Miten tulla/tulit uskoon?

olisin kokenut mitään "herätystä".

Olin hirveen ahdistunutkin välillä asiasta, kun en tiennyt miten pääsisin taivaaseen ja en oikein ymmärtänyt mitään uskon asioista ja vanhemmatkaan ei osanneet auttaa. Jotenkin ei tyydyttänyt äidin vastaus että kyllä tottakai sinä pääset taivaaseen.



Sitten ollessani kuudennella kouluumme tuli Gideonit nimisestä järjestöstä jakamaan meille Raamattuja. Minäkin sain sellaisen jossa oli sivu, jolla kerrottiin miten voi ottaa Jeesuksen vastaan omana Vapahtajanaan ja pelastua. Siihen sai kirjoittaa sitten nimensä, jos tahtoi tämän tehdä. Minulla on vieläkin tallessa se pieni Raamattu, jossa lukee nimeni ja päivämäärä.



Se lapsenomainen ja haparoivakin uskonratkaisuni ei aiheuttanut mitään ihmeellisiä tunnekokemuksia mutta vuosien varrella olen saanut löytää pikku hiljaa lisää Jumalasta ja uskosta.

Olen syntynyt uskovaiseen perheeseen. Joskus etäännyin, mutta näin keski-ikäisenä olen huomannut vanhempieni olleen oikeassa.



Usko tulee siitä, kun heittäytyy tyhjän päälle. Uskaltaa ottaa riskin ja huomaa, että Jumala kantaa. Jotkut tosin sanovat, että elämä kantaa.

Rippikoulun jälkeen mietin näitä asioita, ja rukoilin, että Jumala ottaisi minun elämäni, ja saisin uskoa häneen. Luin Raamattua, ja kävin seurakunnassa, ja sain uskon Jeesuksen rakkauteen ja siihen, että hän sovitti syntini ristillä. Mutta ei se mikään salamanleimahdus ollut. Vuosien varrella on ollut kaikenlaista, kuivempaa välillä ja välillä 'suuriakin' hengellisiä kokemuksia. Tärkeää on pysyä seurakunnassa.

hiljainen uskominen? Eli ihan itsensä kanssa uskominen ilman, että perhe on mukana? Mieheni on ateisti, minä ja lapset kuulumme kirkkoon kyllä, mutta alunperin vain ristiäisten vuoksi. Mieheni vain naurahtelee puolitosille pohdinnoilleni uskoon tulemisesta. Elämäni on ollut viime aikoina myllerryksessä ja kaipaan jotain rauhaa itselleni. Osittain olen sen saanutkin tuota kautta, hiljaa itsekseni uskomalla, mutta en ole varma riittääkö se...



Mieheni ei varmasti hyväksy esim. iltarukouksia tai muuta, mutta haluaisin lapsillenikin "jotain". Mitähän se voisi olla?



ap

Usko on lahja. Tavallaan oma päätöskin, mutta senkin vaikuttaa Jumala. Epäiletkö Jumalan olemassaoloa? Voit pyytää, että jos Jumala on olemassa, hän voisi ilmaista sen sinulle, saada sinut vakuuttuneeksi. Ja muihinkin asioihin hän voi antaa ymmärrystä jos haluat. Joillakin uskoontulo on rysähdys, jossa kaikki muuttuu, riippuvuudet jäävät, jotkut pahat taipumukset tai tavat katoavat. Joillakin se on kesympi tie, epäilyksistä rauhaan. Uskoon tuleminen on joka tapauksessa mahdollinen kaikille ja Jumala haluaa pelastaa jokaisen ihmisen, enemmän kuin mitään muuta.

Usko tulee siitä, kun heittäytyy tyhjän päälle. Uskaltaa ottaa riskin ja huomaa, että Jumala kantaa. Jotkut tosin sanovat, että elämä kantaa.

samoilla linjoilla. Siinä voi kyllä käydä niinkin, että kun mies näkee että usko antaa sulle rauhan ja todennäköisesti muuttaa sinua parempaan suuntaan, hän alkaa kaivata samaa.



