Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Seksi
Raskasta lukea ainoastaan väkivaltaisista miehistä.
23.12.2007 |
Itse olen mies ja elän suhteessa jossa nainen on ollut se väkivaltainen osapuoli, ja aina nämä keskustelut tuntuvat yhtä surullislta omalta osaltani. En halua vähentää väkivaltaa kokevien naisten oikeutusta apuun, mutta naistenkin väkivalta on oikeasti ongelma kun sitä esiintyy perheessä. Miehenä ei tunnu oikein löytyvän yhtään kanavaa jossa asiaa voisi purkaa tai jossa asiasta edes voisi puhua. Jos asian mainitsee tuntuu siltä ettei kukaan ota sitä vakavasti, vaikka huoli omasta ja lasten turvallisuudesta olisi kuinka aiheellinen.
Meidän suhteessa oli vuosia sitten todella vaikea vaihe, jossa vaimoni väsymys ja ahdistus purkautui ensin syyttelyksi ja henkiseksi väkivallaksi ja joskus myös fyysiseksi lyömiseksi, repimiseksi ja potkimiseksi. Minäkin menetin malttini monta kertaa riidoissa, mutta ikinä en lyönyt. Yritin hakea apua, milloin mistäkin ja eri syistä, mutta apua ei tuntunut löytyvän mistään. Perusresepti oli että minun piti tukea väsynyttä naista. Ymmärsin toki että väkivaltaisuus oli lähinnä oire muista ongelmista, mutta tuntui todella rasittavalta ettei asiasta voinut puhua kenenkään kanssa.
Vasta todella vakavan kriisin partaalla onnistuimme yhdessä kääntämään suhteen kehityksen ja löysimme paikan josta saimme apua. Se oli pitkä prosessi, joka vaati paljon työtä molemmilta. Oli kuitenkin ehkä symptomaattista että apua saimme vasta siinä vaiheessa kun olin ajautunut suhteesta niin kauas että olin ollut uskoton, ei vuosia sitä edeltävästä vaimoni väkivaltaisuudesta. Uskottomuuskriisin jälkeen saimme yllättäen helposti apua. Myös väkivaltaisuutta olemme nyt purkaneet, ja prosessin aikana tuntui hurjalta kuulla hänen versionsa. Ensin hän väitti kivenkovaan että minäkin olin ollut väkivaltainen häntä kohtaan, mutta keskustelujen yhteydessä ymmärsin että hän oli oikeasti kokenut minua uhkaavaksi ja sillä oikeutti omaa väkivaltaisuuttaan. Keskustelujen edetessä hänkin pystyi tunnustamaan etten oikeasti ollut häntä lyönyt, ja pelko johtui uskoakseni paljonkin siitä että hän lapsena usein kärsi fyysisestä kurituksesta.
Nyt suhteemme on jo paljon terveemmällä pohjalla. Väkivaltaa ei esiinny, vaikka agressioista emme ole vielä kokonaan päässeet. Jos joskus puhumme aiheesta vaimoni edelleen vähättelee aikaisempaa väkivaltaisuuttaan, mutta se tuntuu onneksi nykyään olevan vain ikävä muisto. En enää pelkää itseni tai lastemme puolesta.
Tunnen kuitenkin suurta surua sitä kohtaan että tälläinen aihe on niin tabu. Meilläkin asiat saatiin raitelleen vasta sen jälkeen kun minä miehenä tein jotain väärin ja otin syntipukin roolin kannettavaksi. Vasta siitä tilanteesta koko vyyhti pystyttiin purkamaan. En halua vähätellä omaa vastuutani, mutta kyllä se vahvinkin mies lannistuu väkivaltaisesa suhteessa ja harvempi haluaa sellaisesta suhteesta lähteä ja jättää rakastamansa lapset äidin valvomattomaan huostaan. Huoltajuutta ei ole helppoa läheä hakemaan ellei ole todella raskaan luokan todisteita annettavana. Ja kuten usein suhteissa joissa väkivaltaa esiintyy toisinkin päin, kyllä sitä oireilevaa puolisoa voi rakastaakin vaikka hän käyttäytyy täysin hyväksymättömästi.
nimim. miehen näkökulma
Kommentit (4)
On naistenkin väkivaltaisuus ollut viime aikoina esillä. Juurihan on puhuttu paljon lasten kurittamisesta ja siitä, että naiset syyllistyvät ruumiilliseen kurittamiseen miehiä useammin. Myös naisten tekemä parisuhdeväkivalta on ollut jonkun verran esillä. Mutta toki miehet ovat edelleen tilastojen kärjessä tässä ongelmassa...
