SYKSYN SALAISUUDET
Kommentit (79)
Viikot on sellaista hässäkkää, että välillä vaan käyn lukaisemassa tätä pinoa. Töissä ei ole mahdollisuutta koneelle päästä ja illat on aikamoista menemistä esikoisen ja raksan kanssa.
Mukavasti on ilmestynyt lisää väkeä tähän pinoon. Ens viikolla tilaan ajan ultraan saa sitten selvyyden, että missä mennään.
Mulla on edelleen alavatsassa kaikenlaisia tuntemuksia, välillä nippailee ja välillä painon tunnetta. Rinnat tuntuu satunnaisesti vähän aroilta mutta ei ne mitenkään erityisen kipeät ole. Ei mitään kuvotuksia tmv. mutta ei ollut kyllä esikoisenkaan kanssa.
Toivotaan että kaikilla pysyy pienet matkassa mukana!
valaskalanen rv 4+6
Heräsin taas pääkipu vieraanani. :( Panadolia oon ottanu jonku verran, tympäsee kyllä syödä edes noita vaikka niitähän nyt periaatteessa saa syödä raskausaikana.
Ultrasta, ajattelin käydä itsekin jossain vaiheessa tässä alussa. Edellisen raskauden aikana kävin rv6 ja silloin oli kaikki kunnossa. Sitten rv8+jotain ultrassa todettiin, että sikiö oli lopettanut kasvunsa tuohon rv6 ja keskenmenohan siitä tuli. Siksi en luota yhtään vaikka ultrassa olisikin kaikki hyvin.. kyllähän se helpottaa hetkeksi, mutta tuo kokemus aiheutti tietoisuuden että tilanne voi muuttua vaikka kaikki näyttäisi hyvältä..
No, turha surra etukäteen mitään! Kevät tulee, toivottavasti saadaan kaikki nauttia kasvavista masuista ja sitten aikanaan syksyllä odotus palkittaisiin. Voi miten tuntuukin kaukaiselta vielä tuo..
pellava + masuasukki rv 4+3
Erityisesti Hjo85 :n viesti lämmitti =)
Pahin taitaa olla ohi, ainakin henkisesti. Oon päässyt aika vähällä, ei kovia kipuja ja vuotokin kestettävää. Ja onneksi on tuo muru, joka tosin on kipeenä nyt. Ainakin on muuta ajateltavaa kun hoivaa pientä.
Hyviä jatkoja kaikille syyskuisille! Jos alkuraskauksien todennäköisyys on se 10-15% niin sovitaan, että mä olin se 15% =)
murunmamma
Siis onko tosiaan näin tavallista käydä ultrassa näin alussa? En ole vaan tajunnut ennen...
Tämä on meille kolmas vauva enkä ole käynyt kuin siinä rv 17 suunnilleen... olenko jotenkin outo? Siis täällä missä me asutaan niin neuvolan kautta ei ole muita ultroja kuin se yks, enkä ole sitten yksityisesti mennyt kun kaikki on vaikuttanut normaalilta.
Toisaalta yritän ajatella sillä tavalla että jos pikkuinen ei pysy kyydissä (varsinkin näin alussa) niin siinä on joku tarkoitus vaikka surullistahan se tietenkin olisi.
Hmm, mutta kuitenkin tulee se ajatus kun on tässä lukenut miten useimmat menevät siihen aikaiseen ultraan että pitäiskö kuitenkin harkita...
Oireista on ollut kans puhetta mutta ei täällläkään hirveesti oireita löydy. Vähän paleilua, ja välillä rinnoissa tuntuu vähän jotain mutta muuten ihan pirteä olo. Ehkä siitäkin syystä on jäänyt tää alkuraskauden ultra mieleen.
No, katotaan! Pitää vaan ajatella positiivisesti eikä huolehtia liikaa ilman syytä.
/muminmamma08
P.s. äidinkielini on muuten ruotsi, joten kielivirheitä voi sitten olla jonkun verran- mutta ei kai se haittaa?!
