Meneekö tämän opettajien ym. lahjominen jo vähän liian pitkälle?
Meillä on kolme lasta ja jokaisen luokassa/paiväkotiryhmässä on joku innokas vanhempi, joka ehdottaa yhteiseksi lahjaksi jotain sikamaisen kallista. Tuntuu, ettei nykyisin lapsen askartelema kortti ja pieni koristelema pipari ei ole enää mitään.
Opettaja ymmärtääkseni saa palkan tehtystä työstä ja kiitosta voi osoittaa muutenkin kuin ostamalla yhteisesti 100 euron kakkuvadin Pentikistä.
Kommentit (31)
En lähtisi mukaan. Kuka edes tietää, että se nyt siutä kakkuvadista edes pitää?
ei se viisi euroa riitä mihinkään. Se todellakin on kolme kertaa viisi + harrastusopettajien muistamiset + kevätlahjat opettajille (taas se 15 euroa).
Monta euroa vuoden mittaan.
Hei,
itse olen opettaja ja minun mielestäni oppilaiden ei tarvitse ostaa minulle mitään jouluksi. Kaunis toivotus hyvää joulua hymyn kera riittää vallan mainiosti. Viime keväänä sain oppilailta yhteiseksi kukkakimpun, se lämmitti kovasti.
Ja ihmettelijöille, miksi täällä keskellä päivää. Kotona kipeän lapseni kanssa.
Viitonen per lapsi lahjaan on minun mielestäni varsin kohtuullinen - oli lapsia sitten kuinka monta tahansa. Euroaika!! Mutta: meillä ainakin periaatteena että halukkaat maksaa osansa lahjasta eli kenenkään ei ole pakko olla kollektiivilahjassa mukana, ellei sitä jostain syystä halua.
Mitä sitten tulee lahjaan itsessään, on toki makuasioita. Lahjakortti on aina varmempi vaihtoehto - ehkä jonkun mielestä kuitenkin persoonaton.
Kalliimmaksi mielestäni tullut päiväkodissa kun ryhmässä neljä hoitajaa... yhden open kanssa pääsee helpommalla ja halvemmalla :)
Kukin voi sitten valita oman tapansa kiittää. Jollekin se on tavaralahja, jollekin jotain itse tehtyä. Vähintäänkin lapsen nimi kortissa on varsin asiallinen ele.
Mutta mieluummin juuri tuohon kukkakimpputyyliin, että jokaiselta euro tai pari ja sen kokoinen kimppu/asetelma/ruukkukukka ostetaan mitä niillä rahoilla saa.
Suomi on vapaa maa...
Itse olen tyytyväinen, että joku viitsii keräyksiä järjestää. Pääsen itse helpommalla kun joku toinen hankkii puolestani lahjan. Pääsen halvemmalla, sillä viidellä eurolla ei paljon mitään tänä päivänä saa. Opettajalle mukavampaa saada yksi isompi muistaminen kuin paljon " krääsää" .
Kukin tavallaan ja halunsa mukaan. Opettajaa ei ole pakko lahjoa. Itse ajattelen, että opettaja tekee lasten kanssa niin tärkeää työtä, että haluan häntä jollain tavalla muistaa ja kiittää. Lapsilleni opettajat ovat todella tärkeitä aikuissuhteita.
Ja kyllä, opettaja saa palkkaa työstään. Mutta joulumuistaminen ei ole millään lailla verrattavissa palkkaan. Lahja on lahja.
Eikä kaikkien tarvitse toimia samalla tavalla. Kiva juttu, jos itse keksit edullisemman tavan muistaa! Mutta muista, opettajalle on varmasti vuosien varrella kerääntynyt halpoja tuikkupurkkeja ja eriparisia kahvimukeja ihan riittämiin...
jotka kaikki ovat lasteni kanssa tekemisissä päivittäin niin paljon, että haluan kaikkia muistaa. Siispä MINUSTA 5 euroa per lapsi olisi naurettavan pieni summa! Voisin jopa kuvitella antavani 5 auroa per hoitaja!
Vierailija:
ei se viisi euroa riitä mihinkään. Se todellakin on kolme kertaa viisi + harrastusopettajien muistamiset + kevätlahjat opettajille (taas se 15 euroa).Monta euroa vuoden mittaan.
että lapsi itse osallistuu lahjan valintaan, askartelee ja kirjoittaa kortin sekä itse, henkilökohtaisesti antaa lahjan opettajalle. Tämä on ollut lapselle tosi tärkeää, ja tietysti samalla tulee harjoiteltua lahjan antamista, kiittämistä ja joulutoivotuksia jne.
Jos ryhmä ostaa yhteisen lahjan, kaikki tämä jää pois, ts. lapsi ei oikeastaan millään tavalla osallistu koko asiaan. Vähän ontolta se tuntuisi, vaikka toki hyvää joulua voi silti toivotella henkilökohtaisesti.
Kyllä sen viiden euron lahjankin voi valita niin, että opettaja ilahtuu.
