Osa porukasta näköjään luulee, että fyysinen kajoamattomuus tarkoittaa löysää kuria.

Vierailija:

Kieltämisen voi toteuttaa ilman hakkaamistakin.

Minulla on kiltit ja hyvätapaiset, jo kouluikään ehtineet lapset. En käytä, enkä ole käyttänyt luunappeja tms. Pienten lasten kanssa on vain täytynyt jaksaa olla osallistuvana osapuolena ja opettaa lasta. En ole koskaan ostanut vauvalukkoja tms. juttuja. Mitään ei ole meillä rikottu, ei ole täytynyt laittaa laitteita lukkojen taa tms.

On aivan totta, että kieltämisen (kuten myös kasvattamisen ylipäätänsä) voi ja pitääkin toteuttaa ilman fyysistä ja henkistä väkivaltaa, mutta ethän tosissasi usko että on sinun kasvatuksesi ansiota, ettei teillä ole koskaan tarvittu lapsilukkoja tms.?

Hyvällä kasvatuksella saa kilttejä, hyväkäytöksisiä ja yhteiskuntaan sopeutuvia lapsia, mutta heidän luonteenpiirteisiin ja eriasteisiin tempperamentteihin et pysty vaikuttamaan (ellei sitten lapsekta mukaan sitä, että lapsen luonnetta nujerretaan tai muulla tavoin vahingoitetaan, jonka seurauksena se muuttuu).

Toiset lapset ovat luonnostaan todella kilttejä, eikä esim. koske mihinkään kiellettyyn (vedä taaperona kirjoja lattialle, tyhjennä kaappien alahyllyt, avaa jääkaapit ja pakastimet, rämppää valokatkasijat, sulloon videolaitteen luukun täyteen väriliituja jne.), ja toiset taas voivat olla äärettömän vilkkaita, nopealiikkeisia, kokeilunhaluisia ja kovia pitämään meteliä, vaikka ovat yhtä lailla todella kilttejä ja hyväkäytöksisiä.

Itselläni esikoinen oli TODELLA kiltti ja äärimmäisen helppo kasvattaa. Siis todellinen enkeli, oppi helposti kaikki käytöstavat ja noudatti niitä, ei koskenut mihinkään mihin ei saanut, koskaan ei tarvinnut olla kieltämässä mistään (ei ottanut kenenkään kädestä, ei lyönyt edes reilun vuoden ikäisenä jolloin lähes kaikille lapsille tulee edes lyhyt sellainen kausi jne.), oli siis mitä kiltein ja ihastuttavin lapsi (kuten on edelleen).

Tämän jälkeen sain kaksoset joista toinen oli kuin esikoiseni kopio ja toinen äärimmäisen eläväinen lapsi; vaikka hän oli todella kiltti, reipas, hyväsydäminen, iloinen ja osasi hyvät käytöstavat, niin silti vauvasya asti olin hänen kanssaan helisemässä. Joka paikkaan piti koskea, tyhjentää, purkaa, koko ajan sai olla muistuttamassa käytöstavoista, kävi joka ikisen vaiheen läpi, oli todella nopealiikkeinen (teki viisi kepposya siinä ajassa missä muut tekevät yhden) ja kaikki hänen ympärillään oli yhtä sekamelskaa, tuhoa ja pyörremyrskyä. Mutta silti, j

hän oli äärimmäisen kiltti ja iloinen, ja osasi käytöstavat kun vain muisti koko ajan muistuttaa.

Nyt kun lapsukaiemme ovat isompia, ja vaikka luonteenpiirteet ovat pikkulapsi-iästä tasaantuneet ja järkeä on enemmän, niin kyllä ne persuluonteenpiirteet ovat säilyneet.

Kaksi tytärtäni ovat sellaisia kilttejä, hieman arkoja, ruumiinkieli ujoa, tykkää pukeutua hillitysti. Menestyy koulussa ihan keskitasoa jne. Ja yksi tyttäristäni on sellainen joka paikan höylä joka ehtii ja jaksaa tehdä vaikka mitä. Koulussa sellainen superaktiivinen kiitettävien oppilas, saa stipendit, osallistuu kaikkeen, tykkää harrastaa ja kokeilee koko ajan jotain uutta, haluaa auttaa toisia (toimii tukioppilaana, on mukana hyväntekeväisyysjärjestöiden toiminnassa jne.) kotona koko ajan siivoilee ja leipoo, haluaa oppia uusia arkiasioita koko ajan kotona, ystävystyy todella helposti kaikkien ihmisten kanssa ja tulee hyvin toimeen (BB:n Sauli vaikutti hyvin saman kaltaiselta ihmiseltä jotenkin), ei tosiaan puhu kenestäkään pahaa. Todella kohtelias ja hyväkäytöksinen.

