Lue keskustelun säännöt.
Te äidit, joiden uraohjus-aviomies on AINA TÖISSÄ, miten jaksatte?
20.12.2007 |
Eli tarkoitan teitä joiden mies tekee kellon ympäri-työpäiviä, miten jaksatte yksin sen arjen pyörittämisen? Itsellä sellanen tilanne että olen naimisissa tällaisen työnarkomaanin kanssa, joka haluaisi kovasti lapsia kanssani. Itseäni vaan epäilyttää se, että miten jaksaisin yksin sen arkisen rumban... taloudellisesti meillä olisi toki mahdollisuus hankkia ulkopuolista apua, esimerkiksi kodinhoitaja ja lapsenvahti, mutta silti ajatus " yksinhuoltajana" olosta ei houkuttele. Miten muilla vastaavassa tilanteessa olevilla?
Kommentit (71)
Kyllä meillä välillä vähän muutenkin siivotaan - lapset ovat jo sen ikäisiä, että joutuvat joskus jopa tarttumaan imuriin ihan itse. Siivooja tekee sitten sellaisen useamman tunnin raivauksen joka toinen viikko. Kolmen pojan perheessä ei lisäksi auta olla ihan hysteerisen tarkka siisteydestä, pääsee itse paljon helpommalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos yksikään puoliso ei suostuisi uhrautumaan, työelämän vaatimusten olisi pakko muuttua.
ja rankkaa on, mutta olen tieni valinnut ja onneksi isä on lasten kanssa aina kun on vapaata
mieheni joka on koko ajan töissä, hänellä on ERITTÄIN vähän vapaa-aikaa, ja sen hän joko nukkuu, harrastaa tai hoitaa töihin liittyviä asioita. Hän on töistä niin poikki että hermo ei riitä lapsiperhe-elämään. Perhe-elämä tapahtuu hänen ympärillään, hienotunteisesti väistellen että hän saa levätä ja olla rauhassa.
Toimii se niinkin. Parisuhteelle ei hyvä mutta eläähän sitä niinkin.
nro 11:lle
Vierailija:
Jos yksikään puoliso ei suostuisi uhrautumaan, työelämän vaatimusten olisi pakko muuttua.
Voi kun asia olisikin noin yksinkertainen: työelämä muuttuisi reiluksi, kun kaikki uraohjusten vaimot ryhtyisivät lakkoon.
Työelämä nyt vain on niin raakaa, että aina löytyy tekijöitä, jotka ovat valmiita puurtamaan edetäkseen urallaan. Mieheni sanoo, että hän saa potkut viikossa, jos kynä alkaa pudota kädestä kellon lyödessä viisi. Siksi on pakko jaksaa. Niin mieheni kuin minunkin.
t. nro 8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rankkaa on välillä, mutta kyllä sitä vaan jaksaa. Varmaan vielä rankemmaksi muuttuu kun toinen lapsi syntyy.
Itse olen sitä mieltä, että pienten lasten vanhemmat eivät molemmat voi olla uraohjuksia ja nyt on mieheni aika. Toivon, että viiden vuoden kuluttua hän voi/osaa ottaa rennommin ja sitten on minun vuoroni.
Itse yritän pitää kiinni joistakin harrastuksista, esim. urheilu ja lapsi/lapset sillä aikaa lapsiparkkiin. Kavereita näen suht harvoin, mutta siskot ja vanhemmat kyllä auttavat jos apua tarvitsen.
Mies myös viettää kaiken vapaa-aikansa meidän kanssa ja pidän häntä kyllä hyvänä isänä. Parempi suhde hänellä on lapseensa kuin monella vähemmän työtä tekevällä sillä kaikki aika kotona menee lapsen kanssa touhutessa. Parisuhde tästä kärsiikin eniten.
Ja iltaisin.
Mun mies antaa lapsille jakamattoman huomionsa silloin, kun on kotona. Usein tulee pikaisesti kotona käymään kesken työpäivän, jos on kotipaikkakunnalla, ja on lasten kanssa hetken.
