Lue keskustelun säännöt.
olenko uhri...vai...
17.12.2007 |
Kun elin edell. suhteessa, en varmasti edes ajatellut, että voisi olla kyse väkivallasta. Menin jotenkin niin mukaan siihen ja yritin tehdä kaikkeni, etten olisi niin huono, että toinen raivostuu. Sain siis koko ajan kuulla, että olen syypää kaikkeen ja lopulta uskoinkin siihen. Halusin olla sitkeä selviytyjä ja jaksoin vuosia yrittää olla täydellinen, vaikka yleensä sain törkeät haukkumiset ja raivoamiset palkaksi. Jos joskus sain kiitosta, se tuntui erityisen hyvältä ja tunsin olevani tosi hyvä. Viimeiset vuodet oli tosi vaikeita. Syyttelyt ja kontrollointi lisääntyi. Yritin paeta omaan sisäiseen maailmaani ja suljin korvat haukkumisilta. Eli, kun toinen raivosi, opettelin tunteettomana kuuntelemaan, sillä, jos suutuin, minä kuulin olevani se vaikea ja hankala. Onneksi jossain vaiheessa minussa heräsi halu elää ja silloin aloin huomata, ettei elämä alistettuna ( henkisesti ja taloudellisesti ) ollut tervettä. Riuhtaisin itseni irti entisestä. Itsetuntoni on hajalla. Tuntuu kamalalta ajatella, että olen alistunut tuollaiseen vuosien ajan. Joskus edell mietin, olinkohan minä oikeasti se hankala ja sen vuoksi kaikki meni niin kuin meni. Meillä ei ollut taloudellista puutetta, mutta nyt eron jälkeen minä en saanut mitään. Oikeasti menetin kaiken. Mistä saan apua tähän hirveään henkiseen tuskaan? Nyt tunnen syyllisyyttä, kun en aina tahdo jaksaa.
Kommentit (3)
Ihan ensimmäiseksi kehotan sinua hakemaan keskusteluapua jotta saat padot sisälläsi purettua!
Toiseksi - tahdon onnitella sinua! Sait tehtyä sen mikä monelle on niin kovin vaikeaa - riuhtaistua itsesi suhteesta alistajan ja narsistin kanssa.
Itse elin tuollaisessa suhteessa 7 pitkää vuotta kunnes tuli se viimeinen pisara. Ei tosin väkivaltaa mutta uskottomuus minkä " avulla" sain temmattua itseni irti tuosta suhteesta.
Suhteemme alkoi ihan tavallisissa merkeissä, mies oli supliikki, puhelias, kohtelias ja piti kuin kukkaa kämmenellä. Aluksi.
Vuosien kuluessa hän alkoi henkisesti alistaa minua, arvosteli ulkonäköäni, vaatteitani, mielipiteitäni. Ystävien seurassa ollessamme varsinkin. Ehkä hän halusi jotenkin pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan alistamalla ja huonontamalla minut? En tiedä. Nielin nämä kurjat sanat ja ajattelin, että tälläistä kait sen parisutheen pitääkin olla, näin se varmasti muillakin on. Totuin tilanteeseen ja pidin sitä jopa normaalina.
En tajunnut omaa ahdistustani, alemmuuden ja huonommuuden tuntoani. Yritin miellyttää puolisoani parhaani mukaan jotta en olisi suututtanut häntä ja pilannut päiväämme. KOska minun vikanihan se oli kun kerran olin niin hankala akka. Huumorintajuton, tylsä, harmaa akka. Näin se sitten oli koska mieskin näin minulle sanoi?
Kunnes...tuli se viimeinen tikki ja mieheni jäi kiinni uskottomuudesta jota olin epäillyt jo pitkään.
Tajusin, että tässä suhteessa en voi enää elää. Olin jo pitkään ollut masentunut, minua itketti aamulla kun heräsin, itketti töissä ja itketti illalla kun tulin kotiin. Kerjäsin rakkautta ja toisen hyväksyntää ja se vain sai toisen olemaan entistä ilkeämpi ja minun entistä " kiltmpi" .
Kun erosimme, tunsin taas että pystyin hengittämään, olin nuori kaunis nainen, elämä edessä, minulla oli hienot mielipiteet, en ollut huono vaan arvokas.
Tajusin myös sen, että alistavassa suhteessa helposti se alistettu taipuu tilanteeseen, alkaa itsekin uskoa toisen väittämiin, alkaa vähätellä itsekin omia kykyjään ja ahdistuu.
Uskon, että sinäkin pääset syyllisyyden taakastasi kun keskustelet jonkun kanssa. Neuvoksi annan ihan näitä naisellisia keinoja:
Mene peilin eteen, totea että olet kaunis sellaisena kuin olet vaikka kuka väittäisi mitä.
Lähde vaatekauppaan, osta uusia ihania vaatteita, mene kampaajalle, nauti itsenäisyydestäsi, nauti siitä että voit tehdä mitä haluat eikä kukaan ole nalkuttamassa olallasi... osta kotiisi jotain uutta kivaa mitä toinen ei olisi voinut sietää ;D , Käy kosmetologilla, tee hyvää ruokaa ja hemmottele itseäsi. Ja puhu puhu puhu. Kunnes toteat, että puhetta ei enää tule ja olet valmis kääntämään uuden sivun elämästäsi.
Vielä tulee se hieno mies jostain joka arvostaa sinua ja uskallat taas olla oma itsesi ja luottaa toiseen ja uuteen rakkauteen.
t. edelleen rakastunut vaimo ja kolmen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..ja vaikka tietyllä tavalla olitkin uhri ja nyt koet jonkin laista " häpeää" siitä, kun alistuit tuohon, niin muista tosiaan, että sinä olit uhri, et syyllinen tilanteeseen.
Olet varmasti mennyt hyvässä uskossa ja rakkaudesta liittoon miehesi kanssa, joka onkin ehkä muuttunut vuosien myötä narsistiseksi ja alistavaksi luonteeksi. Se on vähän sellainen juttu, että alistaja tarvitsee itselleen sen alistetun jotta tuntee olevansa jotain.
Ja sinä taas janosit rakkautta, luulit tekeväsi oikein ja saavasi " palkinnon" kun miellytät häntä ja samalla hukkaisit oman sisimpäsi.
Nyt on aika taas kaivaa se oma sisin esiin ja olla ylpeä siitä! Sinä pystyt siihen!!
Tsemppiä ja valoisia kevätpäiviä!
Hae keskusteluapua! Paikkoja on monia! Rohkeasti vain!
Niinhän se on, parisuhteeseen mentäessä ei voi tietää, mitä ne toisen menneisyyden luurangot on.. ja niitä sitten siinä arjessa alkaa näkyä. Mitään liian pahaa kenenkään ei tule kestää, esim. väkivaltaa, seksuaalista pakottamista (ihan vain esimerkkeinä, on muutakin) , varsinkaan jos niitä tekevä ei ota tekemistään mitään vastuuta! Toista ei voi muuttaa, jos hän ei itse näe tekemistensä seuraamuksia eikä tajua niiden vääryyttä! Itseään tulee jokaisen niin paljon rakastaa, ettei anna kohdella huonosti! Hae apua, pura ajatuksiasi jollekin ammattilaiselle! Kyllä se siitä elämä vielä hymyilee!