viimeinen viikko tamikuuta ELOKUISET!!
Huomenta!
Tuo viime viikon pino oli jo niin pitkä, että aloitellaan uusi pino taas.
Täällä pahoinvointi teki taas comebackin ja eilen oli aivan karsee päivä olotilan kannalta. Näin unta toissa yönä, että synnytin ja sitten kätilö vei vauvan pois ja sanoi, että sillä on ohra-allergia..! :o Saman yönä näin unta että avasin pakettia joka oli äärimmilleen täynnä tuttipulloja.
Meillä vatsatauti jylläsi oikeastaan koko viikonlopun, joskaan kukaan ei enää oksentanut..lapsilla vatsa tosi löysällä ja ruoka ei maistunut kellekään. Katsotaan miten nyt, kuumeettomia olivat ja suht. virkeitä ja vein kaikki nyt aamulla tarhaan & kouluun. Itse menen iltavuoroon.
Sellaista gallupia tekisin nyt teille muille, että A) kuinka pitkä suhde teillä puolison kanssa takana ja B) jos ennestään lapsia, niin mikä tulee olemaan tämän hetken kuopuksen ja tulevan vauvan ikäero?
Terkkuja
TarjaMamma rv 12+5 ( kohta neljäs raskauskuukausi alkaa!!!)
Kommentit (85)
Tänään oli np-ultra, alkio oli kuollut kohtuun. Nyt sitten koetetaan saada kaikki tulemaan ulos.
kaaka (joka vielä hetki sitten luuli, että rv 11+5)
meillä oli rv melkein samat.Nyt on tätä jälkivuotoa ja välillä fiilikset ihan p......!Pikku kiukuutelua kaikille kotona;( ehkä vielä raskaaksi;O
t.äippä
Kaaka: Pahoitteluni *halaus*
-AJ-
iso halaus kaikille km:n kokeneille. Ihan hirmu kurjalta tuntuu teidän puolesta.
Mulla oli kanssa ultra tänään. Aamulla oli yhtäkkiä ihan kamalan pahaenteinen olo ja tuntui, että kaikki raskausoireet oli kadonneet, rinnat ei ole enää kipeät, painokin (=turvotus) on vähentynyt. Ihan paniikissa menin sinne ultraan, mutta kaikki oli onneksi hyvin - la:kin pysyi päivälleen samana. Nyt ollaan sitten kerrottu sukulaisillekin suuri uutinen ja kukaan ei ole ainakaan pahasti järkyttynyt!
anna ja rv 13+1
Moi!
Kävin ultrassa joka kertoi että vauveli voi hyvin ja villisti.Syke näkyi,ja myöh viel kuuluikin.Vauva heitteli voltteja.Vuotojen syykin selvisi-hematooma .Kuulemma vuotaa vielä eikä tartte säikähtää.Uskomaton tunne ku olin jo luovuttamassa.Np-ultra on 12.2.
Ja tosiaan pahoittelut km-kokeneille.
T:roosa 10+5(ultran mukaan kuulema vähä vanh.)
Ja gallup:Yhdes oltu 9v,poika 8(syyskuus). ja tyttö
4v(elokuuus)
Miten voikin noin monta menetystä samaan porukkaan mahtua. Valtavan paljon lohtuhalauksia kaikille lapsensa menettäneille, antakaa itsellenne paljon aikaa surulle ja kiukullekin. Oskari, kävin vastaamassa sinulle erikseen tuonne keskenmeno-puolelle.
Ja nyt tervehdys kaikille muillekin ja esittäytyminen. Olen kirjoitellut lähinnä tuonne plussanneet lapsettomat-osastolle, kun meidän esikoista on tehty jo reilut kolmisen vuotta. Nyt on sellainen olo että pitää saada jutella muidenkin kanssa, siellä kun meidän pino on aika hitaanlainen. Neljä keskenmenoa on ennen tätä ollut, nyt viikkoja 13+2 eli laskettu aika 5.8. Meillä oli nt-ultra jo vajaa kolme viikkoa sitten, mutta tietenkin sitä koko ajan ajattelee että mitä vaan on voinut tässä välillä tapahtua vaikka silloin olikin kaikki kunnossa. Alkaisipa ne liikkeet jo tuntua vähitellen, sitten voisi ehkä vähän rentoutua kun saisi koko ajan muistutuksia että siellä ollaan ja hyvin voidaan... Mitä muuta teillä on ollut tapana esittäytyessä kertoa?
