Työ stressaa...ahdistaa...

Hei ap, miten tällähetkellä menee?

Kirjoituksesi kolahti minuun, Minulla samanlaisia tuntemuksia.

Kaunistelin työterveydessä ja sain viikon saikkua muutama kk sitten.

Oireet eivät helpota ja työpsykolla olen käynyt, mutta hänelle ei voi puhua.

Tuntuu että hän ei ymmärrä ja kehuu vain johtoa vaikka itse koen ongelmia.

Tuli tosi paha ja ahdistunut olo. Itken töissä ja ennen töihin menoa useasti. Nyt en vain enää jaksa....

Hei, haluaisiko joku vielä jatkaa tätä keskustelua? Itse olen nuori (alle 25v) ja tuntuu etten jaksa tässä työssä. Jo puoli vuotta olen nieleskellyt itkua viikottain töissä eikä tunnu helpottuvan. Työpaikallamme on irtisanottu ihmisiä ja paras työystäväni lähti myös. Tuimme toisiamme töissä ja myös vapaa-ajan jutuista puhuimme todella paljon. Nyt olen jäänyt yksin tähän tilanteeseen ja toivon että minutkin olisi irtisanottu yt-neuvotteluissa.

Olen etsinyt uutta työtä raivokkaasti netistä mutta mitään ei löydy. Periaatteeni on ollut että en hae ihan jokaista paikkaa kun olen nyt vakityössä, mutta jos löytyy lähialueelta juuri sopiva työ minulle, haen heti. Mitään ei ole löytynyt. Helsingissä olisi tarjontaa, mutta se on hieman liian kaukana. Olisiko kenelläkään mitään neuvoa työn etsintään?

Työterveyteen en oikein "uskalla" mennä. Tuntuu että lähipiiri ei ymmärrä onnettomuuttani, koska minulla on vakituinen ja hyvä työ (miksi surra kun kaikilla ei ole töitä yms...). Ihailen aikaisempaa vastaajaa joka kertoi vaihtaneensa ammattinsa siivoojaksi. Itse haaveilen välillä juurikin samanlaisesta vaihdosta, mutta tiedän että se olisi minulle liian radikaalia.

Ei olisi tullut mieleenkään kun koulusta pääsin, että burnout kolkuttelee muutaman vuoden päästä!

Siis miehen vaatimuksesta teet työtä joka tuhoaa työkykysi lopullisesti ellet hae muutoksta?

jospa sinulle sopisi jokin sosiaalisempi työ tai ainakin jokin toinen paikka. Kuulostaa ikävältä paikalta olla töissä.

oravanpyörästä voi hypätä pois kun on vielä terve. Minä sairastuin ja kesti 3 vuotta parantua. Jotkut eivät parane koskaan. Vaihdoin alaa ja työpaikkaa.

Itse samassa jamassa kun ap. Olen ollut 2x3 viikkoa pois vuoden sisällä. Siitähän pomo riemastu ja satoi kaikenmaailman sanktioita, eli olo meni vasn pahemmaksi. En uskalla enää sairastaakan. Nyt jännään kaikkia tauteja ihan hulluna ja se stressaa lisää. En valitettavasti osaa auttaa. Itse haen koko ajan uutta työtä. Sillä välin vaan pakko jaksaa.

Kertomuksestasi tuli mieleen miten aiemmassa työpaikassani juttelin tauolla työkaverini kanssa ja hän kyseli harrastuksestani. Ilahtuneena vastailin ja kerroin itselleni rakkaasta harrastuksesta. Paikalle tuli pari muuta työkaveria ja juttukaverini tokaisi, että jospa puhutaan nyt jostain sellaisesta aiheesta, joka kiinnostaa kaikkia. Ihan kuin olisi vetäisty märällä rätillä päin naamaa ja mitätöity kaikki mitä sanoin. No, se ei ollut mukava työpaikka ja yhteishenki oli huono monesta eri syystä.

Jäi vaan mieleeni, että tuon keskustelun jälkeen aloin hakea uutta työtä. Nyt minulla on uusi työ ja mukavia toisiaan kunnioittavia työkavereita.

En halua syyllistää, mutta ehkä et ole oikea henkilö sinne työpaikalle? Joissakin työpaikoissa vain on sellainen vähän kylmempi kulttuuri, anteeksi ei juuri anneta virheitä, kaikki pitäisi oppia kerralla, ja omaa asiantuntemusta lisätä ilman mitään erityiskoulutusta jne. Itse olen taloushallinnollisella puolella, ja kyllä tämä henkilöstön vähyys tekee sen, että tulosta on tahkottava, eikä juuri armoa anneta. Ikävää mutta tämän päivän realismia. Kokoajan esimiehet seuraavat tehokkuuslukuja, sairaspoissaoloja, työtuloksia jne. Oma työ on jatkuvan kriittisen arvioinnin alla. Kun aloitin työni päälle kymmenen vuotta sitten, olo oli aivan kuin AP:lla. Nuorena ja kokemattomana tuntui pahalta, kun ei tietenkään se oma ammattitaito luonnollisesti ollut samanlainan kuin kaiken nähneellä ja kokeneella alansa pitkänajan tekijällä. Nyt keski-ikäisenä on alkanut helpottaa, ehkä myös sosiaalisista kuvioista ei ota enää sellaista painetta, eikä hae sitä ryhmän hyväksyntää kuin nuorena ja kokemattomana. Pitää vain osata arvostaa itseään vaikka kokoajan suhtaudutaan kriittisesti ja paineen alla työhön. Tsemppiä. Kannattaa vain kasvattaa sitä teflonia, ja sitkeästi kasvattaa myös ennenkaikkea ammatillista osaamista ja kokemusta. Sitten alkaa helpottaa.

