Onko kaikilla 1lk vanhemmilla joustava työaika vai kuinka ekaluokkalaisenne pärjää
yksin aamuisin esim. kun koulu alkaa klo 10? Meillä ei ole kunnan aamupäiväkerhoa
Kommentit (43)
Eli hienoa ne jotka ovat voineet järjestää asian niin ettei koululaisen tarvii yksin olla! Muistakaa myös että ekaluokkalainen voi olla vasta 6-vuotias aloittaessaan koulun TAI JÄRKEVÄ 7 ½-vuotias TYTTÖ. Esim. ero on iso vrt. veljentyttöni maaliskuussa syntynyt ja oma lokakuun poikani.
mutta oli miten oli niin turvaa tarjoaisin joka tapauksessa ainakin parin kk:n ajan. Muutenkin koulun aloitus on aika iso juttu pienelle ihmiselle.
Meillä muuten kyse on tokaluokkalaisista.
Oman 8,5-vuotiaani kanssa ei ole ongelmia, koska voin olla 10-aamuina kotona, kuten tuossa jo kerroin. Mutta ajatelkaas, että luokan MUUT vanhemmat painostivat opettajan vähentämään klo 10 aamuja (niitä oli toisella luokkaryhmällä aiemmin kaksi, nyt kaikilla vain 1). Eli jopa tokaluokkalaisten vanhemmat kokivat ne ongelmallisiksi: lasta piti muistutella ja soitella kotiin kesken töiden ja lapsi koki aamut yksinäisiksi.
Kaikki lapset eivät ole nohevia ja iloisia yksin toimeentulevia! Oma lapseni itkee joka aamu kun soitan töistä ja sieluni itkee samalla. Ollaan pienituloinen perhe ja pakko käydä töissä.