tavarapaljous :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vaatteita on paljon, kannattaa ensimmäisiin kierroksiin ottaa niitä vaatteita, joita ei ole koskaan tai paljoa käyttänyt. Voi äkkiä selvitä, että ne kinnaa tai hiertää tai hiottaa tai saa olon muuten ikäväksi ja on helpompi luopua niistä. Kun vaatetta vain katselee ja hetken kokeilee, niin ei huomaa niitä juttuja. Tai sitten niistä voi tulla uusia suosikkeja.

Tämä on tosi hyvä idea, kiitos! Taidanpa tosiaan tehdä niin, että laitan suosikkivaatteeni johonkin jemmaan ja käytän vain noita, joita ei tule paljonkaan käytettyä. Siinä selvinnee nopeasti liian suureksi paisuneen vaatemääräni turhat vaatekappaleet. 

Vähän pelottava ajatus myöskin, jostain syystä. :( 

Tämä onkin mielenkiintoista, ja sitä kannattaa pohtia. Voihan olla, että vaatteet, jotka ei ole tullut käytettyä, on jotenkin ulkona sun mukavuusalueelta.

Esim huono itsetunto, ja joku vaate on sinulla hyvän näköinen, ja pelkäät tulla huomatuksi.

Ehkä olet ajatellut että olet poikatyttö, ja kaapissasi on mekko, ja nyt joutuisit käyttämään sitä, ja olemaan muu kuin se turvallisin identiteetti. Ehkä joku vaate on vartalonmyötäinen, ja olet vartalostasi epävarma.

Voi myös ajatella, ettei pysty pitämään töissä jakkua, kauluspaitaa ym koska ei ole mielestään niiden arvoinen tai kuulu siihen luokkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en näe mielekkääksi vaatteiden laskemista. Jos ne mahtuu kaappiin hyvin, tykkään niistä ja ovat käytössä vähintään silloin tällöin, niin ihan sama onko t-paitoja 5 vai 10.  Lukumäärään takertuminen tuntuu niin länsimaalaiselta ''ongelmalta''-

Selvennän vielä ennen kuin joku vetää herneen nenään, että jos vaate on käyttämättömänä kaapissa ja tietää että sitä ei tule käyttämään, niin silloin on tietenkin järkevää laittaa se kiertoon.

Heippa, mä olen se sama joka listasi aiemmin nuo vaatteet. Ajauduin laskemaan ne sen takia, että mun oli ensinnäkin ihan pakko siivota se kaappi - Se oli sen verran myllätt,y ettei sieltä meinannut löytää enää mitään. :D Minusta oli tosi mielenkiintoista tietää "numerona", että minkä verran löytyy mitäkin. Mulla on pian muutto edessä (kauas) ja vaatteista ja tavaroista on pakko karsia aika rajulla kädellä pois. Laskemalla ja listaamalla mun omat asiat saan jotenkin paremmin hahmotettua, että minkä verran mitäkin löytyy ja mistä voisi ehkä poistaa. Ja lopulta tosiaan yrittää saada se kapselivaatekaappi missä vaatteet sopivat vielä paremmin toinen toisillensa, jotta mun ei ehkä tarvitse ihan näitä kaikkia ottaa mukana muuttoon.

Okei, olen mä muutenkin aika matemaattinen tyyppi niin ehkä sekin on yksi syy sille, että miksi mua kiinnosti nähdä nää numerona. Ei kait siinä mitään pahaa ole. :D

 

Looginen lähestyminen auttaa sua karsimisessa

Esim voisit luokitella vaatteet sen mukaan,

-moneenko eri tilaisuuteen ne sopii (sopiiko sekä töihin että vapaalle, sopiiko sekä siisteihin juhliin että viihteelle) voisit tehdä kategoriat ja antaa jokaisesta pisteen.

-moneenko asuun ne voi yhdistää. Jos neule sopii vain yksien housujen kanssa, sinun pitäisi luopua siitä ja esim hankkia tilalle neutraalimman värinen, joka sopii useampaan. Tai luopua kolmesta erikoisesta ja korvata yhdellä neutraalilla.

-tai voit laskea, moneenko muuhun vaatteeseen ne voi yhdistää, ja antaa pisteitä niistä.

-pisteytä, montako vuodenaikaa vaate palvelee. Kovin paksu takki on vain kovimpia pakkasia varten, voitko mieluummin korvata ohuemmalla ja kerrospukeutua. Tai valitset kaksista nilkkureista, mutta toisten pohja on liukas, eikä niitä voi pitää lumella. Esim ohut untuva kevyttoppatakki palvelee myös kesällä viileänä iltana.

Lisäksi voisit pitää kirjaa

-kuinka usein käytät tiettyä vaatetta

(Tähän on myös appeja). Joku vaate ei tulekaan koskaan käyttöön, vaikka siinä ei sinänsä ole mitään vialla. Jos käytät jotain vaatetta kerran kesässä, on ilmeistä että sinun pitäisi luopua siitä, tai ainakaan sitä ei kannata ottaa mukaan muuttoosi.

Aika kompaktin vaatevaraston kanssa kannattaa myös miettiä miksi sitä haluaa karsia. Jos kaikki vaatteet ovat kuitenkin käytössä ja niillä on selkeä luokka (siistit työvaatteet/likaiset työvaatteet/arkivaatteet/kotivaatteet) ei niitä pelkästä karsimisen ilosta kannata karsia. Jos haluaa kaappiin siisteyttä ja selkeyttä, eriyttää vaatteet eri paikkoihin. Maalaukseen sopivia vaatteita on turha pitää jakkupuvun vieressä, koska niitä ei tarvita yhtä aikaa eikä yleensä yhtä usein. Moni (minäkin) myös alentaa vaatteita koti/remppavaatteiksi ja lopulta voi käydä niin, että puolet vaatteista on sitä resuisempaa, kun ne ei kulu roskiskuntoon yhtä nopeasti kuin kulahtivat pois siististä. Pitää myös huomata mitä vaatteita ei osta lisää, esim. tässä listaajan tapauksessa t-paitoja ja toppeja. Meillä on syvään juurtunut varautumisen tapa ja alusvaatteita, sukkia, sukkahousuja ja toppeja tarvitsee aina, joten niitä voi napata vielä siitä kassaltakin mukaan. Kauppakin tietää sen.

Myöskään muistovaatteita ei kannata säilyttää vaatekaapissa. Ei se ihanan Havaijin loman paita, joka ei enää edes mahdu päälle, ilahduta marraskuun pimeässä ja sateisessa aamussa, päinvastoin ärsyttää entistä enemmän lähteä töihin. Sitten kun muistovaatteille ei enää olekaan selkeää paikkaa, jonne vain tunkea ne, voi kyseenalaistaa niiden määrää. Tuoko se paita oikeasti muiston siitä reissusta, vai tuoko joku käytännöllisempi muistoesine saman muiston.

Kun bändipaitoja käyttää vain festareilla, niiden oikea paikka on kesävaatteiden joukossa. Kausivaatteet säilytetään yläkaapissa, matkalaukun sisällä tms. pois väärän kauden vaatteiden joukosta.

Pukeutumisessa pitää miettiä mitä tavoittelee. Jos haluaa näyttää eri tilanteissa selkeästi erilaiselta (yöelämässä bling, töissä aina jakkupuvussa, kotona rennommissa vaatteissa) erilaisia vaatteita tarvitsee paljon. Silloin ei samassa kategoriassa voi olla valtavasti vaatteita. Jakkupukujen määrä on rajattava esim. viiteen ja bilevaatteet vähemmäksi, kun ei toivottavasti biletä yhtä usein kuin käy töissä.