Jos ammattinimikkeesi on valuuttamyyjä ja sopparissa lukee koko pääkaupunkiseutu, niin suosittelen vaihtamaan firmaa.

Olisko sun mahdollista vaihtaa konttoria? Itsekin työskentelen rahoitusalalla ja meillä päin on ainakin tosi paljon työnkiertoa. Se piristää kummasti. Itse tykkään kovasti työstäni, mutta meillä onkin tosi mukava työyhteisö. Joka aamu on kiva mennä töihin :) Kyselepä, jos voisit tehdä jotain muita hommia vähän aikaa jossain toisessa työpisteessä. Nykyinen paikka kuulostaa kyllä äärimmäiaen ikävältä.

Itse vaihdoin pois rahoitusalalta, enkä ole katunut päivääkään. Ei mitään mieltä, yhtiön arvona raha, raha, raha, työntekijöiden arvostuksen puute, virheettömyyden vaatimus.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 07:45"]Aika työterveyshuoltoon on varattu. Menen sinne heti tänään. 

En koe viihtyväi työssä, johon ajauduin ilman koulutusta/kokemusta. Itse työ on puuduttavaa ja työilmapiiri "umpimielinen" ja hiljainen. Olen tottunut avoimeen ilmapiiriin, jossa voi jutella työkaverin kanssa ja vaihtaa kuulumisia yms. Itse kun olen hyvin rento ja puhelias ihminen. Tässä paikassa kuitenkin olen hiljainen ja sulkeutunut, koska en "uskalla" avata suutani. Ne kerrat, jotka olen avannut suuni, olen tuntenut itseni hyvin tyhmäksi ja minun juttujen päälle on ruvettu puhumaan muita juttuja. Joten olen antanut olla. 

Työstä tulessani, illat makaan vaan lattialla tuskissani ja pelottaa taas seuraava työpäivä. Monesti töissä olen saanut migreeni-kohtauksia sekä kyyneliö tullut silmiin monesti.

Tälläkin hetkellä itkettäää :(

ap
[/quote]

Ihan kuin omasta suustani! Hurja määrä tsemppejä ja voimahaleja <3 työilmapiiri itselleni kans enemmän kuin ttärkeä työssäjaksamiseen eikä se mun mielestä millääntavoin ole poikkeavaa tai asia mistä sun kannattaisi itseäsi soimata. Jos ei tunnu pahalta huonossa työilmapiirissä ilman minkäännäköustä arvoa sun mielipiteille tai kertomuksille niin se ihminen joka jaksaa on taas päinvastoin enemmän mua huolestuttavampi tapaus. Ootko miettinyt työpaikan vaihtoa? :)

Täällä kanssa 18v ja viimenen vuosi alkoi ammattikoulussa muutava pv sitten. Viime lukuvuoden aikana meillä oli 2kk pituinen työssäoppimisjakso ja päädyin erittäin huonoon paikkaan. Olen autoalalla joten likaa luulisi kestävän mutta tämä paikka oli aivan liikaa. Esimies ja toiset työntekijät olivat täysiä mul***ja eivätkä osanneet opastaa yhtään ja suuttuivat kun kysyin joskus jotain. Jakson aikana huomasin burnoutin mutta sinnittelin silti sen loppuun asti. Koulu alkoi taas ja siellä tietysti viihtyi taas paljon paremmin kun on erittäin mukavat luokkakaverit. Silti itse työt ei kiinnostanut yhtään.

Nyt aloitin tosiaan kolmannen vuoden joka alkoi saman mittaiseella harjottelujaksolla, jota on kestänyt 3pv tällä hetkellä. Saman tapainen paikka kuin viimeksi ja burnout iski 10 kertaa kovempaa. Joka sekunti tekee tiukkaa. Töidenkin jälkeen ärsyttää vain eikä jaksa tehdä mitään.

Kolmas ja viimeinen vuosi kuitenkin menossa joten en tiedä onko mitään järkeä lopettaa tässä vaiheessa...? Toisaalta taas joka päivä on täyttä tuskaa. Ammatinvaihto tietysti onnistuisi myös mutta pelkään että sama tapahtuu taas.

Pitäisi varmaan alkaa elämään vapaana..

