Lue keskustelun säännöt.
mieheni veljen vaimo ei halua olla kanssani tekemisissä..
03.12.2007 |
hänestä olen itsekäs ja osaan puhua vain ja ainoastaan omista asioistani. olen leuhka ja haluan pukeutua vain kalliisiin merkkivaatteisiin. hänellä ei ole kanssani mitään yhteistä. olen tylsä. näin on siis mieheni veli sanonut miehelleni (liekö sitten totta..)
mitä tekisitte tilanteessani? kutsuin heidän perheensä erääseen sukumme juhlaan mutta mieheni veli ilmoittautui tulevansa yksin. miten tällaisen sukulaisnaisen kanssa eletään rauhaisasti? en halua mitään sukuriitoja enkä muutakaan eripuraa.
Kommentit (57)
ja nyt kun luin kirjoituksesi, tajuan että häviäjä ei ole sinä, ei vaimo eikä edes meidän miehemme vaan LAPSEMME. en välitä joulu- tai synttärilahjoista. haluan vain että meillä olisi edes kerran vuodessa tilaisuus viettää aikaa yhdessä ja tuntea kuuluvamme samaan perheeseen. onko liikaa vaadittu? ilmeisesti on.
meitä ei ole kutsuttu pitkiin aikoihin heidän luokseen, meille heidät on kutsuttu monesti. paikalle ilmaantuu vain mies. kerran kuulin ohimennen keskustelun kun miehen veli puhui vaimonsa kanssa puhelimessa meille tulemisesta. vaimo mitä ilmeieimmin kysyi " onko meidän pakko mennä sinne?" koska veli vastasi " no ei ole pakko, ei sitten mennä" . pahoitin mieleni todella!
ihmettelen tällaista käytöstä. meillä ei ole yhteisiä puheenaiheita, paitsi nyt ehkä lapset.
turhaan kai tällaista pohdin, ihmetyttää vain. jotenkin tuntuu että vika on sittenkin minussa enkä voi korjata tilannetta mitenkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten miksi pitäisi siltä tuntua? Ette ole edes sukua toisillenne.
Vierailija:
Hän on oinas ja ei tule toimeen veljensä vaimon kanssa :)
Eivät ole edes puheväleissä, nykyään mahtuvat sentään saman katon alle.Mutta just samanlainen, minä en halua kellekään pahaa, minä en ainakaan ole sellainen ym... eivät itse huomaa mimkälaisia oikeasti ovat :)
Minä oikeasti en voi enempää peiliin katsoa. Myöntäisin, jos vika olisi minussa. Mutta ei se voi olla. Ei voi, koska käyttäydyn häntä ja heitä kohtaan hyvin.
jotain on pahasti vialla, mutta ei aavistustakaan, mitä.
Me emme järjestä mitään juhlia, joten emme myöskään kutsu heitä(kään) niihin. No toissajouluna kutsuimme jouluaterialle, mutta ei se käynyt kun he olivat jossain vaimon sukulaisissa. Sitä edellisenä kävivät meillä jouluaterialla, ja toivat omat ruokansa (pyytämättä, kuin osoittaakseen että meidän sapuskat ei kelpaa. mutta sama se, panin ne pöytään tarjolle ja he valitsivat buffeesta niitä. Koska he tulivat pari tuntia muita myöhemmin, he myös söivät pääsääntöisesti yksin. joku kyllä istui heidän kanssaan, mutta muut olivat jo syöneet.)