Voithan ainakin rukoilla lasten puolesta, jos iltarukousten opettaminen tuntuu liian radikaalilta. Jumala kuulee kaikki rukoukset vaikka niitä ei ääneen sanottaisi. Voit myös kertoa, jos Jumala tekee jotain elämässäsi, saat vastauksia rukoukseen tms. Kai kulttuurin nimissä voi lapsia viedä kirkkoonkin joskus.

Rukoile:

Taivaallinen Isä, minä kadun kaikkea sitä, mitä olen tehnyt väärin elämässäni.(Jos haluat, voit pyytää anteeksi omaatuntoasi nyt painavia asioita.). Anna minulle anteeksi. Tahdon kääntyä pois kaikesta minkä tiedän vääräksi.

Kiitos, että lähetit Poikasi Jeesuksen kuolemaan ristillä puolestani, jotta minä voisin saada anteeksi ja olla vapaa. Tästä lähtien seuraan häntä Herrani ja olen hänelle kuuliainen.

Kiitos, että annat minulle lahjana anteeksiantamuksen ja Henkesi. Otan tämän lahjan vastaan nyt.

Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani aina. Jeesuksen Kristuksen, meidän herramme kautta. Aamen.



Tämä on aloitus, ja se on kaikkein tärkein.



Eräs kuuluisa maalari teki kuvan, joka kuvaa sitä kuinka Jeesus on ovella. (Viittaa Raamatunkohtaan, Ilm.3:20 "Minä seison ovella ja kolkutan. Ovi on köynnoskasvien peittämä, ja kuvaa ihmisen elämän ovea. Joku huomautti taiteilijalle, ettei ovessa ole kahvaa. Taiteilija vastasi, että ovessa on yksi kahva, ja se on sisäpuolella. Siis Jeesus kolkutta sydämesi ovelle, mutta rakkaudessaan hän ei avaa sitä, vaan odottaa, että sinä itse avaat.



Sitten tämän jälkeen tulee neljä tärkeää asiaa, ja ne ovat tärkeitä, niin kuin tuolin jalat. Jos yksi puuttuu, tuoli on epävakaa, kahdesta puuttuvasta jalasta jo mahdoton istua. Rukous, Raamattu, ehtoollinen ja seurakuntayhteys.



Jeesus haluaa kiihkeästi tuntea sinut henkilökohtaisesti!!! Ja sinä taas pääset taivaaseen yksin Jeesuksen kautta. Ja Sinä opit TUNTEMAAN Jeesuksen Raamatun sivuilla.



Rukoilen puolestasi,

hienoa kuulla kuinka pohdit asioita. minusta sinä voisit aloittaa vaikkapa ihan rukoilemalla jumalan kanssa keskustelun tästä asiasta. kerro ihan kaikki huolesi herralle vaikkapa iltarukouksessa ihan mielessäsi. kerro kuinka mietit lapsia ja miestäsi. aivan uskomattomia pakanoita (ateisteja) on kääntynyt uskoon ihmeen kautta. niin suuri on jumalan voima. Itse aikoinaan rukoilin ymmärrystä eri raamatunkohtiin jotka eivät minulle itselleen auenneet. Rukoilin myös että herra näyttäisi tietä tyydyttävämpään elämään. elämäni on parantunu uskoontulon myötä aivan valtavasti. on todela ihanaa heittää murheet herran huomaan, aivan niinkuin raamatussa on kehoitettu. hirveän ihana rauha jää.

että tulin uskoon aika kovan nuoruuden jälkeen, paljon viinaa, miehiä ja hirveitä asiota. Etsin sisäistä rauhaa ja menin tilaisuuteen jossa puolestani rukoiltiin. Kanssani rukoileva ihminen tiesi kuin kaiken mikä olin. Tunne oli valtava kun koin että synnit annetaan anteeksi, eli olen kokenut ns. fyysisesti voimakkaan uskoontulon.

Meillä oli aina iltarukous ja muistan pikkutyttönä jo rukoilleeni ja tunteneeni että Jumala on turvallinen ja rakastava Taivaan Isä.



Isäni oli lapsuudessani ateisti mutta luulenpa, että äitini rukous perheemme puolesta yms. sai isänikin kiinnostumaan uskosta ja nykyään hänkin tunnustaa Jumalan.



Minulla on aina ollut tämä sama lapsuudenusko. Joissakin elämänvaiheissa se on jäänyt vähän taka-alalle mutta rukoillut olen aina. Nyt äitinä usko on erityisen tärkeää koska rukoilen päivittäin lapsilleni suojelusta ja samoin itselleni ja miehelleni viisautta kasvatukseen. Usein tunnen myös valtavaa kiitollisuutta perheestäni ja kaikesta hyvästä ja tuntuu hyvältä kun kiitollisuuden voi kertoa Jumalalle.



Mieheni on omin sanoin ateisti mutta rukoilee silti minun ja lasteni kanssa iltarukouksen (meillä on sellainen aivan ihana tapa että ennen lasten nukkumana menoa kokoonnutaan lattialla ja rukoillaan iltarukous omin sanoin) ja on mieheni osoittanut selviä kiinnostuksen merkkejä Jumalaa kohtaan. Tiedän, että mieheni syvällä sydämessään uskoo mutta Jumalan tunnustaminen ääneen voi olla äärimmäisen vaikeaa.



Raamatussa sanotaan, että Jumala pelastaa perhekunnittain ja olen luottavainen, että miehenikin pelastuu.



Mitä sitten sanoisin sinulle neuvoiksi....Miten voisit löytää uskon ja Jumalan. Rukoile. Se on keskustelua Taivaan Isän kanssa. Hän odottaa kuulevansa sinusta, kaikesta mitä vain haluat kertoa. Ei tarvi välttämättä pyytää tai kiittää (vaikka Hän odottaa niitäkin, siis myös pyytämistä koska Hänellä on sinulle paljon annettavaa) vaan voit kertoa mitä mieleesi juolahtaa. Rukoilu on hirveän tärkeää sinun ja Taivaan Isän keskinäisen suhteen kannalta, se on siis keskustelua. Voit rukoilla koska tahansa missä tahansa, ei käsiä tarvi edes laittaa yhteen. Tietysti aina paras paikka rukoilemiseen on joku hiljainen paikka missä voi keskittyä myös kuulemaan Jumalaa.



Lue myös Uutta Testamenttia. Se voi aluksi tuntua tylsältä ja voit kokea, ettet saa siitä mitään irti. Mutta kun oikein syventyy, huomaa mahtavia asioita ja saa jopa lohdutusta omiin vaikeisiin asioihin. Minulle neuvottiin aikanaan että kannattaa aloittaa Johanneksen evanekeliumista ja jatkaa sitten muut evankeliumit järjestyksessä. Myös psalmit ovat hyviä koska niistä saa elämään hyviä ohjeita. Olin itse jossain vaiheessa sairas ja kun luin Raamattua, jäi tekstistä mieleeni että Jumala parantaa, Hän pitää huolta eikä koskaan, ikinä hylkää. Hän on aina meille uskollinen.



Sitten siihen mitä miehesi voisi ajatella iltarukouksesta. Muistan itse olleeni samassa tilanteessa joskus. Taisin vain sanoa, että nyt haluan rukoilla iltarukouksen tms. vai lauloinko pienelle vauvalle aikanaan jonkun hengellisen iltalaulun, en muista. Mieheni suhtautui ihan kivasti. Olen sittemmin tullut rohkeaksi uskon kertomisesta "ateisti"miehelleni, vähän aikaa sitten mainitsin että siunaan lapseni aina ennenkuin itse menen nukkumaan ja aamulla kun lähdemme päivän tohinoihin.



Neuvoisin sinua olemaan rohkea. Iltarukous tuo lapselle hyvän mielen ja tuo turvallisen ja rakastavan Taivaan Isän lähemmäksi. Katso miten miehesi siihen suhtautuu, jos negatiivisesti, kerro että asia on sinulle tärkeä. Rukoile Taivaan Isän johdatusta tässä asiassa.



Voit muutenkin jättää Hänelle ihan jokaisen ongelmasi ratkottavaksi, asiat järjestyy. Taivaan Isä rakastaa ja on armollinen, Hän odottaa että puhut hänelle mitä mielessäsi liikkuu.

vaaroja uskot kohtaavasi tämän heittäytymisen takia jos se kerran vaatii uskallusta?

