viimeinen viikko tamikuuta ELOKUISET!!
Huomenta!
Tuo viime viikon pino oli jo niin pitkä, että aloitellaan uusi pino taas.
Täällä pahoinvointi teki taas comebackin ja eilen oli aivan karsee päivä olotilan kannalta. Näin unta toissa yönä, että synnytin ja sitten kätilö vei vauvan pois ja sanoi, että sillä on ohra-allergia..! :o Saman yönä näin unta että avasin pakettia joka oli äärimmilleen täynnä tuttipulloja.
Meillä vatsatauti jylläsi oikeastaan koko viikonlopun, joskaan kukaan ei enää oksentanut..lapsilla vatsa tosi löysällä ja ruoka ei maistunut kellekään. Katsotaan miten nyt, kuumeettomia olivat ja suht. virkeitä ja vein kaikki nyt aamulla tarhaan & kouluun. Itse menen iltavuoroon.
Sellaista gallupia tekisin nyt teille muille, että A) kuinka pitkä suhde teillä puolison kanssa takana ja B) jos ennestään lapsia, niin mikä tulee olemaan tämän hetken kuopuksen ja tulevan vauvan ikäero?
Terkkuja
TarjaMamma rv 12+5 ( kohta neljäs raskauskuukausi alkaa!!!)
Kommentit (85)
Ihanaa, kun on perjantai ja luksusviikonloppu tulossa. Huomenna mennään esikon kanssa jääshowhun. Sitten lapset menee isänsä kanssa mummolaan, jotta äiti saa kavereinensa viettää iltaa. Laitetaan hyvää ruokaa ja turistaan. Meillä on kaikilla samanikäiset esikot ja kaikilla myös tuo kaksi lasta, että puhuttavaa riittää. Minä nyt sitten ekana rohkeana (ja porukan nuorimpana) odotan sitä kolmatta. Sunnuntaina saan muuten nukkua pitkään, kun lapset ovat mummolassa yötä. Ja jospa sunnuntaina pääsis pulkkamäkeen.
Galluppiin sen verran, että kuulun siihen " liian helposti käy" porukkaan. Eka tuli häämatkalla, kun unohdettiin yhden kerran kortsu. Toinen tuli kolmannesta kierrosta ja tämä kolmas sai alkunsa tokasta kierrosta (ja vain kaksi sänkyreissua silloinkin).
Onkos muilla ollut päänsärkyä vaivanaan? Minä en muista edellisistä raskauksista moista, mutta nyt on kunnon särky ollut useana päivänä vaivana. Välillä särky lamaannuttaa täysin, välillä sen kanssa voi toimia.
Nyt pakkailemaan huomisia yökamppeita valmiiksi. Mukavaa viikonloppua kaikille!
Lyle 10+5
Tänään koin sellaisen säikäytyksen että oksat pois, tähän vauvaan liittyen siis. Olin lähdössä klo 3:ksi töihin. Siinä vähän ennen lähtöä kävin vessassa ja satuin vilkaisemaan vessapaperiin heti pyyhkäistyäni. Siinä oli ruskehtavaa vuotoa ja paljon. Jäykistyin ihan paniikkiin siinä pöntöllä ja huusin miehen katsomaan.
Sen jälkeen äkkiä soittamaan terveyskeskukseen ja sinne kiireen kera näytille. Lääkäri katsoi alapäähän ja teki sisätutkimuksen. Tämän jälkeen kirjoitti lähetteen Jorvin sairaalan äitiyspolille. Sinne mies sitten vei minut autolla. Onneksi pääsin pian ultraan, jossa selvisi että vauvalla kaikki on hyvin, liikkeitä oli ja sydänäänet oikein mainiot. Kohdunsuukin oli kiinni. Todennäköisesti vuoto tuli juuri verevästä kohdunsuusta (lääkärin sanoin). Töihin voin mennä normaalisti mutta uimahalli, kylpyammeessa lojuminen ja seksi on kielletty ainakin sen aikaa mitä vuoto kestää. Toivottavasti ei pitkään...
Silloin aiemmin täällä kirjoittelin että pystyn ottamaan tämän raskauden rennosti eikä huoleta mikään asia, no nyt huolettaa ja olen rento ku " rautakanki" . Ja tiedän että tätä huolestumista sitten riittää raskauden loppuun asti, siitäkin huolimatta että lääkäri näki tilanteen niin hyvänä että voin töissä käydä. Nyt on sellainen tunne että vaikeinta tässä asiassa on kestää juuri tämä huolestuneisuuden tunne, kun on tuon esikoisen raskausajan ja sairastelujen takia ollut jatkuvasti huolestunut kohta 3v. Haluaisin että asia olis selvä kuin pläkki, joko tai, kaikkein inhottavinta on tämä epätietoisuus ja pelko, entä jos huomenna tapahtuu jotain tai viikon päästä tai kuukauden tai tai tai...
Argh, nyt lopetan tämän valittamisen, tulen vaikka huomenna paremmalla ajalla ja vähemmän huolestuneena paikalle!
PV 13+6
Ekaksi isot isot pahoittelut kaikille sureville. En meinaa uskoa, kuinka moni meistä sen joutuu kokemaan :( Ja lisää vuotoja on monilla, toivottavasti nyt huonot uutiset loppuu tähän ja vuodot saavat muita syitä.
