Tokaluokkalaisen pojan käyttäytyminen äitiä kohtaan, mitä voin vaatia?

kyllä käytöstapoja voi vaatia. Mutta lapsen ei tarvitse niellä kiukkuaan.

Eri mieltä voi olla, mutta ovia ei paiskita eikä puhuta töykeästi eikä hävyttömästi. Ensin torun ja sanon että tules takaisin ja sano ihan normaalisti, joskus sanon että pyydä ensin anteeksi ja sitten keskustellaan eri sävyyn. Jos vaan jatkuu niin uhkaan esim. pelaamisen tai telkkarin rajoittamisella. Jos ei auta niin sitten toteutan uhkauksen.



Miltä kuulostaa?

Vierailija:

Ihanne olisi sellainen jenkkiräppärityylinen äiti-ihannointi, mutta jos nyt ei ihan siihen asti laiteta tavoitteita, niin millaista käytöstä voin vaatia juuri 8 täyttäneeltä pojalta?

Saako äidin edestä paukauttaa oven kiinni ja sulkeutua huoneeseen?

Saa, ihan normaalia.

Saako äidin ystävällisiin kysymyksiin vastata tylysti?

Saa - tylsää, mutta edelleen normaalia.

Saako äidille äristä?

Ehdottomasti saa - kenelle sitten, jos ei turvalliselle aikuiselle?

Saako äidin komentaessa tekemään (sovittuja) kotitöitä hangoitella aina vastaan?

Tuon ikäiset hangoittelevat, ihan normaalia. Voit tottakai kuitenkin valvoa ja vaatia, että työt tulevat tehdyksi sovitun mukaan.

Välillä 8-vuotias tuntuu kiukkuiselta murkkuikäiseltä, pitääkö se vaan hyväksyä ja tyytyä kuuntelemaan töykeitä vastauksia?

Kyllä se pitkälti pitää (ja kannattaa!) hyväksyä :) Paljon parempi, että lapsesi uskaltaa uhmata - ja kaiken kaikkiaan tilanne kuulostaa kuitenkin aika " kiltiltä" .. kiroilua ja rumaa kielenkäyttöä en itse hyväksy, mutta ns. uhmailu on kyllä ihan normaalia.

Kannattaa tietysti silloin, kun on " parempi hetki" yrittää jutella lapsen kanssa hyvässä hengessä, ettei kommunikoinnista tule pelkkää kisailua ja vääntöä.

Ja muista halata. 8-vuotias kaipaa sitä, vaikkei näytäkään...

mutta jos kotona ei voi tuuletella tunteita, päästää vähän höyryjä pihalle ja olla turvassa pahalta maailmalta niin missäs sitten?



Koulussa pitää olla kunnolla, kotona varmaan voi vähän rentoutua, kunhan nyt ei ihan törkymöykkyile.

MUTTA jos niin tekee, on myös osattava vilpittömästi pyytää anteeksi. Ja rajansa kaikella, jos ei ole " kunnon syytä" suuttua, niin kyllä jotenkin rankaisisin noista ja vaatisin kunnioittavaa käyttäytymistä. Äiti ei kuitenkaan saa olla pelkkä sylkykuppi.

Kun pännii niin pännii. Hyvä jos paukuttelee vähän ovea, eikä pidä sisällään kaikkea!



Mulla on temperamenttia ja niin on lapsellakin. Kyllä meillä saa tunteensa osoittaa niin hyvässä kuin pahassa. Muuten pahat tunteet kerääntyy ahdistukseksi.

mitään noistahan lapsi ei SAISI tehdä - mutta olisi aika epänormaalia, jos 8-vuotias ei silti tekisi niitä kaikkia. On myös hyvä, että 8-v osaa jo siirtää aggressionsa kotiin, eikä kiukuttele tuolla tavoin esim koulussa opettajalle. Äiti on turvallisempi.



Toisaalta 8-vuotiaan on myös tarpeen alkaa jo oppia, ettei kiukkuaan saisi purkaa äitiinkään, vaan mieluusti johonkin mikä ei siitä kärsi. Se on tosin oppi, joka menee perille vähitelleen ja kestänee vuosia (Lähes kaikilla ohi murrosiän, monilla pitkälti kahdenkymmenen tuollepuolen ja jotkut eivät opi sitä koskaan). Se vaatii äidiltä nuhteita ja opastusta oikeaan. Ts ei riitä, että rähjäät ettei tuommoinen käytös käy, sinun pitää myös opastaa, mikä sitten käy, ja palkita oikeista teoista.