Itselläni ei ole kyllä mitään oireita, jos nyt ei väsymystä lasketa. Väsyttää voi kyllä muutenkin, ei ole tarvinnut taas aikoihin nukkua illasta aamuun (lapset kipeinä tai sitten jotain muuta levottomuutta). Niinpä on mieleen hiipinyt, että mitäs jos kaikki ei olekaan ok (niin kuin nyt oireista tai niiden puutteista voisi mitään päätellä, kun raskaudet ovat niin erilaisia).
Mutta niin kuin joku viisas on sanonut: etukäteen murehtiminen on täysin järjenvastaista. Jos pelätty asia tapahtuu, joutuu murehtimaan kahteen kertaan. Jos ei, on murehtinut turhaan.
Mutta jakselua ja tarrasukkia kaikille! Täytyy varata ultraa puolentoista viikon päähän tms.
Fuulis 5+1
Kunpa voisikin noudattaa tuota FuulaTsuulan kirjoittamaa mottoa - luonteelleen ei vain oikein mitään voi. Sitä murehtii niin monia asioita ihan turhan päiten. Toisaalta, jos on murehtinut, on tavallaan valmistautunut eikä pahin isku tule yllätyksenä. Uskon kuitenkin, että niin käy kuin on tarkoitettu. Silti toivon, ettei yhdenkään meistä enää tarvitsisi poistua tästä joukosta. Pahoittelut Murunmammalle!
Itse odottelen varovaisen onnellisena, mutta tietoisena siitä, että riskejä riittää. Olen 40 v. ja odotan neljättä lastani. Pari alkumetreillä kesken mennyttä mahtuu historiaan, mutta myös viikolla 13 keskeytetty raskaus 18-trisomian vuoksi. Vanhimmat lapseni täyttävät ensi kuussa 11 ja 9 v. Nuorin on 1v 3kk ja häntä imetän edelleen. En ole vielä sisäistänyt, missä vaiheessa lopetan imetyksen. Toivon, että se tapahtuisi jotenkin itsestään...
Olen hoitovapaalla, joten tämä odotus on erilainen aikaisempiin verrattuna, sillä niissä kaikissa olin töissä odottaessani. Toivon, että pääsisin vähemmällä väsymyksellä kuin aikaisemmissa nyt kun olen kotona ja mistäs sitä tietää, vaikka se vaikuttaisi pahoinvointiinkin. Sitä kun on aikaisemmissa riittänyt sen viisi ensimmäistä kuukautta. Tällä hetkellä varsinaisia oireita on vain painontunne alavatsalla ja se tihentynyt veskissä käynti.
Nähtäväksi jää kuinka paljon tänne ehtii kirjoitella, mutta yritetään. Kiva kuitenkin lukea muiden kokemuksia ja tuntemuksia.
fullmoon 5+jotain
(plussaa näyttävän testin tein 1.1., muutaman päivän olin kyllä jo aavistellut tulosta, koska kierto minulla lyhyt, laskettu aika näillä näkymin 5.9.)
Ilmoittaudun myös varovasti joukkoon. Odottelen kolmatta lasta, edelliset syntyneet 02 ja 05. Molemmat sektiolla. Viimeisimmässä synnytyksessä huomattiin kohdussa pienen pieni repeämä, uutta raskautta ei kielletty, mutta.... Ikää on jo 37v, joten riskejä tietysti on. Lohduttavaa on ollut huomata, että täällä on muutama muukin jo lähempänä 40v oleva. Itsellä mennyt myös monen muun tavoin alkuraskaus aivan ilman oireita, jos jotain niin pientä nipistelyä alavatsassa.Edellisissä raskauksissa oli etovaa oloa ja väsymystä jo tässä vaiheessa Itse aion mennä alkuraskauden ultraan, josko se auttaisi uskomaan asiaa ja antamaan lisää toiveita syyskuuta ajatellen. Täältä myös tovotaan tarrasukksia ja superliimaa kaikille.