Meitä kyllä silloin tällöin kutsutaan ismopiin juhliin heille: ristiäisiin, syntymäpäiville jne. Minulle ei kuitenkaan tarjota mitään (ei edes tyyliin " XX, ota toki piparkakkua" ), minun syliini ei koskaan anneta lasta silloin kun se kiertää kaikkien muiden sylissä selvästi sitä varten että sen äiti saisi juoda kahvia - puhumattakaan meidän 10-v poikamme syliin, joka sentään pyysi sitä ääneen useaan kertaan, istui sohvalla paikallaan valmiina pitämään lasta ja jonka vieressä olisi ollut aikuisia muumoja vahtimassa, mitä lapselle tapahtuu. Jos joku vahingossa sanoo, että minulla on a) hieno itse tehty vaate tai b) vaivaa nähty puutarha tai c) korkeakoulun jatkotutkinto, tämä nainen kääntyy toiseen suuntaan ja minua koskevlle keskustelulle kääntyy selkä. Ei niin että sen väliä olisi, mutta se näkyy. Ja sen ainoan kerran kun pyysin heiltä lastenhoitoapua oman väitöskaronkkani ajaksi, se ei heille sopinut. Minä sen sijaan olen hoitanut heidän vanhempaa tytärtään aika useinkin (hänet minlle uskotaan kun hän on " vain" tyttö ja kai jo sen verran vanhempi että selviää myös ätävarojen kanssa).
Minä olen siis se joka ei kutsu ketään, mutta näette toki, että sillekin on syynsä...
Totta, häviäjät tässä ovat lapsemme. Ihmettelemme, että miksi veljen vaimo ei sitä tajua.
Minäkin haluaisin, että olisimme väleissä, mutta minkäs teet...
Vierailija:
ja nyt kun luin kirjoituksesi, tajuan että häviäjä ei ole sinä, ei vaimo eikä edes meidän miehemme vaan LAPSEMME. en välitä joulu- tai synttärilahjoista. haluan vain että meillä olisi edes kerran vuodessa tilaisuus viettää aikaa yhdessä ja tuntea kuuluvamme samaan perheeseen. onko liikaa vaadittu? ilmeisesti on.meitä ei ole kutsuttu pitkiin aikoihin heidän luokseen, meille heidät on kutsuttu monesti. paikalle ilmaantuu vain mies. kerran kuulin ohimennen keskustelun kun miehen veli puhui vaimonsa kanssa puhelimessa meille tulemisesta. vaimo mitä ilmeieimmin kysyi " onko meidän pakko mennä sinne?" koska veli vastasi " no ei ole pakko, ei sitten mennä" . pahoitin mieleni todella!
ihmettelen tällaista käytöstä. meillä ei ole yhteisiä puheenaiheita, paitsi nyt ehkä lapset.
turhaan kai tällaista pohdin, ihmetyttää vain. jotenkin tuntuu että vika on sittenkin minussa enkä voi korjata tilannetta mitenkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta oikeesti, ei kaikki koskaan pääse jonkun synttäreille. Aina on joku kipeänä, töissä, matkoilla, tms. Ei siitä kannata loukkaantua. Kannattaa kutsua riittävästi vieraita, jotta muutama pois jääminen ei haittaa.
Enkä ymmärrä miksi joku haluaa nostaa tällaisesta suuren numeron. Mitä väliä sillä sulle oikeesti on, tuleeko joku vaimo vai ei. Tietysti olisi kiva, jos lapsi voisi silti tulla isän mukana. Sanot sille sitten synttäreillä, että voi kun harmillista, ettei Pekka/Aino tullut, kun baby olisi saanut siitä leikkiseuraa. Ja sit toivot, että ens vuonna lapsikin on mukana.
Rääkkäsi, piinasi ja piikitti 10 vuotta. Sitten panin välit poikki.
Hän jaksaa voivotella suureen ääneen joka paikassa, kuinka hirveä miniä hänellä on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kirjoitus olikin vertaus tuohon alkuperäiseen, ei sinun tekstiisi....
Ehkä et itseäsi tunnekaan , mutta joku " ulkopuolinen" voi tunnistaakin.
Eihän meistä kukaan oikeasti ajattele itsestään niinkuin muut sinusta ajattelevat... vai kuinka?
