NOKIALLA UUSI VESIJOHTOVUOTO
Nokialla taas vesijohtovuoto
5.12.2007 9:24
Vesiskandaalissa kärvistelevä Nokian vesilaitos kertoo, että viime yönä paljastui uusi vesijohtovuoto.
Laitoksen johtaja tiedottaa uusimmasta vuodosta myöhemmin tänään.
Asiasta kertoi Aamulehti. Lehden tietojen mukaan vesijohtovesi on ollut ruskeaa keskiviikkoaamuna ainakin Koskenmäentiellä.
Nokialla pian viikon riehunut vatsatautiepidemia ei ota laantuakseen.
Terveyskeskukseen hakeutuu edelleen potilaita, jotka ovat sairastuneet likaisen veden takia.
Terveyskeskukseen on virrannut paitsi uusia potilaita, myös sellaisia, joiden oireet ovat uusiutuneet.
Joidenkin potilaiden oireet ovat jatkuneet taukoamatta viikonlopusta asti.
IL
Kommentit (9)
Olutta viemäriin Nokialla
5.12.2007 9:56
Jätevesisotku on katastrofi myös oluen ystäville. Nokian Panimolla kaikkiaan 100 000 pullollista olutta joudutaan kaatamaan viemäriin varmuuden vuoksi, Aamulehti kertoo.
Nokialla taas vesijohtovuoto
Jätevesiskandaalin vuoksi Nokian Panimo seisoo tyhjän panttina ainakin koko tämän viikon, sillä vahvasti kloorattua vettä ei voi käyttää oluen tekoon.
Pahinta kuitenkin on se, että varastossa lojuu yli 100 000 olutpulloa, jotka valmistettiin viime viikon keskiviikkona tai sen jälkeen, kun Nokian vesi oli jo saastunut. Ne kaikki joudutaan kaatamaan viemäriin.
Tieto tuli kaksi päivää myöhässä
Panimon hallintopäällikkö Hannele Janhunen kertoo Aamulehden haastattelussa, että tieto veden pilaantumisesta tavoitti panimon kaksi päivää myöhässä - viime perjantaina.
Kun tieto tuli, pullottaminen lopetettiin välittömästi.
Vihdoin terveysviranomainen soitti kaupungilta panimoon ja kertoi, että tieto on kyllä kaupungin verkkosivuilla.
- Harvapa niitä käy työpäivän aikana katselemassa, Janhunen huomauttaa.
Nyt Nokian Panimo seisoo ja odottaa tietoa, milloin vesi on taas juomakelpoista.
Nokialla taas vesijohtovuoto
5.12.2007 9:24 (Päivitetty 5.12.2007 10:12)
Vesiskandaali syvenee Nokialla. Koko kaupunkiin julistetaan vedenkäyttökielto.
Luotatko suomalaisen vesijohtoveden puhtauteen?
Vatsatautiepidemia ruuhkauttaa myös Taysia
Vatsatautiepidemia näkyy vahvasti Nokian kouluissa
Olutta viemäriin Nokialla
Nokian vesivahingosta voi hakea korvauksia
Vatsatautiepidemia jatkuu edelleen Nokialla
Viime yönä Nokialla paljastui taas uusi vesijohtovuoto.
Vesilaitoksen tiedottaja Tetti Tuhkio kertoo Iltalehdelle, ettei vuodon vaikutuksista ole vielä tietoa.
- Sen tiedämme, että viime yönä meni vesiputki poikki. Varotoimenpiteenä koko kaupunkiin joudutaan julistamaan vedenkäyttökielto, Tuhkio selittää.
Vesilaitoksen johtaja on luvannut tiedottaa uusimmasta vuodosta lisää myöhemmin tänään.
Epidemia ei hellitä
Nokialla pian viikon riehunut vatsatautiepidemia ei ota laantuakseen.
Terveyskeskukseen hakeutuu edelleen potilaita, jotka ovat sairastuneet likaisen veden takia.
Terveyskeskukseen on virrannut paitsi uusia potilaita, myös sellaisia, joiden oireet ovat uusiutuneet.
Joidenkin potilaiden oireet ovat jatkuneet taukoamatta viikonlopusta asti.
Miten tuollaisia " oho, paskavettä menee juomaveteen" -tilanteita pääsee syntymään?
Vesijohto vesi ei ole juotavaa monessakaan maassa
ja mitä sitten jos on arkea muualla maailmassa. Vaihdettaisko asuntoja vaikkapa reiluksi viikoksi?
ja on sitten näpsäkkänä yhdistänyt putken niin, että saa suoraan hanasta kotonakin : )
mä en varmaan juo pitkiin aikoihin josko ikään Nokialla vesijohtovettä!
Jos meinaat juoda niin voimassa olevien ohjeiden mukaan tulee keittää vesi. Tänään tulee uusimmat ohjeet, mutta joillakin alueilla suositus on voimassa vielä viikkoja.....
Nokialainen
Eikö just sanottu, ettei sillä (keitetyllä) saa edes pyyhkiä pintoja?
vesijohtoveden piirissä oleville:(
Ei käy kateeksi.