T: olinkohan numero neljä
Vierailija:
haluatko lapsia miehen kanssa, joka ei koskaan ole läsnä. Paitsi, että lasten- ja kodinhoito jää sulle, onhan se suuri vääryys, että lapset jäävät paitsi myös isänsä huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se johdu siitä, että hän on uraohjus, vaan siitä että hänen arvomaailmassaan perhe tulee ilmeisesti aika viimeisenä.
Olisiko hän kanssanne yhtään enempää, vaikka olisi työtön? Tuskin.
Minun mieheni, joka on " aina" töissä, viettää joka ikisen vapaahetkensä minun ja lasten kanssa, omasta tahdostaan. Kaverit jää tosi vähälle, jos harrastamme niin harrastetaan yhdessä.
Vierailija:
mieheni joka on koko ajan töissä, hänellä on ERITTÄIN vähän vapaa-aikaa, ja sen hän joko nukkuu, harrastaa tai hoitaa töihin liittyviä asioita. Hän on töistä niin poikki että hermo ei riitä lapsiperhe-elämään. Perhe-elämä tapahtuu hänen ympärillään, hienotunteisesti väistellen että hän saa levätä ja olla rauhassa.Toimii se niinkin. Parisuhteelle ei hyvä mutta eläähän sitä niinkin.
Ei se tarkoita, että olisimme sitä myös lasten tultua. Anna paahtaa vaan, niin maistuu se kotonaolo vielä makeammalta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai nyt kahden aikuisen " sotkut" saa ihan itse siivottua? Jos nyt jo väsyttää, niin miettisin lapsen tekemistä kahdesti.
Jo vauvalle voi kutsua MLL:N hoitajan, 1-vuotias pääsee usein puistotädille tai liikekeskuksen hoitopaikkaan, leikkikoulut alkavat 2-3-vuoden iästä, seurakunnan kerhot 3-4 vuoden iästä...
Lisäksi kannattaa hankkia samaan katastrofiin useampi lapsi putkeen mahdollisimman pienillä ikäeroilla. Ja opettaa ne leikkimään keskenään, ilman äidin puuttumista asiaan (onnistuu noin 2 vuoden koulutuksella).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei koskaan, niin ei se musta paljon ole. Näitä uraohjusmiehiä näen työpaikallani, niin sääliksi käy lapsia, jotka eivät isäänsä paljon näe kun isät ovat töissä iltayhdeksään.
En epäile sitä, etteivätkö rakastaisi lapsiaan, mutta eivät he heitä paljon näe. Sitten viikonloppuna aina keksitään jotain superlaatuaikaa, tehdään hienoja reissuja yms. tavallaan korvatakseen vähäistä aikaa. Mutta tapansa kullakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan valintakysymys lähteekö harrastuksiin vai viettääkö aikaa lapsen kanssa. Ja jos on työstä aina ihan poikki, niin on 2 vaihtoehtoa:
-vaihtaa työ
-antaa miehen levätä rauhassa
Fakta on myös se, että perheeseen mahtuu yksi ura-ohjus kerrallaan. Jos ura-ohjus hyväksytään, niin ura-ohjusta on myös tuettava ja annettava aikaa keskittyä siihen uraan.
Vierailija:
mieheni joka on koko ajan töissä, hänellä on ERITTÄIN vähän vapaa-aikaa, ja sen hän joko nukkuu, harrastaa tai hoitaa töihin liittyviä asioita. Hän on töistä niin poikki että hermo ei riitä lapsiperhe-elämään. Perhe-elämä tapahtuu hänen ympärillään, hienotunteisesti väistellen että hän saa levätä ja olla rauhassa.Toimii se niinkin. Parisuhteelle ei hyvä mutta eläähän sitä niinkin.
Meillä ei kotona paljon isää näkynyt. Muistoni isästä liittyvät hänen työhönsä, hänen uraansa tai rahaan, jota kyllä oli. Rakkautta olisin ottanut mielummin.
