Hei äidit! Palaako teillä ikinä pinna?

Ja selvästi useammin kuin sinulla. Voi olla terveellistäkin, että lapsi huomaa, ettei äitikään kaikkea jaksa. Aina kannattaa pyytää anteeksi.

Mahtavaa, jos yleensä jaksat! Ihailen teitä pitkäpinnaisia äitejä.

Meillä kolme 0-5-vuotiasta ja kyllä meillä jonkinasteinen pinnan palaminen ja huutokin ovat ihan normaalia arkea päivittäin. Meillä koko perhe temperamenttisia ja sen mukaista on menokin. Toisaalta ollaan tosi helliä ja rakastavia toisina hetkinä... :-)



En pidä kuvaamaasi millään tavalla outona tai vahingollisena lapsen kehitykselle. Oudompaa olisi opettaa lapselle että kaikki ihmiset ovat aina tasaisen tyytyväisiä (tunnekylmiä?) tilanteesta riippumatta ja että hermostuminen olisi jotenkin epänormaalia ja/tai kiellettyä. Kyllä lapselle on tärkeää näyttää milloin äidillä alkaa todella hermo mennä ja miksi. Ja samalla lapsi oppii että äitikin voi hermostua ja suuttua kovastikin ja silti rakastaa. Suuttuminen ja tunteiden näyttäminen ei ole vaarallista.

sitä ei jaksa kukaan ihmetellä ja vatvoa.

Joskus vaan väsyttää niin paljon että tulee käyttäydyttyä "tökerösti". Meillä aika samalla tavalla hoidettu nuo tilanteet, että ollaan keskusteltu jälkeen päin. Turhasta en usein motkota, kyllä lapsen käytöksessäkin on usein korjattavaa.



Miehesi käytös tässä mielestäni enemmänkin outoa on kun pitää tuollaista vatvoa pitkään jälkikäteen! Eikö hän ymmärrä että pahoitat mielesi?! Auttaako myös lastenhoidossa tarpeeksi että sinä jaksat paremmin?

Lapsia neljä. Toisten kanssa palaa pinna useammin kuin toisten, tietysti eri syistä. Mutta joo, meillä kyllä huudetaan välillä. Temperamenttia piisaa itse kullakin. Ei ole minusta haitallista, vaikka joku rauhallisemman perheen jäsen voisi joskus kauhistua...

älä turhaan tunne syyllisyyttä, hyvä että tajusit pyytää anteeksi.



Paljon pahempaa tuossa on miehesi käytös jos asiaa edelleen vatvoo ja vielä lapsen kuullen! Tuo miehen vatvominen on itseasiassa lapselle vahingollisempaa kuin se, että sinä poltit pinnasi ja huusit ja myöhemmin pyysit anteeksi ja selvitit asian. Ilman miehen vatvomista asia olisi varmasti jo unohtunut lapselta, mutta miehesi käytös tekee asiasta ison peikon lapsen mielessä. Mikä oikein on miehesi ongelma?

Kyllä palaa, mutta ei se oikeuta lapselle rähjäämistä.



Vajaa kuukausi sitten Aamulehdessä joku kirjoitti miten näki vanhempiensa pahoinpitelevän lastaan julkisesti.

Siitä oli sitten keskustelua että jos vaikka perheenäitiä olisi vastaavasti hyökytetty niin kukaan ei epäilisi soittaa poliisille!

Ja tätä se on: aikuiset antaa luvan kohdella lastaan huonosti, sitä ei yhdistetä mitenkään siihen että SINUA kohdeltaisiin huonosti. Jos miehesi karjuisi sinulle jostain ihan naurettavasta syystä kuten väsymyksestä. :(



Pinna palaa, mutta en kohdista hermojani lapseen. Oma paskamainen käytös ei salli sitä tehdä toiselle, lapselle tai aikuiselle.



