Hakeutukaa hoitoon pöpökammoiset, te saatte mut raivoihini.

Ei huvittanut enää mennä kylään kun se niin selvästi suhtautui meihin ei-toivottuina pöpökasoina ja bakteeripesinä, joten se kaveri tuli sitten loppujen lopuksi aina meille ja sitä vähän kiusattiin sen äidistä.

Meillä on suku hulluja täysi, ja hyvistä yrityksistä huolimatta hullut ovat kyllä jääneet hulluiksi!

Mutta kyllä ihan perussiisteys riittää, ellei kyse ole jostain poikkeustapauksesta (immuunisairaus jne).



Mulla on myös yksi yhä enemmän hysterisoituva tuttu, jolla kaksi lasta. Jos lapset ovat leikkineet eläinten kanssa eivät saa koskea äitiin ennenkuin ovat pesseet kädet...

ymmärrän että kummaksut tuota eläinjuttua jos se todella johtuu pöpöistä..



Mutta sellainenkin mahdollisuus on olemassa että äidillä on eläinallergia.

Itselläni on, ja joudun pesemään lasteni kädet kun ovat silittäneet kissoja tai koiria.

Jos olemme kylässä ja lapset oikeen pyörii eläinten kanssa niin kotona odottaa suihku ja kunnollinen shampoopesu koska muuten saan yöllä astmakohtauksen.

Päivisin en hereillä juuri reagoi, korkeintaan nuhaoireilla.

vanhempien sängyssä koska lapset ovat likaisia. Tuttava perheessäni on näin. Muutenkin kaikki pitää koko ajan pestä ja jynssätä - ja voi viili sitä valitusta kun on NIIIIN paljon siivottavaa.

mutta vain jos ihminen itse JA hänen läheisensä siihen myös sitoutuvat.



Se tehdään ihan normaaleilla harjoituksilla. Opetellaan vaan koskemaan aineisiin tai ovenkahvoihin ja olemaan pesemättä koko ajan. Opetellaan väkisin olemaan kääntymättä liikennevaloista takaisi ntarkistamaan onko silitysrauta päällä.



Mutta te, joilla sellaista ei itsellä ole, ette voi kuvitella miten hirveää se on. Koska joka kerran kun koskee julkisella paikalla johonkin, on ihan varma että NYT MINÄ TAPAN LAPSENI, se saa tästä jonkun hepatiitin ja kuolee surkeasti maksatulehdukseen letkujen keskellä - ja voit varmaan ymmärtää, että se on aika kauhea ajatus. Mieleen tulee ihan selvästi että eikö nyt kuitenkin olisi parempi sietää muutama ylimääräinen pesukerta kuin kuolla? Ja kun ajaa niistä liikennevaloista eteenpäin, on ihan varma, että nyt meidän talo sitten palaa ja se on mun syyni, eikä me taatusti selvitä taloudellisesti eikä muutenkaan. Ja missään vaiheessa ajatus siitä, miten todennäköisetä tai epätodennäköistä jonkun hepatiitin saaminen tai talon palaminen on, ei auta pätkääkään, sillä vaikka todennäköisyys olisi vain joku 5%, jos se iskee kohdalle, talo kuitenkin palaa kokonaan ja lapsi kuolee kokonaan. Tödennäköisyyslaskenta ei siis auta. on pakotettava itsensä ajattelemaan, että jos palaa tai sairastuu niin ei sen väliä. Ja se ei olekaan kovin helppoa, ainakaan sen lapsen kohdalla...



Minä olen siis päässyt OCD:stä eroon. Mutta tiedän tarpeeksi tietääkseni miten vaikeaa se on.

Rotat lähtivät kun lapset syntyivät.

Käymme päivittäin lasten kanssa puistossa. Liioittelematta joka viides äiti on ihan sairaanloisen pöpökammoinen ja puhuvat usein siivoamisesta, pesemisestä ja siitä, että kun lapset tuovat niin paljon likaa ja pöpöjä ja ovat aina sairaita!

ylivastuullisuudesta ja ylikiltteydestä. Olen lapsesta asti ollut sellainen, että uskon Afrikan nälänhädän ja tsunamien olevan jotenkin minun syytäni. Olen ollut perfektionisti ja ylisuojeleva perhettäni (ensin vanhempiani ja sitten omia lapsiani ja puolisoiani) kohtaan. Uskon, että minä olen vastuussa, ja olen aina juuri menettämäisilläni tilanteen hallinnan. Uskon, että olen merkittävästi muita ihmisiä surkeampi ja se ihme, että minulla ylipäänsä on perhe, on kohtalon erehdys, ja siksi se kyllä ihan varmasti otetaan kohta minulta pois kun mokaan oikein kunnolla...

Sitä yritin juuri selittääkin. Lapset ovat onnellisempia jos et ole koko ajan ahdistunut ja defenssimekanismit 110 lasissa. Rauhoitu tai teet lapsistasikin sairaita.



-ap

tätä logiikkaa sä et voi voittaa, se pitää aina.



Ei tähän järkisyyt pure, on vain lakattava välittämästä paskaakaan mistään ja kenestäkään muusta.

Pelastat siis lapsesi jos annat näiden harjoitella.

tuossa on jo sitä ajatusta, mikä puree. Tosin siinä on se huono puoli, että LIIKA on vaikeasti määriteltävä juttu, jonka toisella puolella on LIIAN VÄHÄN.



OCD-ihminen on logiikaltaan voittamaton älykkö, jolla ei ole minkäänlaista kuvaa siitä, mitä kohtuus ehkä mahdollisesti saattaisi olla. Ts ei teelusikallistakaan niin sanottua tervettä järkeä. TIETOA todennäköisesti kyllä (ainakin mun oireisiin kuului, myös, että luin näistä aiheista kaiken minkä käsiini sain).



Kohtuus pitää siis opetella. Ja se ettei välitä enää niin paljon.