Minusta taas on kornia kuulla kotiäitien valitusta univeloista ja väsymyksestä!

tai sitten ap ym on vain tyhmiä. Jokaisella ihmisellä on tilanne erilainen, ei voi sanoa kenellä on rankempaa vain sen perusteella, että onko kotiäiti, töissä vai koulussa (vai töissä ja koulussa). Tai sen perusteella onko lapsia vai ei ja onko yksi vai kymmenen lasta. Tajutkaa jo se.

AINA voi vaihtaa työhän jossa paineet ovat pienemmät ja työaika vakio. Oravanpyörästä voi jättäytyä pois koska vaan.

Sen sijaan se 5 pienen adhd-lapsen äiti ei voi sanoa että tattis vaan, vaihdan vähemmän stressaavaan perheeseen.

Vierailija:

Vähän eri juttu jos olet joku lääkäri, lakimies tai muu bisnesalalla kovapalkkaisessa duunissa raatava, jolla on oikeasti kovat paineet ja pitkiä työpäiviä (jotka ei pääty kello 5 iltapäivällä!!).

Tunnen monia lapsettomia naisia, joilla on ihan oikea burnout nimenomaan töiden takia. Heidän väsymyksensä on ihan yhtä todellista ja kamalaa kuin jonkun 5 pienen adhd-lapsen äidin.

MUTTA on ihan oikeasti kotonaolevia yhden lapsen äitjeä, jotka kuvittelevat, että se heidän työ on kauhean rankkaa ja selittävät, että sinä saat sentään työssä juoda kupin kahvia rauhassa. Mitäpä siihen sanomaan, tottahan se on, että kukaan ei revi minua hameenhelmasta, kun töissä juon kahvia. Kyllä se varmaan on raskasta, että oma lapsi leikkii siinä lattialla, kun pitäisi ehtiä lukea Hesari ennen puiston mammatapaamista, huhhuh.



Henkiset paineet voivat olla aika suuret töissä. Ja töiden jälkeen pitäisi hetkessä unohtaa työasiat ja muuttua kotona läsnäolevaksi aikuiseksi. Niinpä työasiat tuppaavat aamuyöllä putkahetelemaan uniin ja aamulla väsyttää.

Mulla oli yksi tuttu yhden lapsen kanssa kotona (lapsi aamupäivät kerhossa 2-vuotiaasta). Hän ei ehtinyt siivota/tavata/tehdä yhtään mitään, koska oli niin raskasta. Huusholli oikeasti täysin pommin jäljiltä. Viiden vuoden pölyt jne.



Minulla sinä aikana samanikäinen esikoinen, asunnon myynti, taloremontti, kuopuksen tulo, oma firma ja mies matkatöissä.



JA hän selitti, että minä en tiedä mitään väsymyksestä, kun hänellä on niiiin raskasta. Yhteiset treffitkin piti aina sopia hänen lähipuistoonsa, kun minun on niiiin paljon helpompi liikkua...

Onko ihminen keskiarvosti näin tyhmä vai mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että elämäntilanteet voivat olla hyvin erilaisia ja asiat voidaan kokea täysin toisin. Onpa minulla sellainenkin ystävä, joka ei yksinkertaisesti pysty nukkumaan päivällä. Ei se minulta ole pois, että hän sanoo olevansa väsynyt, vaikka onkin kotona yhden lapsen kanssa. Eikä se lapsen kanssa kotona oleminen minustakaan mitenkään mukavaa ollut, aika stressaavaa itse asiassa. Ja työni on kuitenkin varsin monella mittarilla stressaavaa.

Mun ensimmäinen lepotauko on illalla kun lapset ovat menneet nukkumaan.

Mä käyn keikalla töissä lepäämässä. Ja työni on vaativaa.

Ap:llä taitaa olla yksi lapsi.

Aikuinen ihminen voi yrittää sopeutua ja opetella nukkumaan päivällä. Tuskin on oikeasti väsynyt, kun ei kerran saa nukuttua...

Nyt kaksi ei nuku päiväunia. Myös yöt ovat yhtä heräilyä pääasiassa lapsen sairaudesta johtuen. Vaikka yöllä olisi puolen tunnnin välein ollut hereillä niin eipä ole toivoa päiväunista. Ja tätä siis jatkunut parikin vuotta. Mutta ei saa sanoa olevansa väsynyt...aijaa. Monet ovat taas ihemetelleet miten olen näinkin pirteä tuollaisilla unilla. Vaikka aina en tosiaankaan ole.



Sitten vielä se että kaikkien miehet eivtä tule kotiin klo 17. Voit olla lapsiesi kanssa esim 6-19 yksin tai 10-22 että näin.



