Miten tuntemasi tai tietämäsi ADHD-lapset ovat pärjänneet isompina ja aikuisina?
Ennenhän tulevaisuudennäkymät eivät välttämättä olleet ruusuiset, mutta nyt kunn ongelma on jo vähän pidempään tunnistettu, diagnooseja annettu ja erityistä tukea ja lääkitystäkin annettu, niin ovatko asiat muuttuneet parempaan suuntaan? Itse olen aikuisena diagnosoitu tapaus ja olen elämässäni pärjännyt ihan mukavasti, mutta minulla on ollut tiettyjä etuja verrattuna keskivertoon. Vähäisimpänä ei ollenkaan se, että minulla ei ole varsinaista oppimishäiriötä ollut, vaan päinvastoin oppiminen on aina ollut helppoa - jos olen jaksanut edes hetken keskittyä. Arjessa taipumukseni huithapelointiin aiheuttaa ongelmia, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä varsinkin kun olen ajan kuluessa oppinut paljon itseäni auttavia kikkoja ja suosiolla käytän myös tekniikkaa ja muita keinoja apuna monissa paikoissa, joihin muut eivät sitä tarvitse.
Tietäen näiden piirteiden taipumuksen periytyvyyteen odotan hieman kauhulla pienten poikieni kasvua ja kehitystä. Nyt minulla on erittäin vilkas 4-vuotias, joka kuitenkin tuntuisi kykenevän keskittymään ihan ok ikäisekseen pojaksi ja jonka kohdalla toivotaan, että pahin vilkkaus ehtisi taittua ennen kouluikää ja vauvaikäiset kaksoset, joista varsinkin toinen osaa jo nyt olla aika eläväinen kaveri. Jos nyt niin ikävästi kävisi, että joku pojista olisi tarkkaavaisuushäiriöni perinyt, niin mitä ihan oikeasti olisi odotettavissa? Onko diagnooseista, lääkkeistä ja erityistarpeiden huomioonottamisesta kuinka paljon ihan käytänön apua pitkän päälle vai onko kyse siitä, että jotain yritetään tehdä, mutta lopputulos on sama kuin ennenkin?
Tuo väitöskirjatyöntekijä kuulostaa ihan minulta. Siis tuo loputon listaaminen ja paloittelu, että saisi asioita tehdyksi ja kalenterin tehokäyttö siihen tarkoitukseen. Itsellä ei väitöskirjaa työn alla (ainakaan vielä), mutta kaksi maisterintutkintoa olen tehnyt yhteensä siinä ajassa missä tehdään yksi tutkinto. Opiskelin niitä yhtä aikaa, ja aloitin vasta 30-vuotiaana, kun vasta tajusin, että mikä kiinnostaa. Suurimmaksi osaksi tein töitäkin samalla.
Oppimisessa ei ole koskaan ollut vaikeuksia, päinvastoin pärjäsin jo lapsena hyvin, mutta motivoituminen on ollut se ongelma. Lukiossa arvosanat putosivat rajusti, kun en jaksanut motivoitua yhtään. Häiritsevän suurta ylivilkkautta minulla ei koskaan ole ollut, mutta tarkkaavaisuushäiriöpuoli korostunut kyllä. Toisin kuin usein luullaan, tarkkaavaisuushäiriö on tarkkaavaisuuden epätasaisuutta, ei pelkästään sen puuttumista. Motivaatio on avainkysymys, ja ADHD-aikuisillakin on vaikeuksia motivoitua rutiineihin ja ihan tavallisiin asioihin kuten siivoamiseen. Tulee saamattomuutta ja jumiutumista, ja keskittymisen harhautumista, ja vaikka tiedän että pitäisi esim. maksaa joku lasku, saattaa mennä päiväkausia ennen kuin saan aikaiseksi. Sitten vastapainona ylikeskittymistä eli kun joku asia kiinnostaa ja motivoi niin silloin tuntuu olevan suorastaan ylimaallisia kykyjä, esim. lukea ja oppia vaikeat teoreettiset tenttikirjat muutamassa tunnissa niin että tentistä tulee parhaat arvosanat.
Tarkkaavaisuuden ja lahjakkuusprofiilin epätasaisuus tosiaan on se ongelma. Jotkut asiat sujuu kuin tanssi, ja jotkut on niin tervan juontia, että pitää loputtomiin paloitella ja maanitella itseään. Sitten myös päivissä on eroja. Toisinaan sujuu hyvin, ja toisinaan juoksen kuin päätön kana ympäri kämppää ja hukkaan tavarat sitä mukaa kuin löydän enkä meinaa millään päästä lähtemään töihin, kun asiat hukkuu ja sekoilen.
Yksi ongelma on jumiutuminen ja se on yksi pääsyy minkä takia asiat jää tekemättä. Kun pitäisi tehdä joku tärkeä asia heti niin saatan jumiutua nettiin jonkun toissijaisemman asian pariin, joka kiinnostaa enemmän. On vaikea irrottautua. Saattaa olla jopa kausia, jolloin olen jostain tietystä asiasta kiinnostunut, esim. juoksuharjoittelusta, ja tuolloin on todella vaikea saada mitään muuta edistetyksi.
Toinen ikävä juttu on poikkeava unirytmi. Iltaisin ei uni tule ja pikemminkin tulen entistä vireämmäksi ja päässä kulkee lukemattomia asioita eikä rentoutuminen onnistu. Aamulla voisin kyllä nukkua pitkään ja heräämiseen menee aikaa. Melatoniini auttaa hieman tähän uniongelmaan, mutta ei paranna sitä kokonaan.
Nuorempana ei oikein ollut kestäviä ihmissuhteita. Saatoin ihastua päättömästi sellaisiin, jotka eivät minusta olleet kiinnostuneita ja sitten taas vaihtaa kohdetta kun vastakaikua ei vaan tullut. Sitten kun joku todellinen suhde alkoi, saatoin kyllästyä äkkiä. Ikä ja kokemus on tässä auttanut. Nyt minulla on jo vuosia ollut ihana mies ja lapset eikä kyllästymistä havaittavissa vieläkään! Alkuperäiseen kysymykseen vastaisin, että minä olen ainakin pärjännyt aika hyvin. Yksi ammattikoulutus (jonka meinasin jättää kesken, mutta onneksi kuitenkin jatkoin) ja kaksi maisterintutkintoa ja hyvä työpaikka. Ja iän myötä omat puutteensa tiedostaa paremmin ja koittaa niitä työstää, vaikkei niistä eroon tietenkään pääse. Tosiaan tuo aikataulutus, listaaminen ja "lukujärjestykset" yms. ovat toistaiseksi auttaneet parhaiten arjen ongelmiin.