Murkkuperheet

osioita ja nyt vasta huomasin?





Meilla on esikko jo pahimman ohittanu, mutta edelleen on omissa oloissaan ja joka toinen tunti eri mielialalla?! 16v tulee kesalla tayteen.

Kakkonen on tulollaan tuohon ah niin ikaan; nyt viela haikailee nuorempien sisarten leikkeihin ja ei kuitenkaan ' voisi' niihin enaa osalistua, tytto tayttaa kohta 12v! Loput ovatkin viela ONNEKSI lapsia; 9v , kesalla 5 ja vauveli 5kk.



-levinia vm 69 -

kuin aikuista, ei niin kuin lasta jota vaan käskytetään... murkkua risoo jos kaikki asiat vaan esitetään määräten.

Puhu murkulle vähän kuin työtoverillesi.





(hah hah helpommin sanottu kuin tehty, justhsan se vasta oli tuossa vaipoissaan.. ;-) vaikea tosiaan tajuta että niillä on jo mielestään OMA ELÄMÄ, omat ajatukset.)

Meillä esikoisneiti on 13+, eli hormonit hyrräävät jo täälläkin :) Onneksi, ainakin tähän asti, asiat ovat sujuneet tosi kivasti. Tyttö on enimmän aikaa oikein mukava ja hyvällä tuulella, mutta auta armias silloin, kun sitten päästelee pahaa tuultaan ulos! Vaaka lapsi kun on, niin sitähän sitten riittää, kun ensin on viikkokaupalla kerännyt asioita sisälleen :) Ja tietysti " kerran kuussa" on sitten omat murjotuksensa. Erityisen hauskaa silloin, kun sattuu äidin kanssa samaan aikaan...



Meillä on toistaiseksi selvitty juuri tuolla, että olemme kohdelleet tyttöä jo ikään kuin aikuista. Tarkoittaa siis sitä, että juttelemme asioista kuin aikuiset keskenään ja annamme enenevässä määrin vastuuta hänelle. Missään tapauksessa se ei kuitenkaan tarkoita meillä sitä, että neiti saisi -saati olisi kykenevä- päättää itse kaikista asioistaan. Aikuinen kuitenkin sanoo sen viimeisen sanan :)



Paljon on meillä murkusta apua ja iloa ja toivonkin todella, että näin myös jatkuu! Saa nähdä,miten sitten käy, kun huomattavasti tulisemman luonteen omaava veljensä (nyt 10v) on samassa iässä. Voin kuvitella, että hänen kanssaan olemme enemmän napit vastakkain.



Meillä, kuten leviniallakin (vilkutus vain tälläkin puolella ;) ) on yhteensä viisi lasta, joten näitä murkkuvuosia on vielä monen monta edessä.



M ja viisikko

On aina ollut perheen kiukuttelija ja homma vaan jatkuu ja (jos mahdollista) pahenee. Mitään ei tee perheen eteen vapaaehtoisesti. Mutta itsellään on loputon vaatimus- ja toivelista, mitä muiden pitäis täyttää.



*huoh*



Silti osaa välillä olla oikein herttainen ja aurinkoinen ja avuliaskin. Mutta vain hetken :) Sitä kun kuvittelee, että nythän onkin hyvä hetki, niin jopas kerääntyy myrskypilvet hetkessä neidin ylle!



Eli meillä auttaa sopivassa suhteessa itsenäisyyttä, vaatimuksia ja avoimuutta! Kaikesta huolimatta tyttö ilmeisestikin luottaa minuun ja kertoo paljon asioitaan. Se on mielestäni kullan arvoinen juttu ja yritän parhaani mukaan säilyttää luottamuksen. Mutta odotan innolla sitä hetkeä, kun murkusta kuoriutuu seesteinen aikuinen :) Voipihan se olla, että sitä saan kyllä odottaa... sen verran äkkipikainen luonne on kyseessä...

etta meilla on aikas kova kotikuri, ja siita yrittaa tuo 15.5 v selvasti ' irrottautua' ... Raiskyy kuin mikakin ja haluaisi omaa aikaa ja nurkkaansa enemmankin, mutta kun on paljon sisaruksia ja aitikin ' aina kotona' niin aika vaikeaa kuitenkin suhteellisen tasapainoisen ihmisenlapsen raivota!! Nyt varsinkin kun pelataan noita ' nurkkakolleja' niin ei paljon ilta aikaan enaa saa olla ulkonakaan, siita ovat monet riidat saatu aikaiseksi, ei minun vaan isansa kanssa, jotka ottavat yhteen valilla raivokkaastikin! Siihen valiin pitaa menna minunkin, kun ovat niin jaarapaisia molemmat..

Kuitenkin suhteellisen asiallinen ihminen tuo tytto on, ei siina mitaan, paa hartioitten valissa jopa toimii mainiosti ja tietaa mihin raja vedetaan. Auttaa kotitoissa oman extrainspiraationsa lisaksi ihan toimivasti, niinkuin sisaruksensakin. Seuraava 12v on vasta tulollaan murrosikaan, ja han ei sitten olekaan samanluontoinen olenkaan; ' ei' sanaa ei ymmarra puhumallakaan, saas nahda miten jatkuu...

Kyllä vaatii pitkää pinnaa tämä murkkuikäisen kasvatus! Meillä ei vielä (likka 13) ole mitään kovia tunteenpurkauksia, mutta sitäkin enemmän valehtelua, myöhästelyä, koulussa häiriköintiä ym ym ym... ja kaikkia näitä seuraa aina selitys 259. Mikään kun ei ole koskaan oma vika. Huoh....

Kuraattorin soittoa odotellessa....

Arvosanat laskenut hitaasti mutta varmasti.

Kotona kyllä ihan kiltti, toki kotiintuloajoista käydään kapinaa.

Toivon nyt vain että saisi tuon ylä-asteen loppuun suht kunnialla.

Onneksi menee kuitenkin mielellään kouluun eikä lintsaile, ja toivottavsti näin jatkuukin!!

ja täällä myös alkoi ongelmat koulussa seiskalla. Tänään käytiin keskustelemassa koulussa luokanvalvojan kanssa ja voin kyllä tuntea sympatiaa lasta kohtaan vaikka tietysti hänen itsensä pitää koulu hoitaa ja läksyt tehdä ja kokeeseen lukea. Numerot ovat laskeneet seiskan keväästä vielä ja tyttäremme on taiteellinen ja häntä kiinnostavat musiikki, kuvaamataito ja ilmaisutaito kovasti koulussa.



Matikka, kemia ja fysiikka ovat aivan tuskaa... Ikävä oli vaan huomata, että luokanvalvoja puhui murkkuikäiselle lapselle kuin aikuiselle ja asetti aikamoisia vaatimuksia ja toisaalta palaute oli sitä mitä aineiden opettajat olivat laittaneet paperille, eli negatiivista. Tyttö on sanonut usein, että tekee hän mitä vaan niin koskaan ei osaa tehdä oikein. Luokanvalvoja sanoi tytölle, että varmasti neljän vuoden kuluttua kaduttaa jos ei nyt tee parannusta koulutyössä. Itse olen sitä mieltä, ettei 14-vuotias kykene ajattelemaan niin pitkälle eteenpäin eikä kunnolla vielä ymmärrä eikä kykene kantamaan vastuuta elämästään ja koulunkäynnistä.



Aika ajoin hänellä on masennusta, mutta kenelläpä tuon ikäisellä ei olisi. Puhuu avoimesti kotona asioista ja ei kyllä lintsaa koulusta, ei polta tupakkaa, ei käytä alkoholia eikä kulje kaupungilla iltaisin. On oman perheen kanssa kotona ja aika paljon viettää aikaa koneella kavereiden kanssa mesessä tai roolipelaamassa. Kavereita hänellä on kyllä mutta ei ketään sellaista spesiaalikaveria jonka kanssa olisi sielujen sympatiaa. Ja tästä parhaan kaverin puuttumisesta hän kyllä kärsii. Hän sitoutuu ystävyyteen ihan täysillä ja huolehtii kaveristaan ja kuuntelee mutta sitten kun tulee takapakkia ja kaveri meneekin toisen kanssa tulee harmi ja usein myös pahan mielen kanssa itku.



Pahalta tuntui meistä vanhempina huomata, ettei oma luokanvalvojakaan tunne lasta. Oli aivan yllättynyt kun tapaamisen päätteeksi kerroimme hänelle, että tyttäremme on tosi ujo ja äärimmäisen herkkä lapsi. Hän kätkee tämän ujouden ulkokuoren taakse ja sanoi itsekin palaverissa, että on tullut tavaksi olla huono koulussa kun toiset luokkalaiset sitä ikäänkuin odottavat.



