Kokemukset suunnitellusta sektiosta

Luin äskeisen viestini ja huomasin typerän sanavirheen. Yhdessä kohdassa piti tietenkin lukea perätilasynnytyksen sijaan (siis toivoin itsekin sektiota).



Toivottavasti ymmärsitte!

Itsellä menossa rv 36+5 ja sektioaika rv 39+0. Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla joten siinä ei paljon ehtinyt jännittää. Nyt sitäkin enemmän :)

Eli olin samassa tilanteessa. Esikoinen syntyi alakautta spontaanisti ja se oli pitkä ja tuskainen kokemus. Siihen verrattuna suunniteltu sektio oli lastenleikkiä. Synnyttämään lähteminen jännitti enemmän, kun tiesi että lapsi syntyy tiettynä päivänä. edellisenä yönä en juuri saanut unta. Olimme aamulla klo7.15 sairaalassa ja ensin varmistettiin ultralla että lapsi on edelleen perätilassa. siitä sitten suoraan valmistelemaan. Vaatteiden vaihto, pissanäyte, verinäyte, tippakanyylin laitto ja katetrointi ja eikun leikkuriin jo klo8.00. Siellä anestesia lääkäri laittoi välittömästi spinaalipuudutuksen ja vähän sen jälkeenmieheni tuli myös saliin ja toimenpide alkoi.Klo 8.40 poikavauvan parkaisu täytti salin.Sain nähdä hänet kätilösylistä hetken aikaa ja sitten poika lähti kätilön ja isin kanssa synnytysosastolle pesulle ja pullomaidolle. Itse jouduin olemaan heräämössä 3 tuntia seurannassa ja odottelemassa että tunto alkaisi palautua. Sain poikani heti rinnalle kun menimme osastolle. Siinä hän viihtyikin kokoajan.



Ekan päivän olin ihan vuodepotilas, kätilöt auttoivat vauvan hoidossa ja rinnalle laitossa. Tunto palautui iltapäivällä, sain aika tujuja kipulääkkeitä, joten kivusta ei tavinnut kärsiä. seuraavana aamuna oli aikomus suoriutua suihkuun, mutta pää ei kestänyt vielä pystyssä olemista. Katetri poistettiin silloin ja itse kykenin vessaan toisena iltapäivänä. Pissaaminen jänniti katatroinnin jälkeen, mutta sujui sitten ihan ok.myös tuo isompi hätä meni jumiin, mut siihenkin löytyi lääkkeet. Haava arisiti ekoina päivinä paljon ja pelotti kokoajan että se aukeaa, mutta eihän sille mitän käynyt.



Kolmantena päivänä synnytyksestä kävelin ja liikuin ja hoisin vauvan itse kipulääkkiden avulla. Yllättävän nopeasti se parani, kun ei tullut mitään komplikaatioita. Maidon nousuunkin meni se normaali 3pv ja sitten sitä tulikin ihan runsaasti. Kotiin pääsimme 5 päivän jälkeen. Haava aristi joitain viikkoja, varoin vaatteiden hankautumista pitkään. Nukuin 3 viikkoa vauva kainalossa, kun yökääntyilyt oli elpoi tehdä niin. Imetystyyny oli loistava kipeän haavan kanssa, helpotti imettämistä hyvin, kevensi juuri haavan kohdalta.



Minulle jäi tosi positiivinen kokemus suunnitellusta sektiosta. Lääkärillä ei ole kiire " repiä" paikkoja auki, joten sektion pitäisi onnistua paremmin ja ainakin minun haavastani tuli pieni ja siisti. minulle alakauttasynnyttäminen oli huomattavasti tuskaisempi ja olin sen jälkeen pidempään kipeä ja väsynyt. Katetrointi jännitti, mutta se oli vaivaton juttu. Tippakanyylinlaitto sattuu aina ja spinaalin laitto ei myöskään ole niitä parhaimpia hetkiäni elämässäni... Ja aika paniikinomainen tunne on kun " halvaantuu" rinnoista alaspäin. Minulle tuli myös hieman huono olo ompeluvaiheessa, mutta sain siihenkin jotain lääkettä suoneen. Mutta jälkeenpäin kokemus oli hyvä eikä kaduta yhtään. Kivut sitäpaitsi kummasti unohtuu kun hoitelee suloista pikku nyyttiä...



Tsemppiä kaikille suunniteltuun sektioon meneville! Hyvin se menee ja ihan yhtä liikuttava ja ihana on nähdä ja kuulla vauva ensi kertaa!

Kysyit kyllä suunnitellusta sektiosta toipumista, mutta vastaan silti vaikka jouduin hätäsektioon. On tietysti kovin yksilöllistä miten tuollaisesta aika isosta leikkauksesta toipuu, mutta itse olin jalkeilla seuraavana päivänä (joskin aika huterasti) ja jo viikon kuluttua kävelyllä ulkona. Haavaan ei missään vaiheessa sattunut, vaikka tietysti housunvyötärö hankaa pystyhaavaa ikävästi, mutta siitä sinulla ei ole pelkoa. Haava näytti alkuun siltä kuin se repeäisi hetkenä minä hyvänsä, mutta siitä on tullut varsin siisti.