Meillä on tullut pitkään jälkeenpäinkin myönteistä palautetta mm. näistä lahjoista:
- Jokaiselle tarhan opelle pussillinen joulukuvioista pastaa ja erilainen, käsin kirjoitettu pastaresepti (maksoi varmaan 2,5 e, mutta minusta se ei ole olennaista, ja meillä oli silloin 8 opea lahjottavana.
- Laatikollinen samanmallisia mutta kuvioinniltaan aivan erilaisia ja -tyylisiä posliinisia kahvimukeja (ei niitä ihan halvimpia paksureunaisia, vaan hiukan kalliimpia), joista kukin ope sai valita oman mukinsa. Idea tuli siitä, kun kaksi opea oli samaan aikaan rikkonut päiväkodissa käyttämänsä kahvimukin. Opeilla oli kuulemma ollut tosi hauskaa, kun olivat valinneet kullekin sopivan mukin, ja mukit ovat edelleen käytössä päiväkodin kahvihuoneessa.
- Lahjakortti päiväkodin lähellä olevaan kahvilaan: kuppi kahvia ja leivos jokaiselle.
Juuri näin. Mielestäni jokainen voi miettiä mikä merkitys hoitajille/opettajille on joululahjalla suhteessa siihen mitä itse maksatte palvelusta koko syksynä...Minä ainakin koen että joku 5e on hyvin pieni korvaus suhteessa opettajan työhön ja lapseni motivointiin!
En todellakaan tarvitse mitään lahjaa.
Opettaja.
Päiväkotiin voi viedä vaikka joulukukan kahvihuoneeseen tai suklaarasian jaettavaksi tai kaivin kanssa syötäväksi. Ihania on tietysti itsetehdyt pienet jouluaskartelut yms.
Minua ainakin nolottaisi, jos joku vanhempi toisi hirveän kalliin lahjan!
T Päiväkodissa ennen työskennellyt openalku
suklaarasia liian mielikuvitukseton lahja?
Tekevät upeaa työtä pienellä palkalla ja olen todella kiitollinen heille siitä. haluan osoittaa kiitollisuuteni myös teoin, en pelkin sanoin.
Vierailija:
suklaarasia liian mielikuvitukseton lahja?
Mitään en kaipaa ja oma tekemät kortit ovat ihania.
Mutta jos se lahja halutaan antaa, niin kukkanen on kiva ja sekin yhteisenä. Esimerkiksi joulutähti koko luokalta. Maksimissaan Euron per oppilas, mielummin vähemmän. Minulle tulee ainakin kiusallinen olo, jos annetaan joku 100 Euron vati... Ehkä jos opettaisin luokkaa 6 vuotta ja sitten lähtisivät, niin ymmärtäisin kertaluontoisena isompana, mutta näin normijouluna olisi melkein harmittava.
5¿ per nenä on budjetti. Sillä on saanut aina jotain kivaa kun käyttää mielikuvitusta. 20¿ on pikkusumma nykyään.
Minusta tuollainen Pentikin vati ei ole mikään kuningasajatus. Tarkoitushan on muistaa hoitajia omien lasten hoitamisesta/ opettamisesta pienellä jutulla, jokainen perhe tavallaan (tai jättää muistamatta, sehän on oma valinta eikä tulisi painostaa millään keräyksillä).
Tuollainen sopii paremmin eläkkeelle jäävän muistamiseen tms. Ja jos ei varmasti tiedä lahjan saajan olevan ' pyttyihmisiä' , ei lahja välttämättä ole edes niin kiva vaikka olisi kuinka Pentikiä. Sain juuri duunipaikasta yhden vadin ja vaikka toki sitäkin arvostan, niin paljon enemmän olisin arvostanut sitä, jos ihmiset olisivat istuneet vähän aikaa porukalla läksiäiskahveilla.
Kaikki pitää olla niin hienoa ja kallista nykyään ja lahjan antamisen idea unohtuu.
Itse olen kolmikymppinen, ja en muista, että ketään opea olisi meillä lahjottu?!?! Onko tämä joku uusi ilmiö, milloin tämmöistä on alettu harrastamaan? Jotenkin itselle ihan vierasta, ei olis koululaisena käynyt mielessäkään lahjominen. Ja onneksi ei meillä sellaista ollutkaan, varsinkin kun yhdessä välissä oli tosi tiukkaa rahasta. Lukuvuoden päätyttyä oli vain onnellinen, kun oli kunnialla selvinnyt puolesta vuodesta ja odotteli vain lomille pääsyä. Eikä meillä niin ihmeellisiä " motivaattoreita" koulussa ollutkaan, ihan normaaleja työntekijöitä..
rahat yhteiseen lahjaan kuin että jokainen lapsi tuo hoitajalle/opelle sen halvimman suklaarasian tai kynttilän... Huoh!
Eihän 100% ole 20 lapsen ryhmässä kuin 5 euroa per pää. Ei siis juuri mitään!