Ihme sais tapahtua, että taas parisuhteeseen suostuisin

Täältä kun lukee, niin aika ikävää se kuitenkin on. Kauheaa arpapeliä, kuka on kunnollinen mies jne. Kun olen yksin ollut lasten kanssa nämä vuodet, ei ole enää ollut riitoja, ei kiistaa rahasta, ei menoista, ei ihmeellistä mustasukkaisuutta, ei toisen hallintaa, ei mielenpahoittamista.



Toki olen jäänyt paitsikin hyvistä ja kauniista asioista. Mutta vie hirveästi energiaa yrittää asua jonkun kanssa, joka ei kuitenkaan tule ymmärtämään minua 100%, enkä minä häntä.