Onnittelut kaikille tasapuolisesti, jotka ovat saaneet hyviä ultrauutisia.
Voih taas suru uutinen, olen tosi pahoillani..=( Jaksamisia teille..
Uuten galluppiin:
Eli ensimmäistä lasta yritettiin 8kiertoa. Toista sitten ei edes alettu tosissaan yrittään, kun jo huomasin olevani raskaana eli ekasta kierrosta. Olenkin miettinyt pysyykö kaikki loppuun asti kunnossa, kun emme odottaneet luomumenkkoja, en kyllä osannut millään odottaa että raskautuisin edes niin nopeasti vaan menkkoja olisi kerennyt tulla ja useita.
ON: Tänään onneksi loppui koulu vähäksi aikaa ja nyt alkaa todella pitkä työharjoittelu jakso joka loppuu vasta huhtikuussa..Paha olo alkaa pikkuhiljaa väistymään, muut vaivat kuitenkin on ja pysyy ilmeisesti..Pääasia että pahaolo hellitti..=)
Taidan linnottautua sohvalle vielä =)
Terkuin: sannami ja masuasukki 13+5
taas lisää menetyksiä =( voimia ja halauksia kaikille menettäneille.
sain töitä tänään =) tosi kiva, viikonloppu hommaa henkilökohtaisena avustajana..ei tuu likkaa työtuntejakaan ni et jaksaa..
maanantaita odotan kovasti, näkee että kaikki on hyvin...pelottaa hieman että jos kaikki ei olekkaan kunnossa. väsyttää vieläkin julmetusti ja huono olo välillä mutta helpottamaan päin...
peetu 9+2
tämä mamma ilmoittautuu mukaan tähän kerhoon... :)
Onpas ollu ikäviä uutisia täällä! :( Tosi kurjaa, kun kaikkien odotus ei jatkukkaan onnellisena. Jaksamista kaikille suuren surun keskellä!
Ekaan gallupiin:
a: kimpassa oltu nelisen vuotta, naimisissa vajaat kaks
b: meikäläisen esikoiseen tulee ikäeroa 13-vuotta, et suhteellisen paljon ;)
Ja toiseen galluun:
tätä pienokaista odotettu tulevaksi reilu puoltoista vuotta.
Mulla kuukautisten mukaan la 1.8. ja ultran 27.7. et enköhän mä elokuulaisiin edelleen kuiten kuulu, kun ei sitä laskettuu aikaa ainakaan tähän hätään alettu muuttaan.
Meikä kävi np ultrassa viime viikon maanantaina ja sielt tuli kylmää vettä niskaan ja kunnolla! niskaturvotusta oli 3,5mm ja kätilö oli sitä mieltä, että kyllä täs varmaan on joku kehitysvamma kyseessä. Siitä sitten itku kurkussa naistenklinikalle istukkatutkimuksiin, joka oli aika epämiellyttävä kokemus. Viikon piinaavan odottelun jälkeen eilen posti toi tutkimustulokset, josta kävi ilmi, että vatsassa kasvaa normaalit kromosomit omaava poika! :)
Voi sitä onnen tunnetta ja kamalan taakan tippumista sydämeltä, kun tiedon sain! Vihdoin voi alkaa nauttii tästä kasvavasta vatsasta.
Onhan edessä vielä maaliskuun rakenneultra, mutta siitä en meinaa enää ottaa strssiä.
mukavaa odottelua kaikille!
violet & jamppa 13+6
teidän puolesta jotka olette keskenmenon kokeneet. Vaikka sitä pientä ei ole sylissä pitänytkään niin kyllä sitä jo rakasti koko sydämestään. Toiveet ja haaveet olivat suuret ja sitten tippuikin korkealta ja kovaa. Tiedän sen sillä olen yhden keskenmenon kokenut vuosia sitten enkä sitä surua kenellekään toivo...