Ja yksi pointti, koin olleeni ennen lapsia suht vaativassa työssä teho-osastolla (jossa siis kolmivuorotyötä, mutta yövuoronki jälkeen sai nukkua, nyt ei saa vaikka olis koko yön lapsen kanssa valvonut). Mutta ikinä en ole töistä ollut niin loppu kun nyt kotiäitinä. Johtuu lähinnä siitä että työvuoro loppuu vaikka sen 16h kuluttua mitä parhaimmillaan oli päivällä pituutta, mutta kotiäitinä ole 24/7.



Loppuun vielä että kaikkea ei voi tietää etukäteen, esim lapsen sairastumista ja sen aiheuttamaan lisätyötä ja valvomista. Ei elämää voi suunnitella.

On aivan sinun oma valintasi, haluatko olla kotona lastesi kanssa vai hakea ympäristön tunnustusta itsellesi uran kautta.

ja olen onnekas, koska voimme pojan kanssa nukkua aamulla niin pitkään kuin poikaa nukuttaa. Päiväunille häntä ei saa.



Mutta minulla on ihan hirveä univelka. Lapseni on sairas ja kipujen takia hän ei ole nukkunut (nyt 3-vuotias) kuin yhden kokonaisen yön. Vauvana heräsi 10-30 kertaa yössä. Nyt sentään enää 3-8 kertaa yössä.

Mies ei suostu hoitamaan lasta yöllä. Joten ihan hyvällä mielin kyllä sanon, että univelka on ihan hirveä. Yhtään kokonaista yötä en ole yli kolmeen vuoteen nukkunut.

Tosin olen luokanopettaja ja kuten joku kirjoitti sitähän ei lasketa oikeaksi työksi. :)



Joka tapauksessa minulla on neljä lasta. Vanhin 10v ja nuorin 3v. Palasin työelämään heti kun kuopuksen äitiysloma loppui. Sen lisäksi opiskelen yliopistossa. Viime vuosi oli rankka, koska työn jälkeen oli vielä 3-5pv yliopistossa oloa " lyhyen" työpäivän jälkeen, mutta siitä selvittiin.



Kuitenkin koin, että kotona olo 4:n kanssa oli rankempaa kuin tämä työn, opiskelun ja perheen yhteensovittaminen. Mieheni tekee pitkää työpäivää ja kodinhoito oli pääsääntöisesti minun vastuulla. Nyt jaetaan enemmän kotihommia ja siivotaan usein yhdessä lauantaisin.



Tämä vuosi varsinkin, kun on enää gradun teko jäljellä on ollut jo tosi helppoa. Kotona olo ei vaan kertakaikkiaan ollut minun juttuni. Olin aina väsynyt ja kiukkuinen. Nyt tuntuu, että jaksaa lasten kiukuttelujakin paljon parmmin, kun pääsee välillä töihin, yliopistolle ja jumppaan lataamaan akkujaan.

mitä ennenkin on sanottu. Opettajan työ on suojatyötä.

kun alusta, mutta en ole kahdeksaan vuoteen pystynyt nukkumaan päiväunia lasten kanssa, nimittäin meillä ei nuku kuin kuopus n. 1 h ja muut ovat hereillä, kotiutuneet koulustakin jo suurin osa klo 14 mennessä.

Tilanteita kun on niin monia...

Suurperheen kotiäiti

univelkaa viikossa jo epäterveellinen määrä ja muuten työkin on vastuullista ja vaativaa ja aivoja tarvitsee hyvin paljon (en ole hoitaja).

kotiäidillä kun ei ole juuri koskaan kiire minnekään, ei tarvitse aamulla ampaista aikaisin ylös, on aikaa ulkoilla ja tehdä kotihommat rauhassa, lukea lehtiä ja kirjoja, olla lasten kanssa ja kaikki tämä on sellaista kiireetöntä hommaa, mikä ainakin minua virkisti. Työssäkäyvänä joudun tekemään kaikki samat kotityöt, eikä minulla ole aikaa ulkoiluun tai harrastuksiin. Lisäksi aamulla on noustava ylös ja kiirehdittävä päiväkodin kautta töihin, ja ihan yhtä huonosti olen saattanut nukkua kuin kotiäitiysvuosinani, silloin se vain ei haitannut.

ihan sama juttu kai työssäkäyvälläkin on, ei sielläkään päiväunia tunneta.

joka väitti, että kotiäidit voivat nukkua...

lapsen äitinä kuule nukuta milloin huvittaa!!



Vauvaa syötellessä menee yö, esikoisen verta valuva nenä piti hoitaa viimeyönä, keskimmäinen sentään nukkui vaikkaikin potki taas seinää lähes koko yön (unissaan sellainen tapa), vauva nukkui jopa 3 tuntia putkeen että siinä oli ne minun yöunet ja tasan tarkkaan minulla on oikeus valittaa väsymystäni kuten työssäkäyvilläkin!!