Impi@ 5+5 tai jotain
Täällä yksi varovainen äiti huhuilee joukkoon.
Aamulla sain testissä plussan, jota olin jo mielessäni aavistellutkin.
Näin siitä myös unta yöllä :)
Meillä melkein 6v tytteli jo entuudestaan.
Huiman sairasteluluetteloni sekä syömieni lääkkeiden alaisena, otimme tiedon plussasta vastaan sekavin mielin...
Pitänee soitella neuvolaan hetimiten, jotta saan mielenrauhan...
Kierrot minulla on ihan sekaisin ja tämä kierto alkoi 16.11. joten laskettu aika olisi elokuun lopulla, mutta epäilen että kääntyy syyskuulle.
Kylmä on koko ajan, pyörryttää ja etova olo on vallalla.
Mitään ei tee mieli syödä, vaikka välillä on ihan selkeesti verensokerit liian alhaalla.
Rinnat aristaa hiukan ja alavatsalla vihloo välillä aika lailla.
Voimia jatkaa eteenpäin sinulle, joka jo menetit pienen...
Elämä on välillä liian julmaa :(
Minulla takana kaksi keskenmenoa ennen tuota onnistunutta raskauttani, joten jalat maassa täällä itseäni toppuuttelen, vaikka välillä tekisi mieleni huutaa onnelllinen asia koko maailmalle.
Kannetaan pienoisiamme pumpulissa ja toivotaan enkeleiltä vauvaliimaa paljon meille kaikille!
Ja syvimmät osanottoni murunmammalle<3
Omasta olotilasta sen verran että turvottaa mahaa, ällöttää mutta on samaan aikaan älytön nälkä(kiva yhdistelmä), mieliala vaihtelee ihan kivasti ja VÄSYTTÄÄ!!! Vois nukkua vaikka kuinka..
Tuli tuossa mieleen olisiko ketään neroa joka osaisi tehdä sellaisen listan meistä jo syksyn salaisuuksista ja tulevista..? Ja tuon nimen vois vaihtaa vaikkapa....hmmm. Syksyn Suloiseksi? Liian hempee? Näin raskaan sitä on ihan lässy :)
On muuten tullu parille kerrottua asiasta..käry kävi eilen kun kaveri pariskunta tuli yöks ja kummastelivat kun ei siideri maistunut saunan jälkeen, mulle on kyllä yleensä maistunut :) Ja eihän minulla pokka pitänyt kun alkoivat tentata.. Mites muilla?
Hyviä vointeja kaikille<3
kmk-83 rv 5+5
Ja suuret pahoittelut murunmammalle!!!!!!
Hyntty, LA:ni on 6.9. Mukavaa että löytyi joku samalta kylältä. Joku ei kaupunkiaan halunnut sanoa, mutta minulle on ainan sama jos joku tunnistaa, samassa onnellisessa tilassahan tässä ollaan. Raskaus oireet on kyllä aika voimakkaat, voimistuneet vain tämän kuluneen viikon aikana. Rinnat on kipeät ja kuppikoko jo kasvanut, alavatsa sen verran pömpöttää että farkkujen(tiukkojen housujen)pitäminen ei ole miellyttävää. Menkkamaisia tuntemuksiakin on ollut joka päivä. Ostin kirpputorila pienet villasukat ja näytin niitä äidilleni, hyvä ettei pyörtynyt onnesta. On hyvä olo kun joku muukin tietää......
Meiva rv5+2
Todella suuret pahoittelut murunmammalle!Voimia sinulle!
´
Tervetuloa kaikki uudet plussanneet!
