Mikä kumma riepoo mun vanhempia..?

oletko itse jotenkin muuttanut käytöstäsi viime aikoina heitä kohtaan? Onko elämäntilanteessasi jotain sellaista muutosta jota he eivät " hyväksy" ?

Otan osaa. Omani eivät koskaan ole olleet tuollaisia.

Käsittelevät vaikka parisuhteessa jotain ongelmaa..

Kysy rohkeasti ja kerro tunteistasi!

äitisi on raskaana ?

t. ei-ap

Vierailija:

He asuvat parin kilometrin päässä ja olemme aina olleet läheisissä väleissä. Soittelemme lähes päivittäin ja tähän asti nähneetkin noin kerran viikossa. Pikaisesti, mutta kuitenkin.

Nyt niitä ei näy. Olen pyytänyt monesti käymään, mutta aina on joku syy että ei ehdi / jaksa / pysty. Aina on jotakin muuta. Eivät ole pyytäneet meitäkään käymään, joka on todella outoa. Ennen aina ovat pyytäneet vähintään lasta heille pariksi tunniksi.

Pyysin eilen heitä, ei sovi kuulemma. Pyysin tänään, ei näy, eivätkä he enää tule. Loppuviikosta emme ole illalla kotona, joten silloin ei meille käy. Viikonloppuna pyysin mukaamme joulukadun avaukseen (ovat aina olleet ja innokkaita torilla kävijöitä), eivät tulleet.

Omasta elämäntilanteesta johtuen kaipaisin heidän seuraansa ja tukeaan nyt enemmän. Ja olen sen sanonutkin. Ja itse asiassa ihan käytännön apuakin. Sitäkään ei tule. Joka on myös todella outoa, koska ovat aina halunneet olla apuna ja tukena sen minkä voivat.

Mulla on tästä paha mieli ja osittain olen hieman loukkaantunutkin. Ei sitten. Mutta todella ihmetyttää tuo touhu.

Millaisessa perheessä ja ilmapiirissä olette kasvaneet, jos ette osaa tai voi kommunikoida vanhempienne kanssa kuin hyvää päivää kirvesvartta -tasolla?

noiden kommunikaatioääripäiden väliin mahtuu myös muita vaihtoehtoja. Ei ole niin että joko kaikesta puhutaan tai sitten ei mistään. Sitä paitsi ei ole meidän vika se millaisessa ilmapiirissä on kasvettu...



Mutta meillä kyllä on vähän ihmeellistä nykyään tuo kommunikaatio. Meidän vanhempien kanssa nyt vaan ei voi puhua kaikista asioista. Tuntuu että aikuisiällä paljon huonommin kuin ennen, kun aina joku loukkaantuu. Ovat kyllä aika herkkiä nykyään. Nykyisin meillä tulee äidin kanssa melkein aina jotain pientä riidanpoikasta jos sanon jotain mikä ei miellytä, ts. äiti ottaa nokkiinsa melkein mistä vaan ja tuntuu välillä hakevan syytöksiä asioista joissa niitä ei ole tarkoitus olla. Kommunikointi on kyllä aika hankalaa nykyisin. Ja raskasta, kun pitää miettiä joka sanaa niin tarkasti.



t. se ei-ap

Avun tarpeemme on pari kolme kertaa vuodessa, ja sekin joko lapsen noutotarve hoidosta tai tunnin hoitotarve. Ei sen enempää. Mutta henkistä tukea olemme saaneet paljon.



Äitini on 60-vuotias, eli ei tosiaan ole raskaana. Sairautta minä tässä pelkään. Reilut 4 vuotta sitten äitini oli tosi sairas, ja he eivät kertoneet siitä minulle. Sitten vasta kun selvisi että äiti jää henkiin, ottivat yhteyttä teholta.



Olen minä kysynyt, miksi eivät tule. Ja vastaus on tuo että " ei jaksa / ehdi / voi" . Kun tätä on nyt jatkunut pari kuukautta niin tosiaan ihmetyttää. Kun eivät ennenkään ole vakavista sairauksistaan puhuneet, niin tuskin kertovat nytkään vaikka kuinka kysyisin.



Ja luulisi että hekin vaikeissa tilanteissa haluaisivat olla meidän lähellä. Mutta ei. Meidän elämäntilanne on minun raskauteni ja siihen liittyvät komplikaatiot, eli mistään hyväksymättömyydestä ei ole kyse.



Ahdistaa ja olen surullinen. Mutta jos haluavat etäisyyttä, niin otetaan sitten, ei väkisin voi lähelle mennä.



ap