Te äidit, joiden uraohjus-aviomies on AINA TÖISSÄ, miten jaksatte?
Eli tarkoitan teitä joiden mies tekee kellon ympäri-työpäiviä, miten jaksatte yksin sen arjen pyörittämisen? Itsellä sellanen tilanne että olen naimisissa tällaisen työnarkomaanin kanssa, joka haluaisi kovasti lapsia kanssani. Itseäni vaan epäilyttää se, että miten jaksaisin yksin sen arkisen rumban... taloudellisesti meillä olisi toki mahdollisuus hankkia ulkopuolista apua, esimerkiksi kodinhoitaja ja lapsenvahti, mutta silti ajatus " yksinhuoltajana" olosta ei houkuttele. Miten muilla vastaavassa tilanteessa olevilla?
Kommentit (71)
Ehkei kaikki tajuakaan kuinka kallista täällä pk-seudulla on asuminen. Esim meidän alueella (HKI 2) kerrostalokolmiokin maksaa halvimmillaan lähemmäs 300 000 ¿. Joten turha syytellä, että mitäs haluatte asua leveästi. Joo, voihan sitä muuttaa jonnekin korpeen kehä kolmosen varrelle, jossa asunnot ovat halvempia, mutta sitten suuri osa vapaa-ajasta menee työmatkoihin ja sekös elämänlaatua parantaa.
Asun itse Espoossa ja täältä tulee vartissa Helsinkiin. Meidän alueella kolmiot maksavat noin 200 000 euroa, hienoimmat ja hienoimmilla paikoilla sijaitsevista pyydetään tuossa puolen kilsan päässä 270 000.
Esim. Keravalta tulee Helsinkiin junalla 23 minuuttia. Monelta helsinkiläiseltä menee enemmän aikaa työmatkoihin kaupungin sisällä.
Jos toinen vanhemmista on aina töissä, se vastaavasti vähentää toisen osapuolen työssäkäyntiä ja panosta perheen elatukseen. Minusta on parempi, että molemmat kantavat vastuun perheestä.
Kuinka monella yh:lla on käytössä kahden ihmisen rahat???
lapseen liittyy muitakin asioita kuin raha. Esimerkiksi se huoltaminen.
Tienaa noin 8000 e ja on seitsemässä vuodessa kohonnut " tavallisesta rivityöläisestä" yksikön johtajaksi IT-alalla. Kovasti on stressiä ja vaativaa työtä, mutta 8 h työpäivällä hän on pääosin pärjännyt. Joskus tietty on ylitöitä, mutta niitä on ehkä 1-3 iltana kuukaudessa keskimäärin, ei mielestäni paljon. Etätöitä kotona lasten nukkumaanmentyä tekee myös joskus, kun on aivan pakko.
Mies osallistuu lastenhoitoon tasapuolisesti. Minulla on kaksi vapaailtaa viikossa (jolloin mies hoitaa 2 lasta), samoin miehellä (jolloin minä hoidan). Pe - su olemme koko perhe yhdessä.
Kyllä miehenikin varmasti keksisi vaikka mitä tehtävää venyttääkseen työpäivänsä 12-tuntiseksi, mutta hänelle perhe on kuitenkin sen verta tärkeä, että 8 h työpäivä saa luvan riittää.
Kun kituuttaa pienellä palkalla ja on jatkuva huoli toimeentulosta ja laskuista, niin usko pois, se tekee elämästä paljon raskaampaa...
Että näin.
Hyvä esimerkki. En oikein ymmärrä, miksi tämä asia on niin vaikea monille? Nykypäivänä on lähes poikkeuksetta alalla kuin alalla mahdollista tehdä uraa ja samaan aikaan keskimäärin normaalia duunipäivää. Jos juuri sinun miehesi ei sitä tee, ei tarkoita etteikö se ole mahdollista. Tämä ihan vain toteamuksena eikä minään " syytöksenä" .
Vierailija:
Tienaa noin 8000 e ja on seitsemässä vuodessa kohonnut " tavallisesta rivityöläisestä" yksikön johtajaksi IT-alalla. Kovasti on stressiä ja vaativaa työtä, mutta 8 h työpäivällä hän on pääosin pärjännyt. Joskus tietty on ylitöitä, mutta niitä on ehkä 1-3 iltana kuukaudessa keskimäärin, ei mielestäni paljon. Etätöitä kotona lasten nukkumaanmentyä tekee myös joskus, kun on aivan pakko.Mies osallistuu lastenhoitoon tasapuolisesti. Minulla on kaksi vapaailtaa viikossa (jolloin mies hoitaa 2 lasta), samoin miehellä (jolloin minä hoidan). Pe - su olemme koko perhe yhdessä.