Omaan napaan ei mitään uutta eli edelleenkään ei ole raskausoireita muuta kuin tuo pissalla käyminen vähän useammin.Mut esikoisestakin vasta rv7-8 oli lievää pahoivointia ja joskus rv10 väsytti todella paljon. Varasin tytölle tänään puoltoista vuotis neuvolan ja samalla sain itselleni ajan neuvolaan rv9.Ei taida vielä sydänäänet kuulua silloin joten ei auta kuin odottaa.Valitin terkkarillekkin siitä kun ei ole mitään oireita niin sanoi vaan ettei sitä kannata ollenkaan miettiä etteikö kakki olisi niinkuin pitää vaikka ei ole mitään.Että ne ovat varmaan vielä tulossa.Ja olen varma että raskaus ei ole iahn niin pitkällä kuin mitä kuukautisten mukaan mutta sehän selviää sitten aikanaan ultrassa.
No minä poistun tästä vähän lepämään kun tyttökin pn päikkäreillä....
Terv:Sweety rv6
Esikoisen 1-neuvola oli tänään ja samalla varasin itselleni ensimmäisen neuvola-ajan, 15.1. Samalla sain jo liput ja laput np-ultraan, kannusti jo heti huomenna varaamaan sen ultran, kun on Hyvinkäällä kuulema ruuhkaa?!, että voi vaikuttaa paremmin aikoihin. Perinteisen rkiekon mukaan nyt olisi menossa rv7+2, mutta itse en usko tuota. Kierto kun on ennen esikoista tosiaan ollut 30++ Nyt taas kotiaskareisiin!! -MI-
kmk-83:
Ja syvimmät osanottoni murunmammalle<3
Omasta olotilasta sen verran että turvottaa mahaa, ällöttää mutta on samaan aikaan älytön nälkä(kiva yhdistelmä), mieliala vaihtelee ihan kivasti ja VÄSYTTÄÄ!!! Vois nukkua vaikka kuinka..
Tuli tuossa mieleen olisiko ketään neroa joka osaisi tehdä sellaisen listan meistä jo syksyn salaisuuksista ja tulevista..? Ja tuon nimen vois vaihtaa vaikkapa....hmmm. Syksyn Suloiseksi? Liian hempee? Näin raskaan sitä on ihan lässy :)
On muuten tullu parille kerrottua asiasta..käry kävi eilen kun kaveri pariskunta tuli yöks ja kummastelivat kun ei siideri maistunut saunan jälkeen, mulle on kyllä yleensä maistunut :) Ja eihän minulla pokka pitänyt kun alkoivat tentata.. Mites muilla?Hyviä vointeja kaikille<3
kmk-83 rv 5+5
kmk-83:
Ja syvimmät osanottoni murunmammalle<3
Omasta olotilasta sen verran että turvottaa mahaa, ällöttää mutta on samaan aikaan älytön nälkä(kiva yhdistelmä), mieliala vaihtelee ihan kivasti ja VÄSYTTÄÄ!!! Vois nukkua vaikka kuinka..
Tuli tuossa mieleen olisiko ketään neroa joka osaisi tehdä sellaisen listan meistä jo syksyn salaisuuksista ja tulevista..? Ja tuon nimen vois vaihtaa vaikkapa....hmmm. Syksyn Suloiseksi? Liian hempee? Näin raskaan sitä on ihan lässy :)
On muuten tullu parille kerrottua asiasta..käry kävi eilen kun kaveri pariskunta tuli yöks ja kummastelivat kun ei siideri maistunut saunan jälkeen, mulle on kyllä yleensä maistunut :) Ja eihän minulla pokka pitänyt kun alkoivat tentata.. Mites muilla?Hyviä vointeja kaikille<3
kmk-83 rv 5+5
Piti siis kommentoida tuota kmk-83:n nimiasiaa. Itsekin sitä mietin. Syksyn salaisuudet on tosi hyvä nyt, mutta ei ehkä enää kohta. En ole hyvä näitä keksimään, mutta miten olisi SYYSONNET tai SYYSMÖYKYT. (Jälkimmäinen voisi viitata sekä pienokaisiin että meihin siinä vaiheessa ja matkan varrella ;-)). Ehdotelkaa lisää!