Ja toisaalta sinun pitää valita se kultainen keskitie näiden kahden linjan välillä: 1. valitse ne taistelut jotka haluat käydä, koska pelkkää taistelua et kuitenkaan jaksa etkä voi voittaa ja 2) tarjoa nyt kuitenkin tarpeeksi vastusta sille pojalle, että sillä on jotain, mihin kiukkunsa purkaa ja itsenäistymistaistelunsa taistella. Muuten se menee etsimää vastusta kauempaa ja kodin ulkopuolelta. Älä siis siedä mitä tahansa.

Ja koulussa menee penkin alle, kotona huomattavasti paremmin. Käytös koulussa on häiriköintiä, eikä kunnioitusta auktoriteettejä kohtaan tunnu olevan. Reksin puhuttelukin syksyllä oli vain vitsi pojalle.



Minun käskyjäni (ja isänsä) noudattaa aina, mutta ärinän kera. Kertoo viikottain rakastavansa minua ja muuta perhettä, ja osoittaa sen selvästi. Mutta tuo ärinä.. Jos en saa sitä nyt kunnioittamaan itseäni ja puhumaan kauniisti, miten sen teen 5 vuotta myöhemmin? Silloin peli on jo menetetty..



Tässä mietin että paras rangaistus meillä olisi että jos koulussa menee penkin alle, tai kotona äristään liikaa, nukkumaan kol 20.00. Ilman iltasatua. Normaali nukkumaan menoaika hänellä on yhdeksältä.



Onko liian rankkaa, kun pikkuvelikin saa valvoa lähes yhdeksään?

Ehkä siinä ehtisi miettimäänkin käytöstään. Joku seuraushan pitää huonosta käytöksestä tulla, miten muuten oppii käyttäytymään oikein?

Eikä pelkkää ei saa, ei saa, ei saa kotona. Ahdistuneita ja negatiivisia tunteita pelkääviä suomalaisia on ihan tarpeeksi jo nyt!

Olet kyllä oikeassa siinä, että kunnioitus vanhempia kohtaan pitää saada nyt - muuten sitä ei saa koskaan. Sama kyllä pätee pitkälti myös koulua kohtaan. Voi olla, ettei lapsi koskaan opi arvostamaan ja kunnioittamaan ns. auktoriteetteja, jos nyt ei asiaan puututa. Ja se on kuitenkin niin, että sitä taitoa tarvitaan koko elämän ajan - kaikkea vastaan kapinoimalla ei kauhean pitkälle pötkitä.



Voisitko ottaa yhteyttä koulupsykologiin? Hän voisi ehkä jututtaa poikaa ja yrittää selvittää, mistä käytöksensä juontaa...

Lisäksi on kielletty kaverikyläilyt viikoksi, herkut viikoksi jne.. eikä auta. Kyllä siis rangaistuksia on ollut! Ja kun on ollut mukava päivä, sekin noteerataan positiivisesti.



Mikään pleikkakielto ei sovi, kun pelaa noin tunnin viikossa, lomilla enemmän. Lempitekemistä eli lukemista ja legoja en tahdo viedä pois, enkä urheiluharrastusta, koska haluan kannustaa niihin, ne ovat mielestäni positiivisia asioita.



ap

Vierailija:

Voisitko ottaa yhteyttä koulupsykologiin? Hän voisi ehkä jututtaa poikaa ja yrittää selvittää, mistä käytöksensä juontaa...

Vierailija:

Voisitko ottaa yhteyttä koulupsykologiin? Hän voisi ehkä jututtaa poikaa ja yrittää selvittää, mistä käytöksensä juontaa...

Piti jatkaa että kotikäytös sen sijaan on se mihin voin itse paremmin puuttua.