Vauvanhoito sujui aivan normaalisti, koska kipuja tai liikkumisvaikeutta ei ollut - tosin olen kuullut, että vaakasuora leikkaushaava saattaa katkaista vatsalihakset, joiden paraneminen kestää sitten aikansa ja liikkuminen tietysti vaikeutuu.. Joka tapauksessa haavan vuoksi tulee olla ainakin ns. lapsivuodeaika, n. kuusi viikkoa, nostelematta tai siirtelemättä mitään vauvaa painavampaa. Eikä kurotella siellä sängyn alla imurin kanssa..



Sinuna en olisi toipumisesta hirveän huolissani; tuntuu että moni alateitse synnyttänyt toipuu huomattavasti hitaammin, koska alapää on niin kovalla koetuksella. Kukaan ei tietenkään toivo kohdalleen hätäsektiota ja henkiseen toipumiseen meni jonkin aikaa.. Mutta olen löytänyt siitä hyviäkin puolia kuten se, että alapää tai esim. lantionpohjan lihakset eivät kärsineet ja seksikin jatkui heti muutaman viikon toipumisen jälkeen ;) Toivottavasti kaikki menee kohdallasi hyvin!

jo vastanneille seikkaperäisistä, rehellisistä ja rohkaisevista kertomuksista. Niinhän se on, että synnytys aika, olipa tapa mikä tahansa, on jokaisella aina omanlaisena, mutta kiva on tapahtumaan valmistautua kuulemalla muiden kokemuksia. Siispä lukisin mielelläni kertomuksia vielä enemmänkin.

Minullekin kelpaisi lukea vielä lisää kokemuksia suunnitellusta sektiosta. Itsellä edessä jo ensi perjantaina, perätilan takia.



Eikö se isä saa olla paikalla kun puudutus laitetaan?? Koska itse pelkään sitä vaihetta kovasti, miehen läsnäolo toisi lohtua...

Entä milloin sektion jälkeen voi tulla isovanhemmat katsomaan lapsenlastaan?(jos sairaalassa sellainen politiikka että vain päiväsaliin saavat tulla..) Saako yleensä sektion jälkeen oman huoneen, vai sinne muiden sekaan vaan? Onko sektion jälkeen mahdollista saada perhehuone ja siten mies sinne avuksi vauvanhoitoon? (vai onko sitä itsekin vielä niin " potilas" että pitää vaan yksin sairaalapedissä maata?)

Miten iso se sektiohaava sitten suunnilleen on?



Vitsi kun olisi vaikka miljoona kysymystä... Joihin suurimpaan osaan ei ole tietenkään selkeitä vastauksia, vaan riippuu äidistä, vauvasta, sairaalasta jne jne jne...

ei ollut myöskään hätäsektio eikä kiireellinenkään. en tiedä miksi sitä voitais kutsua... :)



mulla oli tilanne se että rv 42 olin täysi kiinni ja kanava täysmittanen. käynnistystä ei voitu tehdä koska mulla oli ennestään yksi kiireellinen sektio takana. yhdessä lääkärin kanssa sovittiiin että leikataan samana päivänä.



kello oli tuolloin n. 10 ja minulle oli juuri tehty kaikki tutkimukset mitkä aina polilla tehtiin. pissanäyte, verenpaine, sydänäänikäyrä, lääkärintutkimus jossa ultraus myös.



sitten pääsimme meihen kans synnytyssaliin odottelemaan leikkausta. olin syönyt aamulla klo 7.30 joten sen verran tiedettiin ettei minua voitais leikata ennen 13.30 koska pitää olla 6h syömättä. pelkäsin että mulle tulee paha olo ja olisin saanut ravintoliuosta suoneen jos olisin tarvinnu, mut en sit tarvinnukaan.



siinä sit odoteltiin kun ei tiedetty yhtään monelta päästään leikkuriin. oli muuten hassua olla synnytyssalissa täysin tuskattomana ja vaan odotella.



labrantäti kävi ottamassa verinäytteet leikkausta varten jossain vaiheessa. suihkussakin kävin.



no, sitten yhtäkkiä tuli pari kätilöä ja opiskelija ja sanoivat että nyt valmistellaan sut, kohta mennään. laittoivat katetrin (ei sattunut. olin kertonu etukäteen että pelkään sen laittoa, niin laittoivat kunnolla puudutusgeeliä ja olivat helläkätisiä), karvoja vähän ajeltiin ja karmein vaihe oli se kun jouduin juomaan pienen pullollisen (olisko ollu n.30-40 ml) sellasta vatsahappojen neutralointinestettä. ettei tulis paha olo leikkauksessa. mä en siis voi sanoin kuvata miltä tuntu vetää tyhjään mahaan, hiukan pahaan oloon sitä mönjää... maku oli järkky.