Ei sillä olekaan väliä vaikka veljen vaimo ei tulisikaan, mutta kun esim tässä meidän tapauksessa ei tule sitten velikään eivätkä lapset...
Ap:lla siinä suhteessa vähän parempi tilanne kuin meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä ihmeen menetys se on, jos menettää jotkut serkut, joiden vanhempia inhoaa?? Omat lapseni eivät edes tiedä serkkujensa olemassaolosta ja tasan eivät menetä, vaikkeivät näistä ikinä kuulisikaan!
Vierailija:
mikä ihmeen menetys se on, jos menettää jotkut serkut, joiden vanhempia inhoaa?? Omat lapseni eivät edes tiedä serkkujensa olemassaolosta ja tasan eivät menetä, vaikkeivät näistä ikinä kuulisikaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanne on siis ollut päällä jo aika pitkään. totta kai minua harmittaa se, että sukulaiset eivät vaivaudu pitämään yhteyttä toisiinsa vaikka asumme samalla paikkakunnalla!
ei meidän mitään ystäviä tarvitsisi olla, riittää että rahjustavat paikalle koko perhe, etenkin lapset. nythän lapset jäävät vaimon kanssa kotiin.
ap
En jaksa lukea koko ketjua. Joku on varmaan ehdottanut samaa.
- Totesit, että sinua harmittaa ettei miehesi veljen vaimo ole kertonut sinulle suoraan. Ole itse esimerkkinä. Kerro hänelle mitä korviisi on kantautunut (puhelimitse, sähköpostitse tai mikä tapa sinulle sopivin) ja kysy onko näin.
- Älä jätä huomioimatta rouvaa. Asetu tilateen yläpuolelle. Tehköön itse valintansa osallistuuko sukujuhliin ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ties vaikka hän inhoaisi sinua. Ja syykin voi olla erittäin hyvä, muttet vain myönnä tai edes tajua.
Johon kuuluu:
äiti
isä
kaksi lasta
+kaksi tätiä miehineen ja yksi setä vaimoineen +näiden lapset
+isovanhemmat
Ja suvun " ulkopuolelta" vielä kaksi kummilasta ja näiden perheet, niin tuossa on aika iso läjä ihmisiä, keiden luona pitäisi vierailla...!
On äitien- ja isänpäivää, syntymäpäiviä (ainakin meidän suvussa muistetaan myös aikuisia syntymäpäivinä kahvittelemalla) +kun jotkut järkkäävät vielä nimipäiväjuhliakin ymv.
Eli periaatteessa JOKA viikko on jotakin ohjelmaa. Ei sitä jaksa juosta joka pippaloissa... Ja miksi sitä ei mielummin kierrä niissä, joista pitää enemmän?
lisäksi miehellä ei ole muuta sukua jäljellä kuin kaksi veljeä. se nyt ei varsinaisesti kuulu asiaan, mutta ehkä auttaa ymmärtämään paremmin miksi minulle olisi tärkeää pitää sukulaisuussuhteita yllä myös jälkipolville.
kylään? En tajua sitä.
Ja totta, voi olla hyväkin syy, miksi meitä inhoaa, mutta miksi ei voi sitä sanoa, kun olen päin naamaa kysynyt... En ymmärrä sitäkään.
Vierailija:
Ties vaikka hän inhoaisi sinua. Ja syykin voi olla erittäin hyvä, muttet vain myönnä tai edes tajua.
Jos joku on minusta mäntti ja typerä pönttö, niin sehän on vain lasten etu, että moiset pysyy mahdollisimman kaukana. Velvollisuuteni äitinä on pitää heidät poissa. Haloo!
44
Eli niin, hän voi inhota ja siksi välttelee. Ja kun tietää, että sinä haluat roikkua, yrittää sen inhon ylikin vielä jotakin. Jättäisit ihmisen rauhaan!
Yleensäkin noissa tilanteissa kannattaa katsoa paitsi peiliin, myös niitä ns. viattomia osapuolia...