Lue keskustelun säännöt.
Vein tänään lapseni lastenkotiin
06.11.2008 |
Oloni on niin helpottunut ja kevyt nyt.
Kerroin viikko tai kaksi sitten, kuinka ahdistunut olin puolitoistavuotiaan lapseni kanssa ja kyselin mahdollisuuksia adoptiosta. En ole siis kyennyt luomaan juuri minkäänlaista tunnesidettä lapseen, joka oli vahinko ja jota en olisi lainkaan halunnut.
Otin yhteyttä lastensuojeluun ja puhuin asiasta. Nyt mennään sitten ensin näin, että lapsi on jonkin aikaa ensin lastenkodissa ja mulla on harkinta-aika. Lapsi on ensin sijoituksessa, sillä kukaan ei tunnu uskovan, että mä todella haluan luopua lapsesta ja antaa hänelle jotain parempaa. Olen kuitenkin hyvin varma päätöksestäni.
Hiukan on ikävä tai lähinnä tyhjä olo. Silti oloni on todella kevyt. Parasta tietenkin olisi, jos voisin peruuttaa ajassa pari vuotta taaksepäin ja olla edes tulematta raskaaksi. Nyt kuitenkin tiedän, että lapsella on edessä parempi tulevaisuus kuin olisin itse koskaan voinut tarjota.
Kommentit (10)
on hieman väärä foorumi varmasti tällaselle keskustelulle, kun tällä pyörii lähinnä hormoninhuuruisia mammoja, jotka eivät näe, että aina asiat ei ole parhain päin silloin kun on äiti. MOnelle täällä äitiys on pyhä asia, jota ei voi kyseenalaistaa.
Sinulle tahtoisin toivottaa onnea päätökseesi, sillä päätös ei varmasti ole ollut helppo. Olet siinä mielessä kypsä ihminen, että osaat laittaa lapsen edun etusijalle ja osaat ajatella lapsesi parasta. Siinä mielessä olet hyvä äiti, että osaat luopua äitiydestäsi, jos tiedät, että se ei ole lapsellesi parasta.
Toivottavasti lapsesi saa hyvän sijoituskodin tai jopa adotiokodin, jossa hän saa ansaitsemansa rakkauden, jota sinä et hänelle pysty tarjoamaan.
Tuo ratkaisu on on varmasti vaikea, kun tietää ihmisten syyllistämisreaktion. oita kestää, sillä tiedät, että olet tehnyt päätöksesi lapsesi takia, jota hän saisi paremman elämän.
JA nyt sinulla on tosiaan mahdollisuus miettiä, sillä ilman tuota mietintä aikaa, jos tulisit katumapäälle, eläisit sen kanssa koko loppuelämäsi. PArempi siis tuo harkintamahdollisuus kuin kylmä kääntyminen pois. Päätös on iso ja ikävä voi vielä iskeä., joten ajatteleasiaa vielä, jottet itse tule katumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäikö lapsi itkemään perääsi? Mitä sanoit ja teit lähtiessäsi?
Nyt lapsi on sitten siellä. Minullakin on kuulkaa kaikki lukijat melko tyhjä tunne siulussa. Olen seurannut tätä keskustelua. Haluan kuitenkin sinulle ap ja lapsellesi kaikkea hyvää.
Eikä niin että ressukkaa pompotellaan sijaiskodista toiseen. Onko kamalampaa kuin lapsi jolla ei ole kotia ja rakastavia läheisiä?
Kirjoitat taitavasti ja sinulla on hyvä mielikuvitus. Suosittelen ottamaan yhteyttä WSOY/Tammi/Otava.
Sijoitetut lapset on perhekodissa tai sijoitettuna perheeseen.
Perhekoti ei ole sama asia kuin koti ei lähellekään. Se on laitos. Saatko käydä katsomassa lasta vaikka päivittäin ? Niin pitkään kun lapsi on sijoitettu niin pidä siitä huolta käymällä sen luona, ettei koe itseään hylätyksi ja auttaa sopeutumaan.
Jos olet varma päätöksestäsi niin anna lapsi heti adobtoitavaksi kun se on mahdollista. Tuolla lastenkodissa sen tulevaisuus ei tule olemaan parempi kuin luonasi. Lapsesi tarvitsee rakastavat vanhemmat ei vain vaihtuvia työntekijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tunneside johonkin aikuiseen pitäisi saada solmittua ensimmäisen vuoden aikana.
Mieheni ei vain halua kuin biologisia lapsia. Mulla kaksi poikaa ja monesti olen mieheltäni kysynyt suostuisiko ottamaan sijaislapsen.
Mulla olisi syli täynnä rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai että sinä hoidat nyt itsesi kuntoon. Ties vaikka sinusta olisikin vanhemmaksi.
Minulla tuttavapiirissä kävi niin että eräs äiti luopui lapsestaan. Tosin eli sellaista elämää että jos ei olisi niin varmasti lapsi olisi huostaanotettu jossain vaiheessa.
Tiedän ettei ollut helppo päätös äidille mutta lapsen parhaaksi. Lapsella on nyt vakaa ja rakastava koti.
Jatkokertomuksia.
Tässä tulee jatkoa:
Osassa kolme rakastuisit komeaan, rikkaaseen, nuoreen lääkäriin ja tunteesi heräisi myös lapseen ja yhdessä miehesi kanssa hakisitte pienokaisenne kotiin. Lastenkodin ovella lapsesi katsoisi sinua ja sanoisi "Äiti". Sitten hän kääntäisi katseensa mieheesi ja sanoisi kirkaalla äänellä "Isä".
eli onnittelut rohkeudesta tehdä toisin kuin "yleensä"