Tiedote: Rouva Silavan laihdutusoperaatio käynnistyy näillä sivuilla!
Rouva Silava on kotimamma, joka on päästänyt itsensä 78 kiloiseksi siaksi plösöksi vetämällä monttuunsa mielettömät määrät suklaata, sipsejä, roskaruokaa jne. Vyötärönympärykseni on 84cm.
Nyt Rouva Silava on totaalisen kyllästynyt omaan ulkomuotoonsa. Huomenna maanantaina käynnistyy Rouva Silavan ikioma laihdutuskuuri. Raportoin siitä näillä sivuilla iltaisin, olenko repsahtanut ja toivon teiltä vertaistukea.
Olen kehitellyt itse dieettini sillä suurin osa dieeteistä sisältää jotain mitä en voi sietää: tuoreita tomaatteja, pinaattia, puuroa, ällöä kasviskeittoa jne. Minulla ei ole hajuakaan dieetin terveellisyydestä, mutta nyt on tärkeintä saada tämä löllyvä liha mahasta ja lanteilta huisin helvettiin.
Maanantain menyyni on seuraavanlainen. Tätä saa myös kommentoida:
aamu:
kahvia, A-jugurttia, muutama manteli, pellavansiemenrouhetta.
lounas:
salaattia, muna.
päivällinen:
naudanlihapihvi, parsakaalia.
Iltapala:
nutrilett-patukka
Välipalana muutama porkkana ja vichyä niin paljon kuin maha vetää.
----
Minulla on pakko olla jotain makeaa illalla, sillä se on pahinta aikaa repsahtamiselleni. Niinpä ajattelin vetää kitusiini nutrilett-patukan tai jälkiruoan.
---
Tavoitteeni on saada tiukalla dieetillä helmikuuhun mennessä itseni 65 kiloiseksi ja vyötäröni 70 senttiseksi. Matkaa on siis 13 kiloa ja 14 senttiä.
Kommentit (28)
Vierailija:
Noissa nutrileteissä on sikana energiaa. Mites liikunta?
Olen koukussa suklaaseen, ja eikö nutreissa ole kuitenkin vitamiinejakin?
Läskien mammojen laihdutuskerho? Jokainen tyylillään.
Tämä possulainen on 168 cm pitkä ja painaa 72 kiloa. Tavoitteena olisi saada läskimahaa pienemmäksi ja paino tippumaan ihan ensiksi alle 70 kilon, sitten välitavoite 65 kg, ja lopullinen tavoite on 56-58 kg jossa toivon olevani viimeistään toukokuun lopussa.
Laihduttaminen alkaa ruokavalioremontilla (ei enää karkkia, pitsaa, ranskalaisia, tms) ja saa lisäpotkua satunnaisesta liikunnasta kodin ulkopuolella (kävelylenkkejä n. 3 kertaa viikossa, satunnaisesti salilla tai uimahallissa) sekä jokailtaisesta 100 vatsalihasliikkeen tekemisestä ja 30 min stepperin polkemisesta.
Terveisin Possulainen
iltaisin yksi 10g:n pala tummaa suklaata, tuo määrä on vielä terveellistä, siis ihan oikeita hyötyjä tuosta tummasta suklaasta on, ja jos olet koukussa suklaaseen niin noin siitä ei tarvitse kokonaan luopua
laihariani, niin en ota vastuuta sen terveellisyydestä :)
Ihanaa, possu, kun olet antanut itsellesi aikaa toukokuun alkuun asti. Minä en pysty, minun on saatava tavoitteet läpi heti tai siitä ei tule mitään. Minulla on 2 kk aikaa olla 13 kiloa keveämpi.
ja on siis paljon parempi vaihtoehto kuin laku. Patukasta saat energiaa 230 kcal, mikä kertyy jo esim. yhdestä ruisleivästä (+ margariini, juusto ja kinkku), kevytjogurtista ja maitolasillisesta. Ja siis kaikkien vitamiinien ja kivennäisaineiden määrät on laskettu tietyn pitoisuuden mukaan tuohon Nutrilettiin.
Jos makeaa tekee mieli, kannattaa muistaa makeat marjat ja hedelmät.
Onnea matkaan!
Ja ei kai kokonaisenergiamäärä ole tuossa päivän ruoassani niiiin kauhea, ettei se kestä yhtä nutripatukkaa jossa on 218 kaloria?
Siitä kysyisinkin, että montakohan tunnin lenkkiä viikossa kannattaa kävellä, jotta tulosta alkaa sekä kunnossa että painossa näkymään, jos siirtyy samalla kevyeen ruokavalioon? Siis haluan kävellä kerrallaan tunnin, puolen tunnin takia en saa itseäni motivoitua edes vaatteita vaihtamaan.
Mä aloitan kans huomenna joulunaluslaiharin. =)
En ole ylipainoinen, eikä ole varsinainen laihari, mutta olen päättänyt olla syömättä mitään makeaa ja liikaa rasvaa jouluun saakka. Jouluna saa sitten herkutella, mutta kun ei ole valmiiksi venyttänyt vatsalaukkua, niin eiköhän sekin pysy ihan kohtuudessa ja maistuu vaan paremmalta...
Ainiin, alkoholia pitää myös välttää. Olen perso glögille, viinille, jälkiruokalikööreille. En siis koskaan juo juomalla, mutta yksi lasi menee joka ilta.
Jumppapallolla ajattelin " makoilla" josko se vahvistaisi vatsalihaksia :)
Mitat miltei samat ja tavoitekin samassa. Mulla ongelmana ei ole niinkään roskaruoka vaan kaiken mahdollisen napostelu pitkin päivää ja varsinkin iltaisin.
Mullakaan ei hajua sinun ruokavaliosi terveellisyydestä mutta ei muuten kuulosta mulle sopivalta. Minä taidan syödä huomenna näin:
Aamupala: Kaurapuuroa ja mustikoita, kahvi ja näkkäri margariinin ja runsaan kurkun kera
Lounas: Lautasellinen perinteistä lihakeittoa, omaan annokseen extramäärä kasviksia'
Välipala: appelsiini tms
Päivällinen: ehkä lounaalta jäänyttä keittoa, leipäviipaleen kanssa.. (harkinnassa vielä)
Iltapala: pätkä kurkkua, mustikoilla jatkettua rasvatonta jogurttia
-paumir
a. Se oli tehokkaampi kunnon nostaja kuin pitkä lenkki. Tämä siis maratontreenausohjelmasta. Luulisi, että sauvoilla voi vetää samoin?
YLLÄPITO HOI!
Poistakaa ketju. Voivat hyvin siirtyä tuonne muille palstoille.
mikä voi vaikeuttaa laihduttamista, mutta omapa on asiasi. :)
Vierailija:
YLLÄPITO HOI!Poistakaa ketju. Voivat hyvin siirtyä tuonne muille palstoille.
Hyvät ihmiset, nro 19 on reaalielämässä kansalaispoliisi ja kerrostalokyylä.
19, mitä tarkoittaa aihe vapaa? SITÄ ETTÄ AIHE ON VAPAA! Jos tällä logiikalla alaetaan karsia keskusteluja, ei saa puhua mm. synnytksestä, seksistä, vauvoista...
Noissa nutrileteissä on sikana energiaa. Mites liikunta?