Tammikuu ja laihdutuskuurit!
Näinpä yks päivä erään tuttavan ja hän aloittanut hirmuisen laihdutuskuurin. Todella paljon liikuntaa ja syömisten kovaa tarkkailua. Kannustin ja olen iloinen, että hänkin alkanut liikkumaan, mutta silti hirvittää kun monet aloittavat ykskaks liikkumisen ja vetävät kroppansa todella tiukille hampaat irvessä. Tyyliin 2-3h liikuntaa päivittäin. Ei siinäkään mitään, jos muistaa pitää lepopäivän, mutta yllättävän monilla liikuntaharrastus lopahtaa heti laihtumisen myötä tai siihen, ettei enää jaksakkaan liikkua " hullun lailla" .
Eikö olisi parempi aloitella hissukseen vuosien liikkumattoman kauden jälkeen? Ja etsiä rauhassa itselle sopivin kuntoilumuoto? Tuntuu, että nämä " hetkeksi hurahtavat" mainostavat liikkumistaan aivan mahdottomasti, mistä siihen nousee tarve? (Toisaalta nostaahan se itsetuntoa, hetkellisesti.)
Kuinka voisin kannustaa tällaista henkilöä hieman maltillisempaan ja siten ehkä(?) myös ihan elämäntavaksi muuttuvaan liikkumiseen?
Toki sekin on ok, että antaa painonsa jojoilla 2-3kuukautta kestävillä liikuntakuukausilla kaksi kertaa vuodessa. Jos ihminen on siihen tyytyväinen. Tämä asia ei suunnattomasti minua häiritse, mutta halusin vain herättää keskustelua liikkumisen eri muodoista...
Hitaammin ja maltillisemmin kuin aloittaa ei tule repsahduksia ja sitä kautta huonoa omaatuntoa ja läskiksi vetämistä.
Tämä paitsi liikuntaan, niin myös ruokavalion vaihtumiseen ja elintapojen muutokseen.