G: Tunnusta tässä jokin asenteesi tai mielipiteesi, jota peittelet tosielämässä!
Kommentit (104)
Vierailija:
voi kehittää! Vaikka jotkut olisivat heikkoluontoisempia lähtökohtaisesti niin kaikkea voi kehittää. Heikot eivät vain halua eivätkö uskalla, juuri siksi koska se vaatii niin paljon.
Sanotaan että jollekin temperamentiltään rohkealle tyypille ei tuota juuri minkäänlaista jännitysreaktiota mennä puhumaan vieraalle ihmisryhmälle. Vaatiiko se silloin häneltä paljon? I don' t think so. Kun sen sijaan synnynnäisesti erittäin ujo joutuu todellakin pinnistämään, että uskaltaa mennä sanomaan jotain, ja vaikuttaa siinäkin tilanteessa vetäytyvältä jne. Hän on kuitenkin uskaltautunut, kokemastaan henkisestä ahdingosta huolimatta. Ja tätä jälkimmäistä ihmistä sitten sanotaan HEIKKOluoteiseksi.
Siksipä lopetinkin tupakoinnin kokonaan, kun niin päätin. Vieroitusoireita toki oli, mutta mielummin kestin ne muutaman päivän-viikon kuin olisin ottaanut esim. copd:n myöhemmin tai jonkin muun tupakasta johtuvan sairauden.
Kyllä ihminen pystyy moneen asiaan, kun oikeasti haluaa. Jos tahtoa ei ole tarpeeksi, sitä voi sitten selitellä itselleen geeneillä ym. roskalla.
Halveksin ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että jokainen on yksilö ja jokaisella painosta, ulkonäöstä tai koulutuksesta huolimatta on samoja tarpeita ja tunteita kun itsellä.
En voi sietää ihmisiä, jotka nostavat itsensä toisten yläpuolelle.
Kuuntelen silti kohteliaasti tuota itsensä ylistämistä, vasinkin siksi, ettei vastapuhuja luule minun tuntevan huonommuutta (sitähän tälläinen tietysti ensiksi ajattelee).
Halveksin normien ja lakien rikkojia.
t. normaalipainoinen, ihan nättikin unelma-ammatissaan.
ovat luonteenpiirteitä, joita voi myös kehittää.
Itsehillintä ja itsekuri ovat niistä aivan irrallisia asioita!
Se, että menee lavan eteen esiintymään ei vaadi itsekuria tai itsehillintää!
He vasta ovat todellisia addiktioiden sankareita. Marttyyrikuolema heitä kohdatkoon!
Vierailija:
Se, että menee lavan eteen esiintymään ei vaadi itsekuria tai itsehillintää!
Hehehe todellakin vaatii itsehillintää ettei juokse pois :). Ujo tarvitsee itsehillintää monessakin mielessä. Pitää koettaa pitää äänensä rauhallisena jne.
T. Molemmat kokenut ja lopulta onnistunut, ei geenien, vaan tahdonvoiman avulla =)
että me muut veronmaksajat autamme sitten näitä reppanoita joilla on ADDIKTIO paranemaan syövästä yms. ilkeistä taudeista jotka näitä ADDIKTOITUNEITA saattaa kohdata.
t. tahdonvoimalla tupakasta selvinnyt
Eri tilanteissa tarvitaan monia piirteitä, jtoka ovat toisistaan irrallisia! Esiintymissä tarvitaan hyvää muistia ja hermojen hallintaa ja kuuluvaa ääntä... silti ne eivät ole rohkeuden piirteitä vaan erillisiä piirteitä jotka esiintymisessä on hyväksi.
Vierailija:
Vierailija:
Se, että menee lavan eteen esiintymään ei vaadi itsekuria tai itsehillintää!Hehehe todellakin vaatii itsehillintää ettei juokse pois :). Ujo tarvitsee itsehillintää monessakin mielessä. Pitää koettaa pitää äänensä rauhallisena jne.
Jos kerran tahdonvoimalla voi tupakasta päästä eroon, selittäkääpä miksi sitten vain 2-3 % yrittäjistä pääsee eroon tupakasta, vaikka yli 70 % tupakoijista tahtoisi päästä eroon tupakasta. Väitättekö ihan kirkkain silmin, että 98 % tupakoijista on tahdonvoimattomia?
t. 98/120 jne
on heikompia kuin pienempi vähemmistö. Tästä on olemassa monia filosofisia teorioita (enemmän tai vähemmän radikaaleja pohdintoja ja tutkimuksia), ja kyllähän sen huomaa, että useimmiten " parhaita" on vain pieni vähemmistö. Se pätee kaikkeen! Vain pienen pieni vähemmistö pärjää loistokkaasti aloillaan erilaisista avuista johtuen. Suurin osa kaikeasta väestöstä on " keskinkertaista" eri alueilla.
Vierailija:
Jos kerran tahdonvoimalla voi tupakasta päästä eroon, selittäkääpä miksi sitten vain 2-3 % yrittäjistä pääsee eroon tupakasta, vaikka yli 70 % tupakoijista tahtoisi päästä eroon tupakasta. Väitättekö ihan kirkkain silmin, että 98 % tupakoijista on tahdonvoimattomia?t. 98/120 jne
En pidä ketään vähempiarvoisena (uskon ihmisarvoon)! Uskon kuitenkin, että jotkut ovat viisaampia, vahvempia ja " parempia" kuin monet muut.
-135
MIKSI OVAT YLIPÄÄTÄÄN POLTTANEET? Ei mee tajuntaan.
Itse halveksin ihmisiä, jotka kuvittelee jotenkin olevansa parempia kuin muut.
Salaa naureskelen jos perheessä on vaan tyttöjä tai nainen on rinnaton.
että kun teet näin niin siitä lapsi tykkää, tai että lapset ovat näin ja näin. Nään värejä, kun joku ei tajua, että lapset ovat jo pienenä erilaisia, aivan kuin me aikuisetkin olemme. Pienten lasten erot ovat jopa suurempia, koska heidän luonteidensa rosoja ei ole vielä ehditty kasvatuksella tasoittaa.
Miten joku voi kuvitella, että se mikä toimii omaan lapseen toimii ilman muuta maailman kaikkiin muihinkin lapsiin.
Mielestäni lihavuus tekee laiskaksi.
Halveksin ihmisiä jotka aina/ pääsääntöisesti laittavat omat tarpeensa perheen tarpeiden edelle silloin kun lapset ovat pieniä.
Halveksin naisia, joilla on useita lapsia eri miehille ja jotka eivät pysty itse niitä lapsiaan elättämään.
En ymmärrä äitien kiirettä käyttämään äidinmaidonkorvikkeita. Vauvan paikka ei ole kauppakeskuksissa.
Ihmiset, jotka eivät laijittele ja kierrätä, ovat laiskoja, piittaamattoimia ja saamattomia sekä jouduttuvat maapallon tuhoitumista.
KAIKKI tarvitsevat happea ja KUKAAN ei voi lakata hengittämästä.
KUKAAN ei tarvitse tupakkaa ja sen voi lopettaa!!
Sanopa fiksuna tuo idioottimainen vertauksesi jossain vähänkin fiksummassa porukassa, niin näet kuinka viisaasti puhut.