Olenko outo kun lapsien hankkiminen ei yksinkertaisesti kiinnosta?? Olen 30 v. onnellisesti naimisissa oleva nainen ja mieheni tahtoisi kovasti jo perheenlisaysta.

Ja mikä edes on normaalia? Mä olen kanssa pohtinut asiaa, ikää kylläkin vajaa 29 mutta nuorempana ajattelin että kolmekymppisenä olen äiti. Nyt en enää tiedä haluanko lainkaan äidiksi. Tuntuu hyvältä kun ei tarvitse huomioida muuta kun itsensä ja puoliso, saadaan viettää aikaa niinkuin huvittaa eikä ole isompia " pakkoja" . Ystävien lapsia on kiva nähdä, mutta kotiin päästyäni mielessä on ensimmäisenä että " ihana kun pääsi eroon niistä naperoista" . Siis otan mielelläni lapsista ne parhaat puolet, joista saan sitten nauttia kun lapset ovat tyytyväisiä ja hyvällä tuulella. Kiukut, nuhat, yrjötaudit ja ongelmat eivät ole minua varten....:) Saapa nähdä tuleeko minusta sittenkään koskaan äitiä. Tai ehkä vasta nelikymppisenä.

Hieman epätavallista, muttei tietenkään outoa. Minusta on vain hyvä, että tunnistat piirteen itsessäsi ja kerrot asian. Oudointa on mielestäni hankkia lapsia vain siksi, että kun " niin pitää tehdä tietyssä elämänvaiheessa" ja sitten lapsiin ei ollakaan valmiita panostamaan = tekemään heidän hyväkseen asioita.



Tietty kurjaa olisi, mikäli joskus liian myöhään sinulle tuleekin fiilis, että nyt haluaisit lapsen, ettekä sitten enää lasta saa. Mutta eihän sitä voi tietää ja hetkessä on elettävä.



Kakkoselle muuten sanoisin ihan vain omana kommenttina, että minäkin olen muiden lasten suhteen kanssasi samanlainen - periaatteessa pidän lapsista, mutten kyllä jaksa muiden lasten kanssa kauaa leikkiä tms. En tiedä mistä se johtuu, sillä omat lapseni ovat aarteitani ja heidän kanssaan jaksan kyllä hyvinkin.

kun mä puolestani olen aina halunnut äidiksi. Mutta sen vain halusin tuoda esille, että kannattaa mielikuvaharjoitella elämäänsä eteenpäin esim. kymmenen, kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen vuoden päähän. Jos luulette, että vielä kuusikymppisenäkin olisi ihanaa, kun ei (lasten) muksuja pyöri jaloissa ja pelkkä puoliso (jos sitä enää on) riittää, niin kai se on sitten siinä. Ei kaikkien ole pakko hankkia lapsia. Ja tietenkin toivottavaa olisi, että lapsia tehtäisiin tähän maailmaan jostain vähän paremmasta syystä kuin jostain kuvitellusta pakosta.

Minä en koskaan ole halunnut lapsia. Ajattelin aina, että

lapset on ihania ja mukavia, kunhan ne eivät ole omia.



Viihdyin erinomaisesti ilmankin. Kaikki aina väittivät, että sitten

kun on se oma. Joo, joo, niin varmaan....





No, tulinpa sitten raskaaksi nelikymppisenä (no, joo, tiedostamatta tietoisesti, josko vaikka kävisi vahinko....) , enhän mä oikeastaan vieläkään halunnut, mutta mies halusi.



Kas, neiti on nyt 2v5kk ja kaikesta sen mukana tuomasta " epämiellyttävästä" oman rauhan menetyksestä tms. huolimatta, jos olisin 10v nuorempi tekisin toisen.



Kyllä mä ihan aikuisten oikeasti nyt ymmärrän, miksi sitä sanotaan, että kyllä se oma lapsi on ihana.

kynnelle kykenevän tarvitse hankkiakaan. Kai se on biologinen vietti, kun lapsia haluaa saada. Ehkä joidenkin vietit ovat heikommat tai suuntautuvat muihin asioihin.

mulla oli tuollainen tilanne kun olin 27v. En tuntenut olevani valmis äidiksi tai edes halukas.. :) Sitten mieheni alkoi asiasta oikein kunnolla puhumaan ja sitten serkkuni sai lapsen.. Sitten vähitellen pikkuhiljaa.. tuli tunne että kai sitä voisi yrittää.. Tulin 6kk yrittämisen jälkeen raskaaksi ja ihanaa on ollut. Rankkaa tietty myös. En kyllä esikoisen syntymän jälkeen muista että olisin harmitellut kun on lapsi! Nyt odotan kolmatta ja olen aivan hurahtanut äitiyteen.. :)

