Minkä ikäisenä lapsi voi itse suorittaa pyllynpesut iltahommissa siis?
Kommentit (61)
Pylly ja pippeli pestään joka aamu ja ilta (tähän on ihan lääkärin komento pippelivaivojen takia). Olenkin usein miettinyt, kuinkahan vanhaksi joudun nuo hommat hoitamaan ja koska ne voi jättää lapselle itselleen.
Muuten lasta ei pestä kuin pari kertaa viikossa. Ihan turhaa pestä useammin.
Noin 6-vuotiaasta on onnistunut pyllyn pesu itsenäisesti alapesusuihkulla, vähän ylettämiskysymys. Saman ikäisestä suihkussa käyntikin onnistunut yhdellä mutta ei toisella, pojan kun helpompi pestä tukkansa itse. hampaiden pesussa pidin tuota kaunoa rajana mutta hammashoitaja sanoi että vielä 12-vuotiaaksi olisi hyvä tehdä tarkistsupesu. Oli 10- vuotiaalla kaksi reiän alkua:(
Kyllä lapsenkin alapää on hyvä pestä päivittäin. Silloin tällöin ei haittaa jos unohtuu. Entisiin aikoihin vetoajat muistakaa että keskiajalla peseydyttiin ehkä kerran vuodessa, kaikki haisivat silloin yhtä pahalle. Joskus on tarpeen alapesu parikin kertaa päivässä mutta useimmiten se toinen kerta on jo liikaa.
Alapesuilla EI voi estää eikä parantaa kihomatotartuntaa. Käsien pesu voi tartunnan ehkäistä mutta kihomatotartunta ei ole välttämättä mitenkään merkki huonosta hygieniasta. Tämä asia on helppo tarkastaa asiallisilta sivuilta tai vaikka neuvolasta, ettei tarvitse nettitietoon uskoa.
Käymme yleensä joka toinen päivä saunassa. Joskus pikasuihkussa noina välipäivinä (en pese tukkaa välipäivinä).
Minulla ainakin alapää kuivaa ja gyne kieltänyt vedellä pesemisen.
Eli en pese välttämättä joka päivä omaa enkä lasteni pyllyä.
Kun oli vaipoissa päivälläkin, alapääpesut aamulla, illalla ja kakan jälkeen.
Nyt kun lapsella enää yövaippa, alapääpesut aamuisin ja kakan jälkeen.
seitsemänvuotias suorittaa iltapesut itse eli pesee hampaansa. Neljävuotiaalta vielä minä pesen. Suihkussa osaavat olla kahdestaan, mutta siinäkin pitää olla vahtimassa.
sitten kun jää vaipat pois =))
Hampaat on pesty kaikilla kouluikään asti ja suihkussa avustettu eskarilaisena esim hiustenpesussa
Vai käykö joka päivä suhkussa? -ap
ei pese alapäätänsä siinä välissä. 2
nuorin on 8v ja käy jokatoinen ilta suihkussa,se riittää
3
Neuvolan wc:nkin seinällä oli kiva juliste, jossa muistuteltiin kaikista pesuista.
Meille jäi mieleen (lapsetkin hokee): Pese pylly myöskin siksi ettet tule haisuliksi!
Ja ihan varmasti pestäänkin kerran päivässä...
mutta kun ei tarvitse, niin miksi pestä.
Kai te nyt itsekin peseydytte päivittäin.
oletteko koskaan haistaneet miltä se pylly tuoksahtaa jo päivän jälkeen? Näitä pyllyjä on kiva käydä päiväkodissa pyyhkimässä...
Kyllä se alapääpesu kerran päivässä kuuluu asiaan ihan jokaisella!
ja toiki aikuinen/teini on eri asia kuin nuorempi lapsi.
Kyllä meilläkin murkut käy suihkussa joka päivä
3
tottakai olen, en kai halua että lapseni haisisi pahalle. Ei vain ole tarvetta koko ajan suihkutella. Ja en pese itseänikään aina joka päivä.
Ja minäkin pk:n lastenhoitajana olen törmännyt vaikka minkä tuoksuisiin haisupeppuihin. Pk-ikäiset eivät osaa vielä niin hyvin pyyhkiä esim. kakan jälkeen, että tarvii kyllä edes illalla suihkauttaa puhtaaksi vaikkapa käsisuihkulla. Jotkut vaippaikäisetkin haisevat suorastaan kuvottaville, kun ei niitä vaippapepun pesuja siellä kotona harrasteta. Omilta lapsiltani pesen peput. Ikää lapsilla 1v. ja 3v.
Siis kyllä mun 6-vuotiaan pylly tuoksahtaa illalla, kun on itse koko päivän pyyhkinyt pissan ja kakan jälkeen.
Ihan kauheeta olisi, kun jättäisi pesemättä.
Olen ihan yllättynyt, kun kaikki ei tekään pesuja päivittäin lapselle. Siis kun vaipat jäi pois, niin jätitte päivittäisiet pesut pois vai? -ap
mä en tajua mitä tällaisista tappelemaan, eiköhän vanhemmat pääsääntöisesti osaa lapsistaan huolehtia. Meillä lapset käy suihkussa joka toinen päivä. Peppupesuja ei muuten tarvita. Kai kaikki on aina yksilöllistä. Onhan meissä aikuisissakin eroja. Jonkun tarvitsee käydä suihkussa parin päivän välein, jos silloinkaan ja joku toinen taas haisee koko ajan hielle, vaikka kävisi suihkussa monta kertaa päivässä.
vauhtia AV-mammoihin kertomalla sen vitsin,että käymme kerran viikossa saunassa ja korkeintaan yksi suihkutus sen lisäksi.
Kerroin myös sen,ettei meillä muka aikuisetkaan pese alapäätä joka ilta :D.
Miten edes voitte uskoa tuollaista väitettä :DDD?
Mulla oli hauskaa lukiessanne kauhistuneita kommenttejanne.
Lopuksi tiedoksenne:meillä 4 v lapsi,joka suihkutetaan joka ikinen ilta :D...että se siitä.
Hauskaa illan jatkoa mammoille ja muistakaa se iltapesu ;D.