Mä sain apua työterveyslääkäriltä. Antoi mielialalääkkeitä, viikon saikun ja soitti pomolle, joka vasta sitten otti tosissaan työmääräni ja sitä muokattiin. Helpotti heti. Olen tosi kiitollinen lääkärille :)

Jos työterveys ei auta, varatkaa aika psykiatrilta työterveyden ulkopuolelta. Itsellä on toiminut monastikin, kun näyttää olevan pahemman luokan mielenterveysongelmia, jotka heijastuvat myös työelämään. Normaalia arkea työelämän puolella on vaikea rakentaa, vaikka lääkitys ja terapia päällä. Kaiken pitäisi "kolahtaa", työilmapiiri, työtehtävät, ym. ennen kuin pärjään. Tai sitten ehkä todeta jonain päivänä, ettei työnteosta vaan tule mitään, vaikka haluaisinkin sitä. Näillä mennään.

Sama homma. .. mikään ei oikein ole hyvin ahdistaa ja väsyttää... mullakin vuoden verran takana uutta duunia ja ei oikein saa otetta.

Uutta järjestelmää tulee kokoajan eteen, kun on vielä vanhatkin käymättä. Pitäisi vaan jotenkin saada sirkus haltuun, mutta kun ei kokemustakaan juuri ole niin työkalut on hakusessa.. noh näillä se on vaan mentävä, jospa se jossain vaiheessa helpottaa.

Virheitä aina sattuu... mutta kyllä nämä omassa hommassa tehdyt virheet on pieniä verrattuna lentokoneen tai junan kuljettajien tekemiin. Ja kylläpähän seuraavalla kerralla tietää miten homma pitää tehdä. Tosin ainahan ne voi merkitä myös työpaikan vahtoa, joka ei välttämättä niin huono käänne ole.

Vanha ketju, mutta haluan toivottaa kaikille työssänsä uupuneille jaksamista.

Olen itse taloushallinnon alalla myös, opiskellut noin kahdeksan vuotta alaa ja ollut tilitoimistossa töissä nyt seitsemättä vuotta. Aiemmin olen vain ajatellut, että se riittää työpaikasta, että kunhan vain jaksaa ja pystyy sietämään, mutta nyt alkaa mitta täyttymään niin, ettei enää jaksa. Koko ajan pitäisi pään toimia 110 prosenttisesti ja tulosta tulla. Virheitä ei saa olla ja nopea on oltava. Pitäisi käytännössä olla robotti. Ja sitten koko ajan odottaa ja pelkää, että mistä pomo tällä kertaa posahtaa...

Itse olen koko ajan väsynyt ja itkettää, lisäksi ahdistaa niin, että tekee jatkuvasti vain mieli huutaa vaikka tietää ettei siitä mitään hyötyä ole.

Ainoa mikä auttaa mielialaani on se, kun aloin käymään pari kertaa viikossa hevostallilla ratsastamassa ja hoitamassa hevosia ja touhuamassa kaikkea mihin apua tallilla tarvitaan. Sillä saan täysin pääni tyhjennettyä. Muutoin vain ahdistaa ja työt pyörii mielessä. En saa edes nukuttua enää kunnolla.

Tällä hetkellä olen tavallaan luovuttanut, ja ensi viikolle minulla on varattuna aika uraohjaukseen ja etsin muutenkin jatkuvasti uutta työtä. Nykyiselle pomolle on ihan turhaa yrittää ehdotella mitään parannusehdotuksia tai todeta ettei itse enää jaksa, siitä tilanne vain pahenisi, todistin tilanteen yhdellä harjoittelijallamme.

Nyt vain jaksan toivoa, että muutoksella (työpaikan tai jopa alan) tilanteeni helpottaa...

Minä alotin kolmisen kuukautta sitten uudessa työpaikassa. Viimeinen kuukausi on ollut yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Pomo on todella ailahtelevainen. Naaman ilmeestä näkee aamulla heti, onko huono vai todella huono päivä. Muutenkin työtä tehdään hampaat irvessä. Itse tykkäisin työskennellä positiivisella asenteella hymyssä suin vaikka asiat ja työt sinänsä paljon vaativatkin. Mutta ihan todella helvetillistä elämä tällä hetkellä. En nuku hyvin, aina (lue koko ajan) kun ajattelen työtä, ahdistaa, stressaa ja pala nousee kurkkuun. Ruokahalua ei ole, minkä takia tulee syötyä kaikenlaista roskaa sitten. Mies ei anna irtisanoa työsopimusta. En tiedä onko koko ala, jojon olen opiskellut usean vuoden ajan edes minun omani. En koskaan ajatellut, että voisin olla tällaisessa tilanteessa joskus ;(

Minkälaisin perustein lääkäriltä saa sellaisen todistuksen ettei karenssia tule tuon enempää????

Itse olen erittäin tuskaisessa tilanteessa, juuri kolmen viikon saikulta tulleena, heti ensimmäinen päivä ja suuri ahdistus. Mielummin vaikka huonopalkkaiseen hommaan jossa näkee työnsä jäljen eikä jatkuvasti hengitetä niskaan...

Se on helppo sanoa, että vaihda työpaikka tai hyppää pois oravanpyörästä. Jos ei ole paikkakunnalla töitä ja on lapsia elätettävänä niin hyppääpä siitä.....