Lue keskustelun säännöt.
oletteko koko ajan kotona lapsenne seurassa vai leikkiikö yksin?
19.12.2007 |
Mulla alle vuoden ikäinen viihtyy leikkikehässä lelujen parissa vaikka pari tuntia putkeen, itsekseen juttelee ja hytkyttää ja harjoittelee askelia kehästä kiinni pitäen. Saattaa joskus leikkien uuvuttamana nukahtaakin sinne, sillä pohja on pehmustettu.
Itse samalla puuhastelen vaikka pyykkiä tai keittiöhommia, mutta näen lapsen koko ajan kun samassa tilassa ollaan.
Kysymys siis kuuluu, jos lapsi on kerran tyytyväinen pitääkö äidin välttämättä koko ajan kyhnätä kyljessä, saako lapsi traumoja leikkikehästä jos on siellä paljon vaikka olisikin tyytyväisenä eikä itkisi?
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jälkeen ei olekaan yksin leikkinyht. Vaatii aina seuraa. On jo 6.
Vierailija:
takertuja myöhemmin. Sen sijaan ns. vaativat vauvat ja pikkulapset repivät sitä vanhempien huomiota jo pienenä niin paljon, etteivät vaadi sitä enää vanhempana niin paljoa. Näin olen siis kuullut sanottavan.
viihtynyt jo vauvana itsekseen eikä tilanne ole muuttunut miksikään eli on nyt 3-vuotias ja on kova leikkimään ihan itsekseen.
Meillä on siis pieni kaksio, joten leikkitilaa ei juurikaan ole. Saatan siis samalla silittää pyykkiä tmv. kun lapsi 2 v. leikkii olohuoneessa. Koko ajan olen siis läsnä, mutta en ole leikittäjä-viihdyttäjä 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis, kun yksinleikkimisvaihe oli ohi, on vaatinut aina hyin paljon seuraa. Koko ajan pitäisi olla leikkimässä ja touhuamassa. Vain leikkikehäaikaan viihtyi itsekseen.
Vauvanva istui sitterissä mielellään vaikka kuinka kauan lelujen kanssa. AIna itsekseen jaksanut leikkiä ja katsoa kirjoja ja koota palikoita..ja piirtää ja leikkiä.
Toki yhdessäkin tehdään, mutta hyvin vähän on koskaan vaatinut seuraa.
Ikinä ei missään taaperovaiheessa tai uhmassa ole tullut lahkeessaroikkumista tai sellaista. On kehitykseltään ihan normaali ja reipas.
Ei siis se varhainen itsekseen viihtyminen tarkoita, että sitten automaattisesti myöhemmin olisi vaativa eikä osaisi olla yksin.
Ja hylätä ei teitenkään lasta saa, eikä pakottaa olemaan yksin, mutta jos se sopii niin mikäs siinä! Kunhan joku on läsnä ja tavoitettavasissa jos tarve tulee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asti viihtynyt itsekseen, ja viihtyy edelleen. On jo kohta 4-vuotias. Välillä pyytää seuraa, ja silloin luemme kirjan, pelaamme muistipeliä tai sen sellaista, mutta juurikaan en vieläkään leiki lapsen kanssa esim. autoilla tai nukeilla, vaan teemme sitten jotakin muuta. Lapsi luultavasti katsoisi mua kuin hullua, jos menisin sen kanssa ihan leikkimään.
Nyt meillä on vauva, joka myös tykkää katsella ihan itsekseen jumppalelun roikkuvia juttuja, joskus ihan yksin huoneessa, joskus taas muiden ääniä siitä vierestä kuunnellen. Vauva tosin haluaa useammin seuraa kuin isosisaruksensa vauvana, mutta viihtyy yhtäkaikki myös itsekseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esim koiralla ripuli, pakko päästä minuutissa pihalle, niin laitan lapsen kehään ja jätän ulko-oven pikkuisen raolleen. Sitten koira tekee asiansa ja äkkiä takas sisään. Asutaan siis rivarissa.
Samoin jos itselle iskee äkkihätä kehä on tarpeen. :o) Tai jos vaikka vaasi rikkoontuu ja pitää siivota ennenkuin taapero ehättää telomaan itseään sirpaleisiin.
Leikkii myös kehässä yksin mielellään ja mahdun itsekin sinne mukaan leikkeihin.
Oma lapseni on jo kolmevuotias. Touhuilee kyllä paljon ihan itsekseenkin eikä jatkuvasti kaipaa leikittäjää.
Vauvana oli varmaan semmonen keskiverto..ei kyllä yksin olis missään kehässä viihtynyt, mutta jumppamatolla leikki usein tunninkin ollessani läsnä samassa huoneessa, mutta ei kyllä ihan yksinään mihinkään suostunu jäämään.
En usko että lapsi kärsii leikkikehässä olemisesta jos kerran siellä viihtyy eikä itke. Sitten kyllä kärsisi jos itkisi ja tuntisi itsensä hylätyksi. En kyllä useaksi tunniksi jättäisi vauvaa silti yksin leikkimään.
Kuitenkin kannattaa pitää huoli siitä että tulee riittävästi muuten vuorovaikutusta ja läheisyyttä. Sitä vauvat kuitenkin tarvitsee tosi paljon.
takertuja myöhemmin. Sen sijaan ns. vaativat vauvat ja pikkulapset repivät sitä vanhempien huomiota jo pienenä niin paljon, etteivät vaadi sitä enää vanhempana niin paljoa. Näin olen siis kuullut sanottavan.