tavarapaljous :(

Mä ainakin olen sen verran hamsteri ollut, että riittää hyvin materiaalia moneen minimalismipeliin. Pitäisikin pitkästä aikaa ottaa vaikka ensi kuussa kierros.

Kaikki tavara menettää rahallisen arvonsa lähes täysin, kun sen ostaa itselleen. Käytän ylimääräiset rahani mielummin matkusteluun tai teatteriin/leffoihin. Tai vaikka kampaajalle, manikyyriin tms. Ei kerry rojuja nurkkiin, kokemuksia kertyy, ja työllistän ihmisiä. Mutta jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee.

Vähänkäytetty tarjoaa ilmaiseksi postikulut.

Aion kokeilla sitä vuosien tauon jälkeen.

Siitä tulisi n 40 poistoa.

Jo alkaa tuntumaan.

Sain vihdoin lahjoitettua nurkista sellaiset hyvät tilaavieneet vauvatavarat ym. pitkään käyttämättä olleet harrastusvälineet, joiden kohdalla oon pähkäillyt että jos kuitenkin vielä tarvitsisi, jos tulisi iltatähti, tai säästäisi jopa lapsille.

Mutta kiitos täällä ketjussa olleen muistelun, tajusin että eniten iloa niistä on jollekin joka tarvii niitä juuri nyt. Saatiin kaappeihin lisää tilaa ja yleinen järjestys koheni. Ja muutenkin alkaa olla suurin osa tavaroista sellaisia joita käytetään, ainakin kausiluonteisesti.

Ne kävelysauvatkin olen vihdoin ottanut käyttöön! Helpotti henkistä kuormaa niin paljon tuo tavaroiden järjestely, että palkitsin itseni sauvalenkillä ja olen tainnut jo jäädä siihen koukkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä ketju. Ihan mieltä avartavaa, vaikkakin itse olen niin nostalgiaan taipuvainen persoona ettei tulisi mieleenkään että esim. pelkät valokuvat mieluisista vauvan vaatteista tmv. rittäisivät muistoksi. 

Rakastan yli kaiken mm. isoisovanhempieni tavaroiden läpi katselua isovanhempieni vintillä, siellä on varsinainen aarreaitta kaikkea ihanaa. Vanhan ajan vaatteita, huonekaluja, lasten leluja... olen nauttinut jopa siitä että on löytynyt äitini ja vaarini vanhoja kouluvihkoja joissa heidän kotiläksynä kirjoittamia äikän tarinoita ja isovaarini kalenteri eräältä vuodelta, jossa luki aina kun jotain on tapahtunut, tyyliin "ruusa sai vasikan" tai "porsaat tuotiin tänään". Jotenkin hauskaa lukea semmoisia.

Olen kai vähän kummallinen, nautin tuollaisista löydöistä aidosti! Siksi ahdistaisi jos omat vanhemmat alkaisivat "kuolinsiivoamaan" omaisuutensa veke, mutta niin tuskin käy kun ovat enemmän sellaista tyyppiä että meiltä lapsilta ylimääräisiksi jääneet huoneet on alkaneet muodostua varastoksi... heh. Monikerroksiseen omakotitaloon kyllä mahtuu roinaakin, mutta itse näen sellaisen lähinnä aarreaittana enkä vaivana, sitten joskus kun sen kaiken läpikäyminen ajankohtaseksi tulee.

Itselläni tavaranpaljoutta hillitsee tehokkaimmin kaksi asiaa, se että kotini tilat on rajalliset (kaksioon ei paljoa mahdu kun haluaa kuitenkin asua niin että kaikilla tavaroilla on oma paikkansa ja ei ole esterataa huonekaluista tms kotona) sekä se, että olen aina harkinnut tarkkaan, mitä hankin. En yleensä osta heräteostoksena mitään, vaan vasta kun olen useamman kuukauden tai vuodenkin asiaa punnaillut ja yhä asiaa kaipaisin niin sitten hankin. Nytkin on pitänyt jo vuoden verran hankkia uusi työtuoli, kun tuolin keinonahkaistuin on kulunut puhki. Olen vaan peittänyt sen viltillä ja aina välillä käynyt katselemassa kaupassa, vaan kun ihan sitä mieluisinta ei löydy niin asia lykkäytyy.