Opettajilla tuntuu olevan käsitys lapsestamme, että hän on vaikea tapaus ja ei välitä koulusta. Ihmetyttää vaan se, että eikö nykyaikana opettajat puhuttele lasta ja kysy mikä on jos ei ole mukana tunnilla opetuksessa ja saa huonoja numeroita. Minulla on äitinä ainakin tunne, että hän on yksi usean sadan lapsen joukossa eikä opettajia oikeasti kiinnosta mitä hänelle kuuluu saatika, että haluaisivat tutustua häneen oikeasti ja löytää sieltä sen herkän ja ujon lapsen joka tarvitsisi rohkaisua ja huomiota. Ainut huomio lapsen mielestä on se negatiivinen palaute.



Kuinka kaipaankaan sitä aikaa kun itse olin tuon ikäinen ja kävin koulua maaseudulla pienemmässä koulussa ja opettajat oikeasti tunsivat meidät lapset ja meitä kohdeltiin henkilöinä. Rinnakkaisluokkia oli kyllä muutamia mutta silti opettajilla oli aikaa ja mielenkiintoa meidän lasten asioihin.



Onko se tänä päivänä toiveajattelua???

Nuori siirtyi yläasteelle eikä samaan kouluun tullut yhtään tuttua. Halusi taidepainotteiseen kouluun, pyrki ja pääsi, mutta taisi olla virhe. On ollut aina hiljainen, mutta kavereita on ollut ja harrastuksia heidän kanssaan. Yhtäkkiä lapseni olikin omituinen, koulusta tuli viestiä ahdistuksesta, joka vaatii hoitoa. Jotkut kiusasivat, huutelu välitunneilla oli jokapäiväistä. Nuori oli paljon poissa, mutta hoiti kuitenkin kokeet ja pärjäsi hyvin. Jutteli kotona päivän tapahtumista. Keväällä sitten lopahti jaksaminen. Olin koulun kanssa napit vastakkain, kävimme psyk.polilla ja vaikka mitä.

Minua kaduttaa kovasti, että nuori alunperin meni erikoiskouluun. Ja sitten minua kaduttaa, etten heti alkumetreillä puhaltanut peliä poikki ja palauttanut häntä vanhojen kavereidensa pariin ns. lähikouluun. Nyt tilanne on täysin juntturassa. Nuori ei suostu menemään kouluun ja hän yrittää suorittaa kasia yksinään. Kouluun voisi mennä erityisopen kanssa vaikeimpia aineita opiskelemaan, muttei siitäkään tahdo tulla mitään. Psyk puolella on asiakkaana, mutta ei suostu sielläkään puhumaan, kun ei ole mitään asiaa...

Että sellaista meillä. Olen yksinhuoltaja eikä lapsen isällä ole pienintäkään mielenkiintoa asiaan. Välillä tuntuu, että seinät kaatuu päälle ja vatsahaava on kohta tosiasia.

Aikamoisia kokemuksia teillä... Oma toooosi kiltti esikoiseni menee syksyllä seiskalle ja nyt alko pelottaa entistä enemmän. :-( Meillä kyllä todennäköisesti ja toivottavasti suurin osa luokkatovereista siirtyy samaan kouluun (on kirjaimellisesti naapurissa), mutta kumminkin...



Lisäksi tiedän, että meidän yläkoulu on kurssimuotoinen (ovatko kaikki nykyään??) ja se jo yksistään on huolestuttanut minua ja olen yrittänyt pojalle asiasta jo puhella. Kauhistuttaa jotenkin sekin, miten vähän joutuvat esim. 6. luokalla tekemään töitä koulussa. En _tosiaankaan_ tarkoita, että pitäis koko ajan olla stressi päällä ja nenä kiinni kirjassa, mutta ei meillä ainakaan kouluhommiin montaa tuntia viikossa mene, vaikka numerot ovat ihan kohtalaisia. Enemmällä työllä tulisi toki parempia numeroitakin, mutta en ole katsonut tarpeelliseksi siitä(kin) asiasta alkaa painostaa. Juteltu on moneen kertaan ja poika on fiksu - riittävän fiksu, mielestäni. ;-) Mutta huolestuttaa siis se, että kun on tottunut pääsemään vähällä ja sitten alkaakin kurssimuotoinen opiskelu, joka ON rankempaa, ja viikkotuntejakin tulee lisää (+ruotsikin - meillä kun ei kielet oikein suju...), niin mitenköhän poika siitä kaikesta selviää - vielä kun tuo murrosikäkin alkaa oikein todenteolla??