Itse olen eronnut väkivaltaisesta suhteesta ja alkanut itse käyttää väkivaltaa nykyisessä suhteessani. Nykyinen mieheni on myös käyttänyt henkistä väkivaltaa ja ollut kontrolloiva. Omaa käyttäytymistäni on ohjannut pelko - olen monesti hyökännyt mieheni kimppuun ollessani ahdistettu nurkkaan (myös aivan konkreettisesti). Vaikka kuinka toinen provosoisi, ei tietysti pitäisi menettää hermojaan. Niin on kuitenkin käynyt ja olen käytöksestäni häpeissäni. Myös mieheni on muutaman kerran turvautunut fyysiseen väkivaltaan, kun " viesti ei ole mennyt perille" ... Nipistelyä, potkimista, läpsimistä ja tönimistä... Minulla väkivaltaisuus on noussut pintaan myös silloin, kun mieheni on ollut ankara lapselleni (olemme uusperhe, jossa molemmilla lapsia edellisestä liitosta). Olen ollut kuin naarasleijona, joka puolustaa lapsiaan.
Minua kiinnostaisi tietää mistä saitte apua. Olemme nyt asumuserossa, mutta yritämme löytää yhteisen tien ja apua ongelmiin. Olemme vielä lapsellisella asteella, jossa molemmat syyttävät toista omasta käyttäytymisestään. Molemmat kokevat, että ovat joutuneet puolustautumaan. Meidän molempien tulisi siis muuttua ja päästä aggressiivisesta käytöksestä eroon. Miten se on sinun puolisosi kohdalla onnistunut ja millä keinolla? Meillä mies on henkisesti päällekäyvä ja vaativa, minä taas käperryn itseeni, kerään vihaa sisälleni ja lopulta räjähdän. Puhuminen on vaikeaa, varsinkin minulle. Olen aina ollut " kiltti tyttö" , joka tekee kaikille mieliksi ja uhrautuu. Ilmeisesti mulla on tullut raja vastaan ja joku on nostanut minussa pintaan nämä kaikki lapsuuden ja nuoruuden traumat.
Tosi hienoa, että olette päättäneet jatkaa yhdessä. Minua se pelottaa, sillä en tiedä miten väärän mallin voisi muuttaa oikeaksi. Me molemmat halutaan muutosta ja ollaan valmiita työstämään omia kipupisteitä. Tosin yksin/kahden olemme aika hukassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hei jäin tuota edellistä kirjoitusta miettimään, en ole itse kyseisessä tilanteessa ollut, mutta muissa asioissa kyllä apua saanut. eli voin suositella yrittämään ainakin perheneuvolasta ja jos nainen siis itse ottaa puheeksi väkivaltaisuuden itsessään niin varmasti siihen myös apua saa.
sitten ainakin espoossa toimii sellainen yhdistys kuin " lyömätön linja" sieltä varmastikkin saa apua myös naiset en muista paikkakunnista osaa sanoa löytyykö kyseistä yhdistystä muualta. myös kirkolta voi jotakin keskustelu apua saada, mutta en siitä osaa sen enempää sanoa.
Perheneuvolaa voin suositella ja sieltä löytyy niin psykologeja, kuin myös perheneuvojia yms. eli sinne vaan soittamaan! ja siellä voi siis käydä yhdessä miehen kanssa tai yksin ja he myös osaavat neuvoa muita paikkoja jos kokevat ettei heillä tietämys tai resulssit riitä. eli rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä!
murmeliitta
..kokemuksestasi ja onneksi saitte apua.
Alue: Seksi
oli väkivaltainen, pahoinpiteli (nukkuvaa) miestä tai hyökkäsi yllättäen veitsenkanssa jne. Muutama kylkiluu siinä kuulemma meni, melkein näkö jne.
Noh, suhde päätyi eroon. Meidän suhteessamme väkivaltaa ei ollut.