Sitten vastausta omaan galluppiin: eli tätä vauvaa ei ole " yritetty" ollenkaan. Oltiin jo miehen kanssa päätetty että yksi lapsi saa riittää, kun on niin raskasta ollut astman ja allergioiden sekä yöheräilyjen kanssa. Syksyllä kuitenkin yhden kerran harrastettiin seksiä miehen kanssa ilman ehkäisyä, hain jälkiehkäisypillerin ja siitä huolimatta tulos on tässä. Ensijärkytyksestä selvittyämme odotetaan innolla tätä uutta vauvaa ja esikoinen (poika) itselleen pikkuveljeä (tyttö ei kuulemma käy missään nimessä kun ei se osaa autoillakaan leikkiä =D). Esikoista sen sijaan yritettiin vuosia, ensin vähän TJOT-periaatteella ja sitten vuoden ajan ihan tosissaan ennenkuin tärppäsi. Joten siitäkin pelosta ettei lasta saakkaan, on myös kokemusta.
SANNAMI: aika jännää, meillä on muutakin yhteistä kuin suunnilleen samanikäiset lapset jo ennestään. Nimittäin minunkin rv on tänään tasan 13+5. Sanohan vielä että olet Vantaalainen ja tulet Jorviin synnyttämään...
Mutta nyt lepäämään jotta jaksaa huomenna olla töissä.
PV 13+5
Hei,
ihan ekaks tosiaan ROOSA76 kiva kuulla että kaikki olikin hyvin! Siitä hematoomasta sen verran, että onko/oliko sun vuoto ihan veristä vaiko ruskeeta? Tuhrua/kunnon vuotoa? Mulla nimittäin tuhrutteli pari viikkoa sitten parin päivän ajan, silloin kävin lääkärillä ultrassa ja kaikki ok. Nyt alkoi taas ruskea tuhruttelu ja mietityttää mikä ihme sen aiheuttaa. Tulehduksia ei ollut lääkäri otti silloin kokeet. Hiivaa ainoastaan ja se tuskin tuhrua aiheuttaa. Kummastuttaa ja pelottaakin että mistä lie johtuu.. Mietinkin tota hematoomaa, mutten ole ehtinyt siitä vielä tietoa etsiä joten jos viitsit kertoa millaista sulla ollut vuoto? Oliko sulla ihan jatkuvaa vai silloin tällöin? Toki muutkin saa mielellään vastata jos kokemusta ko aiheesta! Kiitos!
Mietinkin tässä pitäiskö varata aikaa ihan tonne yksityiselle puolelle kun meillä se neuvolalääkäri on niin kuiva ettei siltä saa oikein sanaa suusta. Ihme tyyppi sekin..:/
Nyt en jaksa sen kummempia kirjoitella,paras lähtee nukkumaan ja seurailemaan tätä tuhruilua.
Pahoittelut km:n kohdanneille, niin surullista..
-sini ja masu 11+3
A.Yhteistätaivalta mieheni kanssa yhdeksän vuotta piakkoin.Joista naimisissa maaliskuussa viisi vuotta.
B.Ensimmäinen tyllerö on syntynyt 12/03 ja toinen tyllerö 07/05.Elikkäs kuopuksella ja vauvalla ikäeroa tulee kolme vuotta.
Iija_82 Rv 13+3
olen myös kokenut saman vuonna 2001, vuoto alkoi viikoilla 8+3 ja alko oli kuollut viikolla 6+3. Mulla ei tullut spontaanisti pois vaan piti mennä lääkinnälliseen keskeytykseen.
Tuntui todella kauhealta ja ajattelin ettei siitä selviä, mutta olinkin jo puolentoista kuukauden päästä uudelleen raskaana. Ei muuta kuin uutta yrittämään.
Meillä tätä nelosta ei varsinaisesti tehty. Heinäkuun lopulla otatin kierukan pois ja sitten kuitenkin oltiin varovaisia. Lokakuussa päätettiin kokeilla ja heti tärppäsi. Sama juttu muidenkin lastemme kohdalla. Kuulun siihen ryhmään joka saa hävetä tästä asiasta, kun toisilla on todella vaikeaa saada lapsia. Olen monesti saanut syyttäviä kommenteja liiallisesta hedelmällisyydestäni..mutta minkäpä sille itse voi.
Tsemppiä kaikille ja hyvää viikonloppua!
TarjaMamma rv 13+3
Kylläpä alkaa olemaan jo pitkä pino, meinasin jo tehdä uuden mutta en osaa liittää niittää vanhoja keskusteluja sinne..=)
Joka tapauksessa mukavaa helmikuun ensimmäistä päivää kaikille :)
Puolukanvarpu: Asun täällä pohjoisessa joten en ihan sinne asti pääse synnyttymään =) Minä päivänä teidän pojalla on syntymäpäivät? Meillä on 12.3.
Unohtui eilen aloittaa uusi " galluppi" tai kysely ennenminkin. Onko kellään muulla vastustuskyky alentunut niin että koko ajan vuotaa nokka tai on yskä? Mä olen jo toista kertaa kipeenä tammikuun aikana ja viimeksi olin marraskuussa kuumeessa ja nuhassa, nyt on nuha taas..ei voi olla totta!!Mulla ei yksinkertaisesti ole vastutstuskykyä enää..
Sannami ja masuasukki 13+6
Niin se viikko taas vierähtää ja kuukaudet vaihtuu, kohtahan tässä jo elokuussa ollaan =) No tovi jos toinen, mutta lähempänä kuitenkin!!
Tervetuloa uusille odottajille!!
Viikon toiseen galluppiin. Ensimmäistä tehtiin reilun vuoden päivät, toista puolitoista ja tätä kolmatta puolisen vuotta, raskaana olen ollut, tämä mukaan lukien 13 kertaa, joista yksi on ollut kohdunulkoinen ja iso läjä spontaaneja keskenmenoja alkuviikoilla. Ei ole helppoa ollut lapsoset meille, mutta vaikeuksien kautta voittoon!! =)
Meillä juuri kävi hieroja, ah autuus mikä rentoutunut olo, nyt alkaa tuntua että nuo jumissa olleet kätöset liikkuu johonkin suuntaan ja voi alkaa nostella taas vähän tavaroita.
Ainakin hetkellisesti väsymys taitaa olla voitettu!! Hetkenä jos toisena olen saanut aikaiseksi vaikka mitä ja eilen ei tarvinnut iltapäivälläkään ennen töihin menoa sohvalle rönähtää, vaikka niin olen tehnyt muuten joka päivä. =) Jos tämä tästä. Kohta tietysti alkaa sitten valvottamaan =) Esikkoa odotellessa valvoin yöt pitkät, kuopuksen aikaan nukuin kuin tukki, saa nähä kuis nyt käy.
Kuinka muiden unet ovat nyt olleet tai aikaisemmissa raskauksissa ?
Täytynee vielä oikaista hetkeksi sohvalle, nauttimaan tästä rentoutuneesta olosta ja sitten rueta ruuanlaittoon
-E- 9+
Moi!
Siitä hematoomasta.Mulla alko vuoto joskus 7-8 vko:lla-Vessassa istuessani tuli tippasemalla kirkasta verta.Jonku tunnin tiputtelua kesti.Sen jlk on tullut rusehtavaa tiputtelua.Vielä näihin päiviin asti ja kuulemma jatkuu.Siellä näkyi kohdun alareunassa hematooma.Onneksi istukka oli edessä ja ylhäällä.Ei kerrottu että se olis mitenkään vaarallista/riski.Mutta kyselempä lisää kun menen np-ultraan ouksiin.Eipä näistä vuodoista tiedä,mutta ei se ole paljon sen varmempaa oli vuotoja tai ei.Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. T:Roosa 10+6
Pääsin tänään sairaalasta ja tulin lukemaan ketjua. Olipa kauhean surullisia uutisia muillakin. Kiitos kauniista sanoista kaikille.
Minulla meni sitten tuo jatkokin pitemmän kaavan mukaan. Sain lähetteen sairaalaan lääkkeillä tyhjennykseen. Sanottiin, että viim. illalla pääsee pois. No, kaksi päivää nappailin lääkkeitä ja mitään ei tapahtunut. Kolmannen päivän odottelin kaavintaan pääsyä, ja nyt kaikki on lopulta ohi.
Kaaka, oskari04, Kandivaihe ja olikos vielä muita: huvittaisiko jatkaa keskustelua vaikka omalla ketjulla tuolla keskenmeno-puolella, kun meillä on niin samanaikaiset kokemukset?
Tsemppiä kaikille, terv. kummitus
Terveisiä ultrasta. Masussa köllöteli yks uus tulokas ensin pää alaspäin ja sitten innostui " uimaan" ja sätkytteli kovasti pieniä käsiä ja jalkoja;) Saatiin ihana kuva pienestä kädestä. Tuleva isoveli on tutkinut tarkkaan kuvia ja tuumannut, että haluaa siskon. Laskettuaika pysyi samana, vaikka ultraaja oli sitä mieltä, että kokonsa puolesta olis vähän vanhempi. Kaikki siis hyvin.
