Lue keskustelun säännöt.
Sanokaa mitä minun pitäisi tehdä, terapiaako?
06.12.2007 |
Viisi viime vuotta on ollut raskasta. Esikoista aloin odottaa yllättäen. Olin nuori ja raskaus oli aluksi shokki. Kuitenkin sopeuduimme ja lapsi oli heti parasta elämässämme. Puolentoista vuoden jälkeen syntyi kuopus, taas yllätyksenä. Ja kyllä, ehkäisyä käytimme jokaisella yhdyntäkerralla, se vain yksinkertaisesti petti. Kuopuksen odotus oli vielä suurempi järkytys, mutta siihenkin sopeuduttiin. Lapset ovat rakastettuja, hyvin hoidettuja silmäteriä. Kuitenkin heidän syntymänsä olivat melkoisia shokkeja aluksi. Sairastin 7 rintatulehdusta imetysaikana ja kuopukseni valvotti öisin 3-vuotiaaksi.
Kuopuksen syntymän jälkeen asennutin hormonikierrukan, toivona varma ehkäisy. Kierrukka aiheutti minulle niiiin voimakkaat oireet, että puolen vuoden päästä se poistettiin. Siinä pisteessä itkin lääkärille puhelimessa, että ellei sitä suostuta poistamaan (näin sanottiin), revin sen vaikka itse irti. Ihoni tulehtui, oli aivan turvonnut näpyistä ja märkäpäistä. Hiuksia lähti niin paljon, että tuli jopa kaljuja kohtia. Päätä särki jatkuvasti, oksentelin. Mielialani ailahteli ja sain itkukohtauksia päivittäin. Kaikki palautui ennalleen kun kierrukka poistettiin. En muistanut että elämä voi olla niin mukavaa.
Isäni sairastui vakavasti, sai infarktin ja sairastui syöpään. Pelkäsin isäni menetystä mielettömästi. Stressaannuin isäni sairaudesta niin, että sairastin itse kaksi pahaa vyöruusua.
Nyt kaikki on ikäänkuin balanssissa, isäni on toipunut ja perhe-elämämme on tasaista ja onnellista. Minä olen aivan tyhjä. Jaksan touhuta kyllä lasten kanssa ja pyörittää arkea, mutta sisälläni on ontto olo. Itken joka ilta. Läheisiltä salaan oloni.
Kommentit (8)
muutama käynti terapeutilla ei varmaan olisi pahitteeksi
tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3 ehkä minulla sitten vain on huono stressinsietokyky.
ap
Aloittajalle sanoisin, että jos itsestä tuntuu, että terapia voisi olla hyvä idea, niin se yleensä onkin :-)
On tosi hyvä, että pidät huolta itsestäsi (eli tässä tapauksessa kun huomaat, että jotain on vialla, vaikket oikeen tiedäkään mitä, niin huolestut), se must osoittaa nimenomaan vastuuntuntoa ja aikuisuutta, toisin kuin monen aiemman vastaus!!
Voimia, olet oikealla tiellä. Puhu lääkärillesi, kysy terveyskeskuksesta apua ja toki erinomaista olis jos pystyisit puhumaan miehesi kanssa. Hän ei kuitenkaan ole eikä hänen tarvi olla sinun hoitajasi.
Lämmin hali sinulle!
Hyvä, että puhut. Kun kannat vastuuta omasta jaksamisestasi, kannat vastuuta koko perheestäsi, sillä olethan sinä sen toinen aikuinen. Apua saa ja kannattaa pyytää. Voit varmaan pyytää päästä juttelemaan aluksi vaikka mielenterveyshoitajan kanssa. Kun puhuu ulkopuolisen kanssa ja avaat vanhat padot, joilla itseään yrittää suojella asettuu asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja sen jälkeen on helpompi avata itseään vastaanottamaan uusia ihania kokemuksia. Kuullostaa siltä, että sinulla on nyt suoja päällä ja siksi et " uskalla" iloita, koska pelkäät seuraavaa mahdollista vastoinkäymistä.
omasta aikuistumisestanne! Oikein huvittaa tuollaiset empatiakyvyttömät mollaajat, jotka eivät varmaan edes selviäisi tuollaisista vaikeuksista elämässään. Säälittäviä tyyppejä. Älä ap välitä ilkeistä vastauksista. Sulla voi olla masennusta johtuen kokemuksistasi, joita on tullut nyt paljon yhdellä kertaa. Lähde hakemaan keskusteluapua!
Ja te pullamössöstä puhuvat, tukehtukaa itse omaan pullaanne, jos ymmärrätte mitä se sanoinkuvainnollisella tasolla tarkoittaa, ellei se ole liian vaativaa abstraktista ajattelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on ollut paljon tapahtumia elämässäsi, nyt kuuntele itseäsi ja anna itsellesi lupa levätä ja purkautua. Ei varmaan lääkärissäkäynti ole pahitteeksi!
jotain lasten syntymiä ja isän sairastamista. Ne kun on IHAN normaalia elämää. LAsten syntymät jopa iloisia tapahtumia, eikö? Jos terapiaa tarvii, niin sitä hakee. Mitä sitä täältä kyselee??
Jokaisella ihmisellä on tunteet. Älkää purkako muihin sitä surkeaa elämäänne! t. ei ap.