Lue keskustelun säännöt.
Miksi adoptioäidit ovat usein niin kärkkäitä arvostelulle ja toisaalta tosi vapaasti kasvattavia?
03.01.2008 |
Tunnen siis 9 adoptioperhettä. 8 perheessä niistä lapset elävät kuin pellossa, eli vanhemmat kehuvat jatkuvasti, miten lasten ulkomaalainen (2 kiinalaista, 2 kolumbialaista, 1 etelä-afrikasta, 2virosta, 1 puolasta) tempperamentti on niiiiin kova. Lasta ei kielletä ja kaikki lässytellään parhain päin vaikka lapsi tekisi mitä. Jos heille yrittää sanoa, että olisiko aika vieroittaa 4-vuotias tuttipullosta, saa vihat päälleen.
Kommentit (7)
Ja kun huomautin 4-v:n jatkuvasta tuttipullosta mehunjuomisesta, sain vihat päälleni. Lapsi on tullut Suomeen 3kk iässä, joten on tuskin kovin traumaattisen lapsuuden kokenut.
Itselläni on 4 lasta, joten varsinaisesti adoptiolapsista ei ole omakohtaista kokemusta. Mutta en jaksa uskoa, että nämä hellantelttuslapset pitäisi kasvattaa pumpulissa vain taustansa takia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin senkin syyksi pohtivat ulkomaalaista alkuperää *reps* Eiköhän se koko ajan suussa oleva mehututtipullo ole suurempi syy...
ap
Jos kertoisin täällä, että nelivuotiaani juo mehua tuttipullosta, saisin haukut päälleni. Adoptioäitejä ei SAA arvostella, se on rasismia.
että äidin raskausajan ravinto ja vauvana saatu ravinto ja perimä vaikuttavat myös lapsen hampaiden kuntoon.
Minä muuten inhoan yli kaiken ylipäätään noita ystävällisiä neljän lapsen äiti-kavereita, jotka ovat jotenkin korottaneet itsensä ylimmiksi neuvojiksi pelkän lapsimäärän perusteella...
Ja jos Suomessa on satoja adoptioperheitä, tuo on yksi heistä.
Niputatko bioperheet samalla tavoin, jos yksi heistä sattuu tekemään noin. Tyyliin: Miksi KAIKKI bioperheet hankkivat neljä lasta ja rupeavat sitten kärkkäästi neuvomaan muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
adopiireissä usein todetaankin, että mieluummin hampaat rikki kuin sydän rikki. Hampaat on helpompi korjatakin.
Adolapsen (kuten muidenkin, mielestäni) pitääkin antaa elää vauvavaihetta uudestaan jos siellä on jotain, mikä kaivelee. Kun sen saa elää tavallaan uudelleen turvallisten, omien vanhempien kanssa, niin se parantaa tai ainakin arpeuttaa haavan sielussa.
Ja kerran vielä, lapsen adoptiossa saamat traumat eivät riipu ollenkaan lapsen iästä adoptiohetkellä vaan kaikkein eniten temperamentista, toiseksi eniten erotilanteiden hoidosta ja kolmanneksi vielä fyysisistä ja psyykkisistä olosuhteista kussakin elämänvaiheessa.
Tosiasia on, että adoptiolapsiin ei päde kaikki yksi yhteen kuin biolapsiin, eikä ainakaan pitäis kovasti mennä neuvomaan, jos itsellä ei ole kokemusta/tietoa muista kuin biolapsista.