Sellainen ilopilleri ja tuuliviiri.

Ja kaikki olen samalla tavalla kasvattanut. Joten ei se kasvatuksesta johdu jos lapsi koskee tai ei koske taaperona stereoiden nappuloihin ja vedä pöytäliinaa pöydältä. Se ei tee lapsesta ilkeää.

:)

Lapsia kasvatetaan usein tosi negatiivisesti, hokemalla ei, ei saa, et saa, älä, et mene, ei sinne, mene pois, pois sieltä jne. Huudetaan, laitetaan jäähylle jne. Myös tukkapöllyä, luunappeja, läpsimistä tai vieläkin vakavampaa pahoinpitelyä käytetään kasvatuskeinona. Em. syistä lapsetkin usein käyttäytyvät negatiivisesti.



Totta kai negatiivisen käytöksen syynä voi olla myös esim. adhd, kehitysviivästymä yms. muutto, hoitopaikkaan meno, hoitopaikan vaihto, kodin huono ilmapiiri, vanhempien alkoholin käyttö, väkivalta perheessä jne.



Usein vanhemmat/muut aikuiset ovat liian ehdottomia. (minä määrään koska olen aikuinen...) Lasten kanssa ei keskustella eikä lapsia kuunnella. Ei anneta osallistua perheen yhteisten asioiden päätöksen tekoon. Useinkaan ei tehdä yhteisiä sopimuksia. Tai jos sopimuksia tehdään, niin niistä ei pidetä kiinni. Ei opeteta kiellettyjen tilalle sallittuja tapoja toimia jne. Lapsille ei tietenkään saa antaa liian isoja asioita päätettäväksi ja lapsen ikä, luonne, kehitystaso ym. pitää ottaa huomioon.



Aikuisen oma käytös vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen. Kohtele lapsia niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.



Jokainen saa olla tästä mitä mieltä haluaa. Tämä on minun mielipiteeni ja kokemustakin on...



Vähän vaikea selittää ymmärrettävästi, mutta toivottavasti edes joku ymmärtää... :)

Hän on vielä siinä iässä, että sanotaan ei ja haetaan pois. Sen kummempia perustelu ei vielä kun ymmärrä. Hänen on tapana vääntää hellan nupit kutoselle ja on jo muutaman kerran ollut hilkulla polttaa talon. Sitten tajusimme ottaa hellasta nupit pois, koska sitä ei voi käyttää ilman sitä. Nyt vauva on tajunnut kiivetä tuolille, sieltä pöydälle ja hakea laatikosta ne nupit ja ruuvaa ne paikoilleen!



Jotenkin söpöä kun hänellä on kotona noin kuusi paikkaa joita hän kiertää koko päivän terrorisoimassa ja neljä ihmistä juoksee hänen perässään. Ruuat tyhjennetään jääkaapista, pakastimen alalokerot kiskotaan ulos, syö roskiksesta, repii kaikki asiakirjat ja laskut, levittää kengät ympäri taloa. Edellispäivänä hänen isänsä löysi ulkoa vaatteita joita hän oli tunkenut ulos ikkunasta ties missä välissä. Valot on palaneet kun niitä on rämpytetty satoja kertoja, alakerran turvaporras on rikottu hänen toimestaan jne..



Tällainen alkaa varmaan ärsyttää siinä vaiheessa kun hän tajuaa tekevänsä väärin, mutta ei välitä. Meillä on jo kaksi tällaista samanlaista lasta ennestään. Ajattelisin varmaan hänen olevan jotenkin sairas jos ei osoittaisi mitään uteliaisuutta mitään kohtaan.

Pari fiksuakin viestiä tähänkin pitkään ketjuun on onneksi eksynyt, olisipa niitä enemmän! Valitettavasti yleensä nettipalstoilla ei päästä pintaa syvemmälle, koska on helpompi jankata ja puolustella omaa kantaa kuin aidosti pysähtyä hetkeksi ja yrittää asettua toisella tavalla ajattelevan ihmisen rooliin.



Ääripäät harvoin johtavat mihinkään hyvään. Tässä keskustelussa pidän ääripäänä ihmistä, joka tahallaan ja jatkuvasti satuttaa omia lapsiaan " kasvatuksen" nimissä eikä edes halua muuttaa asennetteen sekä niitä, jotka eivät aseta lapsilleen mitään rajoja tai tuomitsevat isoon ääneen kaikki kerrankin tukistetuksi tulleet lapset suunnilleen iänkaikkiseen kadotukseen.



Totuus on, että harva on oikeasti kovin kummonen kasvattaja, vaikka niin itse kuvittelisikin. Jokainen meistä tulee äidiksi/isäksi lopulta aika varoittamatta, tai ainakin kasvattajakouluja käymättä. Edes hyvät ammattikasvattajat eivät välttämättä aina pysty toimimaan OMIEN lastensa kanssa täydellisesti, riittävän hyvin onneksi sentään meistä valtaosa silti pärjää vanhempinakin.



On surullista, että kaikki kasvatukseen liittyvä keskustelu muuttuu yleensä jankkaamiseksi, eivätkä ihmiset edes halua oppia tai kasvaa vanhempina - keskitytään ennemmin jo tehtyjen, omien valintojen puolustelemiseen kuin aitoon ajatusten tuuletukseen. Minusta on ollut ihan mielenkiintoista lukea perusteluja ja näkökantoja sille, miksi omaa lastaan saisi tahallaan satuttaa, vaikka se on laissa kiellettyä eikä muitakaan ihmisiä tai edes kotieläimiä saa satuttaa. Ymmärrän nyt näin ajattelevia ihmisiä paremmin: heillä ei vain omat resurssit riitä muunlaisiin valintoihin tai he eivät ole tulleet ajatelleeksi asiaa sen syvällisemmin vaan toimivat opitun kaavan mukaan. Johdonmukainen kasvatus on toki tavoiteltavaa, samoin itsehillinnän opettelu ja rajojen asettaminen väkivaltaa/raivoamista käyttämättä. Kaikista ei vain taida siihen olla :-/ Sekin olisi paljon, jos yhä useampi edes YRITTÄISI olla empaattinen ja silti jämpti kasvattaja. Lapsen on vaikea oppia sitä tärkeää empatiakykyä, jos hän ei näe mallia kaikista läheisimmiltä ihmisiltään eli omilta vanhemmiltaan.



Itsekin olen tehnyt ties kuinka paljon mokia äitinä, vaikka tukistaminen ei niihin kuulukaan. Suurempaa morkkista kokisin kuitenkin siitä, jos en havahtuisi koskaan tarkastelemaan omaa toimintaani kriittisesti vaan mennä posottaisin pysähtymättä valitsemallani tiellä. Jokaisen pitäisi edes yrittää kasvaa ihmisenä voidakseen kasvattaa lapsistaan itsensä kanssa mahdollisimman sinut olevia, ehjiä ihmisiä. Muuten ne sukupolvien rasitteet aina vain siirtyvät eteenpäin, ja lumipalloefekti saattaa saada lopulta pahaakin jälkeä aikaan.

Mutta se kyllä jopa ahdistaa ihan näin ulkopuolisenakin, että jonkun äidin/isän mielestä oman lapsen satuttaminen on oikeasti suorastaan tavoiteltavaa. Sitä on tosi vaikea käsittää, eikä siihen aseneteeseen minusta yksikään täällä vastanneista ole saanut tolkkua. Onko se vain niin vaikea myöntää tehneensä väärin? En tajua. Sakkotuomiot tuskin asiaa auttavat, mutta ehkä ne edes herättävät kyseenalaistamaan vanhanaikaiset valinnat ja etsimään uusia keinoja...

No nopeasti selaten sellaisia kohtuuneutraaleja olivat ap:n aloituksen lisäksi esimerkiksi viestit nro 3, 9, 30, 41, 48, 57, 107. Suosittelen vilkaisemaan :)



Myös 7, 13 ja 97 oli hyviä, tosin ehkä turhan syyllistäviä tai kärkeviä sävyltään. Toisaalta ne haastoivat vastaväitteillään ne kirjoitukset, jotka väittivät kurittomien lasten olevan niitä, joita EI tukisteta... Tukistamista puolustavat kommentit olivat kaikki aika hyökkääviä tai kärjistäviä ilman (ainakaan minua) vakuuttavia perusteluja.

Lapsen pitää saada kasvaa vapaasti.

Monelle kuri on sama asia kuin fyysinen kuritus. Meillä ei sitä harrasteta ollenkaan, mutta rajat on ja niitä jopa noudatetaan. Emme harrasta myöskään henkistä väkivaltaa, en esim. huuda oikeastaan koskaan, mistä lapset suorastaan kiittelevät minua. Jäähypenkkikään ei ole meillä koskaan ollut käytössä.

niinhän niistä sun kullannupuista kasvaa vaikka mitä rinsessoja!

ja jos lapsi lyö esimerkiksi vieraita, niin sekin vain " olankohautuksella" ohitetaan, heh, mitäs tuosta!

mahdollista asettaa rajat keinolla millä hyvänsä. Ja oletpa itse kuinka viisas ja täydellinen kasvattaja tahansa, kaikki TOISET eivät tähän pysty aina 100% sanallisin/ei-fyysisin keinoin.



Kun tuota ei-fyysistä kasvattamista kohti ollaan koko ajan menty luulisi, että se olisi jo todistanut itsensä ylivertaiseksi kasvatusmetodiksi. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan kouluissa ja kaduilla hilluu kasvava määrä tenavia, joille kuria ei saa MILLÄÄN. Inhottavia, kiroilevia, muita pelottelevia räkänokkia joiden äidit takuulla kirjoittelee tällä palstalla.

Fyysinen kuritus tarkoittaa kokemukseni mukaan myös epäjohdonmukaista ja tempoilevaa kasvatusta, jossa ei selviä rajoja, vaan rajat riippuvat vanhempien mielialasta.

Vältämme myöskin huutamista, koska monissa perheissä, missä aikuiset huutavat, huutavat myös lapset, ja sellasta ei jaksa kuunnella. Kotiintuloajat on, ruokailuajat, ja jos ruokapöydässä temppuillaan, joutuu pois jne.

Kerrankin täällä joku ymmärsi mitä tarkoitin!



ap

Minulla on kiltit ja hyvätapaiset, jo kouluikään ehtineet lapset. En käytä, enkä ole käyttänyt luunappeja tms. Pienten lasten kanssa on vain täytynyt jaksaa olla osallistuvana osapuolena ja opettaa lasta. En ole koskaan ostanut vauvalukkoja tms. juttuja. Mitään ei ole meillä rikottu, ei ole täytynyt laittaa laitteita lukkojen taa tms.

En siis tarkoita, etteikö lasta saa halata ym muuta fyysistä.



ap

Vierailija:

niinhän niistä sun kullannupuista kasvaa vaikka mitä rinsessoja!

ja jos lapsi lyö esimerkiksi vieraita, niin sekin vain " olankohautuksella" ohitetaan, heh, mitäs tuosta!

Jos lapseni lyö toista, menen tilanteeseen, ja sanon lapselle, että ketään ei saa lyödä, koska se sattuu. Kehotan lasta pyytämään anteeksi. Mikäli lapsi niskuroi, vien hänet myös pois tilanteesta.

ap

Itse ainakin myönnän, että on helpompi väittää toisenlaisia valintoja jotenkin arveluttaviksi kuin myöntää, että ne saattaisivat olla jopa fiksumpia kuin omamme. Ja valittua suuntaa vasta vaikea onkin muuttaa, olipa kyse isommista tai pienemmistä jutuista.



Mulla on kyllä sellainen tuntuma, että rauhallisimmat ja ns. vähiten ongelmaiset lapset on usein juuri sellaisista perheistä, joissa osataan kunnioittaa lasta oikealla tavalla. Rajat on, ja niistä pidetään kiinni, eikä siihen tarvita todellakaan minkäänlaista väkivaltaa. Toisilla vaan homma on paremmin hanskassa kuin toisilla, minkäs teet.



Onneksi ehdoton laki pistää monet edes miettimään, voisko kotoa opittua mallia muuttaa. Aluksi syntyy varmaan niitä ääripäitäkin, mutta pikkuhiljaa yhä useampi löytää kultaisen keskitien: rakkautta ja rajoja pehmeillä, mutta jämpteillä ja johdonmukaisilla keinoilla.

Jos pelkkä puhe ei riitä.

ap

tai muuten että se LYÖMINEN SATTUU! vai mitä tekisit, kun lapsesi menisi sen jälkeen kun olet " johdattanut hänet tilanteesta pois" yhä uudelleen ja uudelleen lyömään vierasta aikuista tai lasta? Kaverini lapset harrastavat tätä, lyövät siis usein minuakin ja lapsiani. joo, heitä tosiaan johdatetaan pois tilanteesta, mutta usein tulevat yhä uudelleen huitomaan ja lyömään. Eikä vanhemmilla näytä olevan keinoa lyömisen lopettamiseen! Nämä lapset kun eivät ymmärrä että se lyöminen SATTUU.

Jos oma lapseni ei uskoisi, vaan menisi uudestaan lyömään, lähdemme kotiin, ja selitän hänelle myös miksi.



ap