Toki on niitäkin mielihaluja kuten joku koriste-esine johon kaupassa yhtäkkiä ihastuu. Silloinkin pyrin siihen että ohitan sen ja jos vielä viidennelläkin kerralla jään sitä kaupassa haikailemaan niin ehkä sitten hankin...

Vaatteissa mulla on ongelmana se että inhoan vaatteiden ostelua ja sovittelua. Hankin yleensä niitä vasta kun on pakko, eli ainoa kappale farkkuja tai muita mennyt rikki. Nykyään olenkin pyrkinyt että kun viimein vaatekauppaan menen, niin hankin saman tien kaappiin muutakin tai vaikka useamman kappaleen sitä rikki mennyttä, samalla vaivalla niin ei tartte ihan heti olla taas etsimässä jotain. 

Nostalgiaan taipuvaisena olen siis lievästi taipuvainen hamsteriuteen, mutta toisaalta haluan että paikat on siistit ja selkeät eikä ole kaaosta. Vaan ei kodissani pahimman luokan konmarittajat kai viihtyisi, kun kaapeissa on jotain teini-ajan mieluisimpia vähän erikosiempia vaatteita (jotka ei tosiaankaan tule enää päälle mahtumaan) ja vanhoja kalentereita jotka on olleet kuin päiväkirjoja, ihania katsella jälkikäteen mitä on tapahtunut, tulee mieleen unohtuneitakin muistoja.

Tämä nyt vaan tämmönen pohdiskelukommentti, että älkää nyt ainakaan jälkipolvien takia tavaramäärää karsiko ja voihan joku teidänkin lapsistanne olla harmissaan jos kaikki lapsuusjutut on hävitetty... ehkä paras olisi sellaiset hävittää lapsen kanssa, saisi valita mitä säästetään? Toki tilan määrä rajoittaa... mutta itseäni joskus vähän surettaa lukea näitä juttuja että tehdään ns kuolinsiivouksia jottei jälkipolville aiheutuisi vaivaa. Toki varmaan kuulun vähemmistöön näine ajatuksineni :) Lähinnä mielessäni on se oma iloni, kun löysin noita isoisovanhempieni juttuja jotka kertoivat omaa tarinaansa heidän elämästään.

Kukapa sitä ei tykkäisi säilöä kaikkea, jos tilaa olisi rajattomasti. Ja varsinkin jonkun toisen kotiin, kuten vanhempien tai isovanhempien taloon! Mikä onni ja autuus, kaikki tallessa ja oma kämppä siisti. Mutta tuo kaikki tulee yleensä jossain vaiheessa vastaan. Jossain vaiheessa talo vaihtaa omistajaa, joko suvussa tai suvun ulkopuolelle. Tulee joku jolla on omat tarpeet käyttää sitä tilaa. Hirveän harvalla on sellaista sukutilaa ja siellä tarpeeksi tilaa, että voi aina uuden sukupolven tavarat säästää.

Asun mieheni kanssa vanhassa talossa, joka on kuulunut aina hänen suvulleen. Varastossa on ties mitä lasten askarteluja ja jopa huonekaluja, kun kyllähän ne tänne maalle mahtuu, kun ei sinne kaupunkiasuntoon mahdu. Vinkki: kun kasvatte aikuisiksi, muutatte mukananne kaikki omat askartelunne, jotka haluatte säästää. Ettekä ehkä halua, että joku ihan ulkopuolinen lukee teidän teiniajan päiväkirjat. Ei ne  mummolat mitään ilmaisia varastotiloja ole. Ymmärrän, että joku haluaa säästää enemmän muistotavaraa kuin toinen, niin me ihmiset ollaan erilaisia, mutta niistä pitää itse huolehtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä ketju. Ihan mieltä avartavaa, vaikkakin itse olen niin nostalgiaan taipuvainen persoona ettei tulisi mieleenkään että esim. pelkät valokuvat mieluisista vauvan vaatteista tmv. rittäisivät muistoksi. 

