Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voi että mun mies loukkasi mua tänään lujaa.
07.12.2007 |
Mies on sellainen tyypillinen jöröttäjä, että kun kerran suhteen alussa kertoo tykkäävänsä, niin ei sitten enää koskaan tarvitse, jollei tilanne muutu. Eli ei puhu tunteista, eikä varsinkaan analysoi tai vatvo parisuhdeasioita. No, vähemmän minäkään sellaista teen, mutta tänään totesin miehelle, että " sä olet kyllä juuri sitä tyyppiä, joka vasta vaimon lähdettyä havahtuu miettimään, että olikohan meillä joku aviokriisikin tässä päällä" . Mies siihen, että " no huomaisinkohan sittenkään mitään... ehkä pari viikkoa vähän tökkis mutta sitten jo jatkaisin elämää" .
Olipa " kiva" kuulla, että kymmenen yhteisen vuoden ja kahden lapsen jälkeen meidän parisuhde on miehelle VAIN parin vähän tikkuisen viikon arvoinen. Sen jälkeen kaikki olisi kuulemma jo ok, elämä jatkuisi ja menneitä ei muisteltaisi.
Olen minä sille ennenkin todennut, että meidän suhde on siitä kummallinen, että minä rakastan niin saatanasti ja se ei ollenkaan. Ei se kuulemma osaa tai tahdo, kun sen äiti hylkäsi sen lapsena.
Meillä on edessä todennäköisesti kymmeniä vuosia yhteiselämää, jossa minä rakastan mutta mies ei. :/ Kaikki on periaatteessa hyvin, olen onnellinen aina silloin, kun en muista että mies ei lopultakaan taida olla tunnetasolla tässä mukana. Ei se olisi varmasti kenenkään muunkaan kanssa tämän enempää mukana, koska ei se uskalla tai osaa heittäytyä täysillä mukaan, ettei vain kukaan pääsisi sitä loukkaamaan.
Kommentit (5)
taitaa olla meidän tulevaisuus tuollaista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on aika epeleitä. Eri kuin me naiset.
Siksi, koska olen vieläkin loukkaantunut. Ja mies ei tietenkään tajua, miksi. Jos kerron hänelle, että minua loukkaa se, ettei hän lopultakaan tunnu välittävän minusta tuon taivaallista, hän todennäköisesti toteaa, että " no mä olen tämmönen, en mä tästä muutu" .
Ihmisen perustarve on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Minä kyllä saan rakastaa, mutta en _saa_ rakkautta kuin lapsilta. Pitäisikö minun siis etsiä parisuhteen ulkopuolelta joku, joka antaa minulle rakkautta? Kuka sellainen voi olla, jos kuitenkin aion jatkaa tätä avioliittoa, enkä siis aio pettää. Mistä saisin hellyyttä ja tunteen siitä, että minuakin rakastetaan, että minä saan vastaanottaa lämpöä enkä vain antaa sitä?
Itkettää ja harmittaa. Viimeksi itkin tätä asiaa joskus keväällä, kun mies totesi, että ei aio jatkossakaan ottaa minua huomioon tietyissä asioissa. Hänen ei kuulemma tarvitse, koska hänen äitinsä hylkäsi hänet kun hän oli lapsi. Aina se sama syy.
Tuo mies tarvitsisi terapiaa. Joku paikka sillä on rikki sisältä, ja siksi minä olen onneton. Kai mieskin on, mutta koska se ei mieti tunteita, ei se tiedä sitä.
ap
Alue: Aihe vapaa
Miehesi kuitenkin haluaa sitoutua sinuun ja varmasti luottaa sinuun. Hän ei ehkä uskalla sanoa taikka hyväksyä sitä, että olet hänen " elämänsä nainen" . Jos sinulla itsetuntoa riittää, niin varmasti voitte olla onnellisia yhdessä aina.