei heillä ollut mahdollisuutta tavata kavereitaan usein.
Lapsi haluaa äänensä kuuluviin
Linnavuoren haastattelemissa tapauksissa vuoroasumisesta olivat päättäneet joko vanhemmat tai lapset ja vanhemmat yhdessä.
Lapset olivat vaikuttaneet pääasiassa vuorottelujakson pituuteen. Vaihtoväli oli useimmissa tapauksissa viikosta kahteen viikkoon.
- Lasten mielestä vanhempien pitää kuunnella lastaan ja ottaa tämän mielipide huomioon asumisesta päätettäessä. Lapset myös toivoivat, että vanhemmat pystyisivät puhumaan riitelemättä ainakin heitä koskevista asioista.
Väittelijä itse toivoo, että myös sosiaaliviranomaiset päivittäisivät tietojaan vuoroasumisesta.
- Monien sosiaalityöntekijöiden asenteet ovat tiukkoja ja vanhentuneita. Vanhempia huoltosopimuksen laadinnassa avustavat sosiaalityöntekijät suhtautuvat lasten vuoroasumiseen hyvin eri tavoin, mikä asettaa vanhemmat eriarvoiseen asemaan, Linnavuori kommentoi.
KM Hannariikka Linnavuoren kasvatustieteen väitöskirjatutkimus "Lasten kokemuksia vuoroasumisesta" esitetään julkisesti tarkastettavaksi Jyväskylän yliopistossa perjantaina 12. lokakuuta.
Julkaistu 6.10.2007 2:33:03
mutta kun kerran tulette toimeen miehesi kanssa ja tuolla aiemmin kirjoitit, että erositte, koska kipinä vain puuttui eli suhde oli vain kaverillinen, niin olisiko tosiaan ollut aiheellista miettiä pienen ihmisen kodin hajottamista vähän tarkempaan ennen koko eroa? Onko se uusi ihastuksesi nyt sitten sen arvoinen, että yhteen palaamista ei voi edes harkita?
Emme aio jatkaa sitä, koska lapsi tulee kouluikään ja asumme eri kunnissa. Meillä oli erittäin painavat syyt erota, mutta pahalta tämä silti tuntuu välillä. Itse kehottaisin että tätä järjestelmää ei liikaa glorifioitaisi, ettei se kannusta ihmisiä liian helpolla eroamaan. Toisaalta olemme kukin omia yksilöitä, jokainen lapsi kokee eron ja kunkin asumisjärjestelyn omalla tavallaan, samoin vanhemmat. Myöskin eräs usein unohtuva asia on se, että ihminen ei voi olla vastoin toisen tahtoa naimisissa kenenkään kanssa. Yleensä eroissa on jättäjä ja jätetty. Toinen ei halua jatkaa liittoa, niin minkäs teet. Lapsille on mielestäni tärkeä pyrkiä takaamaan tietty jatkuvuus ja rehellisyys, avoimuus ja kuunteleminen. Olen kuunnellut kerran jos toisenkin lapsen pahaa oloa, ikävää ja miksi -kysymyksiä. Ne on otettava vastaan, tämän me olemme lapsille aiheuttaneet. Tästä eteenpäin on kuitenkin vain voitettavaa, voimme vaikuttaa tulevaisuuteen, vaikkemme menneisyyteen. Sen takia "olisitte vähän miettineet" -tyyppiset kommentit tuskin paljon enää auttavat asianosaisia, mutta eteenpäin tulevaisuuden ratkaisuihin sillä voi olla vaikutuksia. Keskustelu ja kaikki ajatukset ovat tärkeitä.
Pitäkää huolta lapsistanne, itsestänne ja toisistanne. Kaikissa muodoissa.
isän sydämmen olet valmis murtamaan, mutta et omaasi. sitä kutsutaan itsekkyydeksi.
mikäli haluat lapselle vakituisen kodin, niin ole sinä se luopuja.
hyviä isä on paljon, jos joku muuta väittää niin taitaa olla omakohtainen kokemus.
hyvät isät kokevat aivan samaa surua, kuin hyvät äiditkin. lapsi on rakkain.
Ja ap todellakin yrittää muuttaa järjestelyjä oman olonsa vuoksi ei siis lapsen. Eli se siitä lapsen edusta!
Mutta näinhän eroäidit käyttäytyvät: lapset pois isiltä ja vain elatusmaksut kelpaavat!
jonka lapset on erossa annettu äidin luo asumaan? Kaikki isät eivät todellakaan edes maksa elatusmaksuja vaan laittavat ne ns. kunnan piikkiin! Omassa lähipiirissäni kaksikin tällaista isää, jotka eivät huolehdi velvollisuudestaan elatusavun suhteen vaan ilmeisesti luulevat, että lasten äidit törsäävät rahat itseensä. Ja minä kyllä olen myös sitä mieltä, että isät eivät koskaan voi olla yhtä hyviä hoivaajia kuin äidit. Ketä lapsi huutaa puhaltamaan, kun sattuu - isää vai äitiä?
tästä aiheesta.