Rakastan yli kaiken mm. isoisovanhempieni tavaroiden läpi katselua isovanhempieni vintillä, siellä on varsinainen aarreaitta kaikkea ihanaa. Vanhan ajan vaatteita, huonekaluja, lasten leluja... olen nauttinut jopa siitä että on löytynyt äitini ja vaarini vanhoja kouluvihkoja joissa heidän kotiläksynä kirjoittamia äikän tarinoita ja isovaarini kalenteri eräältä vuodelta, jossa luki aina kun jotain on tapahtunut, tyyliin "ruusa sai vasikan" tai "porsaat tuotiin tänään". Jotenkin hauskaa lukea semmoisia.

Olen kai vähän kummallinen, nautin tuollaisista löydöistä aidosti! Siksi ahdistaisi jos omat vanhemmat alkaisivat "kuolinsiivoamaan" omaisuutensa veke, mutta niin tuskin käy kun ovat enemmän sellaista tyyppiä että meiltä lapsilta ylimääräisiksi jääneet huoneet on alkaneet muodostua varastoksi... heh. Monikerroksiseen omakotitaloon kyllä mahtuu roinaakin, mutta itse näen sellaisen lähinnä aarreaittana enkä vaivana, sitten joskus kun sen kaiken läpikäyminen ajankohtaseksi tulee.

Itselläni tavaranpaljoutta hillitsee tehokkaimmin kaksi asiaa, se että kotini tilat on rajalliset (kaksioon ei paljoa mahdu kun haluaa kuitenkin asua niin että kaikilla tavaroilla on oma paikkansa ja ei ole esterataa huonekaluista tms kotona) sekä se, että olen aina harkinnut tarkkaan, mitä hankin. En yleensä osta heräteostoksena mitään, vaan vasta kun olen useamman kuukauden tai vuodenkin asiaa punnaillut ja yhä asiaa kaipaisin niin sitten hankin. Nytkin on pitänyt jo vuoden verran hankkia uusi työtuoli, kun tuolin keinonahkaistuin on kulunut puhki. Olen vaan peittänyt sen viltillä ja aina välillä käynyt katselemassa kaupassa, vaan kun ihan sitä mieluisinta ei löydy niin asia lykkäytyy.

Toki on niitäkin mielihaluja kuten joku koriste-esine johon kaupassa yhtäkkiä ihastuu. Silloinkin pyrin siihen että ohitan sen ja jos vielä viidennelläkin kerralla jään sitä kaupassa haikailemaan niin ehkä sitten hankin...

Vaatteissa mulla on ongelmana se että inhoan vaatteiden ostelua ja sovittelua. Hankin yleensä niitä vasta kun on pakko, eli ainoa kappale farkkuja tai muita mennyt rikki. Nykyään olenkin pyrkinyt että kun viimein vaatekauppaan menen, niin hankin saman tien kaappiin muutakin tai vaikka useamman kappaleen sitä rikki mennyttä, samalla vaivalla niin ei tartte ihan heti olla taas etsimässä jotain. 

Nostalgiaan taipuvaisena olen siis lievästi taipuvainen hamsteriuteen, mutta toisaalta haluan että paikat on siistit ja selkeät eikä ole kaaosta. Vaan ei kodissani pahimman luokan konmarittajat kai viihtyisi, kun kaapeissa on jotain teini-ajan mieluisimpia vähän erikosiempia vaatteita (jotka ei tosiaankaan tule enää päälle mahtumaan) ja vanhoja kalentereita jotka on olleet kuin päiväkirjoja, ihania katsella jälkikäteen mitä on tapahtunut, tulee mieleen unohtuneitakin muistoja.

Tämä nyt vaan tämmönen pohdiskelukommentti, että älkää nyt ainakaan jälkipolvien takia tavaramäärää karsiko ja voihan joku teidänkin lapsistanne olla harmissaan jos kaikki lapsuusjutut on hävitetty... ehkä paras olisi sellaiset hävittää lapsen kanssa, saisi valita mitä säästetään? Toki tilan määrä rajoittaa... mutta itseäni joskus vähän surettaa lukea näitä juttuja että tehdään ns kuolinsiivouksia jottei jälkipolville aiheutuisi vaivaa. Toki varmaan kuulun vähemmistöön näine ajatuksineni :) Lähinnä mielessäni on se oma iloni, kun löysin noita isoisovanhempieni juttuja jotka kertoivat omaa tarinaansa heidän elämästään.