no, sit vaan mies passitettiin vaihtaa vaatteet ja mut kärrättiin sängyllä leikkuriin.



siellä oli pari lääkäriä+anestesialääkäri, hoitajia ainakin 4-5 ja sit tuli kätilö ja opiskelija.



kipusin sängystä leikkauspöydälle joka on muuten aika kapea. käteni aseteltiin sellasiin telineisiin ja mulle laitettiin happinaamari naamalle, verenpainemittari käteen, kanyylia koitettiin saada kämmenselkään, ei onnistunu niin laitettiin käsivarteen. sitten selkään laitettiin puudutteet ja vatsaani alettiin pestä. niin ja tätä ennen eteeni asetettiin näköeste. mies tuli tässä vaiheessa saliin. oli saanu päälleen samanlaiset vaattet ku kätilöillä... näytti aika hupaisalta.



siinä sitten juteltiin ihanan anestesiahoitajan ja miehen kans kaikkea ja koko ajan kyseltiin voinko hyvin. kun oli testattu että tunto on poissa, alkoi leikkaus. vanhempi lääkäri opetti nuorempaa ja se kestikin paljon kauemmin ku mul edellisel kerralla vaikka sillonkaa ei kiire ollu. no vauva saatiin ulos ja samantie aloin itkeä kunsen tajusin. tyttö huusi kovaa! pääni takana koko ajan seissyt anestesiahoitaja pyyhki mun kyyneleitä....



mies meni vierestäni pois vauvan luokse johonki parinmetrin päähän. mun kohtua alettiin " siivota" . vähän ajan päästä opiskelija tuli näyttää vauvaa mulle ja sitten ne lähti miehen kans sitä pesemään.



mies muuten sattui näkemään aauki olevan mahani kun meni sinne vauvan luokse siellä laikkurissa... ei kuulemma ollu miellyttävä näky...



sitten mua aletiin ommella. sekin kesti kauan ja mulla alkoi varpaissa jo tu nto palailla. pelkäsin että puudutus loppuu kesken. mutta ei se loppunut. mainitsin kyllä asiasta ja lääkäri laittoi mulle hakaset koska ne oli kuulemma nopeemmat laittaa ku tikit.



siinä jossain vaihees ku mua ommeltiin alkoi päätä särkeä ja sanoin sen heti ja sain jotain lääkettä suoneen kanyylista. se auttoi heti. aloin myös täristä kuten viimeksikin, saan sivuvaikutuksia puudutteesta. tärinälle ei leikkurissa tehty mitään mutta se ei ollutkaan pahaa, tosi lievää.



pahaa oloa mulle ei tullut yhtään kuten ei myöskään edellisellä kerralla. olin ollu koko päivän syömättä ja ajattelin välillä leikkurissa jopa ruokaa...



kun kaikki oli valmista, mut heivattiin sänkyyn takasin ja ietiin heräämöön. sielä sain ihanan lämpöpeiton tuon tärinän takia ja se auttoi hyvin.sain myös lihakseen jonku kipupiikin ja olo oli sen jälkeen niin onnellinen että... =) koko ajan mun vointia siellä seurattiin ja kyselttin. aloin muuten vielä kutista rinnasta tuon puudutteen vuoksi, mutta sain siihenki lääkettä. mä en kyl koe noita tärinöitä ja kutinoita pahoina, pieni hinta siitä että saa oman lapsen syliinsä!



en ollu heräämössä tuntiakaan kun mulle sanottiin että saan lähteä jo osastolle kun tunto oli niin hyvin palannut.jalat liikui täysin ja vointi oli mainio.



sitten mua tuli vuodeosaston kätilö hakemaan. mies odotti vaavin kans osastolla.



sen ekan päivän makasin vaan sängyssä ja kauheita kipuja ei ollut, paitsi liikkuessa toki sattui. kohtua paineltiin vähän väliä ja vuodon määrää tarkkailtiin. niin joo, halusin heti imettää ja näin tehtiin myös. alusta asti vauva tuotiin joka syötöllä myös öisin rinnalle, koska halusin niin. toki vauva siis oli ekat 2 yötä kansliassa koska ekana yönä lin viel vuoteen oma ja tokana yönäkin liikkuminen vielä osittain hankalaa. mut päivällä vauva oli mun luona ja soitin hoitajia sit kellolla ku piti nostaa vauvaa tissille.



seuraavana aamuna leikkauksesta nousin ylös ja se oli aluks niin kamalaa... mutta sain sit kunnon kipupiikin vielä etä pääsin paremmin ylös ja siitä se lähti. sen jälkeen aloin heti liikkua niin paljo ku pystyin ja se varmasti autto paranee nopsaan.



kipulääkkeitä sain ihan tarpeeks, aina oli jotain mitä sai vaikka olis vasta 2h sit saanu jotain.



pissaaminen onnistu heti ku katetri oli poistettu ja iso hätä tuli varmaan kolmantena päivänä. kovalla oli ja vaikeeta saaha ulos mut ei sattunut.



