Jos haluatte lahtea miehen kanssa viettamaan ravintolailtaa kahdestaan niin kenet saatte lapsenvahdiksi ja kuinka monta lasta? Iat?
Kommentit (27)
Yhdessä koko perhe käydään silloin tällöin ravintolassa syömässä.
rankkaa, asumme n. 20 km päässä kuntakesksueksta josta tytöt olisivat tulleet
Ehkä 2-3 kertaa vuodessa onnistuu, eivät kovin mielellään ota lapsia vaikkei noista enää juuri edes vaivaa ole. Meillä molemmat mummolat lähellä, eli matka ei olisi esteenä.
nyt kun kaksoset syntyy voi tulla hankaluuksia kolmen kanssa :)
Sukujensa ainoa lapsenlapsi ja hänellä on kaksi lapsetonta tätiä. Lisäksi vielä vanhempani asuvat eri osoitteissa. Eli meillä ei ole ongelmia saada lapsenvahtia, mielumminkin pitää miettiä missä poika on viimeksi ollut, ettei muut koe jäävänsä liian vähälle huomiolle.
Me ei kauhean usein käydä missään. Yleensä poika haluaa yökylään johonkin, ja me sitten mietitään tekemistä sille viikonlopulle.
Lapset ovat nyt 3- ja 4-vuotiaat. Tuo MLL:n hoitaja on käynyt meillä siitä asti kun aloin odottaa toista ja jouduin ramppaamaan päivisin tutkimuksissa. Mies ei voinut jäädä kotiin ja olin kotiäiti, joten jostain piti hoitaja hankkia. Samaa tätiä olemme sitten käyttäneet myös iltavapaiden pitämisessä. Tosin palaamme yleensä viimeistään puolen yön aikaan kotiin, koska aamulla pitää jaksaa herätä. Hoitajalla on oma auto, joten pääsee itse kotiin. Vaikka hoitajaa ei tarvitse lähteä kuskaamaan, on meillä sellainen sääntö, että lasten kanssa täytyy vähintään toisen (yleenskä käytännössä molempien) olla " ajokuntoinen" . Ei tee mieli örveltää kännissä lasten nähden. Omasta lapsuudesta on siitä molemmilla aivan liian ikäviä muistoja.
Isovanhempia tai sukulaisia ei asu riittävän lähellä, että heitä voisi käyttää lapsenvahteina.