Jos ei hae huomiota pukeutumisella, pärjää paljon vähemmällä. Siistiä ja istuvaa neutraalin väristä toppia voi käyttää kesällä ja töihin pistää sen saman päälle siistin bleiserin. Musta kietaisumekko käy töihin, hautajaisiin ja firman iltajuhliin (jos eivät ole iltapukujuhlat).

Moni myös haksahtaa siihen, että oma tyyli löytyy, esim. mustavalkoraidallinen paita ja harmaa villatakki, ja sitten ostetaan jatkuvasti uusia mustavalkoraidallisia paitoja ja harmaita villatakkeja, kun ne on niin ihania, niitä käyttää ja niitä on kaupassa koko ajan tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole noudattanut Konmari-oppeja systemaattisesti vaan käyttänyt inspiraationa. Raivaus on edennyt vaiheittain eikä hänen suosittamassa järjestyksessä. Vielä on paljon läpi käytävää. Olen huomannut, että alkuun tavaroista luopuminen oli vaikeaa, kun kovin moni tavara tuntui antavan iloa.

Vasta kun olen saanut osan tiloista raivattua kunnolla tavaravapaiksi vyöhykkeiksi niin, että tilassa on vain tarpeellinen, olen löytänyt uuden ilon aiheen joka menee tavaran tuottaman ilon yli. Nimittäin ilo tyhjästä tilasta ja siitä, että minulla ei ole tarpeeseen nähden ylimääräistä tavaraa huolehdittavana eli järjestettävänä ja siivottavana. Kun olen löytänyt tämän uuden ilon aiheen, minulle on valtavan paljon helpompaa luopua tavaroista, joista aiemmin tuli ilon läikähdyksiä. Nyt käytänkin uutta ajatusmallia: onko tämän tavaran tuottama ilo suurempi kuin sen säilyttämisestä seuraava mieliharmi. Kun tavarapaljouden keskellä eläminen tuottaa niin paljon stressiä, tavaran säilytysstressin huomioiminen säilytettävien ja poistettavien välillä auttaa paljon.

Toi on yksi Konmarin heikkouksia, että monia tavaroita ei voi arvioida pelkän pirskahtelun perusteella. Kun sitä ei voi käyttää metodina, kaikki arkinen tavara alkaa vaikuttaa tarpeelliselta.

Marie huomasi toimimattomuuden itsekin, kun oli mm. heittänyt vasaran pois, ja yritti sitten naulata taulun seinään paistinpannulla.

Pirskahtelu on tunne, mutta resurssi on järki. Jos tavara-asia ei ratkea tunteella, kannattaa ottaa järki käyttöön.

Hetkonen, ei se esimerkki noin mennyt. Vaan niin, että KonMari havaitsi että pois heitetty vasara ei ollut ollut edes tarpeellinen, koska sen pystyi helposti korvaamaan kotoa löytyneellä toisella tavaralla. Esimerkin koko pointti oli toimia vastalääkkeenä tuolle Mutta tätä voi tarvita vielä - argumentille.

Itseäni ihmetyttää kommentit, joiden mukaan ihmisillä on kamalasti käyttötavaraa, jota täytyy säilyttää, vaikka se ei ilostuta. Tai ehkä oikeampi tapa ilmaista asia olisi, että minua ihmetyttää se, että tuon toteaminen ei aiheuta ihmisessä mitään ahaa-elämyksiä, vaikka minun nähdäkseni selitys on ilmiselvä.

Esittäisin nimittäin seuraavat väitteet:

Jos oma koti on rakas, sen huoltamiseen tarvittavat välineet aiheuttavat iloa ja kiitollisuutta, sillä ilman niitä rakkaasta ei pystyisi huolehtimaan ja se ränsistyisi.

Jos harrastus on intohimo, sen mahdollistavat välineet ovat rakkaita, sillä ilman niitä ei voisi harrastaa.

Jos perhe on rakas, heille tärkeät tavarat tuovat iloa, sillä ne muistuttavat tärkeistä ihmisistä.

Ja niin edelleen... Mutta tuntuu että monet Konmaria kokeilevat ihmiset eivät ole valmiita kohtaamaan ikäviä totuuksia omista valinnoistaan ja elämäntavoistaan, kuten että he asuvat paikassa jota inhoavat, harrastavat vain velvollisuudesta lajeja joista eivät pidä, asuvat huonossa parisuhteessa ihmisen kanssa jota eivät voi sietää, ja tekevät työtä jota vihaavat. Silloin on helpompi kiukutella ja syyttää metodia huonoksi, kuin alkaa toimia asioiden muuttamiseksi. Toisaalta tuohan on juuri se "siivouksen elämänmullistava taika" : kun alkaa oikeasti kuunnella tunteitaan, ei usein pysty jatkamaan elämää täysin samanlaisena kuin se oli ennen.

Ehkä se paistinpannu sitten ei hajonnut, mutta mä en ainakaan lähtisi hakkaamaan nauloja paistinpannulla, koska on aina se riski, että se huomattavasti kalliimpi ja käytännöllisempi tavara hajoaa siitä, että sitä käytetään täysin käyttötarkoitusta vastaan.

Sen muistan varmaksi, että hän luopui myös ruuvimeisselistä, ja yritti ruuvata ruuvia lempiviivoittimellaan, muita ei tietysti ollut jäljellä. Viivoitin meni rikki, ja Marieta harmitti.

Nämä esimerkit olivat siinä jatko-osakirjassa, jota harvempi on lukenut. Marie on myös ekan kirjan kirjoittamisen jälkeen saanut lapsen, ja havainnut, että ihan kaikki hänen neuvonsa eivät pädekään kaikkiin elämäntilanteisiin. Mikäs se on asua pienessä cityasunnossa, jossa ei koskaan kokkaa, kun aina käy ulkona syömässä. Ei elämään tarvitse juuri muuta kuin siistejä vaatteita ja muutaman kauniin esineen.

Kondon kirja on mulla kädessä lähes joka viikko kun haen inspistä ja vahvistusta jatkaa tätä savottaa. En kuitenkaan hetkeäkään ole harkinnut imurin tai työkalujeni hävittämistä. Vaikka olen nainen, niin minulle on tärkeää että omistan työkaluja perussetin, että ei tarvitse mennä mieheltä vinkumaan kun pitää kasata tai korjata jotain huonekalua.

Jotenkin koen turhaksi kun joku haluaa vääntää jostain yksittäisestä asiasta ja sitä kautta heittää koko Konmarin idean romukoppaan. Ei se ole mikään lakikirja, ja jokainen varmasti voi käyttää myös omaa järkeään ja miettiä eroja pienen japanilaisen suurkaupunkiasunnon ja suomalaisen perusasunnon säilytystilojen välillä.

Konmarin kanssa voi tehdä niinkuin tämän palstan kanssa. Ottaa käyttöön ne ideat mitkä sopii omaan elämään ja ajatusmaailmaan. Ja antaa muiden tehdä omat päätöksensä omista lähtökohdistaan.

Ei ole yhtä tapaa elää ja vaikka olisikin, niin millä todennäköisyydellä se olisi juuri sinun tapasi. Joten vähemmän ehdottomia sääntöjä ja enemmän joustavuutta. Helpottaa elämä kerralla ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole noudattanut Konmari-oppeja systemaattisesti vaan käyttänyt inspiraationa. Raivaus on edennyt vaiheittain eikä hänen suosittamassa järjestyksessä. Vielä on paljon läpi käytävää. Olen huomannut, että alkuun tavaroista luopuminen oli vaikeaa, kun kovin moni tavara tuntui antavan iloa.

Vasta kun olen saanut osan tiloista raivattua kunnolla tavaravapaiksi vyöhykkeiksi niin, että tilassa on vain tarpeellinen, olen löytänyt uuden ilon aiheen joka menee tavaran tuottaman ilon yli. Nimittäin ilo tyhjästä tilasta ja siitä, että minulla ei ole tarpeeseen nähden ylimääräistä tavaraa huolehdittavana eli järjestettävänä ja siivottavana. Kun olen löytänyt tämän uuden ilon aiheen, minulle on valtavan paljon helpompaa luopua tavaroista, joista aiemmin tuli ilon läikähdyksiä. Nyt käytänkin uutta ajatusmallia: onko tämän tavaran tuottama ilo suurempi kuin sen säilyttämisestä seuraava mieliharmi. Kun tavarapaljouden keskellä eläminen tuottaa niin paljon stressiä, tavaran säilytysstressin huomioiminen säilytettävien ja poistettavien välillä auttaa paljon.

Toi on yksi Konmarin heikkouksia, että monia tavaroita ei voi arvioida pelkän pirskahtelun perusteella. Kun sitä ei voi käyttää metodina, kaikki arkinen tavara alkaa vaikuttaa tarpeelliselta.

Marie huomasi toimimattomuuden itsekin, kun oli mm. heittänyt vasaran pois, ja yritti sitten naulata taulun seinään paistinpannulla.

Pirskahtelu on tunne, mutta resurssi on järki. Jos tavara-asia ei ratkea tunteella, kannattaa ottaa järki käyttöön.

Hetkonen, ei se esimerkki noin mennyt. Vaan niin, että KonMari havaitsi että pois heitetty vasara ei ollut ollut edes tarpeellinen, koska sen pystyi helposti korvaamaan kotoa löytyneellä toisella tavaralla. Esimerkin koko pointti oli toimia vastalääkkeenä tuolle Mutta tätä voi tarvita vielä - argumentille.

Itseäni ihmetyttää kommentit, joiden mukaan ihmisillä on kamalasti käyttötavaraa, jota täytyy säilyttää, vaikka se ei ilostuta. Tai ehkä oikeampi tapa ilmaista asia olisi, että minua ihmetyttää se, että tuon toteaminen ei aiheuta ihmisessä mitään ahaa-elämyksiä, vaikka minun nähdäkseni selitys on ilmiselvä.

Esittäisin nimittäin seuraavat väitteet:

Jos oma koti on rakas, sen huoltamiseen tarvittavat välineet aiheuttavat iloa ja kiitollisuutta, sillä ilman niitä rakkaasta ei pystyisi huolehtimaan ja se ränsistyisi.

Jos harrastus on intohimo, sen mahdollistavat välineet ovat rakkaita, sillä ilman niitä ei voisi harrastaa.

Jos perhe on rakas, heille tärkeät tavarat tuovat iloa, sillä ne muistuttavat tärkeistä ihmisistä.

Ja niin edelleen... Mutta tuntuu että monet Konmaria kokeilevat ihmiset eivät ole valmiita kohtaamaan ikäviä totuuksia omista valinnoistaan ja elämäntavoistaan, kuten että he asuvat paikassa jota inhoavat, harrastavat vain velvollisuudesta lajeja joista eivät pidä, asuvat huonossa parisuhteessa ihmisen kanssa jota eivät voi sietää, ja tekevät työtä jota vihaavat. Silloin on helpompi kiukutella ja syyttää metodia huonoksi, kuin alkaa toimia asioiden muuttamiseksi. Toisaalta tuohan on juuri se "siivouksen elämänmullistava taika" : kun alkaa oikeasti kuunnella tunteitaan, ei usein pysty jatkamaan elämää täysin samanlaisena kuin se oli ennen.

Ehkä se paistinpannu sitten ei hajonnut, mutta mä en ainakaan lähtisi hakkaamaan nauloja paistinpannulla, koska on aina se riski, että se huomattavasti kalliimpi ja käytännöllisempi tavara hajoaa siitä, että sitä käytetään täysin käyttötarkoitusta vastaan.

Sen muistan varmaksi, että hän luopui myös ruuvimeisselistä, ja yritti ruuvata ruuvia lempiviivoittimellaan, muita ei tietysti ollut jäljellä. Viivoitin meni rikki, ja Marieta harmitti.

Nämä esimerkit olivat siinä jatko-osakirjassa, jota harvempi on lukenut. Marie on myös ekan kirjan kirjoittamisen jälkeen saanut lapsen, ja havainnut, että ihan kaikki hänen neuvonsa eivät pädekään kaikkiin elämäntilanteisiin. Mikäs se on asua pienessä cityasunnossa, jossa ei koskaan kokkaa, kun aina käy ulkona syömässä. Ei elämään tarvitse juuri muuta kuin siistejä vaatteita ja muutaman kauniin esineen.

Joo, kyllä Marie myöntää että hänelläkin on käynyt ylilyöntejä ja virhearvioita. Toisaalta minua vähän harmittaa, että hän tuntuu yleisön painostuksesta lieventäneen kantaansa, kun minusta hän oli oikeassa eka kirjassaan.

Haluan tarttua tuohon mitä sanot viestisi lopussa. Kokkaaminen on nyt noussut jo useamman kerran esiin asiana, jota on pakko tehdä vaikka se ei tuota iloa. Ei sitä ole pakko tehdä! Elämäni voimaannuttavimpia kokemuksia oli, kun tajusin, että kuunteleminen ja totteleminen eivät ole sama asia. Voin kuunnella muiden mielipiteitä ja neuvoja ja järkiperusteita mutta minun ei tarvitse totella niistä mitään. Minun ei tarvitse edes perustella päätöksiäni, ellen halua. Jos aikuinen ihminen haluaa elää ilman ruoanlaittoa ja syödä koko loppuelämänsä vaikka vain kahvia ja kaupan kääretorttua, niin kukaan ei voi häntä estää. Käytännössä itse olen päättänyt jatkaa kokkaamista, koska haluan huolehtia hyvinvoinnistani ym. Ja totta maar ruoanlaittovälineet tuottavat minulle iloa, koska jokaisen kohdalla olen tehnyt tietoisen säilytyspäätöksen, tiedän miksi se on täällä, mihin sitä käytän, ja ne käyttötarkoitukset on mieleisiä. Siinä on aivan valtava ero, jos on tehnyt tuon tietoisen harkinnan ja päätöksen, kuin jos säilyttää tavaraa koska tuntuu että on olemassa jokin ulkopuolinen pakko.

Hirveän moni tavara on ihmisillä olemassa vain jotta voisi tehdä asioita, jotka tuntuu ulkoapäin pakotetuilta. Tämän takia Konmari on ollut monille niin tajunnanräjäyttävä kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Kondon kirja on mulla kädessä lähes joka viikko kun haen inspistä ja vahvistusta jatkaa tätä savottaa. En kuitenkaan hetkeäkään ole harkinnut imurin tai työkalujeni hävittämistä. Vaikka olen nainen, niin minulle on tärkeää että omistan työkaluja perussetin, että ei tarvitse mennä mieheltä vinkumaan kun pitää kasata tai korjata jotain huonekalua.

Jotenkin koen turhaksi kun joku haluaa vääntää jostain yksittäisestä asiasta ja sitä kautta heittää koko Konmarin idean romukoppaan. Ei se ole mikään lakikirja, ja jokainen varmasti voi käyttää myös omaa järkeään ja miettiä eroja pienen japanilaisen suurkaupunkiasunnon ja suomalaisen perusasunnon säilytystilojen välillä.

Konmarin kanssa voi tehdä niinkuin tämän palstan kanssa. Ottaa käyttöön ne ideat mitkä sopii omaan elämään ja ajatusmaailmaan. Ja antaa muiden tehdä omat päätöksensä omista lähtökohdistaan.

Ei ole yhtä tapaa elää ja vaikka olisikin, niin millä todennäköisyydellä se olisi juuri sinun tapasi. Joten vähemmän ehdottomia sääntöjä ja enemmän joustavuutta. Helpottaa elämä kerralla ❤️

Sulla on kivan positiivinen asenne! Mun mielestä tällaista tarvitaan enemmän. Tänne ketjuun tulee aina välillä niitä mielensäpahoittajia tai niitä jotka ottaa tän ihan liiankin vakavasti. :) Laitoin sulle yläpeukun. Ja meidän kaikkien pitäis kyllä enemmän muutenkin jakaa toisille yläpeukut täällä sellasen negatiivisuuden sijasta, koska jokainen varmasti haluaa pitää tän ketjun sellaisena päivän piristeenä.

Asiasta toiseen. Mä oon kyllä ihan koukussa tähän karsimiseen. Tästä tulee jotenkin niin hyvä olo kun saa sitä ylimääräistä tavaraa ja vaatetta pois, koska oon huomannut, että se on helpottanut siivoomista huomattavasti. Sisustusesineiden kannalta mun tilanne alkaa olemaan aika miellyttävä, mutta entä ne vaatteet... Kummallista, että olen saanut jo aika paljon karsittua kaikenlaisia lapsuuden muistojuttuja ja muuta minkä piti olla se "henkisesti pahin" poiskarsittava ja sitten yhtäkkiä mulle tuleekin vaatteet kompastuskiveksi. Mitä ihmettä oikeasti, naurattaa nyt ihan itseäkin kun mietin tätä asiaa. :D

Minulla ei ole koskaan ollut romuongelmaa. En oikein välitä tavarasta. Tosin, minulla riittää sukulaisia, joilla on - ja jotka ovat innostuneet tavaran vähentämisestä. Silti he eivät malta oikeasti heittää mitään pois, vaan koittavat tuupata minulle "hyödyllisiä tavaroita". Ihan kuin innostuisin kolmikymppisenä miehenä jostain mummoikäisen sisustusesineistä. Saan sitten käännyttää tuohtuneitä tätejä paskalasteineen ovelta.

Meilläkin on kyllä tiettyjä esineitä, esimerkiksi kirjoja 4:n peruskirjahyllyn verran, ja harrastan kuvataidetta ja avovaimo kirjoittamista, joten itselle mielekästä esineistöä löytyy runsaastikin.

Luulisi, että vähentämiseen liittyy se, että tavarasta viitsii oikeasti luopua, eikä yritä kuljettaa sitä sukulaisille omaehtoisesti, "kun hänellä ei ole 90-luvun hyvää Ikea-lukulamppua"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kondon kirja on mulla kädessä lähes joka viikko kun haen inspistä ja vahvistusta jatkaa tätä savottaa. En kuitenkaan hetkeäkään ole harkinnut imurin tai työkalujeni hävittämistä. Vaikka olen nainen, niin minulle on tärkeää että omistan työkaluja perussetin, että ei tarvitse mennä mieheltä vinkumaan kun pitää kasata tai korjata jotain huonekalua.

Jotenkin koen turhaksi kun joku haluaa vääntää jostain yksittäisestä asiasta ja sitä kautta heittää koko Konmarin idean romukoppaan. Ei se ole mikään lakikirja, ja jokainen varmasti voi käyttää myös omaa järkeään ja miettiä eroja pienen japanilaisen suurkaupunkiasunnon ja suomalaisen perusasunnon säilytystilojen välillä.

Konmarin kanssa voi tehdä niinkuin tämän palstan kanssa. Ottaa käyttöön ne ideat mitkä sopii omaan elämään ja ajatusmaailmaan. Ja antaa muiden tehdä omat päätöksensä omista lähtökohdistaan.

Ei ole yhtä tapaa elää ja vaikka olisikin, niin millä todennäköisyydellä se olisi juuri sinun tapasi. Joten vähemmän ehdottomia sääntöjä ja enemmän joustavuutta. Helpottaa elämä kerralla ❤️

Sulla on kivan positiivinen asenne! Mun mielestä tällaista tarvitaan enemmän. Tänne ketjuun tulee aina välillä niitä mielensäpahoittajia tai niitä jotka ottaa tän ihan liiankin vakavasti. :) Laitoin sulle yläpeukun. Ja meidän kaikkien pitäis kyllä enemmän muutenkin jakaa toisille yläpeukut täällä sellasen negatiivisuuden sijasta, koska jokainen varmasti haluaa pitää tän ketjun sellaisena päivän piristeenä.

Asiasta toiseen. Mä oon kyllä ihan koukussa tähän karsimiseen. Tästä tulee jotenkin niin hyvä olo kun saa sitä ylimääräistä tavaraa ja vaatetta pois, koska oon huomannut, että se on helpottanut siivoomista huomattavasti. Sisustusesineiden kannalta mun tilanne alkaa olemaan aika miellyttävä, mutta entä ne vaatteet... Kummallista, että olen saanut jo aika paljon karsittua kaikenlaisia lapsuuden muistojuttuja ja muuta minkä piti olla se "henkisesti pahin" poiskarsittava ja sitten yhtäkkiä mulle tuleekin vaatteet kompastuskiveksi. Mitä ihmettä oikeasti, naurattaa nyt ihan itseäkin kun mietin tätä asiaa. :D

Sisustusesineitä "ei tarvitse", vaatteita tarvitsee. :) Lapsuuden muistojutuissakin huomaa, että moni juttu ei tuo oikeanlaisia muistoja mieleen. Siksi niitä on ollut helppo karsia, vaikka se ei missään tapauksessa olekaan se kategoria, mistä karsiminen kannattaisi aloittaa.

Mikä sulla niissä vaatteissa on ongelmana?

Oikeaoppinen konmari taitaa alkaa juuri vaatteista, ja lähestymistapa siinä on oikea. Etsi KAIKKI vaatteesi, ihan jokainen, vuoreksi olkkarin lattialle tai sängyn päälle. Siitä tulee tosi iso kasa. Ja kaiken pitäisi pirskahdella iloa ja olla säännöllisesti käytössä (joitakin erikoistilanteiden vaatteita lukuun ottamatta).

Jos et käytä vaatetta, älä säilö sitä yhtään sen enempää kuin muitakaan tavaroita tai muistojuttuja. Liian pieni vaate ei muutu kaapissa sopivan kokoiseksi, vaatteessa oleva reikä ei paikkaannu, muutkaan käytön jäljet eivät poistu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut romuongelmaa. En oikein välitä tavarasta. Tosin, minulla riittää sukulaisia, joilla on - ja jotka ovat innostuneet tavaran vähentämisestä. Silti he eivät malta oikeasti heittää mitään pois, vaan koittavat tuupata minulle "hyödyllisiä tavaroita". Ihan kuin innostuisin kolmikymppisenä miehenä jostain mummoikäisen sisustusesineistä. Saan sitten käännyttää tuohtuneitä tätejä paskalasteineen ovelta.

Meilläkin on kyllä tiettyjä esineitä, esimerkiksi kirjoja 4:n peruskirjahyllyn verran, ja harrastan kuvataidetta ja avovaimo kirjoittamista, joten itselle mielekästä esineistöä löytyy runsaastikin.

Luulisi, että vähentämiseen liittyy se, että tavarasta viitsii oikeasti luopua, eikä yritä kuljettaa sitä sukulaisille omaehtoisesti, "kun hänellä ei ole 90-luvun hyvää Ikea-lukulamppua"

Tervetuloa ketjuun!

Näitä ongelmia ja tunteita täällä on käsitelty jo kohta 400 sivun verran. Luopumista pitäisi tehdä, mutta siihen ei pystytyä. Täällä myös opetellaan sanomaan nätisti "kiitos ajatuksestasi, mutta emme tarvitse näitä tavaroitasi, meillä on jo hyvä lukulamppu itsellämmekin". Paskalasti ei ole nättiä kieltä, vaikka kuvaava onkin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut romuongelmaa. En oikein välitä tavarasta. Tosin, minulla riittää sukulaisia, joilla on - ja jotka ovat innostuneet tavaran vähentämisestä. Silti he eivät malta oikeasti heittää mitään pois, vaan koittavat tuupata minulle "hyödyllisiä tavaroita". Ihan kuin innostuisin kolmikymppisenä miehenä jostain mummoikäisen sisustusesineistä. Saan sitten käännyttää tuohtuneitä tätejä paskalasteineen ovelta.

Meilläkin on kyllä tiettyjä esineitä, esimerkiksi kirjoja 4:n peruskirjahyllyn verran, ja harrastan kuvataidetta ja avovaimo kirjoittamista, joten itselle mielekästä esineistöä löytyy runsaastikin.

Luulisi, että vähentämiseen liittyy se, että tavarasta viitsii oikeasti luopua, eikä yritä kuljettaa sitä sukulaisille omaehtoisesti, "kun hänellä ei ole 90-luvun hyvää Ikea-lukulamppua"

Pisteet sinne! Pidä tuo linja sillä jos erehdyt ottamaan sitä romua, niin sille ei tule loppua. Ja pahimmat sitten vielä kyselee sen romunsa perään jälkikäteen.

Ehkä se on jotenkin helpompi ajatella, että sitä tavaraa ei ole kokonaan heitetty hukkaan jos se on tungettu väkisin jollekin sukulaiselle. Köyhän lapsuuden eläneiden ajatusmaailma voi olla vieläkin siellä pula-ajassa, eikä uskalleta irroittaa mistään tavarasta, vaikka sitä rahaa olisi ostaa samat tavarat takaisin tarvitessaan. Joku osa ajatusmaailmaa on jäänyt sinne menneeseen aikaan, jolloin tavaraa ei ollut saatavissa mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kondon kirja on mulla kädessä lähes joka viikko kun haen inspistä ja vahvistusta jatkaa tätä savottaa. En kuitenkaan hetkeäkään ole harkinnut imurin tai työkalujeni hävittämistä. Vaikka olen nainen, niin minulle on tärkeää että omistan työkaluja perussetin, että ei tarvitse mennä mieheltä vinkumaan kun pitää kasata tai korjata jotain huonekalua.

Jotenkin koen turhaksi kun joku haluaa vääntää jostain yksittäisestä asiasta ja sitä kautta heittää koko Konmarin idean romukoppaan. Ei se ole mikään lakikirja, ja jokainen varmasti voi käyttää myös omaa järkeään ja miettiä eroja pienen japanilaisen suurkaupunkiasunnon ja suomalaisen perusasunnon säilytystilojen välillä.

Konmarin kanssa voi tehdä niinkuin tämän palstan kanssa. Ottaa käyttöön ne ideat mitkä sopii omaan elämään ja ajatusmaailmaan. Ja antaa muiden tehdä omat päätöksensä omista lähtökohdistaan.

Ei ole yhtä tapaa elää ja vaikka olisikin, niin millä todennäköisyydellä se olisi juuri sinun tapasi. Joten vähemmän ehdottomia sääntöjä ja enemmän joustavuutta. Helpottaa elämä kerralla ❤️

Sulla on kivan positiivinen asenne! Mun mielestä tällaista tarvitaan enemmän. Tänne ketjuun tulee aina välillä niitä mielensäpahoittajia tai niitä jotka ottaa tän ihan liiankin vakavasti. :) Laitoin sulle yläpeukun. Ja meidän kaikkien pitäis kyllä enemmän muutenkin jakaa toisille yläpeukut täällä sellasen negatiivisuuden sijasta, koska jokainen varmasti haluaa pitää tän ketjun sellaisena päivän piristeenä.

Asiasta toiseen. Mä oon kyllä ihan koukussa tähän karsimiseen. Tästä tulee jotenkin niin hyvä olo kun saa sitä ylimääräistä tavaraa ja vaatetta pois, koska oon huomannut, että se on helpottanut siivoomista huomattavasti. Sisustusesineiden kannalta mun tilanne alkaa olemaan aika miellyttävä, mutta entä ne vaatteet... Kummallista, että olen saanut jo aika paljon karsittua kaikenlaisia lapsuuden muistojuttuja ja muuta minkä piti olla se "henkisesti pahin" poiskarsittava ja sitten yhtäkkiä mulle tuleekin vaatteet kompastuskiveksi. Mitä ihmettä oikeasti, naurattaa nyt ihan itseäkin kun mietin tätä asiaa. :D

Sisustusesineitä "ei tarvitse", vaatteita tarvitsee. :) Lapsuuden muistojutuissakin huomaa, että moni juttu ei tuo oikeanlaisia muistoja mieleen. Siksi niitä on ollut helppo karsia, vaikka se ei missään tapauksessa olekaan se kategoria, mistä karsiminen kannattaisi aloittaa.

Mikä sulla niissä vaatteissa on ongelmana?

Oikeaoppinen konmari taitaa alkaa juuri vaatteista, ja lähestymistapa siinä on oikea. Etsi KAIKKI vaatteesi, ihan jokainen, vuoreksi olkkarin lattialle tai sängyn päälle. Siitä tulee tosi iso kasa. Ja kaiken pitäisi pirskahdella iloa ja olla säännöllisesti käytössä (joitakin erikoistilanteiden vaatteita lukuun ottamatta).

Jos et käytä vaatetta, älä säilö sitä yhtään sen enempää kuin muitakaan tavaroita tai muistojuttuja. Liian pieni vaate ei muutu kaapissa sopivan kokoiseksi, vaatteessa oleva reikä ei paikkaannu, muutkaan käytön jäljet eivät poistu.

Siitä se alkoi, vaatteista. Ruokailutila oli ihan täynnä vaatekasoja ja ekalla kierroksella lähti varmaan 80 % vaatteista.

Sen jälkeen olen ottanut muutaman kierroksen lisää ja laittanut vaatteita myyntiin vähänkäytettyyn. Ekalla kerralla en raaskinut hukata lähes uusia vaatteita, vaikka olivat itselle käyttökelvottomia, isoja, pieniä, vääränmallisia tms. Kompromissina päädyin myymään, ei ketuta niin paljon kun saa edes vähän rahaa.

Kierros kierrokselta luopuminen alkaa helpottua. Tulee varmempi olo siitä mikä itselle käy ja mitä oikeasti haluaa pitää päällään.

En usko että hutiostoksia enää juurikaan tulee, sitten kun joutuu jotain ostamaan. On oppinut luottamaan siihen omaan fiilikseen, eikä osta enää mitään "kun halvalla saa" tai ylipäätään mitään mikä ei tunnu ihan täydelliseltä itselle. Olen mielummin ilman kun ostan jotain sinnepäin olevaa. Tiedän jo miten niille käy. Tosin nyt varmaan olisi helpompaa luopua myös niistä virheostoksista.

Välillä käyn kaupassa harjoittelemassa ja miettimässä onko siellä mitään mikä kiinnostaisi. Usein käy niin että jos väri on hyvä niin malli on väärä, tai jos kaikki on muuten kohdallaan, niin materiaali on väärä. En osta enää keinokuituja. Hiostavat ja nyppyyntyvät, pahimmillaan jo ekan pesun jälkeen vaate on niin siivoton, että ei kehtaa pitää ihmisten ilmoilla. Oletteko muuten huomanneet, että jotkut vaatteet ovat jo kaupassa valmiiksi nyppyyntyneitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vaatteita on paljon, kannattaa ensimmäisiin kierroksiin ottaa niitä vaatteita, joita ei ole koskaan tai paljoa käyttänyt. Voi äkkiä selvitä, että ne kinnaa tai hiertää tai hiottaa tai saa olon muuten ikäväksi ja on helpompi luopua niistä. Kun vaatetta vain katselee ja hetken kokeilee, niin ei huomaa niitä juttuja. Tai sitten niistä voi tulla uusia suosikkeja.

Tämä on tosi hyvä idea, kiitos! Taidanpa tosiaan tehdä niin, että laitan suosikkivaatteeni johonkin jemmaan ja käytän vain noita, joita ei tule paljonkaan käytettyä. Siinä selvinnee nopeasti liian suureksi paisuneen vaatemääräni turhat vaatekappaleet. 

Vähän pelottava ajatus myöskin, jostain syystä. :( 

Tämä onkin mielenkiintoista, ja sitä kannattaa pohtia. Voihan olla, että vaatteet, jotka ei ole tullut käytettyä, on jotenkin ulkona sun mukavuusalueelta.

Esim huono itsetunto, ja joku vaate on sinulla hyvän näköinen, ja pelkäät tulla huomatuksi.

Ehkä olet ajatellut että olet poikatyttö, ja kaapissasi on mekko, ja nyt joutuisit käyttämään sitä, ja olemaan muu kuin se turvallisin identiteetti. Ehkä joku vaate on vartalonmyötäinen, ja olet vartalostasi epävarma.

Ajatteleeko jotkut tuollaisia? Itse ajattelen lähinnä, että vartalonmyötäinen on piukka, eli epämukava ja siksi käyttämättä. Toisaalta.. toimihan se metodi silloinkin. Pitää vaan karsia epämukavat pois.

Minkälainen on "neule, joka sopii vain yksiin housuihin/hameeseen"? Tarkoitan, että jos esim. housut ovat kaikki 1-2 väriä, niin kyllä melkein kaikkien luulisi sopivan. Vai onko teidän vaatteet hyvin monimutkaisia malleiltaan ja kuoseiltaan?

Itse ajattelen, että jos värejä on vähän ja kuosit ja mallit yksinkertaisia niin periaatteessa kaikki sopivat keskenään yhteen. Eihän sellaisessa vaatekappaleessa ole järkeä, joka vaatii tietyt housut? Tai pahinta, ei sovi mihinkään..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole noudattanut Konmari-oppeja systemaattisesti vaan käyttänyt inspiraationa. Raivaus on edennyt vaiheittain eikä hänen suosittamassa järjestyksessä. Vielä on paljon läpi käytävää. Olen huomannut, että alkuun tavaroista luopuminen oli vaikeaa, kun kovin moni tavara tuntui antavan iloa.

Vasta kun olen saanut osan tiloista raivattua kunnolla tavaravapaiksi vyöhykkeiksi niin, että tilassa on vain tarpeellinen, olen löytänyt uuden ilon aiheen joka menee tavaran tuottaman ilon yli. Nimittäin ilo tyhjästä tilasta ja siitä, että minulla ei ole tarpeeseen nähden ylimääräistä tavaraa huolehdittavana eli järjestettävänä ja siivottavana. Kun olen löytänyt tämän uuden ilon aiheen, minulle on valtavan paljon helpompaa luopua tavaroista, joista aiemmin tuli ilon läikähdyksiä. Nyt käytänkin uutta ajatusmallia: onko tämän tavaran tuottama ilo suurempi kuin sen säilyttämisestä seuraava mieliharmi. Kun tavarapaljouden keskellä eläminen tuottaa niin paljon stressiä, tavaran säilytysstressin huomioiminen säilytettävien ja poistettavien välillä auttaa paljon.

Toi on yksi Konmarin heikkouksia, että monia tavaroita ei voi arvioida pelkän pirskahtelun perusteella. Kun sitä ei voi käyttää metodina, kaikki arkinen tavara alkaa vaikuttaa tarpeelliselta.

Marie huomasi toimimattomuuden itsekin, kun oli mm. heittänyt vasaran pois, ja yritti sitten naulata taulun seinään paistinpannulla.

Pirskahtelu on tunne, mutta resurssi on järki. Jos tavara-asia ei ratkea tunteella, kannattaa ottaa järki käyttöön.

Hetkonen, ei se esimerkki noin mennyt. Vaan niin, että KonMari havaitsi että pois heitetty vasara ei ollut ollut edes tarpeellinen, koska sen pystyi helposti korvaamaan kotoa löytyneellä toisella tavaralla. Esimerkin koko pointti oli toimia vastalääkkeenä tuolle Mutta tätä voi tarvita vielä - argumentille.

Itseäni ihmetyttää kommentit, joiden mukaan ihmisillä on kamalasti käyttötavaraa, jota täytyy säilyttää, vaikka se ei ilostuta. Tai ehkä oikeampi tapa ilmaista asia olisi, että minua ihmetyttää se, että tuon toteaminen ei aiheuta ihmisessä mitään ahaa-elämyksiä, vaikka minun nähdäkseni selitys on ilmiselvä.

Esittäisin nimittäin seuraavat väitteet:

Jos oma koti on rakas, sen huoltamiseen tarvittavat välineet aiheuttavat iloa ja kiitollisuutta, sillä ilman niitä rakkaasta ei pystyisi huolehtimaan ja se ränsistyisi.

Jos harrastus on intohimo, sen mahdollistavat välineet ovat rakkaita, sillä ilman niitä ei voisi harrastaa.

Jos perhe on rakas, heille tärkeät tavarat tuovat iloa, sillä ne muistuttavat tärkeistä ihmisistä.

Ja niin edelleen... Mutta tuntuu että monet Konmaria kokeilevat ihmiset eivät ole valmiita kohtaamaan ikäviä totuuksia omista valinnoistaan ja elämäntavoistaan, kuten että he asuvat paikassa jota inhoavat, harrastavat vain velvollisuudesta lajeja joista eivät pidä, asuvat huonossa parisuhteessa ihmisen kanssa jota eivät voi sietää, ja tekevät työtä jota vihaavat. Silloin on helpompi kiukutella ja syyttää metodia huonoksi, kuin alkaa toimia asioiden muuttamiseksi. Toisaalta tuohan on juuri se "siivouksen elämänmullistava taika" : kun alkaa oikeasti kuunnella tunteitaan, ei usein pysty jatkamaan elämää täysin samanlaisena kuin se oli ennen.

Ehkä se paistinpannu sitten ei hajonnut, mutta mä en ainakaan lähtisi hakkaamaan nauloja paistinpannulla, koska on aina se riski, että se huomattavasti kalliimpi ja käytännöllisempi tavara hajoaa siitä, että sitä käytetään täysin käyttötarkoitusta vastaan.

Sen muistan varmaksi, että hän luopui myös ruuvimeisselistä, ja yritti ruuvata ruuvia lempiviivoittimellaan, muita ei tietysti ollut jäljellä. Viivoitin meni rikki, ja Marieta harmitti.

Nämä esimerkit olivat siinä jatko-osakirjassa, jota harvempi on lukenut. Marie on myös ekan kirjan kirjoittamisen jälkeen saanut lapsen, ja havainnut, että ihan kaikki hänen neuvonsa eivät pädekään kaikkiin elämäntilanteisiin. Mikäs se on asua pienessä cityasunnossa, jossa ei koskaan kokkaa, kun aina käy ulkona syömässä. Ei elämään tarvitse juuri muuta kuin siistejä vaatteita ja muutaman kauniin esineen.

Joo, kyllä Marie myöntää että hänelläkin on käynyt ylilyöntejä ja virhearvioita. Toisaalta minua vähän harmittaa, että hän tuntuu yleisön painostuksesta lieventäneen kantaansa, kun minusta hän oli oikeassa eka kirjassaan.

Haluan tarttua tuohon mitä sanot viestisi lopussa. Kokkaaminen on nyt noussut jo useamman kerran esiin asiana, jota on pakko tehdä vaikka se ei tuota iloa. Ei sitä ole pakko tehdä! Elämäni voimaannuttavimpia kokemuksia oli, kun tajusin, että kuunteleminen ja totteleminen eivät ole sama asia. Voin kuunnella muiden mielipiteitä ja neuvoja ja järkiperusteita mutta minun ei tarvitse totella niistä mitään. Minun ei tarvitse edes perustella päätöksiäni, ellen halua. Jos aikuinen ihminen haluaa elää ilman ruoanlaittoa ja syödä koko loppuelämänsä vaikka vain kahvia ja kaupan kääretorttua, niin kukaan ei voi häntä estää. Käytännössä itse olen päättänyt jatkaa kokkaamista, koska haluan huolehtia hyvinvoinnistani ym. Ja totta maar ruoanlaittovälineet tuottavat minulle iloa, koska jokaisen kohdalla olen tehnyt tietoisen säilytyspäätöksen, tiedän miksi se on täällä, mihin sitä käytän, ja ne käyttötarkoitukset on mieleisiä. Siinä on aivan valtava ero, jos on tehnyt tuon tietoisen harkinnan ja päätöksen, kuin jos säilyttää tavaraa koska tuntuu että on olemassa jokin ulkopuolinen pakko.

Hirveän moni tavara on ihmisillä olemassa vain jotta voisi tehdä asioita, jotka tuntuu ulkoapäin pakotetuilta. Tämän takia Konmari on ollut monille niin tajunnanräjäyttävä kokemus.

Olen oppinut ihan saman, siis tajunnanräjäyttävä oivallus keski-iässä, ettei tiettyjä asioita ole todellakaan pakko tehdä. Esim. leipominen tai ruuan monimutkainen valmistelu. Tietyt ruuat. Minä tykkään heittää kasviksia, yrttejä, pähkinöitä juurespalojen kanssa tehosekoittimeen ja juoda ruokia. Se on ihan ok. Höyrytän ja wokkaan kasviksia ja pidän esim. kuorrutettua kukkakaalta herkullisempana kuin kääretorttua. Saan pitää siitä. En leivo koskaan mitään. En tee aamiaisia. En tee muille eväitä. Elossa ollaan :D

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen on "neule, joka sopii vain yksiin housuihin/hameeseen"? Tarkoitan, että jos esim. housut ovat kaikki 1-2 väriä, niin kyllä melkein kaikkien luulisi sopivan. Vai onko teidän vaatteet hyvin monimutkaisia malleiltaan ja kuoseiltaan?

Itse ajattelen, että jos värejä on vähän ja kuosit ja mallit yksinkertaisia niin periaatteessa kaikki sopivat keskenään yhteen. Eihän sellaisessa vaatekappaleessa ole järkeä, joka vaatii tietyt housut? Tai pahinta, ei sovi mihinkään..?

Mulla oli nuorena tuollaisia. Ihania ysärin kirjavia kuoseja. :D Se punavihreä paita sopi paremmin vihreiden farkkujen kuin sinisten farkkujen kanssa. Onneksi mulla siis oli vihreät farkut, joita käytin usein. Sen kanssa sopi moni muukin paita kuin se punavihreä. On niitä sen jälkeenkin ollut, esim. vaaleapohjaisen kirjavan neuleen kanssa sopi paremmin beiget housut kuin farkut.

Nykyään mulla ei enää ole kirjavia paitoja eikä värillisiä housuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Thurén kertoo olevansa kyllästynyt varsinkin puheeseen siitä, että pienituloistenkin tulisi ostaa vastuullista ja kestävää. Pienituloiset eivät ole tämän maapallon ongelma, Thurén sanoo.

– Inhoan sitä, että pienituloiselle mennään sanomaan, että ostapa vastuullista. Se on täyttä skeidaa. Ongelma on, että isotuloiset ihmiset ostavat liian paljon asioita.

Mielenkiintoinen juttu yle.fi:ssä https://yle.fi/uutiset/3-12047180 Julia Thurén käyttää AINA samaa mekkoa esiintyessään. Pidän ajatuksesta!

Uusi kirja lukulistalle! Thurén avaa uudessa kirjassaan Kaikki kuluttamisesta (Gummerus) kuluttamisen syitä ja keinoja vähentää kulutusta ja turhia heräteostoksia.

Aloin kuunnella tätä äänikrjana. Ei vielä suuria oivalluksia vaan kuluttamisen historiaa. Näistä kuluttajatyypeistä olen tuo tolkun ääni. Luokittelu muuten on Sitran, ei Thurenin oma vaikka juttu vähän antaa näin ymmärtää. https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000008180437.html

Palaan kehumaan tätä Kaikki kuluttamisesta -kirjaa nyt kun olen kuunnellut pidemmälle. Alku oli aika perinteistä ja tuttua juttua kenelle tahansa aihepiiriin perehtyneelle. Mutta kirjassa käsitellään aika monipuolisesti ostamisen psykologiaa ja sitä, kuinka jokaisesta tavarasta maksetaan ajalla.

Oli tuttua tästä ketjusta, live-elämästä ja omastakin elämästä, millaisia ajatuksia ostamiseen, uuden haluamiseen ja kyllästymiseen liittyy. En esimerkiksi itse koskaan innostunut konmarista, kun tällä elämänkokemuksella jo tietää, että juuri nyt iloa pirskahteleva ja ihana ”loppuelämän” tavara voi olla viiden vuoden päästä tai paljon nopeamminkin täysin passé. Eivätkä kaikki marittajat niin toimikaan, mutta joskus tavaroiden puljaamisessa on tosiaan kyse vain vaihtelunhalun toteuttamisesta. Silloin on parempi laittaa tavarat kiertoon kuin hillota kaappiin, mutta kaikkein paras olisi olla ostamatta.

Mulla on yhä kesken, piti loikkia vähän yli kun alussa oli niin moneen kertaan samaa asiaa historiasta ja  ilmastonmuutoksesta ja kuluttamisen pahuudesta - mikä sinänsä on ihan ok, mutta kun sitä toistellaan koko ajan ja kerrotaan miten maapallo just kohta tuhoutuu - että pääsi niihin käytännön kulutusasioihin. Olen sillä tavalla kamalan itsekäs, että teen tätä tavarakarsintaa itseni takia, että minulla olisi parempi olla.  Ja kulutustakin ajattelen enemmän oman napani kautta, että minulle on hyötyä sen järkeistämisestä. Tiedän kyllä, että nämä teot vaikuttavat laajassa skaalassa isompiin asioihinkin, mutta en jaksa kieriä murheessa ja tuskassa tilanteen takia, kun SIITÄ ei sinänsä ole mitään hyötyä. Teoista on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Thurén kertoo olevansa kyllästynyt varsinkin puheeseen siitä, että pienituloistenkin tulisi ostaa vastuullista ja kestävää. Pienituloiset eivät ole tämän maapallon ongelma, Thurén sanoo.

– Inhoan sitä, että pienituloiselle mennään sanomaan, että ostapa vastuullista. Se on täyttä skeidaa. Ongelma on, että isotuloiset ihmiset ostavat liian paljon asioita.

Mielenkiintoinen juttu yle.fi:ssä https://yle.fi/uutiset/3-12047180 Julia Thurén käyttää AINA samaa mekkoa esiintyessään. Pidän ajatuksesta!

Uusi kirja lukulistalle! Thurén avaa uudessa kirjassaan Kaikki kuluttamisesta (Gummerus) kuluttamisen syitä ja keinoja vähentää kulutusta ja turhia heräteostoksia.

Aloin kuunnella tätä äänikrjana. Ei vielä suuria oivalluksia vaan kuluttamisen historiaa. Näistä kuluttajatyypeistä olen tuo tolkun ääni. Luokittelu muuten on Sitran, ei Thurenin oma vaikka juttu vähän antaa näin ymmärtää. https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000008180437.html

Palaan kehumaan tätä Kaikki kuluttamisesta -kirjaa nyt kun olen kuunnellut pidemmälle. Alku oli aika perinteistä ja tuttua juttua kenelle tahansa aihepiiriin perehtyneelle. Mutta kirjassa käsitellään aika monipuolisesti ostamisen psykologiaa ja sitä, kuinka jokaisesta tavarasta maksetaan ajalla.

Oli tuttua tästä ketjusta, live-elämästä ja omastakin elämästä, millaisia ajatuksia ostamiseen, uuden haluamiseen ja kyllästymiseen liittyy. En esimerkiksi itse koskaan innostunut konmarista, kun tällä elämänkokemuksella jo tietää, että juuri nyt iloa pirskahteleva ja ihana ”loppuelämän” tavara voi olla viiden vuoden päästä tai paljon nopeamminkin täysin passé. Eivätkä kaikki marittajat niin toimikaan, mutta joskus tavaroiden puljaamisessa on tosiaan kyse vain vaihtelunhalun toteuttamisesta. Silloin on parempi laittaa tavarat kiertoon kuin hillota kaappiin, mutta kaikkein paras olisi olla ostamatta.

Mulla on yhä kesken, piti loikkia vähän yli kun alussa oli niin moneen kertaan samaa asiaa historiasta ja  ilmastonmuutoksesta ja kuluttamisen pahuudesta - mikä sinänsä on ihan ok, mutta kun sitä toistellaan koko ajan ja kerrotaan miten maapallo just kohta tuhoutuu - että pääsi niihin käytännön kulutusasioihin. Olen sillä tavalla kamalan itsekäs, että teen tätä tavarakarsintaa itseni takia, että minulla olisi parempi olla.  Ja kulutustakin ajattelen enemmän oman napani kautta, että minulle on hyötyä sen järkeistämisestä. Tiedän kyllä, että nämä teot vaikuttavat laajassa skaalassa isompiin asioihinkin, mutta en jaksa kieriä murheessa ja tuskassa tilanteen takia, kun SIITÄ ei sinänsä ole mitään hyötyä. Teoista on.

Kuuntelin loppuun ja hiukan huvitti se jatkuva oman keskiluokkaisuuden korostaminen. Ehkä pelkona oli kritiikki, kun kirjan lähtöoletus oli, että lukija on taloudellisesti pärjäilevä ihminen. Huomaan vain, että oma identiteettini ei kyllä rakennu yhtään samoin, vaikka viiteryhmään kuulunkin. Oli kuitenkin myös mielenkiintoinen ajatus, että kun vaatteilla esimerkiksi halutaan aina viestiä itsestä, statusta ei enää luo se, että on varaa olla aina uusissa vaatteissa. Samaistuin siihen, että voi pokkana kulkea nuhruisessa vaatteessa ja olla välittämättä muiden tekemistä johtopäätöksistä. Ehkä sitä olisi voinut painottaa enemmän, että muita ihmisiä kiinnostaa heidän omat asiansa. Samalla tavalla kuin me itse mietimme paljonkin vain omaa kuluttamista ja sen ”viestiä”.

Jos kirjat ovat sen arvoisia, että ne voisi heittää pois, niitä tuskin olisi kannattanut koskaan hankkiakaan, ei edes painaa. Toki ymmärrän, että kirjatkin voivat kulua loppuun tai vahingoittua, mutta se on eri asia. Ihmetyttänyt kun monissa kodeissa on nykyään kirjahylly, mutta siinä ei ole yhtäkään kirjaa, paitsi ehkä puolikymmentä ihan vain koristeeksi, kuten ne muutkin harvat esineet, joita kirjahyllyssä on. Sitten ollaan niin moderneja ja sivistyneitä... Milloin ilmestyy eka kauppa, jossa myydään kirjojen sijasta kirjojen kansia, välissä jotain sopivan painavaa halpaa massaa, josta pitää päästä eroon.

kirjoilla on tarkoitus kirjoitti:

Jos kirjat ovat sen arvoisia, että ne voisi heittää pois, niitä tuskin olisi kannattanut koskaan hankkiakaan, ei edes painaa. Toki ymmärrän, että kirjatkin voivat kulua loppuun tai vahingoittua, mutta se on eri asia. Ihmetyttänyt kun monissa kodeissa on nykyään kirjahylly, mutta siinä ei ole yhtäkään kirjaa, paitsi ehkä puolikymmentä ihan vain koristeeksi, kuten ne muutkin harvat esineet, joita kirjahyllyssä on. Sitten ollaan niin moderneja ja sivistyneitä... Milloin ilmestyy eka kauppa, jossa myydään kirjojen sijasta kirjojen kansia, välissä jotain sopivan painavaa halpaa massaa, josta pitää päästä eroon.

Minulla ei ole kirjahyllyä. Silti olen tänäänkin lukenut jo kahta kirjaa ja kuunnellut yhtä. Myöskin kirjastokortti ollut ennen digitaalisia versioita. Kaikki ei koe tarpeelliseksi toitottaa erinomaista älykkyyttään muille, vaan voi nauttia kirjoista ilman, että niitä pitää hyllytolkulla kotiinsa säilöä.

Välikysymys: Mikä on rakkain esineesi, josta et ainakaan halua luopua?

Minulla se on lapsena isovanhemmilta saamani pieni halpa pehmolelu 🥰 En pidä sitä edes esillä, etteivät lapseni ota sitä leikkeihin. Pidän sitä vaatekomerossa ja välillä törmätessäni siihen ihastelen sitä.

Muuten en juuri solmi esineihin tunnesiteitä, kaikki tarpeeton saa mennä ihan miettimättä. Mutta tämä on erikoistapaus.

Kirjat ovat tallessa, pidän kirjoista ja ne mahtuvat olemaan hyvin. Mutta en rehellisyyden nimissä lue niitä enää, kun uutuusluettavaa tulee koko ajan ja olen tykästynyt e-kirjanlukijaan. Ymmärrän sekä niitä, jotka haluavat pitää kirjansa että niitä, jotka ovat hankkiutuneet niistä eroon. Muuton yhteydessä kirjoja olisi pakko karsia reilulla kädellä. Nyt ne saavat olla. Pidän kirjoista esineinä paljon ja arvostan kirjoja. On kuitenkin hyvä tietää, että niitä ei tule enää lisää.