Kukapa sitä ei tykkäisi säilöä kaikkea, jos tilaa olisi rajattomasti. Ja varsinkin jonkun toisen kotiin, kuten vanhempien tai isovanhempien taloon! Mikä onni ja autuus, kaikki tallessa ja oma kämppä siisti. Mutta tuo kaikki tulee yleensä jossain vaiheessa vastaan. Jossain vaiheessa talo vaihtaa omistajaa, joko suvussa tai suvun ulkopuolelle. Tulee joku jolla on omat tarpeet käyttää sitä tilaa. Hirveän harvalla on sellaista sukutilaa ja siellä tarpeeksi tilaa, että voi aina uuden sukupolven tavarat säästää.

Asun mieheni kanssa vanhassa talossa, joka on kuulunut aina hänen suvulleen. Varastossa on ties mitä lasten askarteluja ja jopa huonekaluja, kun kyllähän ne tänne maalle mahtuu, kun ei sinne kaupunkiasuntoon mahdu. Vinkki: kun kasvatte aikuisiksi, muutatte mukananne kaikki omat askartelunne, jotka haluatte säästää. Ettekä ehkä halua, että joku ihan ulkopuolinen lukee teidän teiniajan päiväkirjat. Ei ne  mummolat mitään ilmaisia varastotiloja ole. Ymmärrän, että joku haluaa säästää enemmän muistotavaraa kuin toinen, niin me ihmiset ollaan erilaisia, mutta niistä pitää itse huolehtia.

Jep. Luin just mökillä serkkujeni teiniangstipäiväkirjat. Käytin sit saunan sytykkeiksi. Päiväkirjoilla oli ikää 60v ja mökin omistaja vaihtunut monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Sain vihdoin lahjoitettua nurkista sellaiset hyvät tilaavieneet vauvatavarat ym. pitkään käyttämättä olleet harrastusvälineet, joiden kohdalla oon pähkäillyt että jos kuitenkin vielä tarvitsisi, jos tulisi iltatähti, tai säästäisi jopa lapsille.

Mutta kiitos täällä ketjussa olleen muistelun, tajusin että eniten iloa niistä on jollekin joka tarvii niitä juuri nyt. Saatiin kaappeihin lisää tilaa ja yleinen järjestys koheni. Ja muutenkin alkaa olla suurin osa tavaroista sellaisia joita käytetään, ainakin kausiluonteisesti.

Ne kävelysauvatkin olen vihdoin ottanut käyttöön! Helpotti henkistä kuormaa niin paljon tuo tavaroiden järjestely, että palkitsin itseni sauvalenkillä ja olen tainnut jo jäädä siihen koukkuun.

Hyvä päätös. Kuten täälläkin on jo monta kertaa todettu, että ne tavarat kuitenkin vanhenee. Myös harrastusvälineet, niitä on turha tuleville sukupolville säilytellä. Keksitään uusia materiaaleja, kevyempiä tai muuten vaan kätevämpiä. 

Kannattaa panna kiertoon siinä vaiheessa, kun niillä on ehkä vielä käyttöä muille.

Anoppi oli säilytelly jotain lastensa vauvavaatteita. En uskaltanu niitä käyttää kun olivat jo niin haperoita. Pitsit mureni käsiin.

Vierailija kirjoitti:

Älä säästä opiskelupapereita.

 

Mieti jokaisen tavaran ja vaatteen kohdalla, olenko tarvinnut tai käyttänyt tätä viimeisen vuoden aikana. Jos et, laita pois.

Luovuin niistä eläkkeelle jäätyäni kaksi vuotta sitten muutettuani omakotitalosta kaksioon 🙈

Mulla on outo ongelma että eniten vaikeuksia luopua muutamista sellaisista lasten vaatekappaleista jotka on niin huonossa kunnossa (joko reikäinen tai rikki) ettei niitä voi lahjoittaa ja ainoa paikka on lumppukeräys.

Nämä siis ne lasten entiset lempivaatteet tai olleet päällä tärkeänä hetkenä. Haluaisin ne säästää muistoina, mutta eihän siinä järkeä olisi. Pitäisivät kahjona myöhemmin, että miksi säästetty collegetakki jossa rikkinäinen vetskari tai potkupuku jossa polvet kuluneet puhki ja kangas niin ohueksi kulunut että paistaa läpi.

Onhan meillä valokuvia joissa nuo vaatteet näkyy, mutta se ei tunnu minulle riittävän. Saisiko täältä jotain vertaistukea tai vinkkiä mitä pitäisi tehdä? On siis paremmin säilyneitä muistovaatteita myös jemmassa, mutta toisaalta ne ei pirskahtele niin paljoa kuin nuo. Ne sitten mummon tekemiä jotka velvollisuus säilyttää, vaikka lapset ei niistä niin paljoa pitäneetkään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on outo ongelma että eniten vaikeuksia luopua muutamista sellaisista lasten vaatekappaleista jotka on niin huonossa kunnossa (joko reikäinen tai rikki) ettei niitä voi lahjoittaa ja ainoa paikka on lumppukeräys.

Nämä siis ne lasten entiset lempivaatteet tai olleet päällä tärkeänä hetkenä. Haluaisin ne säästää muistoina, mutta eihän siinä järkeä olisi. Pitäisivät kahjona myöhemmin, että miksi säästetty collegetakki jossa rikkinäinen vetskari tai potkupuku jossa polvet kuluneet puhki ja kangas niin ohueksi kulunut että paistaa läpi.

Onhan meillä valokuvia joissa nuo vaatteet näkyy, mutta se ei tunnu minulle riittävän. Saisiko täältä jotain vertaistukea tai vinkkiä mitä pitäisi tehdä? On siis paremmin säilyneitä muistovaatteita myös jemmassa, mutta toisaalta ne ei pirskahtele niin paljoa kuin nuo. Ne sitten mummon tekemiä jotka velvollisuus säilyttää, vaikka lapset ei niistä niin paljoa pitäneetkään.

Onko niistä mahdollista ommella jotain uutta?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on outo ongelma että eniten vaikeuksia luopua muutamista sellaisista lasten vaatekappaleista jotka on niin huonossa kunnossa (joko reikäinen tai rikki) ettei niitä voi lahjoittaa ja ainoa paikka on lumppukeräys.

Nämä siis ne lasten entiset lempivaatteet tai olleet päällä tärkeänä hetkenä. Haluaisin ne säästää muistoina, mutta eihän siinä järkeä olisi. Pitäisivät kahjona myöhemmin, että miksi säästetty collegetakki jossa rikkinäinen vetskari tai potkupuku jossa polvet kuluneet puhki ja kangas niin ohueksi kulunut että paistaa läpi.

Onhan meillä valokuvia joissa nuo vaatteet näkyy, mutta se ei tunnu minulle riittävän. Saisiko täältä jotain vertaistukea tai vinkkiä mitä pitäisi tehdä? On siis paremmin säilyneitä muistovaatteita myös jemmassa, mutta toisaalta ne ei pirskahtele niin paljoa kuin nuo. Ne sitten mummon tekemiä jotka velvollisuus säilyttää, vaikka lapset ei niistä niin paljoa pitäneetkään.

Minulla on keino: muistomatto! Leikkelen matonkuteiksi kaikki tunnearvoltaan korvaamattomat rikkinäiset lastenvaatteet. Jonain päivänä (sitten kun on aikaa) teen niistä hartaudella maton.

Käsillä tekeminen jotenkin auttaa hyväksymään ajan kulumista ja eri elämänvaiheita, minulla ainakin.

Tämä ei tietenkään ole mikään nopea ratkaisu tavarapaljouteen, mutta ne pari muovikassillista vaatteita vievät ihan yhtä paljon tilaa, olivatpa ne vaatteina tai matonkuteina. Ja lopulta ne saa lattialle käyttöön.

