Mitä teidän koulun kiusaajille lopulta kävi.
Kommentit (22)
Muuttui. Antoi anteeksi itselleen ja meni eteenpäin
No yhdestähän tuli tasavallan presidentti, koska suomalaiset arvostavat koulukiusaajia.
eliittiperheistä olevat kiusaajat menestyivät, kukaan ei uskalla näitä pysäyttää missään
Lopulta? Eli kaikki ovat kuolleet?
Jos on suomenruotsalainen ja lisäksi ylimielinen vähävaraisten haukkuja ja kiusaaja niin voi päästä jopa presidentiksi Suomessa vaikka lapset eivät osaisi sanaakaan suomea. Tällainen on kansamme, ikuisia herrojen palvojia, toisella nimellä niitä kutsutaan lampaiksi.
Jokainen menestyjä ja kiusattu työtön
Kovaa palkkaa nostavat. Korkeakoulutettuja lähes kaikki. On uutta talo, mökki, perhe, autoja ja koiria. Minä olen tes palkka luuseri amis. Mitään noista ei ole paitsi 1/4 osuus lahosta 50 luvun talosta.
Kiitos kysymästä. Hyvin minulla menee.
Mistä minä sen tietäisin, en ole kiinnostunut heidän elämästä.
Hyvin menestynyt yrittäjä, väitteli tohtoriksi myös. Hänen aisaparistaan tuli sosiaalityöntekijä.
Arvaa olenko katkera? Musta tuli työkyvytön akateeminen työtön netto 595 €/kk.
Ovat töissä. Yhtä ilkeitä edelleen, mutta he saivat syviä ryppyjä jo alle kolmikymppisinä. Jotain karmaa sentään. T. Z
Yksi on ollut vankilakierteessä, ilmeisesti toinenkin. Kolmas, yläasteella aktiivinen joukkueurheilija, sai aivoinfarktin alle kolmikymppisenä ja on kai sairaseläkkeellä.
En ole toivonut pahaa. Jokaisella on ollut omat taustansa ja koittaneet selviytyä arjessa niistä lähtökohdista. Yläasteen jälkeen on yksin vastuussa omasta käytöksestä, silloin ei voi vedota ikään, perhetaustoihin tai muihin.
Niille kävi hyvin, itse jäin av lle määkimään.
Vierailija kirjoitti:
Niille kävi hyvin, itse jäin av lle määkimään.
Toivottavasti tilanteesi paranee tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin menestynyt yrittäjä, väitteli tohtoriksi myös. Hänen aisaparistaan tuli sosiaalityöntekijä.
Arvaa olenko katkera? Musta tuli työkyvytön akateeminen työtön netto 595 €/kk.
Tsemppiä sinulle!
Vierailija kirjoitti:
eliittiperheistä olevat kiusaajat menestyivät, kukaan ei uskalla näitä pysäyttää missään
He ovat uskovat niin, kun ovat vapaan kasvatuksen saaneita, mutta joku vielä uskaltaa pysäyttää heidät.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kysymästä. Hyvin minulla menee.
Suksi kuuseen.
En tiedä. En ole paljoa seuraillut.
Miten sen nyt ottaa. Jos menee isänsä firmaan töihin, onko menestynyt?