Hoitaja rokotti lastani tänään vahingossa KÄYTETYLLÄ neulalla. Mitä mieltä?
Kävimme ottamassa influenssarokotukset (toinen osa) lapsillemme tänään ja neuvolan hoitaja pisti kuopukselle rokotteen vahingossa samalla neulalla, jolla hän laittoin ensin rokotteen esikoiselle.
Hän vakuutti, ettei asiasta ole mitään vaaraa lapsellemme. Hän myös toivoi, etten veisi asiaa eteenpäin.
Uskon kyllä, ettei vaaraa sinänsä ole ainakaan siinä mielessä, että esikoisesta tarttuisi jotain kuopukseen, koska esikoisella ei ole mitään sellaista tautia, tietääksemme.
Huolettaa kuitenkin, jos neulaan meni jotain siitä neuvolan pöydältä, missä ruisku oli kai vähän aikaa esikoisen rokotuksen jälkeen.
Olenko turhaan huolissani? Mitä mieltä olette / mitä tekisitte tilanteessani? En halua toisaalta mitenkään moittia sitä hoitajaa, koska joskus voi vahinko sattua kelle vain. Pääasia, ettei lapseni ole mitenkään vaarassa tämän takia. Miksi tämä minua vaivaa...
Kommentit (140)
Minä olen sitten ollut sinisilmäinen. Olen ajatellut, että hoitajat ilmoittavat pistotapaturmista, jotka kohdistuvat heihin itseensä ihan ilmanmuuta. Ei me laboratoriossakaan arvostella kenenkään pätevyyttä sillä perusteella, että joku on pistänyt itseään kaksi kertaa. Jos pistoturma tapahtuu, niin pitää tarkistaa työkäytäntöjään ja miettiä miten ei enää jatkossa tapahtuisi. Miten korkitat neulan (yhden käden tekniikalla ehdottomasti!!!) ja laitatko heti neulankeräysastiaan? Siihen puututaankin tiukemmin, jos tapaturma kohdistuu POTILAASEEN.
Laboratoriohoitaja
Itse seuraan kyllä, että lapseni rokotetaan oikein.
Asiasta kolmanteen. Hoitovapaalla olevana laboratoriohoitajana opastan yhtenään neuvolahenkilökuntaa sormenpäästä otettavissa Hb- määrityksissä. Ottavat sen monesti niin, että eivät pyyhi ensimmäistä veripisaraa pois. Se sisältää osittain kudosnestettä, jolloin tulos on virheellinen. Toinen virhe on puristella sormenpäätä, jotta näytettä tulisi riittävästi, taas kudosnestettä näytteeseen. Kolmas virhe on väärä pistoskohta liian keskelle sormea. Oikea paikka on vain puoli senttiä kynnenreunasta. Tämä siksi, että muuten sormenpäiden tuntoaisti tulee kärsimään.
Virheet vältetään lämmitämälllä pistosormi esim lämpimässä vedessä ja pistämällä asennossa, jossa käsi roikkuu alaviistossa ja verenvirtaus on näin parempi. Ensimmäinen pisara pois ja tosesta riittää näytteeseen. Eikä tarvitse pistää liaan keskelle sormea, sillä veri virtaa näin toimien hyvin.
Laboratoriohoitaja
toihan on ihan yleisen syytteen alainen rikos, joten kuka tahansa voi tehdä tutkintäpyynnön espoon poliisille. toivottavasti joku paikkakuntalainen sen tekeekin jos ei ap.
Nimenomaan hoitajat painavat villaisella! Miettikääs millaisen kuvan annatte hoitajista!
Olen ihmeissäni ja erittäin surullinen tästä asenteesta :(
Eihän tuota voi ymmärtää, että miten tekee tuollaisen virheen! Eriasia olisi pistää käytetyllä neulalla itseään sormeen, sellaista voi sattua helpommin ja sen ymmärrän. Mutta että ei huomaa, vaikka tekee kaikki pistämisvalmistelut, että neula oli jo käytetty, on jo liian paksua!
