Kuka tietäää?? Vauvan nimiasioista...
Ja kaksi noista tytöllä ;). En tiedä vaikuttiko, mutta samana päivänä kun jätimme hakemuksen, oli Satasessa etusivun juttu maistraatin mokasta kun eivät antaneet lupaa ihan tavalliseen nimeen, joka oli käytössäkin (kirjoitusasu oli vaan erikoinen muistaakseni). No, jokatapauksessa: luontoaiheinen nimi pojalla ja virkailija sanoi että joutuu kysymään asiaa esimieheltään sillä nimi voi olla myös sukunimi. Soitto tuli seuraavana arkipäivänä että läpi meni :). Pyysivät toki paperille perusteluja, laitoin niitä aika kasan...
Kommentit (17)
on tarvetta perustella nimilautakunnalle nimivalintaa
Eihän siinä ole mitään projektia jos kastaa lapsen.
Häh, siis mitä tekemistä kastamisella on lapsen erikoisen nimen kanssa?!
Meidän lapselle annettiin nimi, jota oli vain yhdellä Suomessa ja sekin eri sukupuolta olevalla. Maistraatissa vain pitää hyväksyttää nimi ja kannattaa etukäteen miettiä joku perustelu, miksi haluaa juuri tuon nimen.
antaa pojalle tytön nimi ja vice versa??
Eli tuli meille myös yllätyksenä että tyttöjä on kastettu samalla nimellä. Lisäksi nimi on mielestäni enemmän maskuliininen kuin feminiininen, en tajua miksi tytölle annetaan tuo poikamme nimi.
T. Se vice versa-äiti :)
Ei maistraatti rupea kirkossa kirjattua nimeä muuttamaan jos ei nyt ole joku v**tu tai vastaava.
Juupa juu, jaksaisiko alkaa saivartelemaan taas tästä ihanasta aiheesta: kasteen ja nimenannon eroista..
kastamisella on edelleen myös merkitys "antaa nimi". Esim. laivoja kastetaan, eikä niitä kyllä käsittääkseni liitetä tuolloin seurakuntaan.
Juupa juu, jaksaisiko alkaa saivartelemaan taas tästä ihanasta aiheesta: kasteen ja nimenannon eroista..
"Kastettiin sillä nimellä"...
Juupa juu, jaksaisiko alkaa saivartelemaan taas tästä ihanasta aiheesta: kasteen ja nimenannon eroista..
se nimi kirkollekin eli papille etukäteen ilmoittaa. Pappi on se henkilö, joka on vastuussa siitä että nimi on sopiva. Ei siis mene kirkollekaan läpi mikä tahansa nimi.
se nimi kirkollekin eli papille etukäteen ilmoittaa. Pappi on se henkilö, joka on vastuussa siitä että nimi on sopiva. Ei siis mene kirkollekaan läpi mikä tahansa nimi.
Mistä näitä Pasi-Ansseja, Zorroja ja Bambeja muuten sikiää?
Kun tarpeeksi monta on kirkonkirjoissa niin maistraatinkin ote heltiää ko, nimen kohdalla.
Ajatellaan, että lapsi voi (mahdollisesti kammottavan) nimensä sitten aikanaan itse vaihtaa, jos ei siitä pidä.
Toisekseen, löytyi joitain lähes uniikkeja nimiä ihan kalenteristakin, ortodoksisesta. Esim. tytölle Kriska tai Nasti (tulee mieleen "nasty"). Jonkun mielestä kuitenkin kaunis?
jos ei nimi papille kelpaakaan. Minun lähipiirissäni kävi viime viikolla niin että pappi ei hyväksynyt toista nimeä.
Aikaisemmin muistan yhden tapauksen että pappi ei hyväksynyt nimen kirjoitusasua vaan muutti c:n k-kirjaimeksi. Eli kannattaa hyväksyttää papillakin nimi etukäteen, ettei tule kastejuhlassa tunnelmanvievää kiistaa nimestä!!!
Minä ainakin soitin saman tein maistraattiin, kun nimi (harvinainen) lapselle keksittiin. Siellä se siis vielä hyväksyttiin.
Kastejuhlaa alettiin suunnitella vasta paljon myöhemmin. Oli ihan kiva täytellä papereita, kun tiesi jo nimen lapselle (eikä mieti sitä 15 min ennen kastejuhlaa) ja sen, että se nimi hyväksytään.
Tarkista vrk.fi-nimipalvelusta, onko ko. nimeä jo annettu. Jos on viime aikoina annettu useita, ei todennäköisesti vaadi juuri mitään eli on ok antaa.
Jos taas nimeä ei ole annettu koskaan, kannattaa tarkistaa maistraatista. Papeilla todellakin vaihtelevat käytännöt, mutta meiltä ainakin kysyttiin etukäteen, olemmeko miettineet jotain harvinaista nimeä eli voiko asiasta tulla ongelma.
Miten on mahdollista saada vauvalla hieman erikoisempaa etunimeä? Onko isokin projekti? Onko jollain kokemusta?