yks asia mikä on hyvä kans tietää, ilmavaivat. leikkauksesta johtuen vatsa ja suolisto oli täynnä ilmaa ja se teki tosi kipeää. ensin ne ei meinannu tulla ulos ja en oikein ois kehdannu niit päästelläkään mutta lopulta oli pakko. sain kyllä cuplatonia tuohon vaivaan kans.



sit vastauksia joihinki kysymyksiin, kaikkia en muista kyl...



mä olin kahden hengen huoneessa ja huonekaverina oli myös sektioäiti. kai ne koittaa jos mahd. laittaa tuollai et olis vähä samas tialntees olevia samas huonees.



perhehuoneen olis saanut jos olis ollu vapaana.



isovanhemmat tuli seuraavana iltapäivänä käymään. en olis missään nimessä halunnu ees aiemmin koska en olis jaksanut. tulloin kun vieraat tuli, olin ollu sen aamupäivän jalkeilla ja en sit jaksanu enää silloin olla pystyssä. he tulivat huoneeseen.



kotiin oisin päässy torstaina ku leikkaus oli maanantaina. jäätiin viel yheks päiväks tytön sydemestä löytyneen sivuäänen tutkimista varten.



kotona kaikki meni hyvin. paranin huimaa vauhtia. toki aluks liikkuminen oli sellasta köpöttelyä mutta nyt kun siitä on aikaa 5 vko, voisin jo juosta ja tehdä mitä vaan. haavaa ei tunne enää.



mä sain influenssan 2 vko leikkauksen jälkeen ja se yskiminen oli aluks tuskaa haavan takia ja muutenki olin tosi sairas. hyvin silti jaksoi vauvan imettää ja hoitaa.



aina kun oli levänny päivän, jaksoi liikkua seuraavan päivänä tosi hyvin. sitten liikkumispäivän jälkeen oli kyllä seuraavana päiänä aika kipeä ja piti taas levätä.





mitäs vielä, saa kysyä jos tulee jotain mieleen.

Itselleni kivuliainta oli myös tuon kanyylin laitto koko synnytyksen pistoista. 12 tuntia siis synnytin, ennen kuin päädyttiin leikkaukseen.

Nyt todennäköisesti edessä suunniteltu sektio. Meinaan pyytää, että laittavat sitä geeliä kämmenselkään.

Epiduraalia jännitin silloin ihan älyttömästi, lähinnä siksi, että paikallaan pysyminen supistusten aikana oli vaikeaa, onneksi piston aikana ei supistusta tullut. Nyt kyllä jännittää tuo itse pisto enemmän, itselläni se ei kuitenkaan paljon sattunut.

Itse leikkaussalissa olin todella väsynyt monen yön valvomisen jälkeen, joten sinnittelin pysyäkseni hereillä. Kesken leikkauksen oli tuntemuksia ja sainkin sitten lisää puudutetta, jonka jälkeen olin nenänpäätä myöten puutunut. Se ei ollut kovin miellyttävä tunne. Itse leikkaus tuntui menevän nopeasti, kesti n. 30 min kaikkineen.

Leikkaussalissa oksensin, sain onneksi sanottua, joten toivat kaarimaljan. Vauvan syntymän jälkeen limakalvot menivät nenässä ihan tukkoon, sain siihen Duactin, kun henki ei kulkenut ollenkaan eikä siis nielaseminenkaan onnistunut.

Palelin ihan hirveästi ja sainkin lämpöpeitot päälleni heräämöön. Sen koko ajan sitten nukuin. Parin tunnin päästä pääsin osastolle. klo 00.30. Ensimmäinen yö meni vähän valvoessa, kun huoneessa oli niin vilkas elämä.

Morfiini tippa oli mennyt tukkoon jo alkuyöstä, eli en ollut saanut sitä kipulääkettä, aamulla kun asia huomattiin, en sitä halunnut, sillä en ollut ollenkaan kipeä. Selvisin koko sairaalassa olo ajan pelkillä panacodeilla ja buranalla. Kipeä en haavastani ollut missään vaiheessa. Ainoastaan esim. nauraminen sattui.



Ensimmäisenä päivänä en pysynyt hereillä kuin muutamia minuutteja. Vauvan hoito jäi siis hoitajien vastuulle. Väsymys kyllä oli enemmän sen monen päivän valvomisen syytä.

Samana iltapäivänä 0,75 vrk leikkauksesta, nousin ylös sängystä. Hankaluus oli korkea sänky! En siis ylettyny lattiaan siitä sängystäni, vaan aina jouduin käyttämään sitä askelmaa. Se oli sairaalassa oloaikana kaikkein vaikeinta! Siitä eteen päin kävin vessassa itse, aluksi piti soittaa hoitaja paikalle. Ilmavaivat olivat aivan sietämättömiä, itsekin niitä aluksi aristelin päästellä, mutta tällä kertaa en pidättele yhtään. En tiedä auttaisiko B-vitamiinin syöminen jo ehkäisevästi?