Rokotutan silti lapseni! Katson tarkasti, että neula tulee silmieni edessä pois paketistaan. Ei ole sitten käytetty neula.
ja siihen laitettiin neula erikseen. Uskon siis täysin ap:ta. Sen sijaan huvittaa ap:n hätäily. MITÄÄN HÄTÄÄ EI OLE EIKÄ TULE!
Sh
Kyllä, aivan oikeasti. Sen verran pitäisi hoitajalla olla järkeä päässä ettei tee noin!
t. lääkäri
Siirsikö hoitaja saman neulan siis toiseen ruiskuun?
t. sama lääkäri
miten tällaista voi tapahtua. Miten ei muka huomaa, että ruisku on käytetty jo. Kyllähän ihmiselle virheitä voi tapahtua, mutta tämä kuulostaa merkilliseltä.
Ketjun labrahoitaja on kyllä erinomainen varmaan työssään, mutta näytteidenotto on ns " päätyö" , ei se harvoin tehtynä välttämättä niin sujuvaa ole. Jossain näytteissä tosin jopa sh:t on hieman tarkempia, kuten veriviljelyn otossa ;).
Katsos, jokaisessa rokotteessa on oma neulansa. Tuskin se hoitaja kuitenkaan tyhjällä ruiskulla lastasi rokotti?
ainakin periaatetasolla. Sisarusten välillä kuitenkin varmaan liikkuu pöpöt muutenkin, mutta silti... kyllä minuakin mietityttäisi.
käytetty neula laitetaan heti joko neulasäiliöön tai korkki päälle. Tuskin niitä kukaan jättää pöydille lojumaan. Enkä minäkään kyllä ymmärrä, miten olisi mahdollista olla huomaamatta, että rokoteruisku on tyhjä tai puolillaan.
Mistään tartunnoista nyt ei kuitenkaan kannata murehtia, ei niitä neuvolan pöydältä saa.
Kyllä siitä vaan pitää maininta laittaa papereihin kaikkien oikeusturvan vuoksi, myös hoitajan.
Ei hoitajakaan saa selvitä tuollaisesta ilman seuraamuksia, entäs jos olisi pistänyt jollain hiv-positiivisen neulalla?!
ap, siitä pöydältä EI tule mitään, eikä sisaruksestakaan, hoh-hoijaa, kaikki sitä äideiksi ryhtyvätkin. .
Mutta kysymykseni alun perin oli se, että voiko tästä olla jotain vaaraa lapselleni? Ja jos niin mitä? En minä huvikseni halua käräyttää sitä hoitajaa, vaan vain silloin, jos lapseni on joutunut tämän vuoksi vaaraan. ap
neulanpistotapaturmia sattuu terveydenhoitoalalla työskenteleville (valitettavasti) lähes päivittäin, samoin sattumanvarainen henkilö saattaa puistoissa tms vahingoittaa itseään narkomaanin neulaan.
Tapaturmissa pyritään kartoittamaan, onko edellisellä käyttäjällä hepatiittia tai HIVia.
Tätä HIV/hepatiitti-tartuntavaaraa ei ole kohdallanne. Steriilihän neula ei toisessa pistoksessa ole, näette kyllä jo vuorokauden sisällä alkaako tulehtua (en jaksa uskoa että siinäkään mitään ongelmaa).
Hoitaja sanoi, kun oli tökännyt neulan lapsen reiteen, että " voi ei tuli väärä neula" . Sitten hän jätti neulan törröttämään lapsen reiteen ja kumartui pöytänsä luokse ja nappasi sieltä aineen ja laittoi tällä väärällä neulalla aineen lapseen. Kun rokotus oli ohi, hän sanoi, että hänelle sattui työtapaturma, josta ei kuitenkaan ole mitään vaaraa lapsellemme. ap
Vierailija: