10kk temppuilu aterioilla-onko ok keskeyttää ruokailu
kun kaikki muu kuin ruoka kiinnostaa enemmän, ja ottaa uusiksi vaikka puolen tunnin kuluttua-jos vaikka sitten ruokahalu olisi kasvanut?
Tätä esiintyy oikeastaan vain lounaalla ja päivällisellä tarjotusta ruuasta riippumatta, aamu-ja iltapuurot popsitaan alta aikayksikön.
Olenko julma äiti jos risotot lentää vauvan huitoessa seinälle kuudetta kertaa ja suu pysyy tiukasti kiinni, että nostan nätisti syöttötuolista pois ja laitan leikkimään ja sitten myöhemmin koitetaan uudelleen?
(arvasitte oikein, ensimmäinen lapsi vasta :oD )
Kommentit (9)
Meillä on neljä ruoka-aikaa, piste. Maitoa saa välipalaksi pari kertaa päivässä. Jos lounaalla temppuilee tai muuten vain ei ruoka kiinnosta, niin syö ainakin sitten kunnolla päivällisen, kun on nälkä tullut.
Mielestäni ei mitään " puolen tunnin päästä uusi yritys" -systeemiä kannata rakentaa, ainakaan minä en rakentaisi... Ipanahan oppii vaan pompottamaan äippää moisella menetelmällä.
aluksi vain lusikallinen per ateria tissimaidon lisäksi ja siitä sitten kasvatettu annoksia vähitellen. Että siis ei välttämättä ole kyse enää siitä nielemisen opettelusta, mutta hyvä pointti silti.
En muuten pidä kamalasti " ruokakuria" mutta välillä ei jaksais sitä ruuan viskomista ja muuta härvellystä, hyvä että syöttötuolissa pysyy kun kaikki muu paitsi ruoka kiinnostaa.
:o)
Ap
Jos ei siis ole mitään nielemis yms. ongelmia. Nostan lapsen pois ja saa odottaa seuraavaa ateriaa. Hyvällä ruokahalulla syö nykyisin (parivuotias).
mä annan suosiolla sitten odottaa seuraavaa ateriaa. Senkin jo opin tuossa matkalla kantapään kautta että ei tuonikäinen ihan hirveesti välipaloja tartte jos meinaa että pääruuat menee alas. :o)
Mukavaa joulun odottelua kaikille!
Ap
niin ruoka meni " huomaamatta" suuhun tai sitten täältä tulee pikku kisu-jutut.
Syöttekö runsaita välipaloja tai juoko hän maitoa ennen ruokailua? Tuon ikäinen on vielä tosi pieni eikä osaa oikeastaan yhtään kontrolloida itseään, joten mitään varsinaista ruokakuria ei kyllä voi pitää. Hän ei ehkä tarvitsisi vielä omaa lusikkaa, vaan voisit antaa hänelle sormin syötäväksi esim. pehmeitä leipäpaloja tai maissinjyviä tms.
totta hitosasa se alkaa silä ruualla leikkimään kun ei ole muutakaan tekemistä. Eli äidin vika jos ruuat lentää seinille.
Jos ei ruoka maistu niin kiitos ja pöydästä pois. Seuraavan kerran ruokaa saa seuraavalla aterialla.
Ruokapäydässä ei leikitä eikä leikkien keskelle viedä ruokaa.
T: kahden lapsen äiti :)
että lapsen pitää saada jossain vaiheessa kokeilla konkreettisesti miltä se ruoka tuntuu mitä suuhun laittaa! Eli antakaa syödä maistella ihan sormin keitettyä perunaa, porkkanaa, herneitä, maissia, parsaa ja puuroa. Mielenkiinto herää ja halu " söttäämiseen" isompana vähenee..
Todennäköisesti lapsi joka vippaa puurot seinään, ei ole nälkäinen!
t. Äiti x 4
joten älä nyt kovin tiukkaa ruokailukuria odota... ;)