Reilun vuorokauden päästä hoidin vauvan jo 100% itse. Haava teki minusta kyllä hitaan ja sängystänouseminen piti suunnitella, sillä haava tuntui kireältä.

Kotiin lähdettiin 5 päivänä leikkauksesta. Oltaisiin päästy jo 4 päivänä, mutta seuraavana päivänä olisi pitänyt palata tikkien poistoon sairaalaan. Silloin kotiinmeno päivänä jo kävimme rauhallisella 15 min kävelyllä ulkona.



Haava on n. 11 cm, 4,5 v. leikkauksesta, se on lähes huomaamaton.

Moi!



Mulle tehtiin suunniteltu sektio (perätila) 3.1. siis rv 39+3. Alla vähän tarinaa siitä.



Sairaalassa (NKL) piti olla aamulla jo klo 6:30 (juu, ei tarvinnut edellisenä yönä pahemmin nukkua...) ja leikkaus oli suunniteltu alkavaksi 7:45. Ensin tsekattiin ultralla vauvan asento ja sitten sisään osastolle, vaatteiden vaihtoa (myös mies vaihtoi vaatteet tässä vaiheessa) ja kätilön kanssa tulevan läpikäyntiä. Siitä sitten hiljalleen käveltiin leikkausosastolle, täytyy myöntää että pelotti niin he-le-ve-tis-ti!! Matkalla join pienen mukillisen (siis noin 10 ml?) jotain liuosta, joka ehkäisisi mahdollista pahoinvointia (maistui suolaiselle, vähän kuin samarin). Muuta " lääkitystä" ei tässä vaiheessa annettu.



Leikkurissa kaikki esitteli itsensä ja toivotteli tervetulleeksi. Leikkaussali oli, no leikkaussali, ei siis mikään lämmin ja kodikas pesä :-) Anestesialääkäri alkoi viritellä kanyylia käteen, johon laitettiin tippa (jotain ravintoaineita kai, olin ollut syömättä edellisestä illasta). Sen jälkeen piti mennä kyljelleen ja alkoi spinaalipuudutuksen laitto. Se tuntui vähän ikävältä, kun ronkittiin " luita ja ytimiä myöden" , sananmukaisesti! Samalla laitettiin epiduraalivalmius. Spinaalissa puutui kaikki tisseistä alaspäin varpaisiin saakka, siis niin että tunto meni mutta esim. painaminen yms. liike tuntui. Tässä vaiheessa mies joutui vähän huilaamaan, koska hänelle tuli huono olo :-) Mun verenpainetta seurattiin koko ajan ja sain kerran tujauksen jotain virkistystä, kun alkoi vähän heikottaa. Lisäksi happiviikset oli nenällä koko ajan.



Sitten laitettiin virtsakatetri, ei tuntunut missään koska alakroppa oli puutuneena. Sitten alkoikin leikkaus (tätä ennen mies tuli takaisin). Ronkkiminen kesti jonkun tovin, en nähnyt kelloa siitä (sellainen iso lakana blokkasi näkyvyyden myös itse taistelukentälle), mutta mies kävi tässäkin välissä vähän ulkoilemassa (muuten oli hänen paikkansa siis siinä mun pään vieressä). Yhtäkkiä tuntui sellaista heilumista ja kaivamista ylämahassa ja sitten - kunnon parkaisu, mieskin säntäsi paikalle, ja vaavi oli maailmassa.



Hoitajat vähän pyyhki pahimpia veriä ja kääri kankaaseen, sitten sain tytön rinnan päälle köllöttelemään. Siinä sitä sitten ihmeteltiin maailman menoa tovi, kunnes vaavi lähti kätilön ja tuoreen, ihmeesti virkistyneen, isän kanssa punnitus- ja pesupuuhiin. Meikäläistä alettiin kursia kasaan ja se tuntui kestävän ihan ikuisuuden! Tikkejä laitettiin 5 ja haava on noin 15 cm pitkä ja sijaitsee alamahassa " vatsamakkaran" alla.



Syntymäkellonaika oli 8:45.



Leikkurista, parsimisen vihdoin loputtua, mut kärrättiin heräämöön, jossa olin noin pari tuntia, mies tuli sinne jossain vaiheessa mua moikkaamaan ja näytti vaavista ottamiaan valokuvia. Osastolle mut vietiin puolenpäivän aikoihin. Siitä sitten alettiin hiljalleen vaavin kaa tutustumaan toisiimme, leikkauspäivänä en saanut nousta sängystä lainkaan, joten vauvanhoito oli miehen harteilla. Tokana päivänä aamupvällä kaikki piuhat (kanyyli, virtsakatetri jonka poisto tuntui vähän inhalta) nypittiin irti ja sain nousta ylös. Menin suihkuun ja sinne ei olisi kannattanut mennä yksin, sillä alkoi kyllä huippaamaan aika lailla. Pyydä hoitsu mukaan KOKO ajaksi kun oot suihkussa (istuin suihkussa penkillä ja painonapille jolla oisin saanut hoitsun paikalle oli matkaa noin 3 metriä...), ettei tarvi siellä yksin ihmetellä että pyörrynkö vai en. Verta menetin leikkauksessa 7 dl, ihan normaalimäärä kuulemma.



Kotiin pääsin 7.1. (olisivat päästäneet jo 6.1., tällöin nousi myös maito), mutta en halunnut lähteä, kun oli imetyshommat vielä ihan alkutekijöissään, eli sairaalassa olin 4,5 pvää leikkauspäivä mukaanlukien.



Särkylääkkeitä lakkasin syömästä vähän yli viikon kuluttua, haava on sellainen tunnoton, mutta ei ole pahempia kolotuksia enää. Liikkeelle kannattaa lähteä heti sairaalassa kun pystyy, kulje niitä käytäviä edes takas niin paljon kuin jaksat, niin toipuminen nopeutuu. Ilmavaivoihin auttaa myös liikkuminen, mutta mä pyysin niihin ekana tai tokana yönä lääkettä, ettei huonetoveri (2-hengen huone, hällä alatiesynnytetyt kaksoset) olisi kaasutettu hengiltä :-D Ummetus tuli myös, siihenkin pyysin troppia. Pissaaminen tuntui oudolta katetrin poiston jälkeen (vähän sellaiselta kuin olis ollu pissatulehdus, siis sellaista nipistelyä ja kirvelyä), mutta sinnikkäästi hanaa lorottelemalla ja suhistelemalla sain tiristettyä sen toiminnon käyntiin.



Liikkumista edesauttoi myös se, että huoneessa ei ollut vessaa, vaan piti kävellä sellaiset 15 m lähimpään veskiin... Aluksi se oli kyllä sellaista miniaskelin köpöttelyä, mutta nyt (reilu 3 vkoa sektiosta) kävely on normaalia. Sängystä noustessa pitäisi varoa ja nousta kyljen kautta (jos tarjolla joku fysioterapeutin tms. " valmennus" toipumiseen, kannattaa mennä), mutta huomaan kyllä singahtavani istumaan ihan vatsalihaksilla...



Haavaa kannattaa yrittää ehtiä suihkutella 2-3 x pvässä (ja antaa ilmakylpyjä mahdollisimman usein), itse en näin tehnyt ja alkoi erittää jotain märkää... Ei siinä mitään tulehdusta ole, mutta hoito-ohjeita noudattamalla olisi tältäkin ehkä vältytty. Haava on tosiaan vatsamakkaran alla sellaisessa hautovassa paikassa, joten paras asento olis maata koko ajan, niin se sais ilmaa :-)



Sektion jälkeen olen pitänyt sellaisia alkkareita, jotka menee reilusti mahan päälle (kannattaa vakavasti harkita, että " lainaako" sairaalasta niitä ihania verkkokalsareita kotiin...) ja samoin housut olen vetänyt reilusti ylös. Eikös ne kainalohousut ole sitäpaitsi taas kohta muodissakin...



Jälkivuoto oli aika vähäistä (paitsi pari ekaa pvää) ja nyt on jo 1,5 vkoa tullut niin vähän, että sidettä ei tarvi, senkun papruun vähän pyyhkäisee. Toisaalta vois kyllä pikkuhiljaa loppua kokonaan, itse asiassa ajattelin neuvolassa kysäistä, että mahtaako haava tihkua jostain, kun ei lopu tuo vuoto.



Ihan positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan, ja osastolla kuulemieni juttujen mukaan ei se alatiesynnytyskään aina ihan herkkua ole...



Tsemppiä kaikille synnytykseen tavasta huolimatta!



Miukkis ja Keijukaisprinsessa

seikkaperäisistä tarinoista. Olen lukenut niitä pitkään ja hartaasti! Jännittää kyllä tuhannesti - sektio on kolmen päivän päästä -, mutta kaipa siitä minäkin selviän. Kiitos tsemppauksista!

miukkis07:

Sairaalassa (NKL) piti olla aamulla jo klo 6:30 (juu, ei tarvinnut edellisenä yönä pahemmin nukkua...) ja leikkaus oli suunniteltu alkavaksi 7:45.

Onpas tarkasti annettu tuo aika leikkaukselle. TAYSissa osastollakaan ei tiedetä leikkausaikataulua ennen kuin samana aamuna, silloinkin ainoastaan järjestys, jossa potilaat leikataan. Meitä oli tällä kolmannella kerralla osastolla kaksi odottamassa suunniteltua sektiota, ja minut leikattiin lopulta vasta neljän jälkeen iltapäivällä! Oli siinä aika odotteleminen, sain ravintoliuostipankin ettei alkanut heikottaa, vauvankin verensokerit laskevat helposti sitten liian alas. Kiireellisiä tapauksia vain tuli aina väliin, joten odottelemaan jouduimme. Pari kertaa olimme jo menossa leikkuriin, kun osastolle soitettiin että tuli kiireellisempi väliin. Aikamoinen henkinen koettelemus siis, kannattaa varautua että näinkin voi käydä.

...kun kyseessä oli neljäs raskaus/synnytys (tytär nyt jo 10v).

Aika oli sovittu tietyksi päiväksi, aamulla oli tarkoitus mennä aikaisin Jorviin.

Supistukset alkoivat kuitenkin edellisenä iltana ja voimistuivat koko ajan.

Menin yöllä puoli kahden jälkeen sairaalaan. Tyttö syntyi sektiolla kolmen aikaan yöllä.

Toimenpiteestä jäi hyvät muistot.

Nyt odotan viidettä lastani, ja olen menossa taas keskustelemaan sektiosta samaiseen sairaalaan.

Edelliset sectiot tehty 00 ja 01.

Jotain mitä muistiin on jäänyt, hyviä kokemuksia lähinnä.



1.sectio tehtiin rv40. Spinaalipuudutuksessa. Myöhemmin mulle tuli postspinaali päänsärky ja laitettiin 2krt veripaikka. Muuten kaikki OK. Tuon päänsäryn voi ehkäistä juomalla paljon nestettä leikkauksen jälkeen ja näin tein toisella kerralla.

Ekan section jälkeen kotiuduin 3pv:nä leikkauksesta.



2.sectio tehtiin rv39. Myös spinaalipuudutuksessa. Toisen section jälkeen kotiuduin 2pv:nä leikkauksesta.



Mol. kerroilla noussut heti jalkeille puudutuksen hävittyä ja liikkunut normaalisti. Käynyt wc ja suihkureissut, ja hoitanut muksua. Haavaa suihkuttelin wc reissujen yhteydessä ja annoin paljon ilmakylpyjä.

Aloitin tämän ketjun, kun edessä oleva keisarileikkaus jännitti. Vieläkin kiitän kaikkia kommenteista! Viime torstaina leikkaus tosiaan tehtiin, ja kaikki meni hienosti. :) Oli aivan uskomaton tunne, kun vauvan rääkäisyn kuuli ja tajusi, mitä tuo ääni oikein on. Yhtä ihana hetki oli, kun ompelemisen jälkeen pääsin seurantahuoneeseen, jossa mies odotti puunattu ja pesty pieni nyytti sylissä. Eka vuorokausi toki meni sänkypotilaana mutta yllättävän nopeasti toipuminen lähti käyntiin. Eilen (maanantaina) pääsimme pojan kanssa kotiin. Vielä haava on toki arka ja hieman tunnotonkin ja Buranaa pitää syödä. (Sairaalassa annettiin kipulääkkeitä tosi hyvin.) Kaikkein hankalinta on nousta ylös mutta eiköhän olo päivä päivältä kohene entisestään. Kivut ja säryt kyllä unohtuvat, kun saa hoidella maailman ihaninta pientä ihmistä! :)

Paljon puhutaan tammisaaren pehmeistä keinoista alatiesynnytyksissä, mutta haluaisin kertoa oman suun. sectio kokemuksen.



Leikkauspäätös oli oma toiveeni synnytyspelon ja tosi alhaisen kipu kynnyksen takia. Olin jo sentin auki ja leikkaus päiväksi suunniteltiin 38+3 (normaalisti kai 39+)



Ajoimme sunnuntai iltana osastolle ja siellä meitä odotti perhehuone (taitaa olla harvassa sairaalassa sectiopotilaille). Oma tuttu kätilömme otti vastaan ja yöksi sain nukahtamislääkkeen kun jännitti niin paljon. Kätilö myös neuvoi isää silittämään ja hieromaan minua, jotta voin rentoutua :) Mies teki työtä käskettyä. Osasto oli kodikas ja työntekijät ihania.

Iltapalan jälkeen ei saanut syödä ennen leikkausta.



Aamulla kävin suihkussa, puin leikkauspaidan ja laitettiin tukisukat jalkoihin.

Katetri asetettiin vasta puudutuksen jälkeen leikkaussalissa, joten siitäkään en tuntenut mitään. TÄMÄ PITÄÄ TOIVOA ÄÄNEEN JOS HALUAA.



Leikkaussaliin menimme yhdessä kätilön ja mieheni kanssa. He pukivat päälle sillä aikaa kun minut puudutettiin ja valmisteltiin. Epiduraalin laitossa oli inhoittava olla, ja laitettiin lopulta istuen. Ensi kerralla suoraan istualtaan, ei edes yritetä kyljellään.



Mies tuli istumaan pääni viereen, kaikki salissa esittelivät itsensä ja leikaus alkoi. Anestesia lääkäri istui vieressä koko ajan ja kertoi ihanasti mitä tapahtuu.



Kun vauva syntyi, he sanoivat isälle että saa nousta katsomaan. Isä sanoi ettei nähnyt kuin nousevan vauvan ja leikkaussuojia. Mahan sisukset eivät siis näkyneet missään vaiheessa.



