Ärsyttää kun yhden vauvan äiti valittaa väsymystään,
kun joutuu heräilemään monta kertaa yössä. Vauva on 1kk. Voi jestas, hänellä on yksi lapsi! Tajuaako tämä äiti, että hänellä voisi olla myös isompia lapsia herättämässä seitsemältä valvotun yön jälkeen. Valvoisin mieluusti yön jos olisin pelkän vauvan kanssa. Ei tarvi lähteä aamulla minnekään ja voi nukkua päivällä jos vauva nukkuu.
2v:n ja 1kk lasten äiti, joka herää monta kertaa yössä ja aamulla pitää herätä seiskalta puuroa tekemään ja lähteä pirteänä ulos leikkimään
Kommentit (24)
Lisäksi toiset lapset tuovat rytmiä väsyneen äidin päivään. Itsellä kolme lasta ja kyllä se valvominen tuntui raskaimmalta ensimmäisen kanssa vaikka yhtä paljon heräilivätkin. Ihmettelin itsekin sitä, että eikös se pitäisi olla hankalampaa useamman lapsen kanssa mutta ei se niin mene. Eli anna armoa yhden lapsen äidille!
kun ei edes toisilta äideiltä saa tukea! Muistatko ap kun sinulla oli eka lapsi?
Seuraavien kohdalla sitä itsekin ihmettelee, jos siis tajuaa ihmetellä kun itsekin on kuin vaeltava aave valvottujen öiden jäljiltä..
Miksi pitää ärsyyntyä toisten elämästä niin paljon. Eiköhän kaverillasi ole aika uusi tilanne esikoisensa kanssa ja hän voi olla hyvin väsynytkin. Totta kai sinä voit olla vielä väsyneempikin, mutta miksi sinun pitää ärsyyntyä kaveristasi? Hän on kuitenkin ekaa kertaa tuossa tilanteessa ja sinulla on kuitenkin jo kokemusta. Kun olet kahden lapsen äiti, niin luulisi, että ymmärtäisit vastasyntyneen kanssa olevaa paremmin.
Väsymys ja kipu!
Kai tämäkin on vaan joku huono provo mutta vastasin kuitenkin.
Nyt on kolmas vauva tulossa, ja osaan jo ennakoida ja en usko että niin samaan malliin väsyy kun esikoisen vauva-aikana vaikkakin nää 2 muutakin lasta on vielä kovin pieniä.
Eka lapsi on aina eka, ja väsy ja valvominen on monta kertaa pahempaa kun vois kuvitellakaan. Ei varmaan kaikilla näin, mutta monilla.
Vai saako äiti valittaa väsymystä, koska kerran on lapset tehnyt?
Eniten muakin väsytti esikoinen, muistan vauva-ajasta sen karmean unenpuutteen ja raskaat silmäluomet. Eikä päivällä saanut nukuttua, kun ei vauvakaan nukkunut kuin vartin pätkiä kerrallaan läpi vuorokauden.
Toisen ja kolmannen kanssa oli paljon helpompaa.
että helvetissä on erityinen paikka niille naisille, jotka ei tue toisiaan...?
kun joutuu heräilemään monta kertaa yössä. Vauva on 1kk. Voi jestas, hänellä on vain kaksi lasta! Tajuaako tämä äiti, että hänellä voisi olla myös useampia lapsia herättämässä keskellä yötä ja seitsemältä valvotun yön jälkeen. Valvoisin mieluusti yön jos olisin vain kahden muksun kanssa.
t: viiden lapsen äiti, jolla 1kk kolmoset
joskus ainoakin lapsi voi olla työläs- jospa lapsi olisi vaikka sairas...
Mulla on jo isot lapset, jotka ei valvota kuin sairaina ollessaan satunnaisesti.
Mutta silti minua VÄSYTTÄÄ toisinaan ihan tautisesti. Ehkä minulla on vaikka kilpparissa ongelma, tai joku vitamiinin puute tai silkkaa kaamosmasennusta. Mutta väsyttää niin että on pakko nukkua vaikka olis mitä muuta tekemistä. Mitäs tähän sanot?
Älä vähättele kenenkään väsymystä.
Lapsetonkin ihminen voi väsyä vaikka saisi yönsä nukkua ilman heräilyjä. Ei kaikkien elämä ole samanlaista kuin sun.
ei tiedä pahemmasta. Hänelle verrattuna entiseen lapsettomaan elämään tuo heräileminen on pahemmanlaatuista väsymystä. Kyllä hänellä on oikeus olla väsynyt.
Itsekin olin esikoisen jäljiltä tosi naatti ja päivisin nukuin enkä jaksanut tehdä kotitöitä.
Nyt kun neljäs kohta syntyy, hoidan sen vasemmalla kädellä siinä sivussa kun kolme edelllistäkin (kaikki alle kouluikäisiä ja kotihoidossa) ja samalla ihmettelen miten ihmeessä en silloin ehtinyt tehdä asioita..
Mulla on kolme ja nuorimman ja vanhimman ikäero on 2 vuotta. Nuorin 9,5kk. Nukkuu kyllä useimmiten yöt hyvin, mutta päivät tuppaa olemaan vähän kiireisiä ja raskaita.
Jokaisella on oikeus olla väsynyt. PAITSI jos väsymys on itse aiheutettua ja häiritsee muuta yhteisöä...
Minua ärsyttää jos töissä joku lapseton ei vaivaudu paikalle aamulla kasiksi sovittuun palaveriin vain, koska illalla meni myöhään ja unta olisi jäänyt vain 4-6 tuntia. Minä olen siellä joka tapauksessa kasilta oli yö mennyt miten hyvänsä kahden pienen lapsen kanssa. Ja lapset päiväkodissa paitsi jos kipeitä ollaan.
Minulla on kolme alle 5 vuotiasta, ja välillä voi joku yö mennä lähes kokonaan nukkumatta. Elä ap ainakaan kaverisi kuullen vähättele häntä ja hänen valvomisiaan.
ystäväni, jolla oli neljä lasta joista vanhin oli 6 ja nuorin 5 kk, kertoi nukkuvansa 10 tunnin yhtämittaiset yöunet että jaksaa sitten päivällä. Kun ihmettelin, miten se on mahdollista, hän katsoi minua hämmästyneenä, että tottakait on, kun lapset nukkuu. Hänen kaikki lapsensa olivat aloittaneet nukkumisen kahdeksalta, eikä kukaan näistä neljästä ollut valvottanut yöllä sen jälkeen kun olivat täyttäneet 3kk. (siis sellaisiakin on oikeasti olemassa?!)
Meillä on nyt tämä vaativa vauva viisivuotta vanha, hän herättää minut edelleen 3-4 krt yössä ja hän nukkuu maksimissaan 8 tunnin yöunet.
Tasan ei käy onnen lahjat. Eikä siinä ärsyyntyminen auta puolin eikä toisin.
Minäkin herään monesti yössä hoitaan vauvan sekä sen lisäksi heräilen muiden lasten vuoksi. T:kuuden lapsen äiti
Mitenköhän minä pärjään tässä kisassa, kun lapset ovat jo kouluikäisiä ja työstressin vuoksi nukun n. 4-5 tunnin öitä jatkuvasti! Yhtenäisen yön nukun, jos menen aamukahdelta nukkumaan ja herään seitsemältä, muuten herään kolmen kieppeillä ja valvon pari tuntia. Saako osallistua?
tuntea ja mitä ei. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa. Ja miksi sinun pitää verrata itseäsi häneen? Sinä taidat olla hieman kateellinen..