työn puolesta järjestyviä, mutta vapaa-ajalla tapahtuvia
tapahtumia, esim. koulutustilaisuuksia joissa usein hyvä illallinen tai muuten vaan työkavereiden kanssa illallisia tms. Meidän alalla näitä tuppaa olemaan lähes kerran viikossa. Onko muilla? En tosin osallistu kaikkiin, mutta aika usein. Itsellä ei olisi varaa käydä noin usein ja hyvin syömässä ja arjen vastapainoksi on ihan kiva mennä työpäivän jälkeen vähän nauttimaan. Olen kuitenkin kaiken muun ajan työ ulkopuolella perheeni kanssa. Mites muut?
Kommentit (6)
aika usein, mutta en mene oikeastaan koskaan. Minulla on mukava työ ja kivat työkaverit, ei siinä mitään, mutta ihan työajallakin pääsee silloin tällöin ravintolaan, en viitsi käyttää omaa aikaa työnantajan edustamiseen. Siviiliystäväni ovat muualla.
on niin kiva, että käydään mielellään. ap
Mä kyllästyin kanssa iltaedustamiseen, järkkään kaiken minkä pystyn aamiais- ja lounastilaisuuksina. Useimmat ihmiset todella haluavat tehdä työt suurinpiirtein työaikoina, joten olen saanut asiakkailtakin hyvää palautetta.
Lisäksi aamiaisilla ja lounailla on sekin riemu, että ei ole paineita käyttää alkoholia ja vievät vähemmän aikaa.
Vierailija:
Mä kyllästyin kanssa iltaedustamiseen, järkkään kaiken minkä pystyn aamiais- ja lounastilaisuuksina. Useimmat ihmiset todella haluavat tehdä työt suurinpiirtein työaikoina, joten olen saanut asiakkailtakin hyvää palautetta.Lisäksi aamiaisilla ja lounailla on sekin riemu, että ei ole paineita käyttää alkoholia ja vievät vähemmän aikaa.
ja syödään hyvin, ehkä ohessa on joku luento.
No, tuollaisissa mä en jaksa käydä ollenkaan, mutta kukin tekee mistä tykkää. Tarkoitan, että harrastan vain sellaista edustamista, joka edesauttaa työntekoa.
5
ei tunnu rentoutumiselta istua työkavereiden kanssa iltaa. menen mieluummin kotiin.