fullmoon 5+jotain
SyysToiveet tai SyysUnelmat...itselleni ainakin tämä on syysunelmaa jota toteutan ja toivetta samalla :)
Kivasti täällä on jo porukkaa..Meillekkin taitaa se syyssalaisuus olla matkalla, joten täältä pikkuhiljaa kurkistelen vaivihkaa... =)
LA on meilläkin hieman hakusessa vielä, mutta syyskuulle se osuu. Edelliset menkat jouduin muusta syystä siirtämään ja enpä ois sitten uskonu että sen seurauksena ois sitten tää ihana ylläri.
Yritystä kun meillä on takana jo 1,5 vuotta. Jotenkin sitä ei sitten osannu odottaa että se nyt nappaa. Mutta hyvä näin, kunhan siellä nyt pysyis matkassa tää kirppu.
Meillä tää ois sitten toinen lapsi, esikoinen on nyt 3,5 vuotias.
Oireita on aika paljon ilmaantunu nyt muutaman päivän sisään. Jatkuva kuvotus, joka taukoaa aina välillä mutta heti kun jotain laittaa suuhun, se alkaa. Mahaa turvottaa, farkut kun panee jalkaan ni maha tuntuu jotenkin tosi aralta. Niinkun ois kosketusarka, mutta ei sillain kipee.
Ja kaiken maailman nippailut sun muut..
Jostain syystä jo ennen ennenko mä testasinkaan, mä tiesin sen että nyt on tärpänny. Ei tästä voi erehtyä...
Tarrasukkia mukaan kaikille!
(ps. musta tuo syksyn salaisuudet on ihan kiva nimi, koska onhan se tavallaan salaisuutta meille kaikille, et millanen asukki sieltä sitten tulee ja mulle se " sykähdytti" heti)
Terkuin dreev
Meille on kanssa nyt toivottavasti tulossa pikkuinen syyskuussa LA 8.9. Vielä ei uskalla paljoa edes toivoa vuosi sitten tapahtuneen ektooppisen raskauden jälkeen. Mutta toivotaan parasta, ei ole onneksi samanlaisia oireita kuin ektooppisessa oli, muutenkaan ei ole pahemmin pahoinvointia kuin ehkä hetkittäin. Nukkunut olen yli 10 tuntia joka yö kun väsyttää ja mahaa ja rintoja turvottaa. Pikkuisella on isoveli (8) ja isosisko (7), toivotaan että pysytään matkassa loppuun asti :)
mominjoy:meillä on sitte samana päivänä tuo ultra=)mulla kans 21.1 kurkistetaan kohtuun ja katsotaan että kuka siellä köllii..!toivottavasti kaik olis vaan hyvin!mua pelottaa koko ajan ihan kamalasti!ja vaik riskiviikkojen ohi päästäis,ni sit rupean pelkäämään ennenaikasuutta koska esikoinen syntyi 25+2 ja kuoli päivän ikäisenä..en tiedä miten sitä enää kestäis menetyken..;(tuulimuna kuulemma harvoin uusiutuu,joten sitä en niin paljon pelkää enää...
oksentanut olen vain muutamasti,hajujen takia=/muuten on vaan jatkuvaa kuvotusta ja " röyhtäyttää" koko ajan..onko muilla sellasta?alavatta turvoksissa ja väljissä olohousuissa hiihtelen kotona=)no,pari viikkoa ni turvotus laskee,sit taas hetken päästä onkin vauvamasu=D!ja istua ei voi normaalisti,kun alkaa painaa vattaa,mut sit ku istuu sillai ihan ku ois isovatta(takakeno)ni sit on hyvä...
en varmaan huomenna kerkee koneelle,ellen illalla sitten,mutta siihen asti heipsan=)
kovasti jarrussukkia ja enkeleitä meidän jokaisen pienille!!!!!!!!!!
hjo ja masun asuttaja 4+4