Galluppivastauksia: Eli tämä on kolmas raskaus, ensimmäinen päättyi keskenmenoon tai oli tuulimuna, sitä ei saatu koskaan selville. Ekalla kerralla tulin neljän kierron jälkeen raskaaks. Keskenmenon jälkeen oli yks kierto ja poika sai alkunsa ja nyt ehti olla kans yks kierto siitä päätöksestä, että lapsi saa tulla. Eli kuulun myös siihen porukkaan, joka ei kauheasti kehtaa huudella raskautumisestaan. Varsinkin kun lähipiirissä on ollut kaikenlaisia vaikeuksia.
Sairastettu on enempi ja vähempi, olen päiväkodissa töissä, joten tauteja on siis paljon myös tarjolla. Nytkin olen keuhkoputkentulehduksessa ja kotona sairiksella.
Eipä tänne muuta. Myrskyä odotellaan, saas nähdä tuleeks sellanen.Pieni lumimyräkkä tossa oli hetki sitten. Viikonloppuja kaikille!
Toivottelee JHS 12+1
onneksi alkaa viikonloppu! Meidän 6-vuotias(!) esikoinen valvotti koko porukkaa viime yönä kolmesta viiteen ja hiukan väsytti tänään töissä. Tytsyllä on joku ihme kiukku/ahdistuskausi ja sitä mekastusta sitten kuullaan välillä öisinkin... Päivällä koetetaan kovasti tehdä yhdessä juttuja ja sylitellä, vaan ei kai auta kuin antaa ajan kulua :)
Galluppia: Meillä esikoista yritettiin aikanaan vuoden verran, toista hiukan vähemmän - kuitenkin lähemmäs vuosi. Tämä viimeinen taas saikin alkunsa saman tien - marraskuun alussa jätettiin ehkäisy pois ja joulukuussa ei sitten enää kuulunut menkkoja!
Ja uusi kysymys: Monikos teistä aikoo mennä siihen seerumiseulaan? Meidän pikkukaupungissa sitä tarjotaan kaikille rv 15.
anna ja rv 13+2
Pahoitteluni kaikille keskenmenon kokeneille!
Mulla on ollut palstailut vähän vähissä, väsymys ja pahaolo vaivaavat edelleen, koulujutut kasaantuu..
Luulen että tunsin eilen liikkeitä :o Pidemmän aikaa kuulostelin enkä kyllä keksi mitä muuta se olisi voinut olla =)
Maha on kasvanut mutta ei näy vielä hirveästi ulospäin. On vain levinnyt jotenkin :D Esim. työhousut ei mene jalkaan enää ja pidän ne masutuubilla päällä :)
Tänään jäin tytön kanssa kotiin kun on vähän nuhainen, ja halusin saada tän kämpän kuntoon, eikä kouluakaan olis ollu ku pari tuntia (seli seli, väsytti vaan niin pirusti aamulla kun kello soi klo6 :D )
Mies oli koko yön raksalla hommissa, alkuviikosta tulee keittiöasentaja, jee..
Mulla on pesänrakennusvietti jo nostanut päätään ja olen turhautunut, kun täällä väliaikaisasunnossa ei voi oikein mitään tehdä; muuttolaatikoita toisensa perään joten sisusta siinä..
Mutta kuukauden päästä päästään uuteen kotiin, ja aloin ompelemaan verhoja ja hain jo maalit lastenhuoneeseen..
Ai niin, pahanolon lisäksi mun verenpaine on todella alhainen (kivaa kun tulee koulussa mittailtua sitä ja verensokeria..), ja en tiedä johtuuko tästä mutta jos joudun seisomaan pitkään alkaa pyörryttää :( Saa nähdä miten mun neljän viikon harjoittelu tulee menemään..
Galluppiin vielä:
A) Viitisen vuotta tässä on oltu kimpassa :) Saman verran kihloissa.. ja yhteenkin muutettiin kuukausi tapaamisesta, tosin mies oli silloin vielä puoli vuotta intissä..
B) 2v2kk tulee ikäeroa :)
Ai niin.. musta tulee sitten näillä näkymin ristiäisten yhteydessä rouvashenkilö...
Nazuli 13+3