Tiedän eräänkin äidin, jotka ovat sitten lopulta - kaiken tyytyväisenä itselle eletyn elämän jälkeen - nelikymppisenä tehneet ainoansa. Ja saaneet sen jälkeen lukuisia keskenmenoja ym. yrittäessään turhaan saada lisää lapsia.

ympäristä tuomitsee ja pahasti jos ei halua omia lapsia

ja vasta tällä iällä tuntui siltä tosiaan, että nyt olisi lasten aika. Sitä ennen halusin nauttia elämästä kahdestaan miehen kanssa ja matkustella vapaasti. Että on meitä muitakin :)

mutta roikkuu vauva-lehden palstalla?

Lapsien " haluaminen" on mielestäni ylipäätään melko outoa, sillä eihän kukaan siihen hommaan ryhtyessään voi tietää, mitä se oikeastaan on. Eli tuskinpa itsekään voit tietää, mitä et tässä tapauksessa halua.



Jos kuvittelet, että lapsesi ovat samanlaisia kuin ystäviesi lapset, olet kyllä ihan hakoteillä.



Siinä olet kyllä oikeassa, että nyt pääset helpommalla. Lasten kanssa joutuu fyysisten rasitteiden lisäksi myös kohtaamaan itsensä ja kasvamaan henkisestikin aikuiseksi. Se ei taida olla nykyään muodissa.



Älä nyt kuitenkaan ajattele, että kehotan sinua yrittämään saada lapsia (niin, aina niitä ei edes saa, edes tuossa iässä). Vaikka kaikki vanhemmat epäilemättä vannovat, että lapset ovat paras asia mikä heille on ikinä tapahtunut, kaikkien ei tarvitse kokea sitä. On varmasti vanhempia, joiden olisi toivonut harkinneen toisenkin kerran lasten tekoa. Eli: päätä itse. Mutta älä kuvittele tietäväsi mitään siitä, millaisia lapsia sinulla olisi muiden perheiden perusteella, sillä ei sinulla ole lapsia. Vaikka minulla on useampia lapsia, niin en kyllä arvannut heidän persoonallisuudestaan tai ulkonäöstään yhtään mitään ennen heidän syntymäänsä.

vuoksi kun näiden vauva-aiheiden...:) Täällä on paljon keskusteluja jotka eivät suoranaisesti liity lapsiin tai vauvoihin, ja niitä on mun mielestä kiva lukea ja kommentoida. Av koukuttaa, ei voi mitään. Toki joskus luen myös lapsiin liittyviä juttuja (haluan tietää mistä puhutaan esim. ystävien kanssa keskustellessa), mutta tämä johtuu siitä, että yleensäkin minua kiinnostaa ihmissuhteisiin ja ihmisyyteen liittyvät asiat. Useimmat lapsiaiheiset jutut palstalla saavat vanhemmuuden näyttäytymään aika negatiivisessa valossa - lasten kanssa tulee paljon ongelmia joita lapseton ei osaa kuvitellakaan. Yleensä ajattelen että " ihanaa kun omassa elämässä pääsee niin helpolla" . Vaikka oikeasti en pääse, ongelmia on minullakin ollut ihan omiksi tarpeiksi ja vaikka muillekin jaettavaksi...Aikuiseksi olen myös kasvanut isojen vaikeuksien kautta (oma vaikea sairaus, ongelmat lähisuhteissa jne). Prosessi on varmasti kesken, mutta eiköhän se ole kesken koko elämän :)



Ja uskon ja ymmärrän sen, että oma lapsi on aina omanlaisensa ja lapset ovat jo pienestä saakka omanlaisiaan persoonia. En kuitenkaan koe mitään polttavaa tarvetta jatkaa geenejäni, ja mitä enemmän ikää on tullut olen alkanut pohtia sitä, miksi jokaisen naisen " pitäisi" saada lapsia. Nämä valinnat ovat henkilökohtaisia, ja minusta on rasittavaa että lapsia suunnittelemattoman kolmekymppisen pitää selitellä valintaansa.



terkuin 2

vähän kateellisia jos on itse tullut hankittua monta lasta, eikä vapaudesta ja omasta ajasta ole enää tietoakaan. Mutta se lapsenteko on jokaisen ihan oma asia!

Olen ollut samanlainen. Nyt ole 40 ja mulla on kohta 5 vuotias poika. Ei vaan aikaisemmin kiinnostanut lapset. Halusin matkustella ym. Tosin, jos olisi aloittanut nuorempana, voisi tehdä vielä toisen. Nyt on vaan sellainen tunne, etten jaksa enää aloittaa vauvan kanssa alusta tämän ikäisenä.