Vierailija:

. Voi olla, ettei lapsi koskaan opi arvostamaan ja kunnioittamaan ns. auktoriteetteja, jos nyt ei asiaan puututa. Ja se on kuitenkin niin, että sitä taitoa tarvitaan koko elämän ajan - kaikkea vastaan kapinoimalla ei kauhean pitkälle pötkitä.

Minä en oppinut sellaista koko kouluaikana enkä osaa vieläkään, mutta olen sentään päässyt aika pitkälle (olen koulutukseltani tohtori ja tällä hetkellä kansainvälisesti arvostetussa asemassa varsin kohtuullisella palkalla, en ongelmissa lain enkä talouden kanssa, ja perhesuhteet on kunnossa). Ei sokeaa kunnioistusta tarvita mihinkään, AINA on varaa kyseenalaistaa väärät käytännöt ja perusteettomat auktoriteetit. Siis kaiki sellaiset, jotka eivät kykene auktoriteettian ansaitsemaan.

Minulla on 7 v poika, johon ei meinaa tehota mikään rangaistus tai palkkio. Olen täällä kysynyt apuakin. Hän ei kuitenkaan häiriköi koulussa, mutta kotona aiheuttaa harmaita hiuksia.



Me olemme tulleet siihen tulokseen, että lapsi pitäisi saada miettimään kiukkunsa syitä ja tunnistamaan tunteensa. Puhumme jatkuvasti tunteista ja syy-seuraussuhteista. Tätä olen tosi tehnyt pienen iän ajan, eli mikään äkkiratkaisu se ei ole.



Toinen on, että lapsen pitää saada ymmärtämään oma vastuu. Yritämme kailottaa, että mitä enemmän sinuun voi luottaa, sitä enemmän voit saada vapautta.



Meillä ainoa, mikä tehoaa on se, että telkkarikielto tulee tai viikkoraha otetaan pois. Viikkorahan 2 e on käytössä juuri sen takia, että sillä on hyvä kiristää :-). Viikkorahan saamisen edellytys on se, että käyttäytyy hyvin. Ja viikkorahalla saa sitten ostaa ihan mitä itse haluaa. Pojalle on tiukka paikka huomata, että pikkuveljellä on enemmän rahaa kuin hänellä.



Kun hän oikein huonosti käyttäytyy, niin minä aina huomautan, että käyttäydyt kuin 2-vuotias. Kerron esimerkkejä, miten teit näin ja näin pienenäkin. Toivon, että tämä " nälviminen" toisi jotain valaistumista siihen, että hän ymmärtäisi, mikä on ison lapsen käytöstä ja mikä ei.



Ei auta muuta kuin kokeilla eri keinoja, kysellä muiden kokemuksia ja toivoa, että joku niistä tuottaa joskus tulosta.

Olisiko nyt kuitenkin vanhemmuus hukassa.

Lapsi reagoi ympäristöön häiriköimällä, kun asiat ei ole kohdallaan.

Pojasta tikulla vikoja etsimällä ei ole oikea tapa. Syyt ovat muualla. Jos lapsen kehitystä ei osata tukea, vaan moittiminen on jatkuvaa seuraukset ovat myöskin nähtävissä itsetunnon heikkona kehittymisenä.



Sinä näet oireet, mutta et syitä ja siihen tarvitset ulkopuolisen asiantuntian apua.

Vierailija:

Ei sokeaa kunnioistusta tarvita mihinkään, AINA on varaa kyseenalaistaa väärät käytännöt ja perusteettomat auktoriteetit. Siis kaiki sellaiset, jotka eivät kykene auktoriteettian ansaitsemaan.

On tosi fiksu, arvosanat ovat kiitettäviä, ja esim harrastuksessa ohjaajat ovat ansainneet auktoriteettinsä sillä että eivät siedä pullikointia. Tämä on eka harrastus missä ohjaajat ovat tiukkoja, ja eka jossa poika on häiritsemättä muita, ja yrittää parhaansa. Kun taas opettajat eivät ole tarpeeksi tiukkoja hänelle, eivät saa kuriin. Kotona tekee kaiken mitä käsketään, vaikkakin äristen ja tiuskien. Eli osaa kunnioittaa auktoriteettia, ainoastaan jos ei anneta vaihtoehtoa. Esim mummolassa jos ei suostu syömään, mummo soittaa minulle, ja johan ruoka maistuu.

ap