Sitten äiti kuoli. Isäni oli kykenemätön huolehtimaan lapsistaan tai kodistaan, koska hän ei ollut koskaan sitä tehnyt. Lapset jäivät oman onnensa nojaan. Muutin nuorena omilleni eikä se ollut vaikeaa, koska olin jo alaikäisenä hoitanut itseni ja asiani.
Nykyään olemme yhteyksissä harvoin. Ura on ohi ja perhettä ei enää takaisin saa. Säälittävää, mutta isäksi ei ryhdytä enää siinä vaiheessa kun lapset ovat aikuisia.
Miettikää kaksi kertaa kenen kanssa alatte lapsia tekemään. On suurempi kärsimys asua etäisen isän kanssa kuin yhden rakastavan vanhemman kanssa. Entä jos teille äideille sattuu jotakin? Miten mies on kykenevä huolehtimaan yhtään mistään? Eihän hän edes tunne omia lapsiaan! Miettikää kaksi kertaa.
Omilla lapsillani on isä, jolla on samanlainen arvomaailma kuin minulla. Lapset menevät aina edelle, kummallakin.
onhan se kiva, että mies tuo 4500¿/ netto kuukaudessa, mä oon kotona 3 lapsen kanssa. Ja mies hoitaa lapsia lauantait, yhdessä sitten sunnuntait. Onhan tuo rankkaa, kun yrittäjänä toisessa kaupungissa. Mutta kyllä, asuntolaina, autolaina, perheen elättäminen, mun on joustettava. Ja sukulaisia ei ole 300 km lähempänä, eli ihan omillaan ollaan.
Leikkikenttä-aamut ovat niitä henkireikiä, jolloin saa jutella toisten äitien kanssa, sitten lauantain shoppailen parin kaverin kanssa, käyn ulkona syömässä ja joskus ravintolassa, kun nuorin jätti tissin marraskuun alussa.
Pitää vain tottua ajatukseen että sinä hoidat kodin ja lapset, mies elannon. Niin se menee kuitenkin. Apua on epärealistista odottaa ja toisaalta kun mies on kotona niin parempi että on silloin lasten kanssa kuin mopin varressa. Mutta harrastuksista ja omasta ajasta pitä sopia etukäteen. Kestän kyllä kun mies on töissä, sehän on tavallaan " pakko" , mutta se miten se vapaa-aikansa jakaa onkin sitten toinen juttu. Max kerran viikossa joku harrastus tai kaveri-ilta, niin pysyn tyytyväisenä ja vielä parempi jos ottaa lapsen mukaan (ei tietty mihinkään ryyppäjäisiin, mutta vaikka lätkämatsiin) niin se on vain plussaa isä-lapsi suhteelle. Liikuntaa voi harrastaa koko perhekin yhdessä, kävelylenkein, uimahallissa käynneillä yms. lasten iän mukaan.
yrittäjä mies, joka on usein viikot työmatkoilla ja kolme lasta alle 6v.
tällä hetkellä ottaa taas pattiin kun miehellä olisi kuulemma bänditreenejä just kun tulee kotiin.
yleensä jaksan aika hyvin. isommat lapset ovat 10pv/kk 5h/pv päivökodissa ja 1v kotona.
mulla on kyllä kaikki harrastukset jääneet. mitään säännöllistä ryhmäharrastusta on mahdoton ylläpitää kun mies on aina illat poissa.
mies kyllä ymmärtää. totesi eilen että mahtaa sua ärsyttää kun mies on aina pois tai tekee jotain. räpiköiden tässä mennään. luojan kiitos on loma tulossa ja koko perhe lähdetään reisuun.
mutta niitä tasaisin väliajoin tulevia henkireikäharrastuksia kaipaan. ja täällä kun ei ole mll:ää.. nuorimmainen astmaatikko ja sydänvikainen joten en kovin herkästi uskalla vieraalle hoitoon antaa. sukulaisia ei ole apuna.
haluatko lapsia miehen kanssa, joka ei koskaan ole läsnä. Paitsi, että lasten- ja kodinhoito jää sulle, onhan se suuri vääryys, että lapset jäävät paitsi myös isänsä huomiota.