Ihana oli nähdä vauva ultrassa tänään, suuri helpotus, kun ei ole raskausoireen oiretta. Paitsi masu on kasvanut tällä viikolla, joten sen puolesta en ihan kamalasti huolissani kuitenkaan ole ollut. Siellä se heilui kuin mikä ja kaikki ok. Menin suoraan ultrasta myös seulonta-verikokeeseen, mutta ultraaja sanoi ihan varmaksi sen, että poikkeavuutta ei ole. Pikkuisella pituutta 4,5cm, on se niin uskomatonta, että sen kokoinen on jo " minivauva" , kädet ja jalat ja kaikki. Ihmetyttää, vaikka on jo toinen raskaus :)
Suolisairauteni on nyt rauhoittunut hyvin, mutta sain selville, että siellä on myös hiivan liikakasvua. Blääh. Se on nyt hoidettava pois ennen synnytystä, ostan heti huomenna hiivanpoistokuurin. Uskomatonta, että hoitavan sairaalani terveydenhoitaja sanoi, ettei hiivaa tarvitse hoitaa, ellei siitä ole haittaa, paljon oireita jne. Sitten toisaalta luin siitä, että vauvahan voi sen saada synnytyksessä äidiltä. Ja muutenkin ihan ajatuksena kauhea, että bakteerien epätasapaino siellä jyllää ja etten tekisi asialle mitään. Ihan puistattaa. No niin, se siitä :)
G: Tätä vauvaa odotettiin 6kk, mikä itselle tuntui pitkältä, kun eka tärppäsi samantien. Probleemana oli nyt liian lyhyt luteaalivaihe, mutta otin siihen erästä luonnonrohdosta ja heti tärppäsi.
Rentouttavaa viikonloppua, Seiskaseiska rv11+4 (ultran mukaan 11+2)
Paljon voimia kaikille keskenmenon kokeneille!!Toivottavasti teillä kohta tärppää uudelleen. Itse olen kokoneut viimeksi kesällä saman ja ennen esikoisen odottamista ensimmäisen keskenmenon.
Galluppiin;me ollaan oltu avopuolisoni kanssa kimpassa kuusi vuotta ja voi sanoa että koko ajan ollaan asuttu yhdessä.
Esikoisen ja tämän uuden tulokkaan ikäeroksi tulee 3v 3kk.
Flunssasta olen sen verran hyvin toipunut että olen päässyt jo töihin, vaikka räkää on pää täynnä niin että ei meinaa kunnolla kuulla=))Nyt olen ollut kaksi päivää oksentamati ja tuntuu ihanalta kun ei tarvitse viettää aikaa pää alaspäin.
Huomenna olisi np ultra heti aamulla ja täytyy myöntää että jännittää onko masussa kaikki hyvin, vaikka viikolla 9 käytiin yksityisellä ja silloin kaikki oli ok.Nyt olen uskaltanut hieman ennen puhua että meillä ootetaan vauvaa, mutta varaus on silti kova=))
Kirjoittelen huomenna ultra kuulumiset.
Aurinkoista sunnuntai päivää kaikille=))
Nelli 11+6 ja neiti 2v9kk
Päivä on menny pyykätessä ja siivotessa - miten sitä kertyykin aina niin paljon kaikkea siivottavaa/pyykättävää?! No, eikait tuo oo mikään ihme, jos on 5 henkinen pesue ;)
Ensin: Roosalla ja Annalla oli ainakin hyviä ultrakuulumisia - tais varmaan olla muillakin, anteeksi muistamattomuuteni.
Uusille elokuisille tervetuloa joukkoomme - ainakin uusia oli Voilet. Iija ja Tiuhtiainen :) Käykääs lisäämässä ittenne myös tonne esittelypinoon.
Peetulle onnittelut työpaikasta :)
Emma kyseli nukkumisesta. Ite kyllä sammun samantien petiin, ko vaan itteni oikoseen väännän ja unenlahjat on kyllä nyt hyvät. Ja kokemuksesta tiiän, että loppukolmanneksella alkaa taas yölliset kuppaamiset. Muistan, ko tältä nuorimmaiselta heräilin loppuajasta säännöllisesti klo 4 maissa. Unenpuutteen vuoksi tulin aina koneelle surffaileen ;) Saas nähä miten nyt käy.
Anna: Meillä ainakin noi vapaaehtoset seulat on silleen, että viikolla 10 otetaan se verikoe ja np-ultra on viikolla 12 ja viikolla 15 tehään lapsivesipunktio, jos tuloksissa on ollut jotain lisätutkimuksia vaativia vastauksia. Tää on kuulemma vuoden alussa muuttunut käytäntö, ainakin täällä meän kunnassa. Rakenne normaalisti viikoilla 18-21 (toi piti luntata neuvolan prosyyreista ;)
ON: Oon tosiaan ollu melko oireeton viime päivinä, mutta tänään piti sitte pitkästä aikaa halailla Arabiaa, mutta ei onneksi tullu moikattua Kyöstejä eikä Yrjöjä - lähellä oli! Nyt taijan mennä toviksi soffalle :)
-AJ&natiainen-