Usko tulee siitä, kun heittäytyy tyhjän päälle. Uskaltaa ottaa riskin ja huomaa, että Jumala kantaa. Jotkut tosin sanovat, että elämä kantaa.

että Jeesus itse on sanonut, että Isän tykö pääsee vain hänen kauttaan. Lapsenuskosi on hyvä, siinä ei todella ole mitään pahaa, mutta kun luen Raamattua, siellä puhutaan uudestisyntymisestä ylhäältä. Ilman sitä emme voi pelastua. Ellei Jeesuksen ristinkuolemalla, ja Hänen mittaamattomalla sovituskuolemalla ole mitään arvoa sinulle tai minulle, on usko vai kaunista, turvallista, ja Jumalakin on kiiltokuvamainen kiltti parrakas setä pilven päällä.

Kyllä Jeesus on minulle SE juttu, lapselle puhun usein Taivaan Isästä jotta hän sen ymmärtäisi konkreettisemmin ja nyt vasta olen alkanut mainitsemaan enemmän myös Jeesuksen. Kyllä minä ylistän Jeesusta ja ymmärrän, että Hän kuoli ristillä jotta minun ei tarvitse kuolla. Olen ottanut Hänen tarjoaman sovituksen vastaani. Ja tiedän, että Hänen nimessään ja veressään on mahtava voima. Ei tunnu kivalta, että "kauniisti sanottuna" arvostellaan toisen uskoa. Juuri tuollainen pilaa uskovien maineen.



-13-

mutta tuleeko siinä mielestänne uskonvarmuus? tiedättekö että olette jumalan suojeluksessa ja pääsette taivaaseen? Jumalahan otti teidät omikseen sillon eikä koskaan hylkää. Jumala ei myöskään minun tietääkseni peru koskaan lupauksiaan? Olenko oikeassa?

ei ainakaan ole ihmisen teko. Ratkaisukristillisyydessä on joskus se vika, että se painottaa liikaa ihmisen osuutta pelastukseen. Se on kuitenkin kokonaan Jumalan teko. Jeesus on todella tie Jumalan yhteyteen. Mutta Jeesuksensydämeenrukoilu ei pelasta, vaan Jeesus pelastaa, tajuatteko eron. Lapsenuskossa ei mielestäni ole mitään vikaa, kun uskotaan oikeaan Jeesukseen, oikeaan Jumalaan. Usko voi ja sen tuleekin kehittyä iän mukana.



Minä uskon Jeesukseen, mutta ei aina tunnu suloiselta ja rauhalliselta. Tunteet häilyvät. Hengellisessä elämässä on huippukohtia ja tasaista tallaamista. Minun uskoni ei voi olla riippuvainen uskonvarmuudesta, pelastusvarmuudesta tai sisäisestä rauhasta. Se on riippuvainen vain siitä totuudesta, että Jeesus kuoli minunkin puolestani ja sovitti minunkin paljot syntini ristillä.

jotenkin tuntuu ettet nyt vastaa omia kokemuksiasi vaan jotakin kirjallisuuden antamaan vastausta? Koetko itse varmuutta uskossasi? Tarkoitinkin uskolla uskoa Jeesukseen, enkä mihinkään uudestisyntymiseen. Minulle se oli ilmiselvä asia koska olen kristitty.



Elämä ei ole yhtä ylämäkeä minullekaan mutta heittäydyn Jeesuksen syliin ja Jeesus hoitaa huoliani, sitä tarkoitin. 19

Meillä sama tilanne: mies ateisti, mutta minulla nämä uskonjutut hirveästi mielen päällä.



En tuo uskoani, jos se edes sitä on, mitenkään julki, juttelen vasta Jumalan kanssa päässäni.

Joku siitä "Jumalan kanssa keskustelemisesta" täällä mainitsikin, ja minä kun luulin olevani hörhö jutellessani Jumalan kanssa ajatuksissani, ja saavani vielä Jumalalta vastauksen.

Pelottaa ja arveluttaa, onko nämä "keskustelut" keskusteluja Jumalan kanssa, vai oman alitajunnan. Hyvä olo niistä joka tapauksessa tulee.

mitenkään muuten, kun sillä, että on elämää, mitä me emme näe.