Kyllä miehenikin varmasti keksisi vaikka mitä tehtävää venyttääkseen työpäivänsä 12-tuntiseksi, mutta hänelle perhe on kuitenkin sen verta tärkeä, että 8 h työpäivä saa luvan riittää.
että lasta ei kannattaisi hankkia epävakaaseen suhteeseen, kun sillä on usein tuollaiset seuraukset!
jättää koulutusta ja hyvää palkkaa väliin. Kyllä yksinhuoltajallakin voi olla hyvä palkka.
mies on hommissa armeijan leivissä, joten pitkät on/oli päivät urasta ja pienestä palkasta huolimatta. Poissaolot ja iltatyöt vähenivät huomattavasti, kun hän siirtyi kentältä suunnittelutehtäviin. Pikkulapsivaihe oli rankka, nyt välillä jo hymyilyttää.
Tällä hetkellä tosin pahin vääntö on siitä, mitä vapaa-ajalla tehdään eli mies harrastaa paljon aikaa vieviä juttuja, kuten pelireissuja. Siinä kulkee minun rajani: en jaksa enää noita vapaaehtoisia menoja monen vuoden joustamisen jälkeen. Käyn itsekin töissä.
En jaksa lukea koko ketjua mutta vastaan omasta puolestani ap:n alkuperäiseen kysymykseen. Paljon on kiinni siitä miten asiaan asennoituu. Jos on jo valmiiksi sellainen olo, että asia ottaa päähän eikä ole itse kovin aktiivinen esim. kodinhoidossa tai etsimään itselleen ns. omaa elämää, niin ei varmasti jaksa uraohjuksen vaimona lapsen/ lasten kanssa!
Meillä on kolme lasta ja mies melkein kellon ympäri töissä. Aikaisemmin matkusti työn takia melkein puolet vuodesta mutta nyt kun toimenkuva on vaihtunut, tulee sentään melkein joka ilta kotiin nukkumaan :). Itse teen töitä tällä hetkellä enemmän tai vähemmän. Osan " töistä" pystyn tällä hetkellä tekemään kotona. Lapset on suurimman osan ajasta kotona mutta päivähoidossa osan viikosta. Esikoinen tosin on jo koulussa.
Teen siis meillä kaikki kodin- ja lastenhoitoon liittyvät asiat. Enkä pelkästään siksi, että mies ei ehdi vaan myös siksi, että haluan tehdä ne itse ja omalla tavallani. En esim. ikinä suostuisi ottamaan meille siivousapua. Siinä menisi vaan molempien hermot, sekä minun että siivoojan :). Kummastelua tilanne aiheuttaa " molemminpäin" . Toiset ihmettelee miten oikein jaksan ja kunnioittavat jaksamistani. Toiset taas pitävät marttyyrina ja pelkkänä kotipiikana. Tuntuu siltä, että ulkopuolisten mielipide riippuu aina siitä millainen tilanne heillä itsellään on kotona ja elämänasenne noin yleensäkin.
Itse siis jaksan positiivisella asenteella ja turhan valittamisen karsimisella minimiin. Nalkutusta meillä ei hyväksy kumpikaan! Pitää olla viitseliäs ja kekseliäs miten asiat hoidetaan ja saadaan hoidetuksi. Rutiineja pitää olla mutta kaavoihin ei esim. lasten kanssa saa kangistua.
...ja sinulla sentään on miehen tuloista apua ja mies käy kotona kääntymässä, joten siinä mielessähän tilanne on teillä parempi.
Aikuinenhan jaksaa ja asenteesta riippuu paljon, mielestäni tämä ei ole lainkaan asian ydinkysymys.
Mites lapset???
En minä kenenkään valintoja tuomitse, etenkin kun sinä olet tyytyväinen, mutta kaltaisesi tarinat herättävät minussa kysymyksiä lasten osasta. Ihan hyvällä edelleen...
Ensinnäkin miksi lapsia on haluttu, jos miehellä ei ole aikomustakaan heidän kanssaan olla? Onko lapsilta kenties kysytty haluaisivatko olla joskus isänsäkin kanssa? Toki lapsetkin sopeutuvat useimmiten hyvin eivätkä isäänsä niin paljon enää kaipaa, kun eivät tiedä mitä kaivata. En vain ymmärrä, joten olisi kiva kuulla lisää mietteitä.
Itse asiassa hänellä ei ole kunnianhimoa nimeksikään mutta kouluttautui aikanaan alalle, joka tällä hetkellä (ja jo useamman vuoden) käy suhteellisen kuumana Suomessa. Työpäivät ovat pääsääntöisesti työmatkoineen 9-10 tuntia. MUTTA, kun minä olen kotona ja pystyn päivisin hoitamaan kaikki juoksevat asiat ym., niin miehellä onkin sitten illat ja vkonloput täysin aikaa panostaa lapsiin. Menevät monesti vielä kuuden aikaan illalla luistelemaan, uimaan tms.
Minun mieheni vastasi kerran, kun kysyin, että miksi niin monet miehet tekevät pitkää työpäivää eikä heitä kotonaan paljon näy. Hän sanoi, että todella moni hänen tutuistaan on mielummin töissä kuin kotona. Jos käyttää työaikansa tehokkaasti (enkä puhunyt yrittäjistä), niin kyllä pääsääntöisesti sen 8h pitäisi riittää.
APlle sanoisin, että jos haluat itse käydä töissä täysipäiväisesti, voi sinulle tulla aikaa rankkaa, jollei tukiverkkoa löydy. Mutta, jos jäät kotiin pidemmäksi aikaa ja nautit siitä, kuten minä, silloin voi jopa onnistua. Ei sitä tiedä, vaikka miehesi lapsen saamisen jälkeen havahtuisi isyyden onneen ja työnarkomania olisi historiaa vaan...
Saahan sitä aina toivoa ;-)
Meillä nyt neljä lasta ja helppo vaihe meneillään. Miehellä on vähemmän matkoja, mutta työtunteja kyllä kertyy. Näkee lapsiaan ehkä tunnin illalla, johon kuuluvat jo iltatoimet. Ja senkin ellei ole iltamenoja. Usein on.
Helppoa lähinnä siksi, että olen kotona puolitoistavuotiaan kanssa, seuraava on eskarissa ja koululaiset eka- ja kolmasluokkalaiset. Omaa aikaa (siis kuopuksen kanssa) minulle jää aamupäivisin. Käyn jumpassa, josta onneksi löytyy lapsiparkki, huolehdin kauppa-asiat ja muut juoksevat. Siivooja käy joka toinen viikko, mutta kyllä tässä huushollissa itsellekin siivottavaa riittää.
Olen menossa maaliskuussa töihin, kun alkaa sellainen projekti, jossa haluan olla mukana ja mukaan on mentävä alusta saakka. Hirvittää valmiiksi!
Onneksi saan paljon apua isovanhemmilta, ilman heidän apuaan en kyllä varmaan jaksaisi. Lisäksi meillä käy siivooja joka toinen viikko tekemässä kunnollisen siivouksen.
Olen jotenkin jo niin alistunut tähän tilanteeseen, etten jaksaa enää erityisesti purnatakaan (joskus tulee valitusta, ja silloin sitten kovaa). Omaa aikaa ei erityisemmin jää, kun työpäivän jälkeen huolehdin ruoka- ja pyykkihuollosta, sekä kolmen lapsen harrastuksista.
Mutta: missään nimessä en olisi halunnut jättää lapsia hankkimatta! Kyllähän he ovat elämän tärkein asia - niin minulle kuin oraohjusmiehellenikin.
Otan omaa aikaa sillä, että vien lapset hoitoon päiväkotiin pari kertaa viikossa. Ja siivooja käy meillä kerran viikossa. Lasten vauva-ajat oli aika raskaita alussa, mutta silloin isoäiti oli apuna tarvittaessa.
vauva-aikana se oli kriisi, kun mies oli muka luvannut olla läsnä mutta se kaikki kaatui minun niskaan.