En yhtään ihmettele että menetät malttisi kun "iso" lapsi viitsii kiukutella väsymystään eikä mene sinun etukäteen järjestelyjen kautta. Mutta kaikki oikeus lapsellakin on väsymykseen kuin juosta sinun aivotusten perässä. Ja kuunnella miten aikuinen häntä mollaa??



Ei teitä "aikuisia" yhtään kiinnosta tietää miltä siitä väsyneestä lapsesta tuntuu kun äiti ensin huutaa, lähtee yksin ulos pimeeseen koulutielle ja kotiin tullessa sekä pyydetään anteeksi että toinen vanhemmista lietsoo riitaa toisen kanssa?



Toinen mihin kiinnitin huomioni on se miten sinä ja miehesi käyttäydytte. On tosi hienoa että kumppanit sanoo mielipiteensä toisen tekemisestä. Mutta se että asia vatvotaan lapsien kuullen kertoo lapsille myös teijän välisestä kitkasta.

Kyllä kaksi aikuista voi puhua asian kerralla KESKENÄÄN.

Tilanteen voi käydä koko perheen voimin läpi ja sinä tietty pyydät anteeksi -joka musta on sinänsä kamala tilanne että vanhempi joutuu pyytämään käytöstään lapseltaan anteeksi.



Tunteiden näyttäminen on joo hyvä asia: mutta onko huutaminen/mollaaminen/kiusaaminen/väkivalta missään muodossa hyväksyttyä?

Riidellä voi kuten kuuluu riidellä: vai käyttekö te ihmiset niskavillasta toisianne kiinni? Ja sitten halaatte?



Ihmetyttää vaan. Kolmen äiti.

Käyttäydyn aina viileän asiallisesti ja lapsetkin tervehtivät minua ystävällisesti kun menen lastenhoitoalueellemme heitä tapaamaan. Tosi rahvaanomaista tuollainen purkautuminen.

Vastauksena tuohon kysymykseen, että käydäänkö meillä niskavilloista kiinni ja sitten halataan, niin ei. Ei lapsia eikä aikuisia. Mutta kyllä mä joskus väsyneenä hermostun mieheen ja huudan. Ja toisin päin. Ja sen jälkeen pyydetään anteeksi. Mikä siinä on niin outoa? Joo, ideaalihan olisi, ettei kukaan ikinä suuttuisi toisiin ja kaikki olisi ihkua ja vaaleanpunaista, mutta ei se elämä mene niin. Kun on väsynyt ja stressaantunut, ei aina jaksa käyttäytyä hyvin. Aikuinen osaa kyllä pyytää anteeksi jälkeenpäin huonoa käytöstään. Väkivalta on tuomittavaa tietysti aina.



Ap:n viestistä mäkin olin hämmästynyt, jos ap vasta kouluikäiseen lapseensa hermostuu! :) Ilmeisesti uhmaiät on menneet teillä kuin vettä vaan. Miehesi käyttäytyy sen sijaan tosi typerästi, jos mollaa sinua ja vääntää ikuisuuksiin aiheesta, joka on sulle selvästi arka.

Mutta kyllä meillä sitten halitaankin.

Käyttäydyn aina viileän asiallisesti ja lapsetkin tervehtivät minua ystävällisesti kun menen lastenhoitoalueellemme heitä tapaamaan. Tosi rahvaanomaista tuollainen purkautuminen.

Paitsi että meillä kätellään.

kysy vaan kuin monta kertaa päivässä. viimeks meinas palaa aamulla kun eskarilainen kysyi viidettäkymmenettä kertaa että onko hänen kädet puhtaat sen sijaan että olis tehny sitä mitä piti, eli pukea päälle.

meillä kanssa poika ekaluokkalainen ja aamusin pitää koulutaksiin viedä ja mukana 2,5 vuotias niin ne aamut on yhtä kaaosta ja laskettu aika kahen viikon päästä ja muuttokin edessä ennen vauva tuloa niin kyllä on pinna kireällä niin lapsella kuin aikuisellakin.. Mutta se anteeksi-sanan opettaminen on tärkeää ja sen yritän muistaa sanoa..

Ja sen välillä kuulevat varmaan naapuritkin. En ole siitä ylpeä.



Aamuisin koululaisten kanssa voi auttaa se, että muistaa heidän olevan jo aika väsyneitä kun syksy on pitkällä. Lapsellekin voi ehkä sanoa, että ymmärrän, että olet väsynyt ja siksi ei huvittaisi/ hommat suju, mutta yritetään kuitenkin. Ja enää on niin ja niin monta päivää viikonloppuun ja sitten ei tarvitse aamulla lähteä jne. Olen huomannut, että kun huomaa lapsen kiukun ja pahan mielen syyn niin jo se helpottaa lapsen oloa ja tilannetta. Ja ehkä lisää omaakin kärsivällisyyttä.

Eikä ihmekään jos sillä palaa pinna helposti...

meillä vaan se hunaja toimiin niin paljon paremmin kuin etikka, että rähjääminen ei auta, vaikka mieli tekis

kyllä saa hermostua.



Asiahan ei niin mene kuten tuolla aikaisemmassa viestissä kirjoitettiin, että tympisi kun lapsi ei mene aikuisen omien suunnitelmen mukaan kuin pieni robotti. Noissa ennalta suunnitelmissahan on ajatuksena helpottaa sen pienen lapsen elämää; ettei sen ekaluokkalaisen tarvitse illalla miettiä että mitenköhän kouluun lähtö aamulla sujuu.Mistähän löydän sukat tai kengät; onkohan aamupalaa; tai muistanko lähteä oikeaan aikaan kouluun.(joillakin nämä toki on mietittävänään aamuisin,jos vanhemmat ovat jo töissä, mutta vanhemmat voivat helpottaa näitäkin suunnittelemalla aamun lapsen kanssa yhdessä, jotta lapsi tietää missä nämä kaikki on valmiina aamulla) Tuossahan olisi hyvin voinut käydä niin, (jos lapsesta olisi ollut kiinni), ettei kouluun olisi mennyt ollenkaan tai sitten olisi sieltä myöhästynyt. Ei tuollaisista asioista päätä tuon ikäinen lapsi; vaan aikuinen.



kyllä lapselle on tervettä näyttää tunteitaan. Kohtuullisesti; harvoin korottaa ääntään. Mutta on tärkeää kertoa lapselle miksi.Miksi äiti hermostuu. itse olen harrastanut sitä, että "varoitan" muutaman kerran ennakolta; ensin siis nätisti ja sitten korotan ääntä jos on ollut tarpeen. Ei siis suoraa huutoa lapselle. Yleensä neuvottelu lapsen kanssa on toiminu.Ja monesti kysyn miksi lapsi käyttäytyy huonosti. Mielestäni lapsen kiukut on usein johtunut jonkin "puutteesta". eli usein huomion ym. Sitten ollaankin yhdessä mietitty millaista aamiaista laitetaan ja lapsi on saanut osallistua. Vaatteita on valittu yhdessä, ettei sellainenkaan kiukuta. Ja anteeksi pyytäminen; tottakai pyydetään. Se opettaa lapselle, että jokainen; myös äiti ja isä pyytävät minulta anteeksi; kaikilta pitää pystyä pyytämään anteeksi, jos töppää.se ei ole heikoutta vaan vahvuutta.



Tuo miehen käytös kyllä tosiaan ihmetyttää. Ei lasten kuulleen eikä jatkuvasti vatvota jo käsiteltyjä asioita. Mitä se enää auttaa.Jos miehelläsi on jäänyt asiasta jotain hampaan koloon niin olisi hoitanut asian kahden kesken. Huomasit kuitenkin virheesi kun pyysit anteeksikin. Eikö miehesi koskaan hermostu.. ja toisaalta; asiahan oli sinun ja lapsen välinen asia.

3 lasta, 1-3v.