Apua, onko ketään, jolla olisi mitään positiivisia kokemuksia?!?! :-(

Meillä on yläluokat kurssimuotoisia, ja minusta se on hyvä asia! Poika on nyt siis ysillä ja tyttö seiskalla. Huomattavasti vähemmän on läksyjä kuin alakoulun puolella (varsinkin tytöllä, tämä tosin opettajasta johtuen), kun ei ole kuin niiden tiettyjen aineiden läksyjä. Samoin koeruuhkat ovat pienempiä. Ja tuntuu, että esim. siihen ruotsin aloitukseen pääsi perehtymään paremmin, kun yhtäaikaa ei ollutkaan englantia.



Samoin reppu on huomattavasti kevyempi, kuin ei ole kuin tietyt kirjat mukana.



Sorry, kiireessä kirjoitettu viesti ja ajatus vähän pätkii...

Tosiaan isommat lapseni jo 24, 21 ja 18 he asuvat jo omillaan ja kotosalla 15, 13, 10,9, 7 ja 7kk ja yh-äiti olen :)

Toi seiska-kasi luokka on sellainen aika jolloin yleensä meillä se murrosikä iskenyt kehiin jos on iskeäkseen. Mutta vaikka ekan lapsen kanssa oli enemmänkin ongelmia, tuo aika ohitettiin kuitenkin isoimmitta ongelmitta. Nyt tuntuukin ettei noilla 15 ja 13 eli ysi ja seiska-luokkalaisilla ole ollut minkäänmoista ryminää. Koulu sujuu ihan okei ja välillä purnataan, muttei tosiaan mitään tappeluja tai huutoja.

Ja tuntuvat olevan kiinnostuneita koulun asioista ja tapahtumista.

Ton kurssimuotoisuuden olen kokenut ihan hyvänä juttuna, ainakin meillä nuoret ovat pitäneet vaihtelusta ja saavat valita itse mieleisensä kurssit. Kotona sitten välillä tulee kärhämiä sisarusten kanssa, mutta nekin ihan inhimillisiä. Meillä on kyllä aika selkeät säännöt joista pidetään kiinni. Ja kun noudattavat yhteisiä sääntöjä, on helpompi joskus sitten antaa jotain " bonusta" , mutta jos sääntöjä rikotaan, seuraa " rangaistus" eli yleensä sitten ei pääse kavereille hetkeen tms.

Mutta tosiaan näiden 15 ja 13 vuotioiden kanssa ei vielä ole tarvinnut käyttää minkäänlaisia rangaistuksia, koska rikkeitä ei ole ollut.

Mutta noiden vanhempien kanssa aikoinaan käytin tuota systeemiä ja toimi hyvin. Toki lapsen luonteesta kiinni kuinka sujuu, meillä yksi laittoi vastaan minkä ehti, yksi otti vastaan ihan okei ja yksi siitä väliltä.

Kaikenkaikkiaan olen kokenut positiivisena tän murrosiän, mutta kokenut myös niitä todella vaikeitakin hetkiä ja tilanteita jolloin ei ole meinannut kärsivällisyys riittää, eikä keinot. Joten tiedän mitä voi vielä eteen tulla ja aivan varmaan myös ihan uusiakin asioita.

Mukavaa kuulla myöskin positiivisia puolia asioihin! ;-)



Ja onhan se niinkin, ettei nää asiat etukäteen murehtimalla parane... Mutta kyllähän se äitiä *kuitenkin* aina huolettaa, että miten ne pärjää. Mulla henk.koht. on vielä sekin, kun en tunne kerkeeväni tukemaan tarpeeks isompien koulunkäyntiä ym. nytkään, niin hirvittää, mitä se yläkoulu vielä tuo tullessaan... Mutta olipa kiva kuulla kommenttejasi, Mmka, sillä en tosiaan ollut tullut ajatelleeksi käytännön asioita lainkaan tuolta kantilta! :-) Meillä tosiaan esikoisella kielet vaikeita (matikka helpohkoa), joten hänelle ainakin sopii kuin nenä päähän se, ettei enkku ja uutena ruotsi olisikaan lukkarissa yhtäaikaa! Huomaatkos, miten äiti on ihan Hangon keksinä?! :-D



Ja tosiaan, saahan murkku olla murkku, ei siinä mitään, mutta että pysyis joissain aisoissa homma... Jälleen henk.koht. pipona on mulla sekin, kun esikoiselta saan melkein eniten apua käytännön asioihin, numero 2 on se, jonka kanssa on jo olut perheneuvolassa ym., vaikkei murrosiästä ole ollut tietoakaan. Joten hirvittää, jos niitä erityisavun tarvitsijoita onkin sitten kaksi - ja vielä on yksi huollettava lisäksi. (En, s@ri@, oikeesti ymmärrä, miten olet venynyt noin monen lapsen menestyksekkääseen kasvattamiseen!! Aivan mahtavaa - nostan hattua!)



Kiitos vielä kommenteista! Ja voimia ja kärsivällisyyttä kaikkiin murkkujen ja muunkin jälkikasvun kasvatushaasteisiin!

ja kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin! Eli aina ei alamäen tarvitse yläkouluun siirryttäessä alkaa. Niin kuin tässä jo MMka ja sariakin totesivat :)



Meillä tyttö on hoitanut koulunsa koko ajan loistavasti, jouluna sai luokkansa parhaan todistuksenkin. (Ja me vanhemmat olimme kyllä ylpeitä ;) ) Kaverit ovat suurimmaksi osaksi myös hyvin käyttäytyviä ja mukavia nuoria ja meillä ainakin tiedetään, missä ja kenen kanssa nuori liikkuu. Toistaiseksi siis myös luottamus tytön olemiseen ja tekemiseen on vankka ja kotona meillä jutellaan kyllä kaikki asiat katki, poikki ja pinoon.



Meillä on myös kotona tiukahkot säännöt ja etuudet kyllä vähenisivät, jos jotain ylilyöntejä tulisi. Katsotaan, kuinka käy, kun nuorempi veljensä, nyt 10v, on samassa iässä. Niin eriluonteisia ovat meidän kaksi vanhinta lasta.



Lyhyeksi jäi tämäkin, mutta pointtina siis tässäkin tuo, että hyvinkin voivat asiat sujua.

että esikoisella yläaste meni suht mutkattomasti, pientä kyllästymistä tuli ysin keväällä, kun jatkosuunnitelmat olivat täysin epäselvät.

Juttelin eilen kuopuksen kanssa ja kuulemma kasin saa suoritettua, ei ole epäilystäkään. No, toivotaan.

siitä, että tytär on paaljon rauhallisempi kun minä aikoinaan tuossa iässä.

Toisaalta joskus myös " toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos" auttaa.

Tiedän päässeeni helpolla vanhemman kanssa, nuorempi jo vähän huolestuttaakin etukäteen. ;D

Samaa mieltä keskustelun aloittajan kanssa: Tosi tärkeää myös murkkujen vanhemmille saada tukea ja vinkkejä samassa tilanteessa olevilta - eikä vaan vauva- tai pienten lasten perheillä (joille löytyy miljoonia keskustelupalstoja!)!!



Itsellä on kolme " koekappaletta" , joista viimeinen vetelee murrosiän häntiä. Työkuvioissa sitten olen tavannut paljon yläasteikäisiä ja heidän vanhempiaan. Samat murheet ja huolenaiheet tuntuu olevan kaikilla: Kuinkahan ne kuohuntavuodet sujuu, miten itse osaisin vanhempana toimia viisaasti ja miten selviän siitä, kun tuntuu etten selviä??



Keskustelupalstoja en osannut käyttää (eikä niitä kai ollutkaan), kun omani olivat pahimmoillaan. Onhan ne murkut välillä raivostuttavia, mutta myöskin tosi ihania, kun niiden kanssa voi jo jutella ihan eri lailla kuin pienempänä. Ja tässäkin viestiketjussa tulee hyvin esiin se, miten vanhempienkin tunteet menevät melkein yhtä kovaa ylös ja alas kuin nuorilla: pelko ja huoli, ylpeys ja helpotus ja kaikki siltä väliltä!!



Oletteko muuten huomanneet, että murrosikäisten nuorten vanhemmille on olemassa oma nettisivusto: www.murkunkanssa.fi. Sivusto on Väestöliiton melko tuore palvelu ja siellä on monenlaista asiaa murrosikäisten nuorten vanhemmille. Keskustelupalstaa siellä ei ole, mutta tämähän onkin tässä (Vauva-lehden sivuilta sitä en kyllä itse olisi ihan ekana lähtenyt etsimään...)!!



Mielestäni murkunkanssa -sivuilla on paljon mielenkiintoista juttua. Käykääpä katsomassa ja kommentoikaa!