Muuten mulla ei ole paljoa rojua, mulle on helppoa olla ostamatta tavaraa, joten sitä turhaa ei ole koskaan kertynytkään. Mutta: Vaatteet. Niitä on paljon ja vaikea luopua niistäkään mitä en juuri käytä. Sorrun myös välillä selaamaan verkkokauppoja ja tilaamaan lisää vaatteita. Kaupoissa en juuri koskaan kiertele. Mitään kirpputoripöytää en ala pitämään, työlästä ja en tarvitse niitä rahoja noista vaatteista, rahallinen menetys ei haittaa. Osan vaatteista olen vienyt vaatekeräyksiin silloin kun on sellaisia löytynyt mistä voin luopua. Olen tutustunut kapselivaatekaappeihin ja idea on mielenkiintoinen, mutta en osaa tarttua tähän ongelmaan.

Mun on vaikea luopua kirjoista. Ne kaikki liittyy myös johonkin elämänvaiheeseen. Ja nuorena ne oli sivistyksen symboli, osa sitä tavoitetta sivistää itseään ja nousta duunariluokasta kovalla työllä keskiluokkaan. Tyypillistä, jäljittele sitä miksi haluat tulla.

Nykyään kaikki on sähköistä, ja rakkaat kirjani ovat vain painolastia. Mutta kun tuntuu että kadotan identiteettini jos hävitän ne?

Onko kukaan siinä vaiheessa, että kaikki turha on karsittu, asunto konmaritettu, ostoksia harkittu tarkkaan jo monta vuotta ja katsottavaa ei enää ole, mutta silti tekisi mieli laittaa jotain menemään, mutta kun alkaa mennä sitten tarpeellisetkin? XD

Hirveä karsimistusvimma olisi.

Kapselivaatekaappi?

No, on teillä ongelmat. Jos et osaa raivata tavaraasi, niin kuka se sitten osaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun on vaikea luopua kirjoista. Ne kaikki liittyy myös johonkin elämänvaiheeseen. Ja nuorena ne oli sivistyksen symboli, osa sitä tavoitetta sivistää itseään ja nousta duunariluokasta kovalla työllä keskiluokkaan. Tyypillistä, jäljittele sitä miksi haluat tulla.

Nykyään kaikki on sähköistä, ja rakkaat kirjani ovat vain painolastia. Mutta kun tuntuu että kadotan identiteettini jos hävitän ne?

älä hävitä. ne tuottavat sulle iloa! konmarikin "käskee" säästämään sen mikä tuottaa iloa, menee mun mielestä liiallisuuksiin, jos identiteettikin pitäisi hävittää!

Vierailija kirjoitti:

Anoppi oli säilytelly jotain lastensa vauvavaatteita. En uskaltanu niitä käyttää kun olivat jo niin haperoita. Pitsit mureni käsiin.

Ehkä tuleville sukupolville säästäminen on tunnejuttu, ei niinkään järkiperäinen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on outo ongelma että eniten vaikeuksia luopua muutamista sellaisista lasten vaatekappaleista jotka on niin huonossa kunnossa (joko reikäinen tai rikki) ettei niitä voi lahjoittaa ja ainoa paikka on lumppukeräys.

Nämä siis ne lasten entiset lempivaatteet tai olleet päällä tärkeänä hetkenä. Haluaisin ne säästää muistoina, mutta eihän siinä järkeä olisi. Pitäisivät kahjona myöhemmin, että miksi säästetty collegetakki jossa rikkinäinen vetskari tai potkupuku jossa polvet kuluneet puhki ja kangas niin ohueksi kulunut että paistaa läpi.

Onhan meillä valokuvia joissa nuo vaatteet näkyy, mutta se ei tunnu minulle riittävän. Saisiko täältä jotain vertaistukea tai vinkkiä mitä pitäisi tehdä? On siis paremmin säilyneitä muistovaatteita myös jemmassa, mutta toisaalta ne ei pirskahtele niin paljoa kuin nuo. Ne sitten mummon tekemiä jotka velvollisuus säilyttää, vaikka lapset ei niistä niin paljoa pitäneetkään.

Mä olen säästänyt juuri tällaisia vaatteita. Niitä on ihana käydä joskus nuuskuttamassa. Reiät ja tahrat ovat osa menneisyyttä, muistoja, niitä ei mikään korvaa. Eihän nitää tarvii säkkikaupalla säästää, vain joitain joista tulee se ihana muisto omasta lapsesta ja lapsuudenhetkistä.