Kätilö kuivasi vauvan ja ISÄ SAI 1 minuutin ikäisen vauva OMAN PAIDAN SISÄÄN TURVAAN. paidan päälle laitettiin vielä fleece peitto lämmittämään.

Isä ja vauva istuivat hetken vielä vieressäni ja ihailimme vauvaa.

Kun ompelu alkoi isä, vauva ja kätilö lähtivät omalle osastolle pesemään ja punnitsemaan vauvaa. Vauva matkasi edelleen isän paidan sisällä. (isällä siis leikkaussalin henkilökunnan työpaita päällä)



Minä jäin anestesialääkärin kanssa odottamaan ompelun päättymistä. Rinnan päällä mulla oli oma digikamera jossa oli vauvan kuvia. Niitä sitten loppu leikkauksen ihailin.



Lopulta pääsin heräämöön ja tunto jalkoihin alkoi palaamaan.

Vajaa 2h myöhemmin Isä ja vauva (taas isin paidan sisällä) sekä kätilö tulivat hakemaan minut osastolle. Vauva tuli rinnalle ja alkoi imeä :)



Leikkauspäivän olin vuoteessa ja isi hoiti vauvan. Seuraavana aamuna nousin ylös ja haava oli arka mutta kipulääkkeillä pystyin hyvin liikkumaan ja hoidin vauvaa. Katetri poistettiin silloin ja pystyin normaalisti käymään vessassa ja suihkussa.



Ekana yönä vauva oli 4h kätilön kanssa ja sen jälkeen koko aika vierihoidossa.

Viikkoa myöhemmin olin jo todella hyvässä kunnossa. Hyvä jos muisti koko haavaa. Mutta leikkaushaavan kanssa ei saa kantaa alkuun muuta kuin vauvaa.



Sairaalassa oltiin 4 päivää ja 3 päivänä olin jo siinä kunnossa että oltaisiin pystytty kotiin lähtemään. Sairaalan moottorisängystä oli helpompi nousta niin oltiin vielä yksi yö.



Yksi ihana hetki oli kun kätilö ehdotti mennä ulos käymään lähtöpäivänä, jotta voin kokeilla kuinka pärjään ja voin kävellä. Isän piti tulla turvaksi ja vauvaa ei voinut viedä ulos ennen uloskirjausta. Kätilö hoiti vauvaa sen puoli tuntia koko ajan sylissä ja näin uskalsimme lähteä.



Kooste:

katetri vasta puudutuksen jälkeen!

Söin lisärautaa ennen leikkausta , hb oli 128 kun leikkaus alkoi. Kuulemma parempi paraneminen ja vointi kun tarpeeksi rautaa.

Epiduraali laitetaan tästä eteenpäin mulle aina istuen.

Sulavat tikit, en joutunut koskaan tikkien poistoon.

Imetys onnistui tosi hyvin ja tukea sai niin paljon kun halusi.





Leikkauksen lopputulos varmaankin aina sama mutta keinot ja potilaan huomioinnissa on sairaala kohtaisia suuria eroja.





Tyttö 9kk ja ki-ra



Onnea vauvan johdosta AP:lle!



En ymmärrä miksi sectiosta kerrotaan vain huonoja ja pelottavia puolia. Niitä unohtamatta, mutta ei se ole sama asia kuin 30 vuotta sitten. Tekniikka ja hoidot on kehittynyt niin paljon!

Muistatteko kuinka kauan teillä vei takaisin ompelu ?



Itselläni kaksi hätäsektiota takana, toisessa olin vauvan ulosoton ajan hereillä ja sitten nukutettiin ja toisessa unessa koko ajan. Ei siis havaintua takaisin kursimisesta.



Nyt edessä suunniteltui sektio ja vähän jänskättää, että josko olen koko ajan hereillä, niin kauanko se kestää. Papereista kait voisi jotain arvella, mutta jos olette olleet tolkuissanne, niin kertokaa



-E-

kai vei eniten aikaa koko toimenpiteessä. Se tietenkin vähän harmitti, koska silloin isä ja vauva jo ovat muualla. Arvioisin, että leikkaussalissa olin yhteensä noin tunnin verran, ja varmaankin noin puolet ajasta oli ompelua. Ajat ovat siis tosi selvästi arvioita!



Ja joku kysyi, milloin suunniteltu sektio tehdään. Minulle se tehtiin rv:lla 39+3.

Tähän samaan ketjuun laittaisin jatko kysymyksen=)



Jos olette alusta asti tienneet että vauva syntyy sektiolla, millä viikoilla leikkaus yleensä tehdään? Itsellä takana yksi sektio, joka oli suunniteltu siinä määrin että kun käynnistyksestä ei ollut apua ja m.kuvat otettu ja todettu ettei mahdu tulemaan(rv42+jotain) ja nyt olen raskaana joten kiinnostaisi tietää tulevasta jo enemmän(eka neuvolakin vasta 2viikon kuluttua)