En ole pitkään aikaan lukenut näitä juttuja, kun sai kuulla vaikka minkälaisia syytöksiä kun viimeksi asiaa täällä puitiin.
Mutta ap:lle sen verran että tiedän tasan miltä sinusta tuntuu. Minulla on myös lapsi joka asunut vuoroviikoin jo vuosia, nyt jo kohta koululainen.
Ikävä on välillä ihan hirvittävä! Sitä ei voi sanoin kuvailla, ja varsinkaan sitä ei pysty sellainen ihminen tietämäänkään kuka ei elä näin. Uskon ja tiedän kuitenkin lapsen ollessa isällään, hän tuskin ikävöi äitiä, ainakaan kovin paljoa. Pitää isästään mielettömästi, mutta tottakai myös äidistään.
Näistä kannattaa puhua lapsen kanssa, jotta hänellä ei milloinkaan tulisi mieleen että hän olisi hylätty tms.
Minkäikäinen ap lapsesi on? Meinaan, että jos homma muuten toimii ja lapsi voi hyvin, niin kannattaa ehkä kuitenkin vielä odottaa ennen kuin mitään radikaalimpaa muutosta lähtee tekemään.
Jos erosta on vasta vähän aikaa, niin ymmärtäähän sen että ikävä on kova.
Tsemppiä sinulle ja perheellesi, ja kaikkea hyvää miten sitten päätättekin jatkaa! :)
Ja kokee, ettei se ollut hänestä kurjaa "reissaamista" tai ettei kotia olisi ollut missään.
Näitä kokemuksia on varmaan monenlaisia.
sitten sellainen järjestely nyt alkuun, että lapsi asuu pysyvästi toisessa kodissa, mutta vanhemmat vaihtavat kotia viikko-viikko periaatteella? Meillä yksi tuttavaperhe erosi lasten ollessa pieniä ja heillä toimi tämä systeemi.
Tarkoitus ei tietentkään ole ikuisesti jatkaa, mutta jonkin aikaa tuo voisi taata lapselle sen, että ihan pienenä ei tarvitse reissata kodista toiseen.
Ja isä on ihan yhtä hyvä huoltaja kuin äitikin, ihan höpönpöppöötä muuta väittää.
ja vanhemmat vaihtamaan kämppää vuoroviikoin. En ainakaan itse moiseen lähtisi, miksi lapsen pitäisi? Tietysti lapselle asiaa voi pehmittää niin, että tavaraa ei kuskata kodista toiseen eli molemmissa paikoissa on kaikki mitä kotona kuuluukin olla. Se paljonko lapsi tässä kummankin vanhemman kanssa aikaa viettää ei poikkea paljon perheistä, joissa toinen tekee matkatyötä arjet ja toinen viikonlopputyötä toisen ollessa kotona. Yhteistä perheaikaa on tuolloinkin tosi vähän.
Asiahan on just niin kuin artikkelin "lapsi" kirjoitti. Miten se ei mene ihmisille/ vanhemmille jakeluun?
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:139…:
Meillä käytiin lastenvalvojan luona erittäin hyvä ja rakentava keskustelu. Meillä on 4 lasta,jokainen omanlaisensa persoona. Lapsillamme on hyvä äiti ja hyvä isä.
Punnitsimme tapaamis- ja asumisasiat jokaisen neljän lapsen kohdalla erikseen, ottaen huomioon heidän ikänsä, suhteensa äitiin /isään /muihin sisaruksiin, luonteensa ja mahdolliset erityisvaatimuksensa.
Meillä päädyttiin siihen, että kaksi nuorinta asuvat vuoroviikoin minulla ja isällään. Ovat molemmat omalla tavallaan vaativia (toinen siksi, kun on vielä niin pieni) ja toisella on yksi oma juttu, on tavallaan ns. "erityislapsi". Niinpä siis toinen heistä on aina minulla, toinen isällään. Tällä taataan sekä minun että lasten isän jaksaminen -ja toisaalta se,että jokainen lapsi saa varmasti tarpeeksi aikaa ja huomiota. Toiseksi vanhin lapsi asuu etupäässä isällään, on joka toinen vko to-su minulla. Ja esikoinen osasi jo itsekin sanoa mielipiteensä ja hänen koulunsakin kannalta paras ratkaisu oli, että asuu minulla ja on sitten joka toinen to-su isänsä luona.
Monet on ihmetelleet näin sekavaa yhtälöä ja kauhistelleet sisarusten erottamisen, mutta oikeasti koemme tehneemme parhaan mahdollisen ratkaisun. Ja tähän asti kaikki onkin sujunut erittäin hyvin.
En osaa sanoa, kuinka vaikeaa olis olla viikko erossa KAIKISTA lapsista tai siitä ainoasta lapsesta. Tällä hetkellä nautin kovasti siitä, että saan panostaa kahteen lapseen kerrallaan.