Kyllä siihen tottuu, ehkä ei sitten ole niin kunnianhimoinen kaikkien " pakollisten" hommien kanssa kun omat voimat on rajalliset. Meillä on vain yksi lapsi, myös tästä tilanteesta johtuen. Lapsen kanssa meillä on kaksistaan kaikenlaista menoa ja omia juttuja, ja jos minun on hoidettava asioita tai oltava töissä pidempään, ilmoitan miehelle ajoissa niin että poikkeaa lasta hoitamassa sen aikaa ja palaa sitten töihin. Siis viikkoja ennen, tarkoitan, ei se muuten onnistu ellei se ole varattuna hänen kalenteriinsa.
Tästä syystä tosin seuraelämäni ei ole kauhean spontaania, mutta ystävien ja sukulaisten kanssa ollaan jo totuttu toimimaan kalentereiden kanssa jos lasta ei voi ottaa mukaan. Käytännössä kuitenkin liikumme lapsen kanssa kahden, ystävättärillä kun on myös lapsia. Heitä kenellä ei ole, näen sitten kalenterin salliessa.
Todettiin, että koska mies tienaa triplasti enemmän, niin hänen uransa on ensisijainen ja meikä julkisen sektorin konttorirotta joustaa. Meillä ei ole perintöjä tms pääomia kovinkaan paljon ja koska asumme pk-seudulla, on meillä iso asuntolaina, jota on lyhennettävä --> siksi tarvitsemme miehen isoa palkkaa.
Mies tekee siis pitkää päivää vaativassa hommassa, mutta kaiken vapaa-ajan hän pyhittää perheelleen. Kaverisuhteet ym sosiaalinen elämä tietty kärsii, mutta jostain sitten on tingittävä.
Sitten meillä on myös lasten isovanhemmat apuna jos lapset sairastelee tai jos joskus minun pitää tehdä pitempää työpäivää tai olla työmatkalla.
Eli kyllä tässä jotenkuten selvitään.
Täällä myös yksi uraohjuksen vaimo ja " arki-yksinhuoltaja" . Lapset 3v. ja 1v.
Hoidan lapsia aamusta iltaan yksin, sukulaisia ei lähimaillakaan. Mies näkee lapsiamme noin tunnin ajan arki-iltaisin. Mulla ei ole mitään omaa elämää, ei harrastuksia yms. Kavereita näen satunnaisesti lauantaisin.
Mäkin olen tavallaan alistunut tilanteeseen, valittaminen ei auta, koska mies ei vain voi lyhentää työpäiviänsä. Onhan tämä rankkaa, mutta onneksi tilapäistä ja jatkuva väsymys helpottaa ehkä vuoden päästä, kun nuorempi on omatoimisempi.
Tee ihmeessä lapsia, kyllä ne ovat vaivan arvioisia : ) Ja asennoidu hoitamaan lapset itse, äläkä elättele toiveita, että miehesi pystyy lyhentämään työpäiväänsä lasten takia. Luultavasti ne vain pitenevät, jos hän on todella uraputkessa.
Siellä aivan ehdottomalla huipulla ei keskimäärin normaalityöpäivällä pärjää. Mutta nousujohteista uraa voi luoda keskimäärin normaalityöpäivällä. Paino sanalla keskimäärin ja silloin joustavuus astuu kuvaan, puolin ja toisin. Totta kai matkustaminen jossain mittakaavassa kuuluu useimpien peruspomojen työnkuvaan, ei sitä voi nykyaikana välttää. Mutta on eri asia olla reissussa 150 päivää vuodessa tai sitten 20 päivää vuodessa. Puhelin- ja videokonferenssit ovat ahkerassa käytössä suuressa osassa firmoja, jolloin matkapäiviä saa vähennettyä.
Toki se vaikuttaa paljonkin, että milloin lapsia saa suhteessa uran vaiheeseen. Useimmilla meistä tuo vaihe on kuitenkin siinä kolmekympin kieppeillä, jolloin uraa pitäisi tehdä kiivaimmin. Painotan, että ihan oikeaa uraa voi todellakin tehdä keskimääräisellä ajallisella panoksella. Harva on tuolloin kolmekympin kieppeillä " isojen yksiköiden johtotasolla" johtotasolla, vaan mainitsemallasi päällikkötasolla. Ja kyllä tämä nyt on ihan oikea ura. Jostainhan sitä valmistumisen jälkeen aloitetaan. Joka tapauksessa, keskimäärin normityöajallakin on mahdollista edetä suuressa osassa työpaikkoja/tehtäviä.
Vierailija: