Kun kotoa muuttanut tytär " katoaa" ...
Eli tyttäreni muutti kotoa noin vuosi sitten. Hänellä ei ole taloudellisia huolia, koska maksamme yksiön kulut ja hän tekee sekalaisia töitä ansaitakseen ruokakulunsa. Hän kirjoitti viime keväänä, mutta ei päässyt heti opiskelemaan ja hakee nyt tänä keväänä uudestaan.
Ihmeellistä on se, että minulla ei ole oikeastaan minkäänlainen ikävä häntä, eikä hänellä minua. Emme juurikaan tekstiviestittele saati soittele. Toisinaan tunnen ahdistusta siitä, mitä hänelle kuuluu, mitä tekee, mitä syö, kenen kanssa on...hän on kuitenkin vasta 19. En ymmärrä itseäni, miten helppoa minulle oli tavallaan päästää hänet menemään, jopa niin, etten edes kaipaa tai halua nähdä. Mitä ajatuksia tämä herättää?
Kommentit (11)
Mutta kai siinä voi noin käydä. Välit voi vielä lähentyä kun tyttäresi saa lapsia eli jonkinlaista yhteydenpitoa kannattaa jatkaa vaikka puolipakolla
Enemmän varmaan pitäisi olla huolissaan, jos et pystyisi päästämään irti. Tai lapsesi ei pystyisi.
" irtioton" jälkeen oli jonkin aikaa hiljaista vanhempiin päin, mutta heidän sopeuduttuaan tilanteeseen välini ainakin äitiini lähenivät. Ehkäpä tyttäresi on myös tulossa tähän vaiheeseen... toivotko lähentymistä?
Huojentavaa kuulla, että jonkun mielestä suhteemme vaikuttaa aivan terveeltä! Ja kyllä, minä toivon lähentymistä. Jotenkin vain itselläni on niin vaikeaa ottaa sitä puhelinta ja soittaa...tämä juontanee juurensa siitä, että tyttärelläni oli (on?) usein tapana olla vastaamatta minulle. Se taas loukkaa ja huolestuttaa minua. Ihmettelen tosiaankin itseäni, miten ahdistavaa ja vaikeaa minulle on ottaa häneen yhteyttä! Että nimenomaan näin päin. Jotenkin tyttären kohdalta ymmärtäisi paremmin yhteydenpidon katkeamisen...sekavaa.
ap
En minäkään 19-vuotiaana äitiäni ajatellut. Kun tulin raskaaksi, äidistä tuli niin tärkeä tuki ja turva, että halusin muuttaa samaan kaupunkiin hänen kanssaan. :)
Olen itsekin vielä nuori, ja haluan nauttia vapaudestani. En missään nimessä haluaa alkaa hoitaa vauvaa tässä elämäntilanteessa.
ap
Vierailija:
Olen itsekin vielä nuori, ja haluan nauttia vapaudestani. En missään nimessä haluaa alkaa hoitaa vauvaa tässä elämäntilanteessa.ap
vaan hän oli pari kertaa kuussa viikonloppuja isänpuoleisilla isovanhemmillaan (sanomattakin lienee selvää, että erosin tyttäreni isästä melko pian). Oma äitini ei joutanut auttamaan, koska hänellä oli oma hoidettava, kehitysvammainen sisareni. Itse asiassa isänpuoleiset isovanhemmat olivat minulle aikoinaan suurena apuna, jotta pystyin hoitamaan opiskeluni ja työni. En haluaisi yhtä rankkaa elämää tyttärelleni, kuin mitä itse olen joutunut elämään. Eli jos hän päättäisi saada nuorena lapsen, minusta tuntuisi pahalta hänen puolestaan, ja kokisin velvollisuudekseni auttaa...vaikka siis en haluaisikaan.
ap
kuuluu miesystävälleni, eli siis miesystäväni on siellä edelleen kirjoilla, vaikka oikeasti asuukin minun asunnnossani. Tarkoitus on, että kirjat muutetaan, kun tyttö saa opiskelupaikan.
Tekstittelin hänen kanssaan muuten äsken, ei kuulemma kuulu " mitään erityistä" , ja maanantaina hän aikoo soittaa pariin työpaikkaan, joihin on hakenut. Pyysin häntä käymään kotona, ja sanoi tulevansa maanantaina. No onhan se mukavaa, että käy ainakin näyttäytymässä. Miesystäväni moitiskeli huonosta siivouksesta, josta taidankin antaa vähän palautetta (miehellä siis avaimet asuntoon, jossa käy silloin tällöin pesemässä paitojaan - ja katsomassa tietty miten siellä elellään:-))
ap
kerran viikossa kotona ja olin usein yötäkin. Nyt olen jo kohta 3kymppinen ja soitellaan äidin kanssa väh. 2krt/vko. Asun nyt (pakosta) toisessa kaupungissa, mutta silti käyn väh. kerran kuussa kotona, vaikka matkaa on yli 650km. En pidä sitä yhtään omituisena. Rakastan vanhempiani ja tykkään käydä kotona ja jutella äitini kanssa. Joku päivä vanhempiani ei enää olekaan ja en kyllä sitten halua katua sitä, että kun tuli pidettyä niin vähän yhteyttä aikanaan.